päästäisittekö te 10-vuotiaan yksin serenaan?

hei

poika raivoaa pahiten ikinä. kaksi tyttöä pyysi mukaan serenaan. heidät vietäisiin autolla, johon mahtuu siis vain kuskin lisäksi kolme eli poika ei voisi ottaa ketään kaveria mukaan. takaisin tulisivat bussilla.

en tahdo, että 10-vuotiaani on yksin siellä puku/saunatiloissa, tytöt kun ovat siellä naistenpuolella.

poika ei ole koskaan raivonnut noin paljon :( laittoi juuri jonkun muovihässäkän kaulaansa ja sanoo, että tappaa itsensä.

onko teidän 10-vuotias ollut siellä yksin?
 
"vieras"
Jos paikka ois lapselle tosi tuttu, uimataito ois loistava ja seura luotettavaa, niin kyllä. Minä päästän omat lapset yksin tuttuun uimahalliin 8-vuotiaana. Ovat uimaseuran uimareita.
 
"vierailija"
En päästäisi noin nuorta vielä itsekseen. Vuosi sitten olin itse viimeksi ja veljeni kertoi miesten puolella olleen kauniisti ilmaistuna vähemmistösukupuolen edustajan kontaktihalukkuutta. En halua pelotella, mutta kuitenkin.

Lapsi saa raivota niin paljon kuin haluaa, sillä ei saa tahtoansa läpi. Sinä vanhempana tiedät mikä on parasta ja turvallista. Onko sinulle yleensäkin vaikeaa pitää päätöksistäsi kiinni lapsen raivotessa vastaan?
 
[QUOTE="vierailija";23023988]En päästäisi noin nuorta vielä itsekseen. Vuosi sitten olin itse viimeksi ja veljeni kertoi miesten puolella olleen kauniisti ilmaistuna vähemmistösukupuolen edustajan kontaktihalukkuutta. En halua pelotella, mutta kuitenkin.

Lapsi saa raivota niin paljon kuin haluaa, sillä ei saa tahtoansa läpi. Sinä vanhempana tiedät mikä on parasta ja turvallista. Onko sinulle yleensäkin vaikeaa pitää päätöksistäsi kiinni lapsen raivotessa vastaan?[/QUOTE]

hei, ei ole vaikea pitää päätöksiä. lapsi ei pääse, koska niin hänelle sanoin. raivoaa edelleen. kerroin syitäkin suoraan, että koska ei ole edes kaveria mukana niin sinne pukuhuone/saunatiloihin yksin meno ei ole mukavaa ja kerroin, että meitä ihmisiä on kaikenlaisia jne jne (tietää, että jotkut esim lähestyy lapsia väärällä tavalla).

kiitos vastauksesta.
 
Että homot vonkaa pikkupoikia? Oletpa tyhmä. Käsittämättömän tollo ääliö. Kehtaatkin täälä tiristä moista soopaa. Että homo = pedofiili. Voi helvetti.
 
"vieras"
hei, ei ole vaikea pitää päätöksiä. lapsi ei pääse, koska niin hänelle sanoin. raivoaa edelleen. kerroin syitäkin suoraan, että koska ei ole edes kaveria mukana niin sinne pukuhuone/saunatiloihin yksin meno ei ole mukavaa ja kerroin, että meitä ihmisiä on kaikenlaisia jne jne (tietää, että jotkut esim lähestyy lapsia väärällä tavalla).

kiitos vastauksesta.
Olepa hyvä. Hyvä päätös ja tsemppiä sen pojan temperamentin kanssa. Yrität vaan ajatella, että lapsella on turvallinen ja rakastettu olo, kun uskaltaa raivota kotona :D
 
En päästäis. Ja teidän pitäis varmaan harjoitella, kuinka käsitellään ns. kielteisiä ja aggressiivisia tunteita, ei millään lailla normaalia tollanen.
ei olekaan, pojalla on vaikeuksia ilmaista negatiivisia tunteita. sai pienempänä tuollaisia kohtauksia toisinaan, nyt en muista milloin viimeksi. nyt tosin rauhoittui ja katsoo hiihtoa. eli raivosi/itki n. 20 minuuttia, ei yhtä soittoa tosin vaan välillä rauhoittui.
 
[QUOTE="vieras";23024015]Että homot vonkaa pikkupoikia? Oletpa tyhmä. Käsittämättömän tollo ääliö. Kehtaatkin täälä tiristä moista soopaa. Että homo = pedofiili. Voi helvetti.[/QUOTE]

jahas. en sanonut että homo on pedofiili. en kuitenkaan kertonut lapselle homoista mitään sillä homot on ok, minulle, lapselle ja tuttupiirillemme, homoja ei tarvitse pelätä, joten en heistä edes mainitse. mainitsin lapsille nimenomaan pedofiileistä, koska olen kuullut siellä sellaisiakin taipumuksia omaavien oleskelevan.

jos yhdistelevat kirjoituksia väärin niin en voi sinun suoraviivaiselle tulkinnallesi mitään.
 
[QUOTE="vierailija";23023988]En päästäisi noin nuorta vielä itsekseen. Vuosi sitten olin itse viimeksi ja veljeni kertoi miesten puolella olleen kauniisti ilmaistuna vähemmistösukupuolen edustajan kontaktihalukkuutta. En halua pelotella, mutta kuitenkin.
[/QUOTE]

Mikä on vähemmistösukupuoli?
 
"vieras"
[QUOTE="vieras";23024015]Että homot vonkaa pikkupoikia? Oletpa tyhmä. Käsittämättömän tollo ääliö. Kehtaatkin täälä tiristä moista soopaa. Että homo = pedofiili. Voi helvetti.[/QUOTE]

Niin antoisaa kuin keskustelutaitosi onkaan, niin vastaan nyt kuitenkin..

Suosittelen lukemisen taidon harjaannuttamista. Jos oikein pinnistelet, niin huomaat etten kirjoittanut homojen olevan pedofiilejä. Päättelit huonon päivän pyörteissäsi ja henkisessä kaulakiikussasi näin.

Tuon ikäiselle pojalle ei ole sopivaa nähdä viitteitä seksuaalissävytteisestä toiminnasta.

Oikein mukavaa päivänjatkoa, jospa se tuosta paremmaksi muuttuisi, toivotaan :)

p.s. kysy keneltä homolta vaan, niin kertovat sinulle uimahallien miesten puolten yleensä olevan hyvä kontaktikenttä. Hui, ajattele!! (ja nyt kun tiedän logiikkasi ja lukutaitosi, niin kerronpa ystävällisyyttäni vielä että EI ja ei, vielä kerran EI, tämä ei tarkoita, että siellä homot nussivat ympäriinsä ja jahtaavat heteromiehiä tuskissaan).
 
"vieras"
[QUOTE="vieras";23024068]Niin antoisaa kuin keskustelutaitosi onkaan, niin vastaan nyt kuitenkin..

Suosittelen lukemisen taidon harjaannuttamista. Jos oikein pinnistelet, niin huomaat etten kirjoittanut homojen olevan pedofiilejä. Päättelit huonon päivän pyörteissäsi ja henkisessä kaulakiikussasi näin.

Tuon ikäiselle pojalle ei ole sopivaa nähdä viitteitä seksuaalissävytteisestä toiminnasta.

Oikein mukavaa päivänjatkoa, jospa se tuosta paremmaksi muuttuisi, toivotaan :)

p.s. kysy keneltä homolta vaan, niin kertovat sinulle uimahallien miesten puolten yleensä olevan hyvä kontaktikenttä. Hui, ajattele!! (ja nyt kun tiedän logiikkasi ja lukutaitosi, niin kerronpa ystävällisyyttäni vielä että EI ja ei, vielä kerran EI, tämä ei tarkoita, että siellä homot nussivat ympäriinsä ja jahtaavat heteromiehiä tuskissaan).[/QUOTE]

Minäpä kysyn. Veljeni on homo samoin muutama kaverikin. Väitän, että homot ei vonkaa ku homoja. Piste. Ei ne mitään eläimiä ole.
 
"vieras"
jahas. en sanonut että homo on pedofiili. en kuitenkaan kertonut lapselle homoista mitään sillä homot on ok, minulle, lapselle ja tuttupiirillemme, homoja ei tarvitse pelätä, joten en heistä edes mainitse. mainitsin lapsille nimenomaan pedofiileistä, koska olen kuullut siellä sellaisiakin taipumuksia omaavien oleskelevan.

jos yhdistelevat kirjoituksia väärin niin en voi sinun suoraviivaiselle tulkinnallesi mitään.
Et sinä ole väittänyt niin, vaan tuo yks tollo.=)
 
"vieras"
[QUOTE="vieras";23024087]Minäpä kysyn. Veljeni on homo samoin muutama kaverikin. Väitän, että homot ei vonkaa ku homoja. Piste. Ei ne mitään eläimiä ole.[/QUOTE]

Voi huokaus...kirjoitinko niiden vonkaavan muita kuin homoja??!! Kysy siltä homoveljeltäs jos se opettais sua lukemaan ja ymmärtämään vielä lukemaas. Luulen, että siitä tiedosta on sulle enemmän hyötyä. Piste.
 
[QUOTE="vieras";23024093]Kiireessä kun kirjoittaa, niin saa korjailla virheellisiä sanavalintojaan :) Tekstiyhteydestä hyvällä tahdolla luettuna lienee asiayhteys kuitenkin erotettavissa? Varmistan puusilmille: homoista on puhe.[/QUOTE]

Joo joo kunhan huvikseni viilasin pilkkua :p

Mä en usko että homoissa on sen enempää pedofiileja kuin muissakaan.
 
[QUOTE="vieras";23024138]Tämäpä lystiä, jo kaksi lukutaidotonta ja oman logiikan omaavaa täällä.

Luepa uudestaan ja kerro missä sanon homojen olevan pedofiilejä. Linkitä se teksti tähän.[/QUOTE]

Tässä keskustelussa on asiasta puhuttu niin siihen sanoin mielipiteeni.
 
"eee"
Eihän tuossa ole kyse siitä, että poikasi olisi yksin Serenassa. Hän olisi yksin ainoastaan Serenan pukuhuoneessa ja suihkutiloissa, uimahallin puolella oletettavasti noitten tyttöjen kanssa. Otsikkokin on siis jo virheellinen.

Ja et siis usko, että 10-vuotias pärjää yksin miesten puolella pukuhuoneessa? Just....
Ymmärrän pojan suuttumuksen, voi olla hänelle tosi tärkeäkin juttu. Jos vaikka tykkää jommastakummasta niistä tytöstä, ja nyt äiti nolaa hänet kavereitten silmissä pitämällä ihan pikkulapsena.
 
[QUOTE="eee";23024204]Eihän tuossa ole kyse siitä, että poikasi olisi yksin Serenassa. Hän olisi yksin ainoastaan Serenan pukuhuoneessa ja suihkutiloissa, uimahallin puolella oletettavasti noitten tyttöjen kanssa. Otsikkokin on siis jo virheellinen.

Ja et siis usko, että 10-vuotias pärjää yksin miesten puolella pukuhuoneessa? Just....
Ymmärrän pojan suuttumuksen, voi olla hänelle tosi tärkeäkin juttu. Jos vaikka tykkää jommastakummasta niistä tytöstä, ja nyt äiti nolaa hänet kavereitten silmissä pitämällä ihan pikkulapsena.[/QUOTE]

kyllä mun poika pärjää, hän on reipas. mutta minusta liian pieni menemään täysin ilman aikuista koko serenaan ja juuri se, että ei ole toista poikapuolista mukana, jonka kanssa siellä pukuhuoneessa ei olisi mun mielestä niin turvatonta.

tietysti olisi ollut pojalle tärkeä juttu. toinen tytöistä on hänen paras ystävä ja toinen luokkakaveri. ihastumisista ei ole kyse, täällä leikkivät keskenään tytöt ja pojat, mikä on musta tosi hienoa.

no ei mun tälle päätökselle tarvitse tän kummempia perusteluita alkaa kirjoittamaan. mun poika söi just luonaan, asia puhuttiin äsken ruokapöydän ääressä auki, kerroin suoraan miksi en sinne miesten puolelle nyt tahtonut yksin päästää. poika ymmärsi ja kyseli lisää. lähdetään iltapäivällä luistelemaan, toinen kaveri jo soitti ja kaikki on ihan ok. pettymys oli kyllä aivan valtava pojalle siinä alkutilanteessa, mutta nyt on jo ihan normaali itsensä.
 
Yhteistyössä