Oulunseudun odottajat 2012

Heissan!

Täällä saatiin eilen äitiyspakkaus ja sitä on tässä nyt hypistelty. Mää en malttanu oottaa sitä tämän vuoden mallia, musta tuo nyt jaettava oli ihan kiva ja olen siis tyytyväinen.

Rytmihäiriöt ja tykyttely ollut riesana. Neuvolassa suhtautuivat vakavasti vaivaan ja lähettivät kilpparitesteihin. Kun niissä ei ollut poikkeavaa, tahtoivat ottaa vielä EKG:n ja liudan verikokeita. Kaikki onneksi ok, mutta vaiva edelleen on ikävänä.

Vaunuasia edelleen pohdituttaa, mutta onhan tässä aikaa funtsia....

toiveajatus ja poju 23+4
 
Kiitos lena tervetulotoivotuksista! Ehkäpä ollaan sitten yhtäaikaa pusertamassa oyssissa ;) Tosin mulla esikkokin syntyi viikon etuajassa ja niin ajattelin tämänkin kanssa! :D

Ihanaa lomaa Jiiralle!

Toiveajatus, kuulostaa tosi hurjalta nuo rytmihäiriöt! Eikö niille sitten löytynyt mitään selitystä?

Äitiyspakkaus otettiin tällä kertaa rahana, kun esikoiselta on aika paljon tavaraa jäljellä. Rahalla ostetaan sitten sitteri (tai ostin sen jo torista), hoitoalustaa yms. Äitiyspäiväraha-asiatkin hoidin kuntoon tällä viikolla ja päätöksen yritän saada viimeisen 6kk:n perusteella.

Mulle voisi lisätä tietoihin etusivulle: nuppusuu, 29v, toinen, tyttölupaus

Mukavaa viikonloppua kaikille!
 
Pikaiseen huikkasen, että tervetuloa uusille! :wave: Kiva kun tänne eksyilee koko ajan lisää väkeä!

Täällä porskutellaan oikein hyvillä mielin eteenpäin ja vauveli keikkuu tuolla jossain mukana. Liikkeitä kovasti odottelen... :) Mulla on jatkuvasti jotain lurinaa mahassa, joten on varmaan aika vaikea erottaa, milloin se kuplinta tulee vauvalta ja milloin suolenmutkasta. Heh. :D Jospa sekin tässä pian alkaisi selkeytymään ja tuntumaan. Millä viikolla teillä alkoi liikkeet tuntua? Maha paisuu kovaa kyytiä ja kaverit ja muut tutut on alkaneet hihkumaan, että hei, sullahan on MASU! :heart:

Viikonloppuja! Nauttikaahan massujenne kanssa nyt näistä aurinkoisista ilmoista!

Nöhveli & pikkumöykky 14+2
 
Minä tunsin ekat liikkeet viikolla 19. Ja ne oli sellaisia todella hentoja "hipaisuja" eikä niitä joka päivä tuntunut. Viikolla 21 liikkeet voimistuivat ja tuntuivat selkeämmin, niitä alkoi myös tuntua joka päivä. :)
 
Mie tunsin ekat varmasti tunnistettavat liikkeet joskus reilusti yli 20 rv:n. Oisko ollu rv 22 tai 23, todella kauan siinä meni kuitenkin. Istukkakin on takaseinämässä, joten ei sekään ollut esteenä.

Tänään on ollu kyllä outo päivä. Ekaa kertaa nuita sokeriarvoja mittaillessa meni yli tavoitearvojen. Päivällä söin corn flakeseja maidon kanssa ja 1 h arvo oli 7,8. Sitten käytiin tunteroisen pyöräilemässä ja tultiin kotiin syömään ja ennen ateriaa mitattu arvo oli ensin 6,0. Ajattelin, että odotampa hetken, jos sillä pyöräilyllä oli jotain osaa tähän. Mittasin sitten 20 min päästä uudestaan ja arvo oli 6,5. Mitään en välissä syönyt, pyöräillessä join vettä. Mitä ihmettä tämä on!? :| Noh, seuraavalla soittoajalla se varmaankin selviää. Ainakin nyt tiedän, että corn flakesit ei taida sopia mulle, kun mikään muu ei ole nuin arvoja nostanut.

Ai niin tervetuloa uusille! Oma napa on niin vahvasti nyt mielessä, ettei edes muista toivotella..

Täällä muuten on kaikki ihan hyvin. Kaikki tavarat on hommattu ja huonekalut koottu. Äippäpakkaus tuli pari päivää sitten. Se oli hieman pettymys, mutta kaippa ne käyttöön kuitenkin tulevat. Tiedän vain, että josko lapsia lisää siunaantuu niin en sitä enää ota. Nyt sitten odotellaan kauhulla töihin paluuta, ensi viikko on viiminen lomaviikko. Vielä muutaman viikon (4-6 vkoa) kun jaksais niin alkais mammaloma. Sitte voiki iskeä tylsyys, kun ei oo mitään tekemistä. Pitää yrittää säästellä edes vaatteiden pesua sinne sitten. Ja onhan kotona tietty siivottavaa, mutta ketä semmonen kiinnostaa..

Masu on ottanu pyrähdyksen ja kasvanu ihan palloksi. Aamulla sateli niin kovia potkujakin, että jos ois tajunnu niin varmaan ois kiinni saanu pikkusen jalasta. Harmittaa, ku en oo mittaillu vatsanympärystä koko aikana. Jännityksellä ja kauhulla odotan, että päättää kääntyä pää alaspäin, kun sitten niitä potkuja sateleekin ylös eikä alas niinku nyt koko ajan.

Eipä mulla oikeastaan mitään asiaa ollu, kunhan aikani kuluksi kirjottelen. :)

Pampula84 ja pikkupapu 26+3 (luultavasti?)
 
Mulle kyllä niin riittäis nämä helteet! Jalat on kuin norsulla, kun on näin kuumaa.. :) No, ehkä tämän kestää..

Liikkeet: esikoisesta tuntin liikkeet ekaa kertaa 16+ viikoilla ja tästä toisesta olin ihan ihmeissäni, kun tunsin jo 14+. Selittyi kyllä sitten sillä, että istukka on tällä kertaa takaseinässä. Tuolloin alussa liikkeet oli kyllä satunnaisia ja päivittäisiksi muuttuivat oikeastaan vasta 18-19 viikoilla.

Pampula: mulla vähän sama juttu, että kaikki alkais olla valmiina ja tuun kyllä turhautumaan sitten äitiyslomalla, kun ei ole enää mitään tekemistä :D Pinnasänky pitäis vielä maalata, huuto.netistä odottelen muutamia tuotteita vielä. Vaatteet oon kaikki pessyt, mutta vielä pitäisi silittää. Oliko sulla sokerirasituksessa millaiset arvot, kun joudut mittailemaan? Mulla oli paastoarvo rajalla ja joudun ens viikolla keskustelemaan diabeteshoitajan kanssa..

Ihanaa, kun liikkeet voimistuu koko ajan ja nyt jo selkeästi voi tuntea, milloin kyseessä on käsi ja milloin kantapää. Maha heiluu puolelta toiselle :)

Puuh, huomenna taas töihin - äippäloma alkais 20.9., vielä on useampi viikko!

Nuppusuu ja Muksu 27+3
 
Viimeksi muokattu:
Viime yönä sitten valvottiin 2,5h..heräsin, kun koko selkä oli kuin tulessa..ja aika nopeasti hoksasin, että nyt taitaa kunnolla supistella...8min välein sitten niitä tuli ja olin ihan että ei kai se nyt oikeesti synny =) Tunnin kärvistelyn jälkeen kävin herättää miestä ja kerroin, että nukkuu vielä mutta jos vielä toisen tunnin tulee niin pitää varmaan rueta miettii prinsessalle hoitajaa...2h päästä supistukset alkoi heiketä ja ne tuli enää 10min. välein, joten tiesin että eipä oo kiire mihkään...

Sain siis pidettyä prinsessan synttärit. Reilu 20 vierasta täällä kämpässä kävi ja oli tohinaa. Tykkäsin kovasti, vaikka nyt oonkin ihan yliväsynyt. Jalat ovat siniset räpylät =)

Toivottavasti ensi yönä saisi nukuttua tai syntys nyt sitten kerralla...

Nöhveli: mä tunsin prinsessasta jossain 16 viikolla ja nyt jo 14-15 viikolla. Istukan paikka määrää hirveesti kuinka hyvin ne tuntee...tuntui kuin pieniä kuplia olisi tullut..

Tuutia & Papunen (37+5)
 
Nuppusuu Mulla oli eka rasitus jo viikolla 14 ja sillon paastoarvo oli 5,5. Sen jälkeen oon mittaillut kaks kertaa viikossa sen käyrän eli 6 mittausta päivässä. Näistä uusista arvoista en ees tiedä vielä. En oo viittiny ees neuvolaan soitella, ku viimeks kysyin niin joudun joka tapauksessa mittailemaan oli tulos rasituksessa mikä hyvänsä. Tiistaina mulla on lääkärineuvola niin siellä voin sitten kysyä.

Muutenkin tuo lääkärineuvola jännittää kovasti. Pitää yrittää muistaa kysellä vähän jos ja vaikka mitä, mutta luultavasti unohtuu kaikki. Listaa olen yrittänyt tehdä, mutta meen aina ihan lukkoon lääkärissä. :D
 
Heissulivei mammat!

Tämäkin osallistuu fb-ryhmään, jos sellainen tulee!

liikkeistä: ensimmäiset tuntuivat 16+3 aika selkeästi vaikka istukka edessä. Liikkeiden välissä saattoi mennä montakin päivää, ettei tuntunut mitään. Sitten taisi olla 20+ jotain kun muuttuivat päivittäisiksi ja todella voimakkaiksi. Nykyisin tunnenkin melko varmuudella kaikki liikkeet, potkii sitten napaa tai selkää kohti ja miten päin tahansa ja toisinaan erottaa kanssa senkin, onko kyseessä jalka vai käsi. :heart:

Hankinnoista oon saattanut jo kirjoittaakin, että suurinosa on läjässä, osa uusia ja osa vanhoja. Keskeisin puute on vielä amme+teline. Vasta tuli postissa pinnasängyn patjat+lakanat ja superhyperihana Pingu-leikkimatto. Pitänee alkaa hävittään makkarin roinat ja vanhat huonekalut, että saa koota uudet vauvanvaatteille ja tarpeille tarkoitetut senkit ja pinnasängyn :heart: Sitten voikin seuraavat kuukaudet vaan odottaa odottamistaan :D Itse olen hankinnoissa ajoissa liikenteessä sen vuoksi, että selän kunto on jo nyt sitä luokkaa, etten haaveilekaan juoksevani liikkeissä enää äippälomalla, saati, että laittaisin sitten kämppää uuteen uskoon.

Vauvan vaatteet alkaa olla läjässä, pesemättä vain. Melkein kaikki on lainavaatteita ja muutamia oman vauva-ajan potkareita ja sitten ihan muutama uusi vaatekappale mitä olen hankkinut. Tällä viikolla ostin kotiutumisvaatteet ja ne on niiiin ihanat, että ovat varmaan vauvan syntyessä jo kuluneet puhki pelkästä hypistelystä :heart:

Ihanaa alkavaa viikkoa! :)

*metsätähti* & Nyytti 25+5
 
Mukavaa alkanutta viikkoa!

Vieläkö Tuutia on yhtenä kappaleena?

metsätähti, tuo on oikeasti hyvä laittaa kaikki valmiiksi sillon kun vielä pystyy. Esikoisesta mullakin alkoi selkä temppuilla enkä ois jaksanut enää loppuvaiheesta kulkea shoppailemassa vauvajuttuja.

Pampula84: mulla ei esikoisesta ollut RD:tä, arvot oli hyvät. Nyt oli paastoarvo rajalla, eli 5,3. Ja vaikka muut arvot oli hyvät, niin joudun sitten kai mittailemaan noita arvoja. Esikoinen painoi 3,2kg, joten senkään puoleen en usko, että mitään huolta ois.. Mutta katsotaan mitä sanovat jatkosta..

Niin maanantaiolo, esikoinen nukkui vieressä yön kun on kipeä.. Itsellä jäikin sitten unet vähiin ja nyt silmät ristissä töissä.

nuppusuu ja Muksu 27+4
 
Tervetuloa nuppusuu!

Nyt sitten kaikki innolla mukaan fb-ryhmään! Laittakaa mulle yksärillä nimenne ja kuvaus profiilikuvasta, niin lisään teidät kaveriksi + ryhmään. :) Älkää hermostuko, jos en ihan sillä sekunilla teitä lisää. Alan olemaan jo niin huonossa kunnossa, että en täällä jaksa käydä ihan joka päivä.

(.) Joopasen joo. Mä täällä oksennan ja kohdunsuu on melkeen 4 cm auki. Silti synnytys ei käynnisty! Turhauttaa ja ärsyttää ihan hirveesti. Oon jo todella väsynyt ja kiukkunen tähän touhuun. En olis kyllä ikinä uskonu, että raskaus voi olla näin kamalaa aikaa, mutta toisaalta on tämä sen arvoista. :heart:

Mesikämmen ja masukki 37+4
 
  • Tykkää
Reactions: nuppusuu
Nuppusuu: Täällä ollaan vielä yhtenä kappaleena. Mä varmaan kärvistelen vielä 2 viikkoa ja sitten leikataan. Puuh...mies sanoi eilen illalla, että vois tää kyllä jo loppua =)

Mesikämmen: Sulla sentään on paikat jo auki =) Koita jaksaa. Tuntemukset kuitenkin taitaa olla samanlaisia.

Tuutia & Papunen (37+6)
 
Aamulla käytiin taas neuvolassa. Oli se kohdunsuu taas vähän avautunut lisää muttei kuitenkaan 5 cm. Taas se yritti saada vauvaan vauhtia härnäämällä sitä kohdunsuuta ja voi hitto että kävi kipeää!! :D Nyt mulla on ollu tuo alamaha taas kipeä koko päivän. Oli pakko ottaa särkylääkettä. Mulla on kyllä sellanen olo, että tuskin se sieltä mihinkään lähtee vielä vähään aikaan. Olkoon sitte tuolla jos kerta haluaa.. -.- Kyllä se viimestään 4 viikon päästä sieltä ulos otetaan. Neuvolassa sano vaan, että yritä olla odottamatta ja ota särkylääkettä jos on tosi kipeä tuo maha. Noh. Näillä mennään!

Painoa oli tullu muuten lähes 2,5 kg viikossa! Pissa ja verenpaine oli kuitenkin ok, joten myrkytystä ei oo.

Mites muilla menee? :)
 
Minulla tahtoo tämä kakspuolen puoli aina unohtua :D....

Liikkeet alko tuntua varmaan joskus siinä rv19 selvänä, sitä ennen jotian kuplintamöminää joka ois voinu mennä normi mahapöminästäkin :D

Meillekkään ei pakkausta tule vaan pistin lappuihin rahana.. Vaatteita on hmm.. paljon :D jo ennestään, pyyhkeet,mittarit sun muut tallessa mitä pakkauksesta tulee, kestojakaan ei käytetä niin en niidenkään takia pakkausta valinnu :) Saadaan sillä rahalla kaukalo sitten ostettua ja vielä jääkin :)

Paljonko teille on painoa kertyny nytten raskauden aikana? Esikoisesta tuli n.14-17kg (vähän oli lähtöpaino hukassa...).. Nyt on tullu 5-6kg yhteensä, liekkö samoihin lukemiin päästään tässäkin raskaudessa vaikka miten yrittää herkkuja pidättää,juoda tarpeeksi ym.. Kovin en ole edes ressannu..

Hankintoja.. Kaukalo ja niihin ne rattaan on vielä ostamatta, saadaan ne lokakuussa kun vapautuvat edelliseltä käyttäjältä :) Mummu varmaan ostaapi uuden patjan pinnasänkyyn, pitää eka tarkastaa miltä tuo neitin vanha näyttää ku on jätesäkissä ollu varastossa.. Mutta ei juurikaan muuta :D Huomenna ikean reissu tiedossa niin pitää kattoa jos on jotain nättejä harsoja ja niitä halpoja ruokalappuja niin niitä vois ostaa :)

tirpsis ja mörritiitinen 25+3 (kai)
 
Täällä vielä mesikämmen ja Tuutia yhtenä kappaleena, huijui. :) (Tää kone ei näköjään anna mun tummentaa tekstiä, hmm...)

Täällä loma jatkuu, kohta pääsee reissaamaankin. :) Iltaisin ruoka maistuu erittäin hyvin, mutta ei onneksi vaaka näytä vielä kovin suuria painonnousuja. Pikkuhiljaa se hilautuu ylöspäin... Maha on kyllä ihan pallo. :D Mietiskelin, että ehkä se johtuu sitten vaan siitä että oon muuten niin pieni, että jos siellä joku yrittää kasvaa, niin ei oo muuta vaihtoehtoa kuin pulauttaa kaikki vaan tuohon eteen. Heh. :D Aamuisin repii sivustoja välillä ihan urakalla, varsinkin jos yrittää vähänkin venytellä.

Tämmöistä tänne, kesänjatkoja ja hyviä vointeja! :)

Nöhveli & pikkumöykky 15+1
 
Tervetuloa markkis93! :wave:

Mulle on tullu painoa 20 kg! :D En ymmärrä miten se on mahdollista, koska olen oksentanut koko raskauden, mutta näin se vaan on. Tällä hetkellä oon kyllä tosi turvoksissa, että siitä johtunee jokunen kilo.
 
Hei vaan kaikki,

Nyt on prinsessan 4-v juhlien viimeinen koitos ohi. Ihanaa oli, mutta onneksi vasta vuoden päästä uudestaan =) ja voi tuota lahjojen paljoutta...mä jo osan laitoin kaappiin odottaa tylsiä hetkiä...puhuttiin just miehelle, että tyttö ei saa mitään ennen kuin on joulu. Paitsi varastossa odottaa baby born, jonka saa kun tulee ekaa kertaa vauvaa katsomaan.
Mullekin on tullu painoa vajaa 20kg, huh huijaa....mutta joo, siis nestettä on mullakin tosi paljon. Prinsessastakin tuli reilu 20kg ja kuitenkin sain ne lähtemään pois. Paitsi että ei ne itsestään lähteneet, hieman piti lenkkeillä =) ...odotan kyllä innolla, että pääsen lenkille...

Mä oon aatellu ettei tää kaveri oikeesti tule itsestään ulos, joten olen jo kysellyt sitten seuraavalle viikolla tytölle hoitajia. Olen niin varma, että kaveri leikataan ulos. Toisaalta tääkin tieto on hyvä, koska osaan jo siihen sopeutua. Mulla on maha kuitenkin vielä niin korkealla, että ihmeit pitää tapahtua, jos kaveri lähtis täältä omin avoin tulemaan. Kokoakin alkaa kaverilla olemaan, että kohta en tiiä haluanko että se alakautta edes tulee..Kaverilla repes peräsuoli, kun puski ison muksun alakautta, yök =(


Tuutia & Papunen (38+5)
 
Tervehdys!

Täällä olisi yksi mamma Oulun lähikunnasta tai ensi vuoden alusta ihan Oululainen. :) Minulle on tulossa 3.lapsi, LA 11.2., ikää 32v. Tyttäret ovat iältään jo 7v ja 9v joten tuntuu niinkuin olis uudestaan ekan kerran raskaana. :)

Selma_ + Sintti 12+6
 
Täällä kanssa ilmouttautuu Oulun lähikunnasta mamma. Toista POIKAA odotan raskausviikolla 33+5, saas nyt nähdä miten käy kun ekasta povattiin ultran perusteella tyttöä, olikin poika. Tästä povattiin poikaa, mutta varmempihan se näin päin onkin. Jospa sitä tämän nykyisen kanssa uskaltaisi sitten oysissa porista vähän muidenkin kanssa eikä vaan nyhjät omassa sängyssä ujopiimänä.
 
Heips!

Täällä uusi odottaja ilmoittautuu joukkoon. Mulla on niin alussa raskaus vielä (5+6), että ei tarvitse laittaa vielä listoille keikkumaan. Asustelen Oulun seudulla ja olen 33-vuotias. Ensimmäinen raskaus kyseessä.
 
Tervetuloa uusille! Mukava saada vilkasta keskustelua :). Itsellä on nyt tullut enemmän kirjoiteltua tuolla facebookin puolella vastaavassa ryhmässä. Tulkaahan sinne te muutkin!

Tänne ei kuulu kummempia, Muksu melskaa niin, että mahan iho paukkuu. Sokereita mittailen, kun nyt siitä testistä "kärähdin", mutta kertaakaan en vielä ole arvoja saanut liian korkealle.. Ens viikolla onkin taas neuvola ja sokereista soittoaika.

Hyviä vointeja kaikille!

nuppusuu ja Muksu 28+5
 
  • Tykkää
Reactions: *metsätähti*
Tervetuloa uusille! :wave:

Liikkeet on alkaneet tuntua. Eilen ja tänään ihan kunnon liikkumista eikä semmosta hipsutusta. :heart: Jos ei tuntus niin olisin ihan paniikissa näiden supistelujen kanssa.

Äitiyspakkaus meille tulee vaikka on jo toi 2011 vuoden pakkaus. Kunhan vaan kerkeis saada uuden ja eiköhän sitä kerkeä..

Facebookista Oon yhessä Oulunseudun odottajat porukassa mut jos tällä porukalla oma niin siirryn sinne! :D Eli Mesikämmenelle yksityisviestiä!

Tine & Vilpertti 16+1
 

Yhteistyössä