Olen ostanut omille lapsille aikanaan kaikki vaatteet erilaisista halpahalleista, paitsi ne jotka suunnittelin ja ompelin itse (no niitä oli aika paljon). Anoppi osti sekä halpahalleista että fiinimmistä kaupoista, ja äitini suunnitteli ja ompeli myös aika paljon. Ja sitten, käytin kirppiksiä ja kierrätettiin kavereiden kesken lasten vaatteita.
Kun lapset kasvaa niin kaikenlaista tulee eteen. Olen maksanut aivan sairaasti yhden tuolloin teini-ikäisen tyttären minun mielestä aivan risaisista ja hirveistä farkuista... ja tautisen paljon toisen tyttären biksuista. Ja ommellut aivan kaameasta kankaasta yhden tyttären vanhojentanssipuvun tytön itsensä kanssa, ja nyt ommellaan samalle tyttärelle kaasoleninkiä aivan epätoivomahdottomasta kankaasta. Onneksi kumpikin tyttö nyt jo enimmäkseen ostaa vaatteensa itse, tai vanhempi itse asiassa ostaa kaiken itse, paitsi viimeksi synttärilahjaksi uskalsin ostaa hänelle arvokorusetin silläkin uhalla ettei hän ehkä pidäkään niistä (onneksi piti).
Aika aikaansa kutakin.