Onko tämä noro-virus? Kokemuksia?

Olen kolmatta päivää kipeänä. Ensin nousi kova kuume, yli 39, ja olin jnkverran pahoinvoiva. Ei kuitenkaan oksennus. Tokana päivänä kuume jatkui korkeana ja alkoi ripuli. N 8 kertaa sain juosta eilen, sitten ei illalla enää. Tnään on edelleen kuume, vähän matalampi. Mikä tauti tämä voi olla ja miten sen voisi olettaa jatkuvan? Muita?
 
"..."
normaali ripuli?
Mulle kun iski noro, olin ensin koko päivän hieman huonovointinen, ihan kuin jotenkin olis närästänyt. Illalla sitten oksensin ja samantien kuume nous päälle 39. Mikään ei pysynyt sisällä. Koko seuraava vuorokausi meni maatessa kun ylös ei yksinkertaisesti pystynyt nousemaan, olo oli sen verran hutera.
 
Sikäli kuulostaa samalta, että olen ollut erittäin huonokuntoinen ja kuume ollut korkea. Tänäön eka kerta kun olen voinut käyttää nettiä. Voimat kyllä edelleen loppuu heti.
Ripuli ei olekaan vielä ohi..

Niin, kuinka monta päivää kesti kaikkiaan?
 
"hmm"
Täällä Oulun seudulla on paljon tuollaista liikkeellä, luulenpa että on noroa. Meilläkin koko perheen voimin sairastettu kuluneella viikolla tuollaista. Naapurilla oli ripuli jatkunut 2 viikkoa. Meillä tyttö ollut nyt viikon ripulilla.
 
norottaja
Minulla juuri päällä noro joka alkoi 8 tuntia sitten. Ei kuumetta mutta pojalla oli pari pv sitten omassa norossaan yhden yön kuumettakin. Tyttökin oli norossa ja ei kuumetta, mies oli eilen norossa ja oli hieman lämpöä. Meillä lienee kuitenkin sama tauti kaikilla kyseessä kun sama talous ja sama viikko. Kaikilla myös ripuli vaikka tytöllä lievempänä + kaikilla masu kipeä vähän.
Yöks... Tää jatkaa makoilua ja telkkua ja lopettaa nyt netin.
 
kolmelle äiti
Kuulostaa aika lievältä norolta sitten jos sitä on. Oma kokemus norosta ja muiltakin kuultuna niin kyllä vetää niin keikoksi eikä vessan läheisyydestä uskalla poistua metriä kauemmas kun molemmista päistä suihkuaa ihan koko ajan.. Meillä lapset oli kuumeessa lähes 40 astetta ja oksensivat jatkuvalla syötöllä ja ripuloivat yhden päivän ja yön, sen verran jaksoin itse nousta ennen kuin lähtö tiputukseen tuli että kävin kuivia pyyhkeiä ja rättejä heittelemässä lasten sänkyihin ja lattioille oksennuskasojen päälle vaan. Mies makasi puolitajuissaan lattialla vessan oven edessä. Ei kyennyt kuin konttaamaan siitä pöntölle kun kouristus tuli. Meillä meni petarit, tyynyt ja sohva lunastukseen sen jälkeen, itse ripuloin housuuni taksissa siinä sairaalaan mennessäni.. Että ei kyllä ainakaan palstailemaan kyennyt, istuminenkin oli tuskallista ja voimat todella loppu monta päivää sen jälkeen.

Alkoi muuten päänsäryllä muistaakseni, mies oli laittamassa ruokaa ja yhtäkkiä sanoi että ei helvetti pysty, että päätä särkee ja nyt oksettaa tää ruoan haju. Itsellä meni tuosta tunti ja oksensin eka kerran, lapset aloitti siinä samalla. lapsilla kesti yhhden päivän ja yhden yön, heillä korkea kuume myös. Aikuisilla varsinainen oksentaminen ja ripulointi kesti vuorokauden vähän reilu, mutta oli tosiaan niin rajua että minä jouduin siitä yön tunteina lähtemään tiputukseen sairaalaan kun menin tajuttomaksi pariin otteeseen. Lyhyt mutta ytimekäs tauti. Ja se siivouspuoli siinä tosiaan olikin sitten se kaikkein hauskin, 3v ja 4v ei paljon katso mihin se ripuli ja oksu tärähtää tuossa taudissa ja tuli tosiaan itsellänikin kurat housuun sinne taksiin. Voi häpeää.
 
En tiedä oliko noro vai mikä, mutta ennen joulua olin 4 päivää poissa töistä.Kuume korkeimmillaan 39,4, molemmista päistä tuli, ihan vesiripulilla olin.Saikkulappua olin sh:lta hakemassa, niin mulla oli tulehdusarvot 143 ja pojalla päälle 100...eivät kirjoittaneet lappua, vaan passittivat lääkärille.Lääkäri tutki ja totesi erittäin ärhäkäksi taudiksi.Parin päivän kuluttua oli käytävä uudestaan kokeissa ja arvot olivat laskemaan päin.Koko perhe sairasti...osalla hieman lievempänä.
 
"johan"
[QUOTE="minnu";27904308]Välttämättä kaikille ei tule oireita. Riippuu ihan tapauksesta. Monella raju. Ainut lohtu että ohihan se menee :)[/QUOTE]

Voiko noron siis sairastaa myös oireettomana?

Tuli mieleen vuosi 2011, kun lapseni perhepäivähoidossa oli lapsi oksentanut perjantaina muutamaan otteeseen. Viikonloppu meni hyvin, mieheni toinen lapsi oli viettämässä viikonloppua meillä. No sitten sunnuntaina kun mieheni oli vienyt lapsensa kotiin illalla, alkoi oksennus ja ripulointi. Kun sitä vessan ulkopuolella kuunteli niin sitä oksennusta kuulosti tulevan joka kerta litroittain ja toisesta päästä samaan aikaan. Loppujenlopuksi mies istui vessan lattialla suihkun alla ja antoi tulla lattialle molemmista päistä.

Minä sitten hysteerisenä joka kerran jälkeen desinfioin vessan kloritella + oven kahvat ym ym. ja ohjeistin miesraukankin tekemään niin jos vain suinkin jaksaa :D siis desinfioimaan vessanpöntön ja lavuaarin.

Lapsemme ja minä emme koskaan sairastuneet tautiin, emme miehen kanssa kyllä suudelleet tyyliin viikkoon ja minä kävin töissä ja lapsi oli siellä perhepäivähoidossa, joten emme olleet pöpöpesässä kotona.

Tämä mieheni lapsi sen sijaan kantoi taudin kotiinsa, jossa heidän koko nelihenkinen perheensä sairasti sen kera korkean 40-asteen kuumeen.. että näin.

Itsellä ollut noro raskausaikana niin että meillä töissä oli sitä vuodeosastolla ja itse iltavuorossa ollessani aloin samana yönä oksentamaan, oksensin kaksi kertaa, mutta sängystä en sitten pässyt ylös kahteen päivään, oli kuumetta, pahoinvointia ja selkäkipua ja se oli ihan hillitöntä.

Mutta se oli ainut kerta kun olen itse sairastanut minkään vatsataudin vaikka kuka olisi vieressä sairastanut, viime vuonnakin kun lapsi alkoi oksentaa niin mulle vaan kumihanskat käteen ja pyykit 90 asteeseen ja desinfiointi jne jne :D :D
 

Yhteistyössä