onko tuollanen normaalia??

onko normaalia että 6vuotis tarkastuksessa laitettavasta rokotteesta (MPR:stä ) tulee käsivarteen kamala patti??

se on halkaisijaltaan noin 5cm ja korkeuttakin löytyy kunnolla. Kipeäkin se on.

Ei esikolle tollasta tuulu, mutta se kyllä laitettiin kankkuun....

Mut onko se ok?? tuleeko muite oireita, kuin yleistä et noin "vanhalle" vielä tulee oireita??
 
äiti
Googletin ja tälläisen tekstin löysin, voisi rauhoittaa mieltä.

Paikallisreaktiot
Pistoskohdan kipu, turvotus, punoitus tai kuumotus ovat tavallisimpia rokotusten haittavaikutuksia. Tavallisimmin paikallisreaktiot ilmaantuvat kahden vuorokauden kuluessa rokotuksesta ja menevät ohi muutamassa tunnissa tai päivässä. Paikallisreaktio on halkaisijaltaan yli 5 cm vain muutamalla prosentilla rokotetuista. Kipua, samoin kuin kuumetta ja ärtyisyyttä, voi helpottaa kuumetta alentavalla särkylääkkeellä, esimerkiksi parasetamolilla, ibuprofeenilla tai naprokseenilla. Jos potilaan tiedetään aiemmin saaneen paikallisreaktion annettavasta rokotteesta, voidaan edellä mainittuja lääkkeitä antaa ennalta ehkäisevästi ja jatkaa lääkitystä muutaman vuorokauden ajan rokotuksen jälkeenkin.

Uuden rokotusohjelman solutonta pertussiskomponenttia sisältävät yhdistelmärokotteet aiheuttavat merkittävästi vähemmän paikallisreaktioita kuin vanha DTwP-rokote. Ruotsalaisen tutkimuksen mukaan solutonta pertussiskomponettia sisältävä rokote aiheutti yli kahden cm:n paikallisreaktioita alle kahdeksalle prosentille rokotetuista.
 
Mulla
Netistä saattas löytä tietoa ja päivystyksessä/terveysneuvonnassa varmaan osaavat tuohon vastata. Mä kyllä kysyisin, mut mä oonkin aina sellanen "yli-huolehtiva" ja pikkasen "panikoija".. :)
 
Heissan,

älä murehdi,meille tuli kanssa kunnon patti joka laski muutamassa päivässä:)

Ihan vaaraton on.Neuvolantäti sanoi että jos sen ottaa käsivarteen tulee todennäköisesti turvotusta...pyllyyn kun meijän poika ei halunnut sitä laitattaa.
 

Yhteistyössä