ottaako miehenne teidät mukaan esim. tuttavan hautaj...

niin siis,ottaako miehenne teidät mukaan (vaikka koko perheen) mukaan esim. jonkun miehenne tuttavan hautajaisiin, siis sellaisen henkilön jonka tiedätte ja ehkä tunnettekin mutta ei ole ollut yhteyksissä. minua vaivannut niin monesti kun mies lähtenyt yksin tuttavansa hautajaisiin, ei oikein mielellään ota minua mukaansa vaikka olisin henkilön tuntenutkin. omasta mielestäni on omaisille jokin kunnian osoitus että molemmat olisivat kunnioittamassa vainajan muistoa! mieheni mielestä ei! monesti olen jäänyt kotiin jo hautajaisvaatteet päällä. ei ole mulle suoraan sanonut vaan on keksinyt jonkin verukkeen...mm. autoon ei mahdu (oma suku lähdössä), lapsenlikka perui varttia ennen lähtöä... :headwall: ymm..
 
Paremminkin niin, että minä otan miehen mukaan. Sitä ei tahdo saada edes sellaisiin tilaisuuksiin, mihin sillä olis velvollisuus mennä. Olin yksin miehen (kummi)tädin miehen hautajaisissakin.
En osaa kuvitella, et se menis yksin -ja yleensäkään vapaaehtoisesti- mihinkään tilaisuuteen.
 
Jos haluan mukaan niin lähden mukaan, ollaan perhe eli jos kutsu kuuluu oletan että se kattaa koko perheen!!

Mutta en nyt liioin mielisi mukaan hautajaisiin...

Mut esimerkiksi jos mieheni saisi kutsun häihin joltain vanhalta ystävältään jota ei ole tavannut vuosiin, kyllä pitäisin itsestään selvyytenä että kutsu kattaa meidät kaikki, ja kun mieheni ilmoittaisi tuleeko häihin, uskon että ilman kehottamistakin hän sanoisi ystävälleen että olen nykyään perheellinen kai avovaimoni ja poikani sisältyvät kutsuun..

Ainakin uskon ja toivon että mieheni toimisi näin...
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 24.05.2007 klo 16:34 vieras kirjoitti:
ihan niin kuin niitä tuttavia kuolis jatkuvasti?? joo joka toinen viikonloppu ottaa meidän mukaan ja joka toinen viikonloppu ei...
Tää mullekkin tuli mieleen. Sori, ei kai teillä nyt niin usein tuttavia kuole, että tämmösiä pitää miettiä. Ja mua ei haittaisi yhtään, jos "en pääsisi" jonku tuttavan hautajaisiin, koska surullisiahan nuo hautajaiset on...
 
kyllä ottaa
valitettavasti vaatii mut mukaansa :( minusta on tosi vaivaannuttavaa olla hautajaisissa jos on hädintuskin tuntenut kuolleen - muutamissa olen nyt ollut ja tästedes keksin takuulla jonkun tekosyyn olla menemättä tuommosiin.

aiheesta ohi; taidat Bella de la Rosa seurata Tuhkimotarinaa ;) Se on minun aivolepohetki päivittäin, ihanan koheloa "draamaa"
 
Eipä meillä juuri ole tuollaisia tuttavien hautajaisia vielä ollut - eikun olipas yhdet muutama vuosi takaperin, joihin minä menin yksin (ko. henkilö lapsuudestani ja nuoruudestani tärkeä ihminen, mutta mieheni oli tavannut vain pari kertaa). Mielestäni on ihan ok, jos hautajaisiin lähtee vain se, joka vainajan on oikeasti tuntenut. Mutta ei sekään mikään etikettivirhe ole, jos koko perhe lähtee. Niin tai näin, uskon, että hautajaistilanteessa lähiomaiset tuskin jaksavat alkaa ihmetellä, miksi jostain perheestä osallistutaan juuri sillä kokoonpanolla kuin osallistutaan. Tärkeintä on, että jotenkin muistetaan.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 24.05.2007 klo 16:38 vieras kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 24.05.2007 klo 16:34 vieras kirjoitti:
ihan niin kuin niitä tuttavia kuolis jatkuvasti?? joo joka toinen viikonloppu ottaa meidän mukaan ja joka toinen viikonloppu ei...
Tää mullekkin tuli mieleen. Sori, ei kai teillä nyt niin usein tuttavia kuole, että tämmösiä pitää miettiä. Ja mua ei haittaisi yhtään, jos "en pääsisi" jonku tuttavan hautajaisiin, koska surullisiahan nuo hautajaiset on...
no valitettavasti niitä on tässä ollut aika lailla... ollaan tässä 4aika ison kylän keskellä ja kaikki tuntee toisensa, paljon asuu vielä vanhempia ihmisiä joita nyt sitten "nukkunut pois" oikein urakalla. tiedän ja tunnen nämä ihmiset ja osa niistä on ollut hyvien ystäviemme vanhempia ja isovanhempia.

kysymys olikin siitä että kun tunnen vainajan, mutta mieheni on tuntenut pitempään, hautajaisiin tulee kaikki tältä ja viereisiltä kyliltä, ja tämä ihmetyttää sitten että myös meidän todella hyvät ystävät ovat tilaisuudessa perheineen ja nyt monta ollut ystäviemme lähisukulaisia niin jotenkin tuntuu oudolta että minä olen se joka jää nyt kotia! vaikka sielä on paikalla koko muu kylä ja paljon etäisempiä ihmisiä! en tiiä tajuutteko yhtään mitä tarkoitan.. tulee vain mieleen että pitävät minua niin mahtavana etten halua tulla hautajaisiin.. on myös paljon muita juhlia joissa mieheni toimii samoin! :snotty:
 
Yhdet minulle tuntemattoman sukulaisen hautajaiset olleet yhdessäolo aikana(seurustelu).En ollut mukana,ei tullut mieleenkään pahoittaa mieltä.

Jos kutsun saisi minulle tuntemattoman kaverin häihin menisi yksin jollei kutsua olisi myös minulle osoitettu.En pahoittaisi mieltäni.
 
meillä toisin päin
meillä on niin että oli kyseessä sitten minun suku/ystävät tai miehen suku/ystävät, niin hautajais- ja hääjutut on jääny vähän niinku mun huolekseni. ja mä voisin lähtee yksinkin jos mies ei pääse tulemaan, mutta mikäli mä olisin estynyt lähtemästä, ei mieskään lähtis ilman mua.

häihin lähtiessä se tyyliin kysyy multa aamulla, mitä me viedään lahjaksi. ja hautajaisia varten kans. miehen mummun hautajaisia myöten, olen minä ollu se joka kukkakaupassa pähkäilee, mikä systeemi on nätti. tilaan kukat ja valitsen kortit. ja kirjoitan muistovärssyt jne. paitansa mies on kyllä ite silittäny.

se on kai kummalleki vähän kotoa opittu tapa, mein molempien perheissä on naiset hommannu "kissanristiäisiin" kaikki käytännönjutut.
 

Yhteistyössä