Onko vauvoiilla 8kk maissa sellanen joku takertumisvaihe?

Vai miksi sitä sanois, vierastukseksi?
Tuli mieleen siskontytöstä. Alkaa heti rääkymään kun äiti menee vaikka nurkan taa. kk sitten ei ollut mitään huutokonsertteja sen vuoks, ei tarvinnu äitin olla kokoajan silmissä ja käsissä.
Nyt on selvästi joku takertumisvaihe päällä.

Kauanko tollanen vaihe kestää??

 

Vauvasta riippuen on. 8kk on muutenkin yleensä sellainen vaikea ikä, vanhemmat ihmettelee mitä meidän kullannupulle on oikein tapahtunut. Ei tietenkään kaikilla ja riippuu lapsen persoonallisuudesta muuten kuinka vahvasti ilmenee, meillä oli esikoisella ja eroahdistukseksi sanottiin. En päässyt edes vessaan livahtamaan ilman hirveetä huutoa ja konttasi aina perään.. kesti tuohon vuoden ikään, sitten pikkuhiljaa laimeni. Pahimmillaan "vierasti" jopa isäänsä, vain äiti kelpasi hoitamaan vaikka meillä kyllä mies oli alusta asti tasavertainen vauvanhoitaja sen mitä töiltään tietty kotona oli.

 

Meillä kesti 1 v 6kk ikään ja alkoi siis just 8kk ikäsenä.

 

Vauvasta riippuen on. 8kk on muutenkin yleensä sellainen vaikea ikä, vanhemmat ihmettelee mitä meidän kullannupulle on oikein tapahtunut. Ei tietenkään kaikilla ja riippuu lapsen persoonallisuudesta muuten kuinka vahvasti ilmenee, meillä oli esikoisella ja eroahdistukseksi sanottiin. En päässyt edes vessaan livahtamaan ilman hirveetä huutoa ja konttasi aina perään.. kesti tuohon vuoden ikään, sitten pikkuhiljaa laimeni. Pahimmillaan "vierasti" jopa isäänsä, vain äiti kelpasi hoitamaan vaikka meillä kyllä mies oli alusta asti tasavertainen vauvanhoitaja sen mitä töiltään tietty kotona oli.

meillä kuopus on nyt 8kk ja meillä on just tuollaista. vessaanki pitää ottaa matkaan ja eilen alkoi itkeä jopa isänsä kanssa kun lähdin, vaikka isä on hoitanu vauvaansa pienestä asti päivittäin.

 

Vauvasta riippuen on. 8kk on muutenkin yleensä sellainen vaikea ikä, vanhemmat ihmettelee mitä meidän kullannupulle on oikein tapahtunut. Ei tietenkään kaikilla ja riippuu lapsen persoonallisuudesta muuten kuinka vahvasti ilmenee, meillä oli esikoisella ja eroahdistukseksi sanottiin. En päässyt edes vessaan livahtamaan ilman hirveetä huutoa ja konttasi aina perään.. kesti tuohon vuoden ikään, sitten pikkuhiljaa laimeni. Pahimmillaan "vierasti" jopa isäänsä, vain äiti kelpasi hoitamaan vaikka meillä kyllä mies oli alusta asti tasavertainen vauvanhoitaja sen mitä töiltään tietty kotona oli.

Juu, kullannupusta on tullut painajainen.
No toivotaan että menee äkkiä ohi, ennen kuin on sisko lataamossa.

 

[QUOTE="vieras";23453806]Meillä kesti 1 v 6kk ikään ja alkoi siis just 8kk ikäsenä.[/QUOTE]

Hyvänen aika, noin kauan.: /

 

Juu,meillä on ihan samanlaista,kaikkein hirveintä on kun menen eri kerrokseen käymään.
Mutta vieraita katselee hetken verran vähän karsaasti ja sitten alkaa touhuamaan kyllä,eniten roikkuu mun lahkeessa silloin kun ollaan kahdestaan.

 

Juu, kullannupusta on tullut painajainen.
No toivotaan että menee äkkiä ohi, ennen kuin on sisko lataamossa.

Mua lohdutettiin tossa kohtaa sillä, että tämä kertoo kiintymyssuhteen olevan kunnossa ja kun näin näyttää luontonsa ja tahtonsa niin ei tule isompanakaan jalkoihin jäämään tämä lapsi.. Mutta vauvan kannaltahan se pelko on ihan todellista, hän alkaa oivaltaa olevansa äidistä erillinen ja näin ollenhan se äiti ihan totta saattaa milloin vain hävitä lopullisesti.

 

Kyllä! Tasan 8kk alkoi kotona mun jalan vieressä jatkuvasti ryömimään ja vetämään lahkeesta/taputtelemaan jalkaa. Kodin ulkopuolella haluaa istua sylissä koko ajan. Isän ja mummon syli joskus käy, mutta usein sieltäkin kurkottelee ja kitisee mun perään..

 

joo sitä kutsutaan eroahdistukseksi ja kaikki normaalisti hoitajaansa kiintyneet vauvat kokevat sen elämässään joko alle vuoden ikäisenä tai sitten vähän yli vuodenikäisenä (kuten meillä molemmilla lapsilla). Se ei ole vaarallista, eikä äidin tarvitse lapsen lohduttomasta itkusta huolimatta olla jatkuvasti lapsensa kanssa. Päinvastoin lapsen on hyvä harjoitella tuonkin vaiheen aikana eroa äidistä, koska yleensä eroitku lakkaa äidin hävittyä näkyvistä ja lapsen jäätyä turvalliselle ja tutulle hoitajalle. (Näin ainakin meillä)

 

Päinvastoin lapsen on hyvä harjoitella tuonkin vaiheen aikana eroa äidistä)

No ei nyt näin päin. Paras olisi, kun lapsi tässä vaiheessa saisi olla mahdollisimman paljon lähellä ja näin saisi varmuutta äidin läsnäolosta. Tuo "karaiseminen" on vähän vanhahkoa kasvatusta... Lapsi kyllä kiinnostuu taas ympäristöstään ja muista ihmisistä ihan omaa tahtiaan ja luonnostaan kun on saanut varmuuden siitä, että äiti ei häivy mihinkään. Ero äidistä eroahdistusvaiheen aikana voi pitkittää vaihetta, ilmetä levottomina yöunina jne. Ja en nyt ihan niitä vessareissuja ja vastaavia tarkoita, vaan esim. hoitoon jättämistä.

 

No ei nyt näin päin. Paras olisi, kun lapsi tässä vaiheessa saisi olla mahdollisimman paljon lähellä ja näin saisi varmuutta äidin läsnäolosta. Tuo "karaiseminen" on vähän vanhahkoa kasvatusta... Lapsi kyllä kiinnostuu taas ympäristöstään ja muista ihmisistä ihan omaa tahtiaan ja luonnostaan kun on saanut varmuuden siitä, että äiti ei häivy mihinkään. Ero äidistä eroahdistusvaiheen aikana voi pitkittää vaihetta, ilmetä levottomina yöunina jne. Ja en nyt ihan niitä vessareissuja ja vastaavia tarkoita, vaan esim. hoitoon jättämistä.

Tarkoitin kyllä sellaista, ettei voisi edes lapsen omalle isälle jättää tai jollekulle todella tutulle, kuten mummolle hetkeksi, en mitään viikon hoitomaratonia.. Sellasta en jaksa käsittää ettei voisi eroahdistuksen takia edes omalle isälle lasta jättää. Meillä ainakin lapset on oppineet ettei äiti häviä mihkään ja palaa aina takaisin ja hoitaja kelle jää on tuttu ja turvallinen eli isä tai mumma ja eroahdistus ei ole kestänyt meillä kovinkaan pitkään tästä vanhanaikaisesta metodista huolimatta.

 

Mua lohdutettiin tossa kohtaa sillä, että tämä kertoo kiintymyssuhteen olevan kunnossa ja kun näin näyttää luontonsa ja tahtonsa niin ei tule isompanakaan jalkoihin jäämään tämä lapsi.. Mutta vauvan kannaltahan se pelko on ihan todellista, hän alkaa oivaltaa olevansa äidistä erillinen ja näin ollenhan se äiti ihan totta saattaa milloin vain hävitä lopullisesti.

Juu, ihan tärkeä vaihehan se on.

 

Jep, perskärpäsvaihe...ei edes vessaan voinut mennä ilman että rääkyvä piltti konttaa perässä.

Meillä se ajoittui muistaakseni 8-10/11 kk ikään molemmilla lapsilla.

Sinänsä on aika karua, että äitiysloman loppu ajoittuu juuri siihen ikään, kun vauvalla on eroahdistustuska pahimmillaan.

 

Esikoisellani tuo tuli vähän jäljessä, 8 kk iässä ei vierastanut yhtään. Sitten melkeinpä tasan 1-vuotiaana alkoi hurja vierastaminen ja oli aivan kiinni minussa. Neljä kuukautta sitä pahinta vaihetta taisi kestää, onneksi ei mennyt silloin päivähoitoon.

 

Jep, perskärpäsvaihe...ei edes vessaan voinut mennä ilman että rääkyvä piltti konttaa perässä.

Meillä se ajoittui muistaakseni 8-10/11 kk ikään molemmilla lapsilla.

Sinänsä on aika karua, että äitiysloman loppu ajoittuu juuri siihen ikään, kun vauvalla on eroahdistustuska pahimmillaan.

Niinpä.

Muistan ton vaiheen omastakin likasta... en vaan yhtään oliko se juuri 8kk.sta eteenpäin. Kyllä kai.