päivähoitomaksut

Moikka,

olen osa-aikatöissäkäyvä yh ja nuo päiväkotimaksujen nousut koskevat juuri minua... huolestuttaa, miten on varaa minimituloista maksaa noita maksuja. Juuri olin hakenut hoitopaikkaa elokuusta alkaen, lapsi silloin 1v8kk

Onko muita huolestuneita?
 
Seuraan huolestuneena, koska nostavat maksimimaksuja. EI tarvitse olla kroisos, ei edes hyvätuloinen, kun maksimeja maksaa, alaraja kun on pieni. Kannattaa huomioida, että bruttotuloista menee myös verot ja tukia ei saa asumiseen. Ja kun lapsia on enemmän kuin yksi.
 
äipp
Itsekkin oon miettinyt et on se jännä ensin luvataan 10 ? korotus yh lisään, seuraavaksi saa kuulla kuinka se raha otetaan moninkertaisesti pois. No saahan hallitus kertoa tehneensä paljon yh perheiden elintason parantamiseksi. No vaikka en polittisesti väriä nyt kannatakkaan niin tätähän suomen kansa halusi, kun äänesti kokoomuksen hallitukseen. Sekin on jännä juttu miksi ei koululaista lasketa perheeseen kuuluvaksi, kun lasketaan hooitomaksuja, en ole ihan ymmärtänyt syytä.
 
yh minäkin
Hyvä homma, jos mielenilmausta olette järjestämässä. Valtakunnallisestikin olisi syytä puuttua moiseen hulluuteen, josta juuri kaikkein vähävaraisimmat kärsivät! Hallituksen päätös on joutunut kyllä onneksi median hampaisiin ja saanut jo niin paljon negatiivista julkisuutta, että toivoa vaan täytyy, että jokin järki tähänkin vielä saadaan! Olen hiukan alle 1-vuotiaan lapsen yh-äiti, jonka tarkoituksena oli lähteä opiskelemaan syksyllä amk:hon, mutta saapi nyt katsoa kannattaako. Muutenkin tiukkaa ja siitäkin niukasta ollaan taas lohkaisemassa pala pois. Herrat päättäjät tuntenevat heikonlaisesti yksinhuoltajien arkea.
 
Mielenilmauksen organisoinnista kiinnostuneet meiliä bodil.rosengren@yyl.fi

Seuratkaa sivua
http://www.adressit.com/nollamaksu, lisätiedot laitetaan sinne. Mielenilmaus on tarkoitus järjestää lähipäivinä.

Olethan messissä?


 
no minä olen se vastarannankiiski!! hyvä että kerrankin hallitus sai jotain järkevää aikaiseksi!!!! hyvä!!! loppuu työ turha hoidossa pitäminen ainakin!!! ja maksan kyllä ihan suosiolla tuon täyden itse asiassa tuplana!! on täällä kuitenkin tuo hoito todellla halpa!! ihmeellistä tuo että kaikki pitäisi aina olla ilmaista!!! käsittämätöntä!! ja tuo mitä säästöä tuosta tulee kunnalle, se oli kyllä ihan päätä huimaava summa!!!
ainoa missä mielestäni pitäisi olla tuo nolla on opiskelijat!!!
en edes kehtaisi vinkua jos maksaisin jotain 54euroa!! ja jos tekee lyhyttä päivää vi ottaa puolipäivähoidon tai tuo 12 päivää ym....
en todellakaan usko että kenenkään talous katuu päivähoitomaksuihin, kyse on vaan taas siitä että kun kaiken pitäisi olla ilmaista!!
 
itse olen osa-aikatöissä ja tuloni ovat niin pienet ja työaikani kuitenkin sellaiset ettei osa-aikaisena ehdi suoriutua niistä (työmatkat vievät Hesassa pirusti aikaa ilman autoa jota ei ole varaa pitää). Miksei hallitus voisi korottaa maksuja yläpäästä? miksi vähävaraisilta pitää ottaa? taantumuksellista politiikkaa, joka edistää syrjäytymistä
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 27.05.2007 klo 11:35 vieras kirjoitti:
no minä olen se vastarannankiiski!! hyvä että kerrankin hallitus sai jotain järkevää aikaiseksi!!!! hyvä!!! loppuu työ turha hoidossa pitäminen ainakin!!! ja maksan kyllä ihan suosiolla tuon täyden itse asiassa tuplana!! on täällä kuitenkin tuo hoito todellla halpa!! ihmeellistä tuo että kaikki pitäisi aina olla ilmaista!!! käsittämätöntä!! ja tuo mitä säästöä tuosta tulee kunnalle, se oli kyllä ihan päätä huimaava summa!!!
ainoa missä mielestäni pitäisi olla tuo nolla on opiskelijat!!!
en edes kehtaisi vinkua jos maksaisin jotain 54euroa!! ja jos tekee lyhyttä päivää vi ottaa puolipäivähoidon tai tuo 12 päivää ym....
en todellakaan usko että kenenkään talous katuu päivähoitomaksuihin, kyse on vaan taas siitä että kun kaiken pitäisi olla ilmaista!!

Aivan samaa mieltä! Jos päivähoitomaksut tuntuvat korkeilta niin ainahan voi lapset pitää kotona.

Muutenkin olen sitä mieltä että hän joka lapsia hankkii niin ne myös elättäköön ja päivähoitomaksut kaikille samansuuruisiksi. Yh:t tietysti saisivat isältä puolet hoitomaksuista elatusmaksujen päälle.
Hän joka tienaa hyvin on sen ansainnut ja joutunut maksamaan koulutuksensa joten miksi ei saisi nauttia korkeimmista tuloistaan vaan joutuu maksamaan kaikesta enemmän kuin ne luuserit jotka vaativat kaiken ilmaiseksi eivätkä vaivaudu mitään tekemään sen eteen.
 

Yhteistyössä