Onnistuin vieroittamaan itseni liiallisesta siisteydestä!

  • Viestiketjun aloittaja tiukkaa teki
  • Ensimmäinen viesti
tiukkaa teki
Olin aiemmin sellainen ihminen että kaiken piti olla tip top paikoillaan ja ennenkaikkea puhdasta.
Aika raskasta 2 lapsen ja 4 koiran kanssa saatikka vielä mies siinä =)

Joku ilta päätin taas kerran huomattuani että en taaskaan kerennyt viettää aikaa lasten kanssa että nyt saa riittää. Harvensin kaikkaan siivousta ja sinnikkäästi opettelin sietämään sotkua ja hieman likaakin.

Ja jännä kyllä, tuntuu että meillä on nykyään jopa siistimpää kuin silloin. Ei ole koko ajan joku paikka työn alla ja ollaan enemmän menossakin niin ei täällä ole kukaan sotkemassakaan.

Pakko höllätä jostain, ei riitä muuten tunnit vuorokaudessa. Lapset nukahti tänäänkin ennen yhdeksää, koko päivä oltiin ulkona ja hengailtiin kaikessa rauhassa. Lasten mentyä nukkumaan laitoin huomisen ruoan uuniin ja tein pikasiivouksen (pyykit, tiskit, kamat paikoilleen ja lattian pikamoppaus) Eikä mennyt kuin puolisen tuntia. Siistiä ja tarpeeksi puhdasta joka puolella.

Kun aamulla herätään, syödään aamupala ja lähdetään ulos eikä tulla sisälle ennenkuin nälkä ajaa =) Ja valmiille ruoalle päästään =)
 
hui
Hui sussa on energiaa. Mä oli kyllä kans siisteysintoilija mutta lapset on opettanut (pakottanut) ettei aina voi olla kiiltokuvasiistiä. Ja oma jaksaminen rajoittaa myös, en voisi kuvitella itseäni moppaamassa lattiota klo 21 jälkeen. Silloin siis meidän lapset on nukkumassa. Minä yleensä myös sängyssä tai katsomassa telkkua.
 
Siisteysintoilija ilmoittautuu täältä myös... Mua se ei niinkään haittaa mut mies rasittuu katsellessaan kun putsaan ja puleeraan iltaisin (ja aamuisin ja päivisin, öisin en sentään). Toki tiedän, että hukkaan menee homma kun heti aamulla taapero levittää kaikki tavarat.
 
ap
Alkuperäinen kirjoittaja Viiden Viritys:
Itsekin olen siisteysintoilija ja miettinyt ihan samaa,että miten saisin höllättyä itsekuria?
Pitää oikeasti vaan miettiä rajat mikä välttää ja mikä on kohtuus kaikessa. Ei maailma ole kaatunut vielä kertaakaan jos on vähän sotkua tai likaa. Pitää osata suodattaa =)

Mulle on vieläkin tärkeää että keittiö on aina melko ok, muualla ei edes olla niin paljoa että kaaosta syntyisi. Siivoan edelleen päivittäin mutta vain sellaisen tehokkaan puolituntisen. Keittiön pidän sitä mukaa puhtaana kun sotkua tulee.

Eilen suihkuun mennessä pesin kylppärin samalla ja latasin pesukoneen aamuksi.

Koti tuntuu tosiaan nykyään pysyvän tosi kivalla mallilla ihan pikkusiivouksilla. Kunnon siivouspäiviä pidän tarpeen tai tilaisuuksien tullen.

Nyt melkein jo naurattaa ajatus että esim. sisäovet pesisin viikottain yltä ja päältä, kosketuskohdatkin vain riittää =)

Olen asiasta oikeasti onnellinen ja muukin perhe tykkää kun äidillä on nykyään aikaa ja virtaa ihan eri tavalla. Pojan uhmakin laantui tuntuvasti tämän homman alettua toimimaan, voi olla sattumaakin tietty.


 

Yhteistyössä