Onko teidän perheessä koira ns. vain koira, vai jotain enemmän?

Minulle koira on ehdottomasti jotain enemmän, itse asiassa paljon paljon enemmän. Miehenikin on muuttanut koirakäsitystään yhteiselomme myötä tuohon enemmän suuntaan, mutta minun suhteeni koiraan on kyllä jotain hyvin suurta. Aiempien koirien menetykset ovat tuntuneet ihan hirveiltä, enkä uskalla ajatellakaan sitä kun tästä nykyisestä kaverista joskus aika jättää. Se on mamman kulta, joka seuraa mammaa ihan joka paikkaan, ja jolle mamma juttelee ja lepertelee kaikenlaista. Tiedän, että kaikki eivät voi sietää kaltaisenilaista suhtautumista koiraan, mutta onneksi tiedän että minunlaisia on paljon. Heitä tulee vastaan lenkillä lähes joka päivä.

On joskus tullut mietittyä, että suhtautuisinko koiraan yhtään "vähäisemmällä" tavalla, jos minulla olisi lapsia. Ehkä. Tai ehken sittenkään. Kyllä nuo haukut vaan ovat niin spesiaaleja. :heart:

 

Koira on koira. Ei saa mennä soville eikä sänkyyn. Paikka on laumahierarkiassa toisena, ensin ihmiset, sitten koira ja kissat viimesenä. Eläimet syö kodinhoitohuoneessa, ihmiset syövät keittiössä. Meillä oli tämä koira jo ennen lapsia ja hyvin ollaan saatu osoitettua että lapset tulevat laumamme arvojärjestyksessä ennen koiraa. Niin eläimiä kuin lapsiakin kohtelemme tasapuolisesti, ketään ei kiusata ja lasten on kohdeltava eläimiä kunnioittavasti, kauniisti ja ystävällisesti. Toisaalta vaadimme samaa eläimiltä lapsia kohtaan Kyllähän nuo karvakaverit on todella rakkaita meille ja sen mukaisesti niitä kohdellaan <3

Mun lapseton sisko on just semmoinen että sille sen kaksi koiraa on kuin omia lapsia. Aina en ymmärrä, mutta ei onneksi tarviikaan

 

Meillä koira on perheenjäsen, mamman vaavi <3
En silti pidä sitä lapsena, vaan koirana. Asiaa ei ole sänkyyn, sohvalle saa tulla jos tahtoo mutta pääasiassa se viihtyy omassa pedissään. Koira on koulutettu asian mukaisesti ja se kyllä saa tietää kuka näyttää sille kaapin paikan jos tarve vaatii.

 

Paljon enemmän vaikka koiria ovatkin ja tulevat aina vasta ihmisten jälkeen.

Mulla on harrastuskoira mikä on mahtava, mamman kulta joka tulee aina isin ja mamman viereen iltaisin pusuttelemaan. On upea luonne ja maailman paras perhekoira vaikka dobberi onkin.

Sitten mulla on pieni seurakoira joka tekee töitä ihan tosissaan. On aina kanssani, ihan aina. Kulkee askeleen jäljessäni, nukkuu aina sylissäni tai ainakin minuun koskien. Ei lähde kenenkään muun kanssa minnekään vapaaehtoisesti (tosin tottelee kyllä jos tarve vaatii muitakin perheenjäseniä), nukkuu peittoni alla joko tissieni välissä tai jalkojeni välissä. Ei tarvinne sanoa että meidän suhde on enemmän kuin koiran ja omistajan suhde. Tuo koira on minulle todella rakas.

 

Minulle koira on koira, vaikkakin maailman paras lenkkikaveri. Mutta ei tosiaan hypi sängyille tai sohville eikä tule keittiöön silloin kun me ihmiset syödään siellä. Ihanan rauhallinen tapaus tuo on ja aivan mahtava tapaus lapsiperheeseen.

 

Ennen lasta koirat oli toki äitin lapsimussukoita. Nyt on enää vaan yks koira, tietysti sen asema perheessä muuttui kun vauva tuli, mutta mussukka se on edelleen. Ihan ihka aidosti olen jokaista koiraani aina rakastanut, ovat meidän perheenjäseniä. Ja vaikka koira on mussukka, niin säännöt koskee sitäkin, tottakai. Ihan niinkuin lapsellakin

 

Koirat on mulle melkeenlapsia. Olivat ennen omien lasten saantia mulle lapsia, mutta omien lasten saannin jälkeen ne tosiaan muuttuivat melkeenlapsiksi.

Saavat tulla sohvalle poikkeusluvalla, sänkyyn en niitä ota. Mutta en mä noita asioita järin suurena mittarina sille pidä, että ovatko koirat perheessä vain koiria, vai jotain enemmänkin. En halua koiria sänkyyni, koska niistä lähtee karvaa ja tiettyinä vuodenaikoina ne ovat kovin kuraisia. En ota lapsianikaan kuraisilla ulkotamineilla sänkyyni, vaikka heitä kuinka rakastan.

En varmaankaan osaisi elää ilman koiria, sillä ne ovat niin iso osa elämääni. Ne ovat perheenjäseniä, treenikavereitani sekä työkavereitani, sillä teen myös töitä koirieni kanssa.

Koti tuntuisi tyhjältä, jos siellä ei olisi koiria.

 

koira ja kissat on perheenjäseniä. tottakai siellä arvoasteikon alimpana, mutta niin rakkaita ja tärkeitä.

 

Blues kirjoitti: "nukkuu peittoni alla joko tissieni välissä tai jalkojeni välissä. Ei tarvinne sanoa että meidän suhde on enemmän kuin koiran ja omistajan suhde. Tuo koira on minulle todella rakas. "

Onko tää joku provo vai eltaantunutta pervoilua?

 

Lähinnä noiden meidän koirien tehtävänä on näyttää nätiltä tuossa sohvalla.

 

ihan yhta rakkaita ja arsyttavia ovat kuin muutkin perheemme jasenet..nukkuvat sangyssa,mutta tietavat arvo asteikossa olevansa alimpina.

 

Enemmän!

 

Perheenjäsen se on, enemmän kuin vain koira. Tulee iltaisin toivottamaan hyvää yötä, pitää aamulla huolen siitä että herätään. Antaa korkeintaan kaksi kertaa herätyksen torkuttaa, sitten se tulee tökkäisemään nenällä että ylös siitä laiskimukset. Nukkuu sängyn vieressä, joskus käy myös sängyllä. Olen jokusen kerran herännyt yöllä siihen että nukun rotikka kainalossa. Pitää lapsista huolta, haluaa olla niiden lähellä ja pitää niitä silmällä ulkonakin. Tekisi lasten puolesta mitä tahansa, ne on sen ykkösihmisiä. Tietää paikkansa lauman alimpana mutta tietää myös olevansa rakas. Tykkää halailla ja kuuntelee mamman murheita kärsivällisesti. Sen tunneäly on jännän inhimillinen välillä. Se vaistoaa kun olen pahoilla mielin (esim. ikävöin lapsia niiden ollessa isällään) ja tulee viereen. Nuolaisee poskea pienesti ja asettuu ihan lähelle. Painaa pään mun rintaan, ihan kuin lohduttaakseen...

 

Meillä on superkiltti ja ihana papparainen, sekarotuinen. On supertärkeä ja rakas<3. Hellitään ja halitaan paljon mutta tietää kyllä paikkansa ja tottelee. Tunteet on tosi vahvoja ja meidän koira ei tod ole pelkkä koira vaan perheenjäsen ja <3<3<3

 

Meill on neljä lasta ja vuoden ikäinen koira ja kyllä tuo elukka on the Koira. Uskomatonta, miten on vienyt meidän kaikkien sydämen....isännän etenkin, jota pisimpään taivuteltiin koiran hankintaan. Fiksu, rauhallinen, tottelevainen, lasten kanssa pärjäävä koiruus. Sänkyyn ei tule ja khh:ssa syö, eli selkeästi a
Lauman alin jäsen, mutta ah, niin rakas ja ehdottomasti enemmän kuin vain koira

 

Tällä hetkellä ei ole koiraa, mutta kyllä nuo kissat ovat enemmän kuin kissoja Saavat tulla sänkyyn ja sohvalle (tosin kissat ei paljon lupia kyselekään ) ja juttelen niille melkein kuin ihmisille. Mamman mussukoita <3

 

Enemmän. Perheenjäsen ja harrastuskaveri.

 

Terapiakoiria:heart: koira on koira, sillä on oma (alin) paikkansa laumassa. Koiran tehtävä on vahtia, toimia turvana ja terapeuttina, lenkkikaverina ja koulutettavana.

 

En nyt tiedä, mitä tällä haetaan, mutta kyllä, koira on vain koira. On säälittävää lähteä inhimillistämään koiraa, mielestäni kertoo omistajan yksinkertaisuudesta.

Mutta koiramme ovat minulle todella tärkeitä, perheenjäseniä. Varmasti tärkeämpiä, kuin koirat monelle ovat. Se ei kuitenkaan missään nimessä tarkoita sitä, etten tiedostaisi koiran olevan koira, lauman alin, eläin, joka ei kykene inhimilliseen ajatteluun. Mutta onhan ne sellaisia mussukoita, ilman en osaisi olla. Minustakin koti tuntuu tyhjältä ilman koiria.

 

Meillä on 2 koiraa ja ovat kyllä enemmän kuin " vain koiria ". Meillä nelijalkaiset ovat perheenjäseniä ja nukkuvat usein sängyssä meidän välissä
Koirat ovat silti lemmikkejä, eivät ihmisiä

 

Eiköhän valtaosa koiranomistajista pidä koiria tyydyttääkseen jonkin emotionaalisen tarpeen, johon ei syystä tai toisesta saada tyydytystä ihmissuhteissa. Näin on luonnollista, että siihen koiraan muodostuu varsin läheinen suhde.