Ovulaatio oli, mutta menkkoja ei tullut ja raskaana en ole??

Heips,
onko kellään kokemusta, voiko ovistesti näyttää positiivisen tuloksen virheellisesti? Itselläni kaksi eri ovistestiä osoittivat selkeästi ovulaation ajankohdan ja myös itse päättelin ovulaation olevan käsillä tuolloin(ovulaatiolima ja nippailut toisen munasarjan kohdalla). Olimme petipuuhissa oviksen aikaan parina päivänä. Oletetusta ovulaatiosta on nyt kulunut kolme viikkoa, mutta kuukautisia ei ole tullut. Tein eilen varmuuden vuoksi raskaustestin, mutta se oli selkeästi negatiivinen. Eikös kuukautisten pitäisi alkaa noin 14 vrk ovulaatiosta? Olivatko siis sekä ovistesti että oma päättely virheelliset, vai mistähän voisi olla kyse? Mainittakoon vielä että olen vajaa pari kuukautta sitten lopettanut imetyksen, eikä kuukautisia ole vielä tullut, ja oletin siis ensimmäisen ovulaation olleen nyt kolme viikkoa takaperin.

Olen vähän ymmälläni joten olisin kiitollinen jos joku osaisi valaista asiassa :)
 
Luultavasti on käynyt niin, että munarakkula ei ole puhjennut, eli munasolua ei ole irronnut. LH-huippu eli plussa ovistestissä ei takaa sitä, että munasolu irtoaa. Monesti imetyksen jälkeen hormonitoiminta on hieman hakusassa kun munasarjat vasta heräilevät tositoimiin.

Odottele rauhassa kuukautisia. Luultavasti siellä se munarakkula on nyt ollut ns. suutari ja voi olla pientä kystaa nyt asialla. Vuoto alkaa sitten kun kysta sieltä puhkeaa ja estrogeenitasosi laskee. :)
 

Yhteistyössä