Otitko odottaessasi sikarokotteen, vastasyntyneellä outoja oireita?

VMR
Koska sikainfluenssarokote on kuuma aihe myös tällä hetkellä niin ajattelin varovasti tiedustella, että onko kenenkään muun syntyneellä vauvalla ollut syntyessään selittämättömiä ja epämääräisiä oireita tms. Minun vauvani syntyi maaliskuussa ja hänellä oli epämääräistä ihottumaa kauttaaltaan koko kehossa ja hengitysvaikeuksia ym oli tosi kipeä syntyessään ja hän vietti monta päivää lastenosastolla. Ihotautiääkärit olivat kummissaan ihottuman tyypistä. Sanoivat etteivät ole koskaan nähneet vastaavanlaista :O Valtavan kokeidenottomäärän ja lääkityksien jälkeen :( ei selvinnyt mikä ihottuma oli tai syytä mistä se olisi tullut tai mikä vauvalla ylipäätään oli syntyessään...Annettiin asian olla, koska poika parani ja kasvaa hienosti (on käynyt jälkiarvioinneissa jne.).
Itse otin marraskuussa odottaessani sikainfluenssarokotteen ja olen epäillyt sen yhteyttä pojan sairastamiseen. Lääkärit toki kielsivät rokotteen aiheuttaneen mitään vaikka itse olin epäileväinen. Olen miettinyt pääni puhki syitä, mistä ihottuma olisi tullut jne. olisinko voinut estää vauvan sairastumisen jne.jne. Ainoa "kummallisuus" raskaudessa oli tuo harkittu rokotteen ottaminen ja nyt narkolepsia -hädän keskellä rupesin jälleen epäilemään rokotetta...
En halua katsoa taakse tai miettiä mennyttä vaan olla onnellinen tästä ja tulevasta, mutta pikkuisen kuitenkin on tuo rakkaan lapseni sairastaminen jäänyt mietityttämään. Ja olihan se todella raskasta aikaa kaikille.
 
Kommentoin nyt vaan sen verran, että minä otin raskaus aikana rokotteen, mutta en ole huomannut pojalla mitään outoja oireita... :/ vaikka tästä tiedosta nyt ei olekaan hyötyä sinulle... onneksi sinun vauvasi kuitenkin nyt on kunnossa ja kaikki hyvin! :hug:
tottakai tollasta rupeaa miettimään, kun oireille ei löydy selitystä.... toivottavasti ei myöhemmin tule mitään muuta... :|
 
meijän tytöllä oli iho täynnä jotain ihan niinkuin pieniä verenpurkauksia kun syntyi.syytä ei tiedetä ja katosivat vuorokauden sisällä.ei ollut mitenkään puristuksissa tms. josta olisi voinut johtua..tiedä siten mitä oli.
 
Otin rokotteen ekoilla viikoilla. Pojalla synnynnäinen kaihi. Ei perinnöllistä eikä mitään muutakaan syytä löytynyt. Kehityshäiriö alkanut jo alkuviikoilla. Voi olla oikeasti ihan selittämätön juttu mut olen myös miettinyt tota rokotetta.
 
Anteeksi jos lyön lusikan soppaan..
Mut ehken ei oikeesti kannata alkaa miettimään mitä rokote ehken olisi voinu aiheuttaa. Tekee itselleen vaan ahdistuksen. Onhan rokote pelastanut kuitenkin varmasti monia raskaanaolevia ja vauvojakin. Kyllähän normaalistikin voi vauvalla olla vaikka mitä "selittämätöntä", niin meilläkin, vaikeaa allergiaa (ei kummallakaan vanhemmalla) ja runsasta, vaikeaa itkuisuutta. Mutta en jaksa lähteä syyttämään mitään/ketään. Mun mielestä biologia on kuitenkin sen verran monimutkainen kokonaisuus, kaikkea voi sattua matkalla pieneksi ihmiseksi.
Kuitenkin :hug: Kaikille, kenen vauvalla on ollut jotain .
 
Kauniskuuta peesailen. Vastasyntyneillä on kaikenlaisia ongelmia ja monia niistä ei voida selittää. Mutta luonnollisesti epäselvässä tilanteessa tulee varmasti mietittyä tätä kohua aiheuttanutta rokotetta.

Itse otin rokotteen ja tyttö on nyt vajaa 5kk ja terve.
 
NAJ
Otin rokotteen alkuraskaudessa itselleni ja molemmat vanhemmat lapset sen saivat. Vauva on nyt 3kk eikä mitään oireita ole ollut. Minä olen sitä mieltä, että ihan turha vatkata sitä tuliko nyt otettua rokote vai ei. Uskon että rokote on pelastanut monia äitejä ja vauvoja ja ainakin rajoittanut taudin leviämistä. Minä en kestä tätä median joukkuhysterian lietsomista, ensin lietsotaan hysteriaa siitä että possunuha tappaa ja sen jälkeen siitä että rokotetut saavat narkolepsian. Todettua yhteyttä narkolepsian ja rokotteen välillä ei ole todistettu ainakaan vielä. En usko että rokote olisi aiheuttanut omituisia oireita, mielestäni äitien on ihan turha syyllistää itseään rokotteen ottamisesta.

Jokuhan jo kommentoi että vastasyntyneillähän omituisia oireita voi olla, eikä niiden tarvitse liittyä rokotteeseen millään tavalla.
 

Yhteistyössä