Onkos kellekkään käynyt näin???

:'( Kun tulin raskaaksi moni ystävä niin sanotusti hylkäs, ei vauvamasun seura niin sanotusti kelvannu...?! Ajattelin et ehkä asia korjaantuu, kun se taapero sieltä putkahtaa maailmaan.. Mut olin aivan väärässä!!! Nyt olen monta kaveria köyhempi, kai täytyisi ajatella niin etteivät he olleet todellisia ystäviä, koska hylkäsivät?! Kaverit joilla itsellään on lapsia ovat edelleen ystäviäni, sekä pari muuta!!! Se on eniten satuttanut, että paras ystäväni (tai jota pidin parhaana, melkeinpä siskona) lopetti yhteyden pidon kokonaan, eikä olla enää missään tekemisissä.. niisk!!! Olo on välillä todella yksinäinen vaikka onkin poika (kohta 5kk) ja avomies!!! Onko kenelläkään muulle käynyt vastaavaa???

 

:hug: Ei oo käyny...varmaan siks ku ystäviä oikein ikinä ollu ko tuo yks...samanlaisessa elämäntilanteessa olevia ihmisiä on kyllä nyt alkanu löytyä...siis lapsellisia...joista muutamaa voisin jopa ystäväkseni tituleerata. Mutta :hug: sinulle! Kuulostaa tosi ikävältä, mutta ainahan voi löytää uusia ystäviä! Ihan oikeita sellaisia, jotka pysyy tuli mitä tuli! =)

 

Mua ei kaverit hyljänneet mutta mä muutin toiselle paikkakunnalle kun olin raskaana ja kaverit ja ystävät jäivät sinne ja yhteydenpito on ollut vähäistä siitä lähtien. Täällä Helsingissä mulla ei ole yhtään kaveria. En osaa tutustua muihin kun olen niin ujo Onneksi on ihana poika ja avomies! :heart:

 

Asuin muinoin Helsingissä kolme vuotta enkä sinä aikana saanut yhtään ystävää vaiks kuinka yritin...olin vissiin aika sisäänpäinlämpiävissä porukoissa mukana...nojoo...tää ei paljon alottajaa auta...kuhan vain, että oon kokenu samaa... =)

 

\

:'( Kun tulin raskaaksi moni ystävä niin sanotusti hylkäs, ei vauvamasun seura niin sanotusti kelvannu...?! Ajattelin et ehkä asia korjaantuu, kun se taapero sieltä putkahtaa maailmaan.. Mut olin aivan väärässä!!! Nyt olen monta kaveria köyhempi, kai täytyisi ajatella niin etteivät he olleet todellisia ystäviä, koska hylkäsivät?! Kaverit joilla itsellään on lapsia ovat edelleen ystäviäni, sekä pari muuta!!! Se on eniten satuttanut, että paras ystäväni (tai jota pidin parhaana, melkeinpä siskona) lopetti yhteyden pidon kokonaan, eikä olla enää missään tekemisissä.. niisk!!! Olo on välillä todella yksinäinen vaikka onkin poika (kohta 5kk) ja avomies!!! Onko kenelläkään muulle käynyt vastaavaa???

Kuulostaa liiankin tutulta :ashamed:
Kun tulin raskaaksi jotenkin kummasti "ystävien ja kavereiden" yhteyden pito väheni ja väheni ja lopulta en jaksanut itse olla aina soittelemassa ja pyytelemässä kahville. Raskaus aika oli tosi yksinäistä, vaikka mies onkin. Ja nyt pojan synnyttyä tilanne ei ole parantunut :/ .
Jopa saman ikäiset serkkuni joiden kanssa olin paljon tekemisissä hylkäsivät. Varmaan siksi etten juossut baareissa enään.
Nyt yksi näistä serkuista on raskaana ja sen verran katkeroituneena en aio olla hänen tukenaan ja neuvonantajanaan! Voin kuulostaa lapselliselta, mutta minkä taakseen jättää sen edestään löytää. Kun seurani ei aiemminkaan kelvannut, ei asioita voi niin vaan muuttaa kun toiselle sopii!! Tsemppiä sinulle ja toivotaan että löydämme uusia TOSI ystäviä!

 

Tuttu tunne. Ei siis vielä raskauden alussa, mutta kun lomalle jäin... Vielä vauvan syntymän jälkeen moni lupaili tulla käymään, mutta näistä lupailijoista on kaksi käynyt... Alkuun harmitti, mutta omapahan on ongelmansa... Toinen joka meillä vielä käy, on lapseton, eikä hällä edes aikeissa omia vielä aikoihin, mutta silti käy täällä LAPSEN takia. Tai siis myös lapsen takia... =)

 

toi kuulostaa tosi tutulta. ei ehkä niinkään vielä odotuksen aikana, mutta kun poika syntys niin moni "ystävistä" hävis, mulla on aina ollut paljon ystäviä ja on vieläkin...ei edes oma aika riitä kaikille. Mutta nyt oon tosiaan huomannu keitä ne tosiystävät ovat...ei kyllä tee mieli itsekkään pitää yhteyttä niihin hylänneisiin...oikeastaan olen hieman vihainen. VAUVA KYLLÄ TODISTAA NE TOSIYSTÄVÄT...JA PAREMPI NIIN...

 

\

toi kuulostaa tosi tutulta. ei ehkä niinkään vielä odotuksen aikana, mutta kun poika syntys niin moni "ystävistä" hävis, mulla on aina ollut paljon ystäviä ja on vieläkin...ei edes oma aika riitä kaikille. Mutta nyt oon tosiaan huomannu keitä ne tosiystävät ovat...ei kyllä tee mieli itsekkään pitää yhteyttä niihin hylänneisiin...oikeastaan olen hieman vihainen. VAUVA KYLLÄ TODISTAA NE TOSIYSTÄVÄT...JA PAREMPI NIIN...

Ihan kun mun kirjotus :hug:

 

mulla kans oli alussa että yksinäiset ei käyny niin usein...ja miehen yksinäisistä kavereista ei ole kukaan käynyyt juuri ollenkaan sen jälkeen kun on naimisin menty...yx mun tosi ystävä (yksinäinen) tulee aina meille silloin kun mies ei ooo kotona...minusta ni huvittava reaktio, mutta puhuu muistakin lapsiperheistä ettei kehtaa yksin mennä kyllään kun se mies on kotona kans =) mut olen antanut ilman muuta käydä silloin kun hänelle passaa.voi olla että itekki oisin yhtä "ujo" jos oisin yksinäinen...kyllä ne kaverit muuttuu ajanmyötä...ite ainakin huomannu, mutta on hyvä jos on etes yksi yksinäinen kaveri...ite kokenu sen rikkautena...mutta tietysti arkeen saa enempi voimia kun on perheellisiä, jotka samassa tilanteessa. meillä meni monta vuotta alusssa että saatiin hyviä ystävyyssuhteita.monesti miehen kans jopa itkettiin että voi kun saatais hyvät yustävät kenen kanssa voisi "olla kuin kotona"...
nyt olemme niiitä saaneet ja ovat kuin AARTEITA...

 

Aivan samalla tavalla tuntuu että kaikki kaverit kaikkosivat kun tulin raskaaksi, ehkä ne ei olleet todellisia ystäviä kun heti lopetettiin yhteyden pito. Muuten kyllä ennen raskautta soiteltiin ja pyydettiin vähän välii käymään ja vaikka mitä muuta. Nyt minulla on yksi ainoa hyvä ystävä joka on lapseni kummi, hän sentään on pysynyt tukenani. Ihmetyyttää kyllä tommonen, tulee vaan väkisin mieleen semmonen että onko lapsi esteenä ystävyydelle.

 

\

Aivan samalla tavalla tuntuu että kaikki kaverit kaikkosivat kun tulin raskaaksi, ehkä ne ei olleet todellisia ystäviä kun heti lopetettiin yhteyden pito. Muuten kyllä ennen raskautta soiteltiin ja pyydettiin vähän välii käymään ja vaikka mitä muuta. Nyt minulla on yksi ainoa hyvä ystävä joka on lapseni kummi, hän sentään on pysynyt tukenani. Ihmetyyttää kyllä tommonen, tulee vaan väkisin mieleen semmonen että onko lapsi esteenä ystävyydelle.

ei se esteenä ole ,mutta ymmärtäisin, että jos kaverit "sinkkuja" niin ehkä ne aattelee, että lapsi muuttaa arkea niin erilaiseksi, etteivät he osaa olla yhteydessä tai sitten he vaan eivät ole olleet niitä todellisia ystäviä.? minulla oli 3 vuotta TODELLA sydänystävä, kun aloin seurustella ei ollut niin aikaa aina ystäville ja yhteydenpitoon, niin meillä ystävyys "laantu".nyt sama ystävä mennyt kans naimisiin ja saaneet esikoisen on taas alettu pitää yhtä!!!!!!!!!ehkä menot niin erilaiset ettei tuu kaikkien kans pidettyä yhteyttä...
voin sanoa että minä taas en osannut olla enää lapsuudenystäväni kanssa kun hän alkoi seukata...tuntui vaan ettei olllut mitään yhtä. nyt molemmilla perheet ja puoli vuosittain käymme toisten luona kylässä ja taas on löydetty toisemme...näin se elämä joskus menee...

 

Tutulta kuulostaa, syynä kavereiden menetykseen myös minulla toiselle paikkakunnalle muutto, mutta silti!! Ja minäkin huono tutustumaan ihmisiin, ei siis ole ystäviä, muutakuin perheen sisällä.

 

Olin 17 v kun aloin odottamaan esikoistani. Minua on aina kiinnostanut lapset, toisin kuin kavereita. Kaikki odotti 18v synttäreitään ja niitä tulevia baariviikonloppuja. Mä odotin esikoisen syntymää. Kun kerroin kavereille, että meille tulee vauva niin pikkuhiljaa kaikki kaikkosi pois... :'(

Se oli niitten valinta. Yksi hyvä ystävä jäi ja siitä tulikin poikani kummi. Siis ihmettelin todella, että yli 10:n vuoden ystävyys voi loppua lapsen tuloon...

Nyt jo kolmas tulossa ja paljon uusia ystäviä/kavereita, keihin olen tutustunut äiti-lapsi kerhossa. Enää en niitä vanhoja tuttuja kaipaa. Joskus nään heitä ohimennen ja aina ne niin tekopyhinä lupaavat tulla käymään ja soitella. ...Ja paskat. Ne varmaan luulee, että istun kotona puhelin kädessä, odotellen heidän soittoaan...

 

Minulle myös.. :wave:

 

Mulla oli tasan kaks hyvää kaveria ja toinen katos kun kusi lumeen mut bestis tunnettu jo 14 vuotta (kylläpäs aika rientää) ei katkassu välejä vaikka on lapseton, tehtiin siittä sitten yks kummeista.=)

 

kyllä kuulostaa tutulta....

 

:wave: Mutta ne jotka meni jouti mennäkki. Jos eivät osaa iloita toisen ilosta eivätkä halua jakaa tärkeintä elämän vaihetta niin ei ne tosi ystäviä olleetkaan! Voima :hug: sulle!

 

Mulle kävi myös. Ja nyt näille ystäville, jotka hylkäsivät mut aikoinaan alkaakin tulemaan lapsia niin nyt aletaan ottamaan yhteyttä. Se on vääränlaista ystävyyttä. Onneksi mulle jäi muutama tosi hyvä ystävä, vaikka heillä ei ole lapsia. Nyt on tullut elämään mukavia äiti-lapsiystäviä, vaikka välistä onkin ikävä niitä nuoruuden menetettyjä ystäviä. :ashamed:

 

Kyllä sillä lailla on osa kadonnut. Mutta löysinpä uudelleen lapsuuden ystäväni, kun meidän lapset syntyi. Tiet erosivat kun rupesin seurusteleen ja kaveri muutti toiselle paikkakunnalle opiskeleen.