Jos rangaistuksia hyödynnettäisiin häirikkötapauksissa niin paljon kuin mahdollista, niin tuloksia varmasti alkaisi näkyä. Jos taas ei näkyisi, niin ehkä yhteys sosiaaliviranomaisiin olisi paikallaan. Jos siis myöskään vanhemmat eivät ole osoittautuneet yhteistyökykyisiksi.Alkuperäinen kirjoittaja 03.05.2007 klo 22:15 Vieras kirjoitti:Itse ihmettelen sitä, että miksi opettajat valittavat niin paljon ja sitten kuitenkin siihen suhteutettuna jakavat rangaistuksia niin vähän?
Yllätys, yllätys, eräs tuttu poika sai tämän rangaistuksen ja se todellakin oli rangaistus. Koulusta olikin kurja olla pois ja kavereitakaan ei juuri nähnyt. Pojan vanhemmille oli hankalaa, huonokäytöksistä ei voinut jättää valvonnatta ja sitten etä- ja lähivanhempi vuorottelivat työvuorojaan ja lasta kuljetettiin päivittäin kaupungin toiselta puolelta toiselle.Alkuperäinen kirjoittaja 03.05.2007 klo 22:53 Opettajaksi lukenut kirjoitti:Mitä merkitystä luulette noilla laissa määritellyillä rangaistuksilla olevan?
Oppilaan voi erottaa määräajaksi
-kukapa ei iloitsisi muutaman viikon ylimääräisestä vapaasta, jos ei koulussa viihdy?
Mä toivon, että siinä koulussa mihin poikani aikanaan päätyy on jotain vastaavaa käytössä.Alkuperäinen kirjoittaja 03.05.2007 klo 21:56 Leija kirjoitti:Tiedättekö yhtään koulua, jossa tehdään näin?
http://www.intermin.fi/intermin/hankkeet/koulurauha/home.nsf/wLatest/0505012276915112C2256BD0002D5709
No sinä nyt nätte mitä opettajan työ ihmiselle aiheuttaa... menee se järki vähemmästäkin.Alkuperäinen kirjoittaja 03.05.2007 klo 23:33 syksyn sateet kirjoitti:Joo outoja opeja liikkuu...tiedän yhden open joka lähetti inhoamalleen oppilaalle luokan luokkakuvan josta oli rastittanut mustalla tussilla kaikki oppilaat yli, vain itsensä oli jättänyt kuvaan.
Samainen opettaja oli erittäin aikaisena kesä aamuna polkenut alasti pyörällä pitkin tyhjiä teitä.
Se on raha joka puhuu (ihmisten suullahan se kyllä tosin puhuu). Ne arvot, ne arvot... Raskasta työtä tekevät myös monet esimerkiksi hoitoalalla olevat.Alkuperäinen kirjoittaja 03.05.2007 klo 23:45 vieras kirjoitti:\No sinä nyt nätte mitä opettajan työ ihmiselle aiheuttaa... menee se järki vähemmästäkin.Alkuperäinen kirjoittaja 03.05.2007 klo 23:33 syksyn sateet kirjoitti:Joo outoja opeja liikkuu...tiedän yhden open joka lähetti inhoamalleen oppilaalle luokan luokkakuvan josta oli rastittanut mustalla tussilla kaikki oppilaat yli, vain itsensä oli jättänyt kuvaan.
Samainen opettaja oli erittäin aikaisena kesä aamuna polkenut alasti pyörällä pitkin tyhjiä teitä.
Toit tekstissäsi esiin hyviä "pontteja". rangaistuskeinot, järkevät, ovat ihan liian vähissä. Sen sijaan niitä, jotka sysäävät kasvatusvastuun koulun ja opettajiston harteille tuntuu riittävän. Musta olis äärimmäisen hyvä, että tiettyjen varoitusten jälkeen lapsi irtisanotaan koulusta. Aluksi tietysti määräajaksi. VAnhempien täytyy sitten vaan kovasti miettiä mitä tehdä, kun toisella kertaa kyse olisi lopullisesta erottamisesta, vähintään siitä, että vanhemmat joutuvat siirtämään lapsena toiseen kouluun. Herää se kiinnostus puuttua ongelmalapsen temppuiluun kun isukilla ja äidillä olisikin vaikeuksia kuljettaa lasta kouluun totuttua kauemmas. Vastuu ongemien ratkomisesta kuuluu musta vanhemmille ja silloin, kun he ovat piittaamattomia, on kovistelut tehtävä niin, että niillä on vaikutusta myös vanhempiin.Alkuperäinen kirjoittaja 03.05.2007 klo 22:53 Opettajaksi lukenut kirjoitti:Mitä merkitystä luulette noilla laissa määritellyillä rangaistuksilla olevan?
Oppilaan voi poistaa luokasta oppitunnin jäljellä olevaksi ajaksi.
-minne?
-kenen on vastuu, jos luokasta poistettu vahingoittaa itseään käytävässä tai muualla? entä, jos hän suutuksissaan karkaa?
-näin ollen oppilasta ei voi poistaa luokasta, ellei joku voi olla häntä valvomassa muissa tiloissa, ja arvatkaapa, onko näinä niukkuuden aikoina joutilaita "valvojia" napattavissa tähän hommaan kun tarvitaan
-jos lapsen laittaa vaikkapa isompien luokkaan pois omasta luokasta, voi taas saada syytteen lapsen julkisesta nolaamisesta, kun "koko koululle näin julistetaan" hänen rangaistustaan
Oppilaan voi jättää jälki-istuntoon
-mitä vaikutusta sillä on?
-oppilaat vain naureskelevat ja kehuskelevat, kuka "suurroisto" on istunut eniten
Oppilaan voi erottaa määräajaksi
-kukapa ei iloitsisi muutaman viikon ylimääräisestä vapaasta, jos ei koulussa viihdy?
Mitättömiä keinoja, sanon minä, ainakin jos asia koskee tahallista häiriköintiä. On paljon tehokkaampia keinoja, mutta ne eivät ole opettajan vaan vanhempien ulottuvilla:
- kännykkä jäähylle
- tietokoneenkäyttörajoituksia tai -kieltoja
- kotiarestia
- viikkorahan menetyksiä
ym. ym. Nämä ovat rangaistuksia, jotka tuntuvat rangaistuksilta. Jos vanhemmat toimivat asiallisesti yhteistyössä koulun kanssa, asiat sujuvat, kun vedetään yhtä köyttä. Kyllä ainakin minun oppilaideni vanhemmat ovat olleet sitä mieltä, että kodilla on mahdollisuus tehokkaampiin sanktioihin kuin koululla, ja he haluavat aina tiedon siitä, jos lapsi tai nuori tekee jotain luvatonta. Tarvittaessa olen ottanut kotiin yhteyttä ja haluan vielä lisätä, että aina on jokaisesta oppilaasta ollut myös positiivista kerrottavaa negatiivisten asioiden lisäksi.
Opettajan työ on nykymaailmassa silti äärimmäisen rankkaa. Yli kymmenen vuotta kyseistä työtä tehneenä mietin vakavasti, haluanko enää kuopuksen kasvettuakaan palata siihen työhön. Opettajn palkkaa ei kukaan nykypäivänä kadehdi, mutta lyhyitä työpäivuiä ja pitkiä kesälomia kyllä. Harva muistaa tai tietää, että opettaja saa työskennellä toisen mokoman iltaisin ja viikonloppuisin, ja kesä kuluu puoleen, ennen kuin toipuu jatkuvan stressin ja hälinän aiheuttamasta uupumuksesta.
Olen lukenut vain opettajaksi, mutta minun pitäisi osata ja jaksaa olla lähes päivittäin myös terveydenhoitaja, sosiaalityöntekijä, poliisi, psykologi, sijaisvanhempi jne.
onneksi joskus tulee positiivistakin palautetta, kuten yhdeltä pojalta ruutupaperille kirjoitettu kirje: " Minusta sinä olet hirmu hyvä ope, koska osaat osaat matkia kirjaa lukiessa ääniä niin hyvin." Niin, osaahan sitä, viiden vuoden yliopistokoulutuksella!
Alkuperäinen kirjoittaja 03.05.2007 klo 22:53 Opettajaksi lukenut kirjoitti:Mitättömiä keinoja, sanon minä, ainakin jos asia koskee tahallista häiriköintiä. On paljon tehokkaampia keinoja, mutta ne eivät ole opettajan vaan vanhempien ulottuvilla:
- kännykkä jäähylle
- tietokoneenkäyttörajoituksia tai -kieltoja
- kotiarestia
- viikkorahan menetyksiä
ym. ym. Nämä ovat rangaistuksia, jotka tuntuvat rangaistuksilta. Jos vanhemmat toimivat asiallisesti yhteistyössä koulun kanssa, asiat sujuvat, kun vedetään yhtä köyttä. Kyllä ainakin minun oppilaideni vanhemmat ovat olleet sitä mieltä, että kodilla on mahdollisuus tehokkaampiin sanktioihin kuin koululla, ja he haluavat aina tiedon siitä, jos lapsi tai nuori tekee jotain luvatonta. Tarvittaessa olen ottanut kotiin yhteyttä ja haluan vielä lisätä, että aina on jokaisesta oppilaasta ollut myös positiivista kerrottavaa negatiivisten asioiden lisäksi.
Alkuperäinen kirjoittaja 03.05.2007 klo 15:26 Jätkä kirjoitti:\mikä sitten on sallittu "rangaistus". jos luokassa ei ole kuin opettaja paikalla eikä kouluavustajaa niin ei lasta edes käytävään laittaa ilman valvontaa (joku saattaa sieltä karatakin vaikka). Nurkassa sentään olisi opettajan valvovien silmien alla ja ei kai se pieni häpeän tunne silloin kun on tehnyt väärää ole pahasta, minusta se voisi opettaa kenties jotakin. Vai miksi "rangaistaisiin" jos ei opetustarkoituksessa