Ottaisitko vastaan mitä työtä tahansa jos olisit ollut vuoden työttömänä?

  • Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti
En. Mutta tietyin kriteerein kyllä. Siis jos työajat olisi järjestettävissä ja työtunteja ja palkkaa saisi sen verran, että kannattaisi lähteä ts. jäisi vähintään sama käteen kun työttömänä ollessa kun lasketaan töihinlähdöstä aiheutuvat lisäkustannukset.
 
vähän riippuu
No pitää tietty olla järkevää. Esimerkiksi kun olin ollu pari kk työttömänä mulle tarjottiin siivouskeikkaa kerran viikossa 3 tuntia kerrallaan, palkka alle 9e tunti. Matkaa 10 km suuntaansa ja verotkin menee, niin ei ihan napannu.
 
"vieras"
ottaisin

on helpompaa vaihtaa työtä kuin hankkia uusi paikka. Samalla työnantaja näkee että olen valmis tekemään mitä vain mieluummin kuin lusmuilen tukien varassa kotona. Olisihan siinä ollut jo vuosi aikaa mennä mieleisiin oman alan töihin jos niitä olisi tarjolla tai sinne olisi päässyt.
 
tää on muuten totta
[QUOTE="vieras";27119361]ottaisin

on helpompaa vaihtaa työtä kuin hankkia uusi paikka. Samalla työnantaja näkee että olen valmis tekemään mitä vain mieluummin kuin lusmuilen tukien varassa kotona. Olisihan siinä ollut jo vuosi aikaa mennä mieleisiin oman alan töihin jos niitä olisi tarjolla tai sinne olisi päässyt.[/QUOTE]

on paljon helpompaa vaihtaa paikkaa kuin löytää sellainen
 
huuuh
No todellakin, jos ei nyt mitään ittensä myymistä lasketa tai satojen kilsojen päässä sijaitsevaa. Työttömänä häpeäisin itseäni ihan helvetisti, en halua olla loinen päivääkään ja pyrin loisimisesta pois HETI.
 
nupe
En. Esimerkiksi opiskeluaikojen siivousta tai kaupan kassan hommaa en enää lähtisi tekemään maisterin paspereilla, ei siinä olisi järkeä. Toki olisin aika myöntyväinen alaa edes sivuavien töiden suhteen, mutta ei ihan mitä tahansa.
 
"vieras"
Luultavasti ottaisin. Itse olen aikaisemmin ottanut vastaan mitä tahansa työtä jos oman alan töitä ei ole heti löytynyt, max kaksi viikkoa ole nollut työttömänä. Aina olen lopulta päässyt oman alan töihin, kuten joku kirjoitti työpaikaaa on helpompi vaihtaa kuin etsiä työttömänä.
 
"huh huh"
En. Esimerkiksi opiskeluaikojen siivousta tai kaupan kassan hommaa en enää lähtisi tekemään maisterin paspereilla, ei siinä olisi järkeä. Toki olisin aika myöntyväinen alaa edes sivuavien töiden suhteen, mutta ei ihan mitä tahansa.
Eka hankitaan muropakettimaisterin paperit ja sitten ollaan niin ylpeenä ettei mitään voi tehdä vaan yhteiskunnan on maksettava. Nykyajan juntteja juu.
Onneksi itse en ole noin säälittävä yksilö.

t.Maisterin paperit, jalat maassa ja järki päässä.
 
....
En mitä tahansa.
Peesi.

En haluaisi ottaa vastaan mitään joka nöyryyttäisi minua julkisesti. Olen aika tarkka sen suhteen. En tykkäisi olla mikään siivooja (paitsi öisin) tai kadun-/puistonhoitaja tms. Se ei vain kävisi päinsä. Tiskaaja olen joskus ollut suurkeittiössä, joten sellainen "piilossa" tehtävä p*skaduuni käy, mutta ei mikään ojanpenkkojen siivoaminen, eieiei.

Ja sellainen työ johon liittyy ihmisten erinäiset eritteet, niin en sitäkään tekisi muuta kuin erittäin pitkin hampain, ja saisin varmaan potkut alta aikayksikön huonon työmotivaation takia :D
 
"vieras"
En ihan mitä tahansa. Meidän kylän keskustaan on 10km ja kaupungin keskustaan 40km, joten en alkaisi tekemään mitään 2 tunnin pätkiä 7 euron tuntipalkalla kun matkoihinkin menee aikaa. Tai no ehkä voisin, jos työ olisi sellainen, että sitä kautta olisi mahdollisuus päästä vähän eteenpäin työllistymisessä (saada myöhemmin vaikka enemmän tunteja), tai jos saisi arvostetulta työpaikalta jonkin pätkän joka näyttäisi hyvältä ansioluettelossa.
 
Ken guru
En ihan mitä tahansa, mutta oman alan ulkopuolista työtä juu.

Enemmän mua hävettäisi olla pitkäaikaistyötön kuin esim. siivooja.
Joo, samoin, eikä mulla siitä häpeästä olisi kiinni. Mutta on kyllä töitä joita en yksinkertaisesti pystyisi tekemään, esim. sellaiset mitkä vaativat korkealla paikalla oloa (joku ikkunanpesu esim.).

Vaikea sanoa että miten sitä sitten oikeasti suhtautuisi jos olisi ollut jo vuoden työttömänä. Olen kyllä elämässäni tehnyt ns. paskaduunejakin (mm. pesulassa kesätöissä nuorena), enkä ole työttömänä ollut oikeastaan koskaan (Suomeen muuton yhteydessä 2kk). Kovin kevein perustein en kyllä työttömänä olisi, mutta ihan ilosta kirkuen en kyllä siivoamaan lähtisi, tai pesulaankaan.

Myös johonkin pelkkään ulkotyöhön menemistä miettisin varmaan parikin kertaa...hrrr..
 
....
Enemmän mua hävettäisi olla pitkäaikaistyötön kuin esim. siivooja.
Itse tietäisin että minussa on jotain pahasti vialla (ja häpeäisin, totta kai!) jos yhtäkkiä olisin yli vuoden työttömänä. Tähän mennessä on aina ollut töitä tarjolla, pari kolme paikkaakin vaikka en edes ole halunnut tehdä töitä, vaan mieluummin viettää pari kk kesälomaa :D
Nytkin on vakkaripaikka, ja sen lisäksi kaksi paikkaa jonne ei tarvi muuta kuin suurin piirtein soittaa niin pääsisin sinne. Aika hurjaa kun asiaa alkaa miettimään...

Minun on niin vaikea käsittää miten joillain on vain töidensaanti niin pirun hankalaa, mutta minulle tosin on sanottu että olen tähän mennessä ollut ihan mielettömän onnekas töiden suhteen, mene ja tiedä. Ehkä onni kääntyy jossain vaiheessa.

Mutta, mieluummin menisin kouluun kuin siivoojaksi.
 
En mitä tahansa, mutta vaatimuksia kyllä laskisin reippaasti ja niin olen tehnytkin. 3 kuukauden työttömyys on ollut jo itselleni sellainen, että sen jälkeen on alettu laskemaan vaatimuksia ja otettu mitä tahansa omaa alaa liippaavaa huonollakin palkalla.

Jos olisin jostain syystä ollut kokonaisen vuoden työttömänä niin miettisin kyllä, olisiko paikka lisäkouluttautua.
 
  • Tykkää
Reactions: Dongxi
nupe
[QUOTE="huh huh";27119506]Eka hankitaan muropakettimaisterin paperit ja sitten ollaan niin ylpeenä ettei mitään voi tehdä vaan yhteiskunnan on maksettava. Nykyajan juntteja juu.
Onneksi itse en ole noin säälittävä yksilö.

t.Maisterin paperit, jalat maassa ja järki päässä.[/QUOTE]

Ei kuule tarvitse olla edes etnomusikologian tai muun marginaalialan maisteri jäädäkseen työttömäksi nykyään. Luuliusi sinun itsekin maisterina tajuavan.

Fakta on vain se, että ei ole juurikaan järkeä lähteä siivoamaan maisterin papereilla, oli ne sitten miltä tahansa alalta.

Kyse ei myöskään ole ylpeydestä, vaan jostain ihan muusta, mutta enpä vaivaudu selittämään, sillä tuskinpa ymmärtäisit, tuosta vuodatuksestasi päätellen.
Ja älä huoli, minä olen veroni maksanut esim. niistä opintojen ohella tehtävistä duuneista ja työttömyyskassaan liittynyt. Mutta siitäkään huolimatta en aio siivota enää.
 
Luulin näin. Luulin, että mikä tahansa työ kelpaa. Mutta ei. Pari kuukautta jaksoin ja sit loppu. Palkka oli aivan mitätön tehtyyn työhön nähden ja tunteja päivässä välillä kymmenenkin. Sanoin itseni irti, ja hyvä niin, nyt voin rauhassa järjestää asioita tulevan elämänmuutoksen eteen ja uusi työ alkaa sitten marraskuun alussa. Ja joo, se onkin sitten oman alan työ :)
 
"vieras"
Onpas jotkut kovin hanakoita kieltäytymään muista kuin juuri siitä oman alan duunista, mutta eipä mene kuin pari kolme vuotta ja duuni kuin duuni alkaa kelpaamaan nirsoimmallekin nenännyrpistelijälle...
 

Yhteistyössä