Onko tämä nyt sitä parisuhdeväkivaltaa ?

[QUOTE="vieras";24171005]No jaa, mutta muista, on olemassa muitakin (rakentavampia) vaihtoehtoja kuin padota negatiivisia tunteita tai raivota hulluna. Siis, tajuathan että ei ole vain nämä kaksi vaihtoehtoa. Vaan negatiivisiakin asioita voi käsitellä rauhallisesti ja turvallisesti.[/QUOTE]

Toki. Täydellisessä maailmassa. Sinun maailmassasi. EI myöskään koskaan kannata juoda alkoholia liikaa, eikä koskaan kannata sanoa mitään tyhmää. Koskaan ei kannata laiskotella eikä olla saamaton. Kannattaa myös aina nukkua hyvät yöunet, ettei valvo myöhään. Ei missään nimessä kannata syödä liikaa mitään, tulee vain ähky. Onhan näitä.

Minä tein myös aikoinani sellaisen virheen, että lykkäsin opiskeluja vuoden kun en jaksanut. Aika tyhmää sekin. No valmistuin kumminkin, mutta olihan tuokin varsin surkeaa...

 

[QUOTE="vieras";24170944]Miksi sä kysyt meidän mielipidettä, jos koko ajan puolustelet teidän käytöstä? Selvästi käytös sua häiritsee, mutta mikset voi myöntää sitä?[/QUOTE]

Ei muiden mielipiteen kysyminen tarkoita sitä ettei omaisi ihan omaakin mielipidettä.

 

Toki. Täydellisessä maailmassa. Sinun maailmassasi. EI myöskään koskaan kannata juoda alkoholia liikaa, eikä koskaan kannata sanoa mitään tyhmää. Koskaan ei kannata laiskotella eikä olla saamaton. Kannattaa myös aina nukkua hyvät yöunet, ettei valvo myöhään. Ei missään nimessä kannata syödä liikaa mitään, tulee vain ähky. Onhan näitä.

Minä tein myös aikoinani sellaisen virheen, että lykkäsin opiskeluja vuoden kun en jaksanut. Aika tyhmää sekin. No valmistuin kumminkin, mutta olihan tuokin varsin surkeaa...

No raivoa sitten... jos SINUN MAAILMASSASI on vain musta ja valkoinen.

 

Sitäpaitsi mä uskon, että vaikka tää ei aina ole aikuismaista käyttäytymistä, niin se on parempi silti kuin padota negatiivisia tunteita.

Onhan siinä sellainenkin vaihtoehto, että kumpikin opettelisitte sen aikuismaisen tavan käsitellä negatiivisia tunteita. Se on lapsillekin tärkeä taito oppia, ja kaikkein parhaiten sen oppii vanhempien esimerkin kautta. Ja se on paljon helpompaa oppia lapsena, kuin aikuisena.

Se, että on aikuisenakin impulsiivinen, ei pysty käsittelemään aggressiota tai vihaa tai negatiivisia juttuja, ei tarkoita sitä etteikö sitäkin voisi oppia. Helpottaa omaa elämääkin.

 

Onhan siinä sellainenkin vaihtoehto, että kumpikin opettelisitte sen aikuismaisen tavan käsitellä negatiivisia tunteita. Se on lapsillekin tärkeä taito oppia, ja kaikkein parhaiten sen oppii vanhempien esimerkin kautta. Ja se on paljon helpompaa oppia lapsena, kuin aikuisena.

Se, että on aikuisenakin impulsiivinen, ei pysty käsittelemään aggressiota tai vihaa tai negatiivisia juttuja, ei tarkoita sitä etteikö sitäkin voisi oppia. Helpottaa omaa elämääkin.

Pakko vielä palata tähän aiheeseen. Ei me olla miehen kanssa mitenkään erityisen impulsiivisia. Lasten läsnäollessa ei koskaan ole tapahtunut tuota "väkivaltaa", pahinta on se, että minä olen muutaman kerran polttanut päreeni ja huutanut. Suoraa huutoa,myönnän. Ukko on rauhoitellut tai lähtenyt ulos. Ei hyvä, tiedän sen.

Mutta mun on vaikee uskoa, että melkein kaikissa muissa perheissä selvitään 15 vuoden suhde ilman tuommosita räjähtämistä. Hyvä sitten jos näin on. Yhden perheen kyllä tiedän, jossa ei koskaan huudettu eikä rähjätty. Kaikki oli niin harmoniassa. Jostain syystä erosivat, en tosiaan tiedä miksi. Ei kai siinäkään sitten kaikki ollut kohdallaan.

En tarkoita, että niillä mielensä malttavilla viilipyttyilijöillä aina menisi noin, mutta emmä myöskään usko että sellainen luonteenlaatu aina olisi eduksi. Minä en ole myöskään koskaan raivonnut töissä, tuskin mieskään.

Ja noista läpsäisyistä. Ne on tosiaan läpsäisyjä, enemmän symbolisia. Kai teistä viilipytyistä joku edes joskus tönäisee miestään hitusen, jos se vaikka sanoo jotain typerää...

Ainiin, ei ne teidän miehet sano mitään typerää. Koskaan.

Vielä pakko sanoa se, että meidän perheessä puhutaan erittäin paljon ja periaatteessa ihan kaikesta. Ja 99 prosenttisesti ihan normaaliin äänen sävyyn. Mies kyllä innostuu monista asioista ja sitten saattaa hiukan "kiihkoillakkin", kaipa sekin on ihan kamalaa. Kaipa kaikki pitäisi jorista samalla monotonisella äänelläkin.

Kaikkein pahinta tässä on muuten se, että olemme molemmat opettajina lukiossa. Aivan kamalaa varmaan se, että tämmöiset väkivaltaiset ihmiset ovat sinne menneet. Eri lukioissa kuitenkin, onneksi.

 

Voe herran pieksut sua naista!!!Seli seli seli...

 

Ai että onko? No on. Sinä olet väkivaltainen miestäsi kohtaan. Oma mieheni ei katselisi tuollaista käytöstä, enkä minäkään tuollaista katselisi miehen puolelta. Huh.

 

Mutta mun on vaikee uskoa, että melkein kaikissa muissa perheissä selvitään 15 vuoden suhde ilman tuommosita räjähtämistä. Hyvä sitten jos näin on. Yhden perheen kyllä tiedän, jossa ei koskaan huudettu eikä rähjätty. Kaikki oli niin harmoniassa. Jostain syystä erosivat, en tosiaan tiedä miksi. Ei kai siinäkään sitten kaikki ollut kohdallaan.
.

Usko pois vaan. Normiperheissä voidaan riidellä kovaäänisesti, mutta toiseen ei kajota. Te olette kaukana normaalista.

Yksi exäni kantoi minut kerran makuuhuoneesta olohuoneeseen väkisin ja siinä meni koskemattomuuden raja jo pahasti yli. Sen takia mies onkin ex.

 

Huomaan, että kaikki totaalituomitsijat ovat "harmaita". Juu harmaana minäkin kirjoittelen, mutta "oikeilta" nimimerkeiltä on tullut hiukan erilaista palautetta. Kenties kritiikkiä, mutta rakentavaa sellaista.

 

[QUOTE="Liila";24172643]Usko pois vaan. Normiperheissä voidaan riidellä kovaäänisesti, mutta toiseen ei kajota. Te olette kaukana normaalista.

Yksi exäni kantoi minut kerran makuuhuoneesta olohuoneeseen väkisin ja siinä meni koskemattomuuden raja jo pahasti yli. Sen takia mies onkin ex.[/QUOTE]

Kuten totesin, lasten suhteen ei tuota kajoamista ole tapahtunut koskaan. Ja tuokin kun mieheni siirsi minut toiseen huoneeseen. Jos olisin sanonut EI, niin hän olisi irrottanut. Ja ne kerrat kun olen häntä läpsäissyt, hän on samantien pystäyttänyt siihen tilanteen ja sanonut, että "jumalauta älä tee tuota, älä edes leikilläs" ja olen pyytänyt anteeksi. Hän ei millään muotoa ole satuttanut itseään eikä kokenut tilannetta edes uhkaavaksi, mutta periaatteesta hän on sanonut, että niin ei vaan voi tehdä.

Eli mikä tässä on ongelma ? Oletko nyt Liila yms. muut kivien heittelijät sitä mieltä, että meidän pitää erota ja antaa lapset sijaiskotiin. Ei jumalauta. Ja varmaan parempi olisi erota myös opettajan ammatista. Kauhea ajatus kun tällaiset raivohullut siellä opettaa. Vai mikä on Kaikkivoipan ohje ?

 

Tarkotin siis, että lapsiin ei ole koskaan koskettu, mutta myöskään tätä julmaa ja armotonta keskinäistä parisuhdeväkivaltaa ei ole toteutettu heidän nähden. Ei edes läsnäollessa. Pahinta mitä he ovat nähneet/kuulleet on se kun olen polttanut päreeni ja huutanut. Ja sen myönsin, että se on väärin.

 

Ei se nykyään ole. Nykyään kaiken pitää olla helppoa ja mukavaa, ja jos kumppanissa on yhtään mitään ikävää piirrettä tai edes häivähdystä mistään negatiivisesta, pitää erota.

 

[QUOTE="vieras";24172725]Ei se nykyään ole. Nykyään kaiken pitää olla helppoa ja mukavaa, ja jos kumppanissa on yhtään mitään ikävää piirrettä tai edes häivähdystä mistään negatiivisesta, pitää erota.[/QUOTE]

Juu ja meistä kumpikaan ei ole edes ajatellut eroa, mutta kaipa tämmöisen hullun kaksikon pitäis erota.

 

Ja noista läpsäisyistä. Ne on tosiaan läpsäisyjä, enemmän symbolisia. Kai teistä viilipytyistä joku edes joskus tönäisee miestään hitusen, jos se vaikka sanoo jotain typerää...

No en todellakaan ole ikinä tönäissyt miestä. Aivan outo ajatuskin. Me selvitämme asiat puhumalla.

Ja epäilen, että ei täällä kukaan ole sitä mieltä, että teidän pitäisi erota ja lapset ottaa huostaan vaan minä ainakin olen vain sitä mieltä, että teidän pitäisi oppia uusia tapoja käsitellä negatiivisia tunteita ja hoitaa konfliktit.

 

Hei ap. Sä itse nyt lietsot itseäsi liioittelemella ihmisten kommentien takana olevia kuviteltuja ajatuksia/asenteita. Etupäässä ihmiset (kuten minäkin) ovat sitä mieltä että toisen läpsiminen ei ole ok. Olen itse huutavaa tyyppiä, ja tajusin vasta viimeisimmässä suhteessani että se ei todellakaan ole ok. Silloinen puolisoni sanoi sen tuntuvan erittäin väkivaltaiselta ja uhkaavalta. En voisi kuvitellaakkan että sietäisin että mulle huudettaisiin. Paradoksaalista eikö. En ole nyt parisuhteessa(saan tosin exäni kanssa harjoitella) mutta ymmärrän hyvin että jos tulee tarve huutaa (ja se tulee riitatilanteessa nopeasti) mun on vaan poistuttava paikalta ainakin hetkeksi tai "nuijittava" itseni hiljaiseksi. En voi siis mitenkään hyväksyä tai edes puolestella itseäni impulsiivisuudellani jne. Olen aikuinen ihminen ja mun on vaan opetaltava itsehillintää rakentavampia tapoja riidellä. Mullahan on siis myös pieni lapsi ja olen joskus huutanut hänellekin ja pyytänyt hyvin nopeasti anteeksi. Pikkuiseni ainekin tietää että huutaminen on väärin mutta ei se oikeuta minua huutamaan. Mutta koska ihmisä ollaan ei auta kun ihan helevetistä yrittää parastansa.

 

[QUOTE="vieras";24172725]Ei se nykyään ole. Nykyään kaiken pitää olla helppoa ja mukavaa, ja jos kumppanissa on yhtään mitään ikävää piirrettä tai edes häivähdystä mistään negatiivisesta, pitää erota.[/QUOTE]

Mutta toisaalta tuntuu siltä, että moni kuvittelee että mitään ei tarvitse tehdä. Ihmisellä voi olla negatiivisia puolia, ja niitäkin voi hioa. Ei se tarkoita sitä, että elämän pitäisi olla koko ajan helppoa ja mukavaa, mutta ihminen voi oikeasti oppia toisenlaisia tapoja reagoidakin.

Muttei se tainnut olla tämän aloituksen pointti.

 

[QUOTE="rtee";24172826]No en todellakaan ole ikinä tönäissyt miestä. Aivan outo ajatuskin. Me selvitämme asiat puhumalla.

Ja epäilen, että ei täällä kukaan ole sitä mieltä, että teidän pitäisi erota ja lapset ottaa huostaan vaan minä ainakin olen vain sitä mieltä, että teidän pitäisi oppia uusia tapoja käsitellä negatiivisia tunteita ja hoitaa konfliktit.[/QUOTE]

Niin mekin selvitämme asiat puhumalla. 15 vuodessa näitä hillittömiä väkivaltatapauksia oli aika vähän ja niillä ei ole mitään selvitettykään. Ja konflitkitkin me hoidamme puhumalla. Nämä oli erikoistapauksia ja mainitsin kyllä sen hyvin selvästi. Ja mainitsin myös, että en halua koskaan räjähtää. Mutta niin nyt on vaan päässyt käymään joskus.

 

Eli mikä tässä on ongelma ? Oletko nyt Liila yms. muut kivien heittelijät sitä mieltä, että meidän pitää erota ja antaa lapset sijaiskotiin. Ei jumalauta. Ja varmaan parempi olisi erota myös opettajan ammatista. Kauhea ajatus kun tällaiset raivohullut siellä opettaa. Vai mikä on Kaikkivoipan ohje ?

Itsepä kysyit, onko tämä parisuhdeväkivaltaa. Kyllä se on ja varmasti lapset pelkäävät tuollaisissa tilanteissa. Normi-ihmiset eivät käyttäydy tuolla tavalla. Pointti on se, että voisitte tekin opetella riitelemään aikuisten ihmisten tavoin ja purkmaan raivonpuuskanne jollain muulla tavoin.

 

Lapsilleni en ole KOSKAAN huutanut, eikä ole mieskään. Tuli vaan mieleen. Ja siskoni huutaa silloin tällöin lapselleen, en mä silti ajattele että se on huono äiti. Ajattelen vaan, että miksi se tekee noin. Ja sanonkin toki, mutta ei se tehoa.

 

Niin mekin selvitämme asiat puhumalla. 15 vuodessa näitä hillittömiä väkivaltatapauksia oli aika vähän ja niillä ei ole mitään selvitettykään. Ja konflitkitkin me hoidamme puhumalla. Nämä oli erikoistapauksia ja mainitsin kyllä sen hyvin selvästi. Ja mainitsin myös, että en halua koskaan räjähtää. Mutta niin nyt on vaan päässyt käymään joskus.

Ilmeisesti ette kuitenkaan aina pysty selvittämään asioita puhumalla vaan joskus harvoin se menee väkivaltaiseksi. Sanot, että et halua koskaan räjähtää, mutta mitä olet tehnyt sen eteen ettei näin tule enää tapahtumaan? Täällä ainakin vaan puolustelet käytöstäsi. Minä ainakin miettisin pitkään mistä se johtuu, koittaisin muuttaa käytöstäni ja jos se ei auttaisi, kääntyisin ammattilaisen puoleen.

 

[QUOTE="rtee";24172903]Ilmeisesti ette kuitenkaan aina pysty selvittämään asioita puhumalla vaan joskus harvoin se menee väkivaltaiseksi. Sanot, että et halua koskaan räjähtää, mutta mitä olet tehnyt sen eteen ettei näin tule enää tapahtumaan? Täällä ainakin vaan puolustelet käytöstäsi. Minä ainakin miettisin pitkään mistä se johtuu, koittaisin muuttaa käytöstäni ja jos se ei auttaisi, kääntyisin ammattilaisen puoleen.[/QUOTE]

Nimenomaan pyrin muuttamaan käytöstäni. Tää käytös oli pahimmillaan silloin kun lapset oli pieniä, emmä enää oo pahemmin huutanut. En puolustele silti sitäkään. Miehen "väkivaltaisuutta" en oikeesti suostu kokemaan ongelmaksi. Ihan oikeesti, kai mä nyt tiedän että tunnenko oloni uhatuksi. Siis mä tässä ilmeisesti se pahempi tapaus olen.

Väittäisin, että (joo joo ei silti sais) että kun muksut oli pienempiä ja hormoonit heitteli milloin mihinkin ja siihen päälle surkeet yöunet jne. jne. kaikille tuttua lapsiperheiden arkea, niin siitä se nega käytös lähti. Mut ei tätä nyt ihan liioitellakkaan tarvi.

Joskus aikoinaan mun mies sano, että jos tää ei muutu, niin mun pitäis mennä hoitoon. No se on aika paljon muuttunut parempaan suuntaan. Mun mielestä olisi hieman yliampuvaa lähteä tässä tilanteessa johonkin kahden vuoden terapiaan tms. Parisuhdeterapiassa on osa mun tutuista ollut ja kyllä ne ongelmat on silloin olleet jo aika syviä.

 

Mitä sä edes kysyt kun olet jo vastauksen valmiiks päättänyt? että noin tapahtuu kaikissa tai liki kaikissa perheissä joita sä tunnet. Piste. Mikään muu ei mene läpi ja alkaa armoton selittäminen. Ole aikuinen, älä selitä. Myönnä ja opettele uutta.

Ethän anna lastenkaan läpsiä toisiaan riitatilanteessa - miks se sallitaan aikuisena sitten? Eikös kaikki vanhemmat jotakuinkii pyri siihen että opettaa lapselle muun tavan riidellä kuin toisen läpsimisen, tai toiseen kajoamisen?

Kukaan ei ole täydellinen - mutta kun tiedostaa omat heikkoudet, voi niihin puutua. Ei noin että tuudittautuu ajatukseen että näinhän muissakin perheissä...

 

Mä olin nuorena agressiivinen. Olin kotona oppinut "vahvemman oikeuden", eli niin kauan tapellaan, kunnes toinen "tipahtaa". Isäpuoli hakkasi mua ja mun veljeä ja kun äiti erosi tästä isäpuolesta, me veljen kanssa hakattiin toisiamme. Oltiin aina vuorotellen sairaalassa paikkailtavana. 2 kertaa mä hakkasin kaverin kun koin epäoikeudenmukaisuutta. Jutut meni sovitteluun. Veli hakkasi kerran tyttöystävänsä, sai pahoinpitelysyytteen. Yläasteella veli hakkasi opettajansa ja erotettiin koulusta.

Nykyisen parisuhteen alussa mä sain raivareita, koskaan en käsiksi käynyt mieheen, mutta riehuin ja hakkasin seiniä. Meidän koiralle jäi kamalat traumat ja nykyään se pelkää jos joku korottaa ääntään. Aloin käymään terapiassa, salilla ja potkunyrkkeilyssä. Nyt 10 vuotta myöhemmin olen sen silloisen ihmisen vastakohta. Jos hermostun, lähden lenkille tai salille. Riidat hoidan puhumalla. Koiramme vaikuttaa onnelliselta. Nyt meille on ensimmäinen lapsi tulossa. Velikin on nykyään niin rauhallinen, ettei samaksi ihniseksi uskoisi. Hänkin rauhoittuu urheilun avulla. Nykyistä tyttöystäväänsä ei ole lyönyt ja itseasiassa jos heille tulee riitaa, he lähtevät ulos pelaamaan tai sitten veljen tyttöystävä lähtee salille tai veli lähtee kavereiden kanssa pelaamaan.

 

Jossain vaiheessa sä hermostut myös lapsiisi. Raivoatko ja läpsitkö sitten niitäkin, jos ottaa päähän?