osaako lapsesi hiihtää?

  • Viestiketjun aloittaja "mie"
  • Ensimmäinen viesti
"mie"
Minkä ikäisenä lapsesi on hiihtänyt ekan kerran? Ja kuinka usein käytte talvella hiihtämässä? Onko sellaisia lapsia jotka eivät osaa hiihtää kun menevät kouluun? Hiihtävätkö lapset teilläpäin päiväkodissa, eskarissa ja koulussa?
 
Perinteistä hiihtävät. Oisvatko olleet kaks vuotiaita kun ekan kerran suksilla "liikkuivat". Talvella käyn pari kolme kertaa kummankin kanssa hiihtämässä. Kuusivuotias hiihti viimetalvena mielestäni hyvin, silloin nelivuotiasta pikkusiskoa ei hiihtäminen juurikaan kiinnostanut, muutamia satoja metrejä hiihti.
 
"Vilukissa"
Kaikki kolme ovat olleet suunnilleen kaksivuotiaita,kun ovat ekan kerran olleet suksilla. Ja siitä sitten ensituntumaa hankkimaan,meillä onneksi loistavat ladut aivan lähellä ja kotipihaankin saamme sopivan latulenkin :). Viime vuonna esikoisemme oli kuuden vanha, ja silloin hiihto lähti kunnolla sujumaan ja hiihtolenkit pidentyivät huomattavasti - esim. viisi kilsaa ei tuntunut lapsessa juuri missään! Keskimmäinen oli silloin juuri neljä täyttänyt ja hiihteli vuorohiihtoa omaan tahtiinsa...Ja ihan perinteisen hiihdon parissa vielä menemme, oletettavasti ensi talvena otamme esikoisen kanssa tuntumaa luistelutyyliin :). Ja täällä hiihtävät kyllä ainakin eskarista lähtien ahkerasti!
 
Mä en hiihdä, enkä seiso hiihtoladun reunalla. Hyvälle ladulle olisi matkaa ehkä 50 metriä, joten voisihan sitä joskus lapsoset sinne viedä...viime talvena vein kerran.

Kakkosluokkalainen hiihtää koulussa (aikaisemmin eskarissa) ja isovanhempien kanssa. 5-vuotias hiihtää myös isovanhempien kanssa. Kiitos mammalle ja ukille siis ;)

Parivuotiaina nuo ekaa kertaa suksilla olivat. Esikoinen tykkää hiihtämisestä kovasti, kuopus ei ole järin suuri fani. Onhan niitä muitakin urheilulajeja ja liikuntamuotoja onneksi.

Hiihtotaidottomia lapsia on täälläpäin varmaan paljonkin. Pari viime talvea ovat sentään olleet lumisia, ja hiihtämään on päässyt, mutta asfaltilla/soralla ja loskassa on aika kurja hiihdellä...
 
Viimeksi muokattu:
"vieras"
Meillä ei ole lapset hiihtäneet. Kaipa nuo jotenkin suksilla pysyisivät, jos saisivat sellaiset jalkaansa, mutta meillä ei ole perheessä kellään suksia. Kohta on vanhimmalla armeija edessä. Ehkä olisi ennen sitä hyvä kokeilla miten hiihtäminen sujuu.
 
"vieras"
Täälä lapset pääosin osaa hiihtää. Rovaniemellä kun on lunta aina talvisin ja talvet on pitkiä. Koulussa ja päiväkodissa hiihdetään ja varusteet vaaditaan päiväkotiin jo 3-vuotiaalta. Tai ohjeistetaan, että ois hyvä olla...

Meillä lapset hiihtää mielellään, itse vihaan hiihtoa, mutta en ole sitä koskaan lasten kuullen ilmaissut. Mulla on sukset ja hiihdin tossa lähiladulla tavan vuoksi muutaman kerran lasten kanssa.

Laskettelu ja lumilautailu sen sijaan kuuluu mun lajeihin ja olen niissä hyvä. Lapset on siis pienestä asti totutettu lajin saloihin ja kivaa on.
 
Osaavat hiihtää (2-luokkalainen ja eskari). Ekan kerran on olleet suksilla 2-3 vuoden ikäisinä. Käydään talvella hiihtämässä yhdessä n. kerran viikossa. Viime talvena hiihdettiin kolmosen ja vitosen lenkkejä. Lisäksi hiihtävät koulussa ja eskarissa. Niin ja ihan perinteisellä mennään vielä.
 
kolmen lapsen kotiäiti
Hiihtavät, ovat aloittaneet n. 2 vuotiaana. Ja meidän tytön eskariryhmässä oli pari vuotta sitten muutama lapsi jolle eskarivuonna hankittiin sukset ja luistimet. Ja sit osa oli siihen mennessä jo hiihtänyt/luistellut 3-4 vuotta niin onhan siinä taidoissa eroa...
Eskari-ope sitä vain harmitteli kun hänellä oli sellainen tunne että ne asiat oli jätetty hänen opetettavaksi.
 

Yhteistyössä