* OYS 2011 hoidot *

Harmillista piatu, että vuoto on alkanut.. :hug:

No kieltämättä piatu, on kyllä jännät paikat. Toisaalta pelottaa, onko kaikki kunnossa. Eli tilannehan on se, että minulle siirrettiin 20.1. alkio, josta negatesti 1.2. ja vuotokin alkoi. Nyt sitten tikutin ovista kp 11 ja ovistestiin pärähti tosi vahva viiva. Ihmettelin sitä, kun yleensä ovisplussa on tullut kp13 - kp14. Tein seuraavana päivänä uuden ovistestin ja siihen tuli taas vahva viiva. Hämmentyneenä tuloksesta tein raskaustestin ja siihen tuli positiivinen tulos. Eilen kävin ultrassa omassa tk.ssa (neuvolalääkäri), mutta kohdussa (eikä ilmeisestikään munasarjoissa näkynyt mitään). Kohdun limakalvo oli 1 cm. Tänään kävin hcg testissä, mutta tuloksen saan vasta maanantaina (meidän labrassa ei pysty tekemään testiä, vaan se menee Oulaskankaalle)..
Vähän pelottaa että onko kaikki kunnossa, kun oli ne menkatkin, pelkään kohdun ulkopuolista ja suurempi peikko on viime syksyinen tuulimunaraskaus, olen mielessäni vääntänyt sen rypäleraskaudeksi, vaikkei lääkäri mitään sellaista ole missään vaiheessa epäillytkään ja siitä johtuen pelkään nyt istukkasyöpää (se erittää myös hcg:ta)..

Pelkään pahinta ja toivon parasta...
 
Onpas tämä pino hiljentynyt...

Itsellä tulossa kolmas pas nyt huhtikuussa, nyt menossa kp 3/28-30, tänään soitan klinikalle ja sovitaan jatkosta. Pakkasessa kolme huurunenää kahdessa oljessa.. jännittää. Toivon, että nyt onnistuu.. kaksi keskenmenoa (toinen tuulimuna) kummittelee takaraivossa... :headwall:
 
Nipsu74 Oliko sulla kohdunulkoinen tämä viimeisin vai?
Parempaa onnea tulevaan siirtoon :)
Meillä ois kolme alkiota samassa oljessa odottelemassa, seuraavista menkoista sais mennä PASsiin, nyt kp 14/29-32 menossa. Saas nähdä mitenhän sekin onnistuu kun laskeskelin että siirto sattuis vappuviikon tienoille, että mitenhän Oys on auki sillo, no sepä selviää sitten aikanaan.
Jotenki tässä on ollu niin kyllästyny koko aiheeseen, tuntuu ettei mikään onnistu ja raskausmahoja vaan pompsahtelee joka kulman takaa silmille, mikä nyt ei tietenkään ole meiltä pois mutta vituttaa silti.
 
piatu Kun en oikein tiedä, en tajua asiaa vieläkään. Toivottavasti lääkäri osaa selvittää tämän ensi maanantaina minulle :)
En voi käsittää, miten raskaustesti voi näyttää negaa ja menkat alkaa. Kahden viikon päästä sitten hcg onkin päälle 1000.. ja laskee siitä sitten viikossa 300:aan. Ainoa selitys on, että eka testi oli viallinen ja tuli varhainen keskenmeno.. Mutta että miksi 2 viikon päästä hcg vielä päälle tuhat.. ihmeellistä on kerrassaan... Kohdun ulkopuolista lääkäri ei ultrassa havainnut (mutta nämä meidän tk:n ultrat on vuodelta kypärä ja pipo :headwall: )

Tsemppiä sulle tulevaan siirtoon! Toivottavasti vappu ei sotke suunnitelmia. Minä jännäilen tässä vähän tätä pääsiäistä. Jos kierto yhtään venyy, sotkee pääsiäinen siirron. Plaah. Toivottavasti ovis tulee ajallaan.
 
Viimeksi muokattu:
Todennäköisestihän se on Nipsu ollut kohdunulkoinen. Niissähän hcg ei välttämättä erity samalla tavalla kuin normiraskaudessa alussa varsinkaan ja limakalvo taasen poistuu normaalikierron mukaisesti, koska kohdussa ei ole mitään. Monestikaan ku:n sijaintia ei saada hyvälläkään ultralla selvitettyä vaan se selviää vasta leikkauksessa, jos ei itsestään kuivu pois.
 
Tuota itsekin olen miettinyt joku_raja, siis että kohdunulkopuolinen.. Viime viikolla vein pissanäytteen labraan ja se oli nega. Veritestiä ei kuulema oteta. Jos testi olisi ollut positiivinen, niin sitten oltais otettu vielä hcg verestä...
 
heips , osaako kukaan kertoa mikä pas sulatusprosentti on onnistumisen suhteen oysissa , viikon päästä sais alkaa soittelemaan aikaa ekaan siirtoon ja jännittää sitten niin maan penteleesti, meillä on neljä alkiota kahdessa oljessa, siirtääköhän he kaksi JOS molemmat selviäisivät vai uudelleenpakastetaanko alkio? :)
 
Hei Laura82!
Mulla ei ole kokemusta kuin yhdestä passista missä oli yksi alkio, joka kylläkin sulas oikein mallikkaasti ja kerkes nelisoluisesta jakaantua kahdeksansoluiseksi. Itselläkin jännittää tuleva pas, olisi kolme alkiota samassa oljessa, mietin myös kahden alkion siirron mahdollisuutta. Itse tässä odottelen menkkoja alkavaksi jotta sais varata myös passiin aikaa.
 
piatu, tsempit sinullekin tulevaan pas:iin :) pitääpä keskustella läãkärin kanssa siitä mahdollisesta tuplasiirrosta, ei viitsis näissä hoidoissa heittää arvokkaita alkioita roskiinkaan jos suosivat ennemmin yhden siirtoa, meillä kolmas ja viimeinen hoitokin.. osaatko kertoa vielä minä pvänä ovulaatiosta siirto tehdään, itsellä taitaa perjantaille lauantaille osua ja alkiot ovat 2 päivãisiä
 
L@aura82 Meillä sulatettu yhteensä 6 alkiota, joista 5 on selvinnyt. Yksi pakastettu uudelleen. Toissapäivänä sulatettiin samassa oljessa olleet kaksi alkiota (top ja 3 luokan nelisoluiset). Molemmat selvisivät sulatuksesta.

Eli tosiaan, eilen siirrettiin kaksi alkiota. Toinen oli ollut pakastettaessa 3 luokan nelisoluinen ja toinen nelisoluinen top. Alkiot sulatettu maanantaina ja eilen tiistaina ne olivat 3 luokan viisisoluinen sekä kuusisoluinen non top alkio, en tiedä mikä toisen luokitus oli ei kuitenkaan enää top. Siinä kun piti yksin äkkiä päätös tehdä montako siirretään, tuli tunne että molemmat joo. Mutta nyt olen sitten alkanut hirvittelemään, että jos tuleekin pian kaksoset... Se vähän hirvittää. Mutta tosin, voihan käydä niin ettei tule yhtään...

Nipsu + :heart: :heart: pp1
 
huh hei, iso peukku nipsulle onnistuneesta siirrosta, nyt sitä plussaa sit seuraavaksi :) nuohan kuulostaa erinomaisilta sulatus/siirto tuloksilta, meillä olikohan 2 toppia ja kaks melkein toppia pakkasessa vaikka eihän se mitään lopullista kerro mut hieman huojentaa
:)
pääsispä jo itsekin "piinailemaan", vielä jokunen viikko malttaa
ja tosiaan hyvä jos uudelleenpakastavatkin nykyään noita alkioita,
 
Viimeksi muokattu:
mari, en ainakaan huomannut että olisi oys 2014 keskusteluryhmää, mutta toimiihan se tätäkin kautta :) pistetään vaan keskustelu käyntiin
ei sillä väliä onko aloittelija vai jo konkari näissä hoidoissa, kokeneemmat osaavat varmasti vastata joihinkin mieltä askarruttaviin kysymyksiin. onnea hoitotaipaleelle :)
 
Viimeksi muokattu:
mulla kävi niin ikävästi aikoinaan käytin ehkäsy ruisketta joten kuukautiset jäi yli 8vuodeks pois ja kun lopetin sen ollaan 1,5vuotta mieheni kaa yritetty lasta ei alkanu kuulumaan niin eka söin terolut kuurin ei tehnyt menkkoja lekuri ei yksinkertaisesti löytäny limistä nyt muutama clomi kuuri takana oys sissa ja limiskin 8mm jos nyt tärppäis sen pystyy toteemaan vappu aattona mut kiitos kun pääsin mukaan
 
nuo ehkäisyhormonit voi olla kenkkujakin, pistää kropan ns. sekaisin ihan pysyvästikin, hyvä kuitenkin.että olet saanut jo hyviä tuloksia limis ultrasta, ja menkatkin palautuneet. toivottavasti ei tarviis näihin rankkoihin hormonihoitoihin ruveta, eihän tää nyt mitään hääviä ole :)
 
piatu ja L@ura Onnea tulevaan PASsiin :heart:

Tervetuloa Mari :)

Omassa olossa ei erikoista, jotenkin usko onnistumiseen on hiipunut. Pari päivää sitten vielä tuntui siltä, että voihan tämä onnistuakin, mutta nyt kun ne vähäisetkin tuntemukset (menkkajomotukset, tissien arkuus) on hävinnyt, niin eiköhän sieltä nega paukahda. Aiemmissa siirroissa on etovaa oloa ollut jo näillä piinapäivillä sekä repäisykipuja ja menkkajomotuksia.. Nyt on kyllä niin tavallinen olo, että ihme, jos tulee plussaa testiin... :(

Nipsu pp8
 
piatu mehän taidetaan aikas samoissa mennä, huomenna soittoa oysiin kun olis kp1, nyt tippasee jo siihen malliin että hanat aukee( niinkuin pitääkin) huomenaamulla :)

nipsulle tsemppiä ja malttia tuntemuksien kanssa, eiköhän ne päivien karttuessa lisäänny, ja kaikilla ei edes tulekaan kun joskus vasta myöhemmin. vaikka itsekin tuohon oman kropan kuulosteluun tulen sortumaan myös ihan varmasti mikäli piinailemaan taas pääsisin, jaiks kun jo vähä jännittää
 
vielä tosta limis ultrasta kysyisin että onko kukaan käyny esim omassa tk:ssa otattaan sen kun mä oon ns. pikkupaikkakunnalta eikä vihtis kokkolaan ajaa taas yhen ultrauksen takia vaan jos kysäsis ihan tosta paikallisesta tk:sta miten tekevät..tai no samahan se on kysästä oysista huomenna et miten tekee :)
 
Enpä oo laura82 itsekkään ottanu selvää moisesta, itelläkin kun pelkkään ultraan tulee matkaa 130 km. Nyt tosin ensi kuussa alkaa oululainen lapsettomuuslääkäri käymään oman paikkakunnan yksityisellä lääkäriasemalla, pitänee ottaa selvää onnistuisiko jatkossa ultrat siellä. Olis paljon lyhyempi matka :)
Onpa kiva että joku menee samalla aikataululla, on sitten piinailukaveri :)
 
joo mullaki kahdessa ekassa hoidossa matkaa tuli 150 km ja kun niitä käyntejä kun oli heti se muutama niin tuli siinä vaan kilsoja :)

mut kiva saada piinailukaveri mikälisikäli mikään ei mene mönkään ja siirto onnistuu molemmilla :) ja kaikki muutkin tsempataan toinen toisiamme
 

Yhteistyössä