onnellinen

  • Viestiketjun aloittaja todella
  • Ensimmäinen viesti
todella
halusin kertoa täällä miehestäni,kahden lapsemme isästä.
hän on todella jotain ihmeellistä...on aina ollut.
naimisissa olemme olleet vuoden ja yhdessä 3,5v.
lapsia on kaksi 2vtyttö ja 4kkpoika.
tapasimme toisemme vähän erikoisesti,hän oli pelastajani.
keskinäinen suhteemme on intohimoinen ja välillä tulinenkin.
kunnioitamme ja arvostamme toisiamme ja se näkyy toimissamme jokapäivä.omat rutiinit on kehittyneet,edelleenkin nukumme sylikkäin ja annamme hyvänyön ja aamun pusut ja kerromme toisillemme miten paljon rakastetaan.iltaisin lasten nukkumaanmenon jälkeen käperrytään sohvalle sylikkäin ja hipsutellaan toisiamme.viikonloppuisin pelataan pelejä ja katotaan lempisarjoja.joskus käymme yhdessä kiertelemässä kirppareita ja syömässä pizzerioissa.mies siivoaa silloin kun olen nukkunut huonosti enkä jaksa päivän aikana,mies laittaa melkein aina ruuan töistä tultuaan,itse laitan itselleni ja esikoiselle päivisin.
mies pyykkää jos pyykkivuori on kasvanut isoksi.viikonloppuisin hän antaa minun nukkua pitempään kuopus kun herää syömään vielä kaksi kertaa yössä.ja tuo kahvia sänkyyn.kahden lapsen jälken en tuntisi muuten itseäni millään tavlla kauniiksi ellen kuulisi siitä jok päivä.seksin aikanakin mies tykkää kuiskia korvaani ihania kehuja ja sanoja.lauantaina olin juuri ekaa kertaa kaverin kanssa lähdössä ulos vuosiin.mies oli iloinen puolestani ja halasi.muuten kyllä menemme aina yhdessä ja käymme joskus kylpylässä päiväreissulla tai olemme mökillä kahdestaan.mies on erittäin komea ja hyväkäytöksinen ja sen huomaa välillä muutkin naiset :) mies on myöskin hyvä kuuntelija ja tukija,myös kavereillenikin.mies ei katsele pornoa muuten kuin minun kanssani :) tosipaikan tullen puolustaa minua ja itseään eikä ole mikään nössö.joskus kun tulee erimielisyyttä jostain asiasta mies vetäytyy tai jääräpäisesti jankaa vastaan vaikka olisi väärässä.mutta onneksi lopulta aina osaa keskustella asiat halki.eikä ole tossun alla.
olen tarjonnut hänelle omaa aikaa ja omia menoja mutta harvemmin haluaa itse lähteä.kertoo oikeasti nauttivansa eniten meidän seurasta kotona.mutta sopivan ajan tullen kyllä osaa ottaa ilon irti.
Mies on hyvä ja turvallinen isä,on aina osannut luontevasti hoitaa siinä kuin minäkin.nauttii täysillä lapsista.
ja AI ETTÄ MINUA ON ONNISTANUT JA RAKASTAN TÄTÄ MIESTÄNI MIELETTÖMÄSTI!!!
toivon myös kaikkea hyvää muidenkin parisuhteisiin ja perhe-elämään.kunhan muistaa että nämä kaksi on eri asioita joita pitäisi helliä ja hoivata säännöllisesti.ja aika on se vastaus kysymykseen miten parisuhdetta hoidetaan.
 
Kuulostaa melkein samalta kuin meillä.. ollaan lokakuuss oltu 5vuotta yhdessä.. Nyt on meillä yhteinen lapsi..Välillä on pieniä riitoja mitä mielestäni jokaiseen parisuhteeseen kuuluu, ja enimmäkseen se oon aina minä joka jostain herneen vetää nennuun..mieheni ei paljonkaan jaksa riidellä, yrittää lepytellä minut nopeasti.. Poika kun saadaan nukkumaan ollaan ihan vaan lähekkäin ja keskustellaan kaikesta mahdollisesta.. Oon yrittänyt miehelleni sanoa että viettäisi aikaansa kavereiden kanssa ym. mutta mieluumin on meidän kanssa kotona.. sanoo vaan et mitä minä siellä kun oon mieluumin teidän kanssa kotona..
Viimeksi on juonut synttäreidensä aikaan 2vuotta sitten, sanoo ettei kiinosta..
Jaksaa auttaa kotitöissä: ruanlaitossa ja siivouksessa.. viikonloppunakin hoiti poikaa että sain levättyä.. arkisin kulkee töissä mutta jaksaa silti olla kotona apuna..

muistaa useasti sanoa: rakastan sinua ja poikaa..

Koskaan en oo ennen tavannut hänenlaistaan.. oon saanut kokea vaan pettymyksiä mutta nyt tunnen olevani turvassa ja onnellinen... KYLLÄ TÄLLAISIA PARISUHTEITA JA MIEHIÄ ON OLEMASSA.. =) =) =)
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 26.09.2005 klo 14:34 Hades kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 26.09.2005 klo 14:31 mamma86 kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 26.09.2005 klo 14:30 Mie kirjoitti:
siis mä oksennan just!!!!Tän on pakko olla PROVO
Peesi..
:x

Voivoi teitä kateellisia huonossa suhteessa eläviä ihmisiä :( Sääli on sairautta, mutta silti sääliksi käy teitä. Ottakaa niskasta kiinni ja etsikää onnellinen ja toimiva parisuhde =)
 
No miks tää ois provo, kuulostaa samalta kun meillä, oonkin usein muistanut miehelleni mainita kuinka ihana mies hän on, tutuilta kun kuulee näistä ryyppäävistä sohvaperunoista jotka ei pärjää lastensa kanssa edes muutamaa tuntia... :flower: :flower:
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 26.09.2005 klo 14:42 Hapsukka kirjoitti:
No miks tää ois provo, kuulostaa samalta kun meillä, oonkin usein muistanut miehelleni mainita kuinka ihana mies hän on, tutuilta kun kuulee näistä ryyppäävistä sohvaperunoista jotka ei pärjää lastensa kanssa edes muutamaa tuntia... :flower: :flower:
Näin juuri :flower:
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 26.09.2005 klo 14:42 Hapsukka kirjoitti:
No miks tää ois provo, kuulostaa samalta kun meillä, oonkin usein muistanut miehelleni mainita kuinka ihana mies hän on, tutuilta kun kuulee näistä ryyppäävistä sohvaperunoista jotka ei pärjää lastensa kanssa edes muutamaa tuntia... :flower: :flower:
PEESI!
Mulla vain vielä ihanampi ja avuliaampi mies. :heart:
 
Jos menee huonosti, palstalla ei uskota, ja jos menee hyvin ja siitä osaa iloita, sekin tulkitaan provoksi? Miks tää teksti ei vois olla totta? Tuo kuulostaa melko tutulta, kyllä meillä ainakin melko moni asia on samalla tavoin kuin ap:n kirjoituksessa. Mulla on maailman paras mies, uskallan sanoa sen, ja olen todella onnellinen.
 
Ainahan sitä voi kirjottaa ja keksiä juttuja.. en sano etteikö mun mies (tai yleensä jonkun) tekis niinkuin tossa ap:n viestissä mutta mun mielestä toi meni vähän yli.. en vielä tiedä miten mun mies käyttäytyy lapsen/lapsien kanssa kun ensimmäinen on masussa vielä..
 
alkuperänen
tämä ei ole provo tai keksittyä juttua
mutta meidän seurustelun alussa suhde oli epävarmempi ja itsellänikin oli huono itsetunto.
ennen kun ei vielä tuntenut toista kunnolla oli erimielisyyksiä jotka johtuivat epävarmuudesta. nykyään keskustellaan.
vahva rakkaus on silti ollut kokoajan.
ekan raskauden aikana vauhti jotenkin hidastui ja molemmat kasvoi lapsen mukana tähän missä nyt ollaan.eli sinulle mamma86 ehkä kirjoitat samanlaisen jutun vielä joskus sitten lapsen syntymän jälkeen.arvot muuttuu kun ei olekaan enää kahta ihmistä.
kiitos kuitenkin kaikille jotka jaksatte olla iloisia puolestani ja toivotan hyvää syksyn jatkoa!toivottavasti rakkaus kukoistaa muillakin!
 
Täällä myös yksi maailman ihanimman miehen vaimo!!!
Rakastan miestäni ylikaiken, 4v yhessä, ysi tyttö ja toinen tulossa. On maailman paras isä ja aviomien.
Onnittelut alkuperäiselle löydöstä! Uskon myös että metsä vastaa kun sinne huutaa, eli, muistakaa aina KUNNIOITTAA puolisoitanne!!!! :heart: :heart: :heart:
 
Taksu
Pakko ilmottautuu tähän onnellisten vaimojen pinoon :wave:
En jaksa nyt tarkemmin alkaa erittelemään, mutta voisin sanoa, että AP:n kirjotus oli lähes samanlainen, kuin oma kirjoitukseni voisi olla :heart: On niitä hyviä miehiä olemassa, uskokaa pois :hug:
 
Heippa Sinä Todella Onnellinen!
Minäkin olen todella onnellinen kun mulla on ihana mies.Meillä on 1v ja 6kk ikäinen tyttö ja toinen vauva tulossa.Mun mieheni on niin ymmärtäväinen kun esim. mulla huono fiilis tai muuten vaan en jaksa. Hän hoitaa tyttöa ja päästää minut rentoutumaan ystävieni pariin.Rakastan miestäni niin yli paljon! Ja sitten vielä se on tosi komee!
Mua niin ärsyttää kun jotkut naiset on niin kateellisia ja ne yrittää väkisin löytää meidän elämästä jotain negatiivita sanottavaa.
Ei saa olla kateellinen, jokainen on oman onnensa seppä!!!
:flower:
 

Yhteistyössä