Päivällä nukkuminen

Minkä pituisia pätkiä muut 1 kk ikäiset nukkuvat päivisin ja miten saatte nukkumaan? Meidän poitsua on vaikea saada nukkumaan muuta kuin liikkeessä, heti kun vaunujen liike loppuu tai laskee sylistä pois niin meinaa herätä. Sitten kun onnistuu paikallaan nukuttaminen, jää uniaika usein puoleen tuntiin. Ulkona on parhaimmillaan nukkunut 3 tunnin unet. Tuntuu että päivät on yhtä nukuttamista ja poika viettää puoliunessa suurimman osan päivästään...
 
..ihan samoin oisin voinut kirjoittaa 4-5vkoa sitten, mutta rytmi alkaa löytyä ilmeisesti vähän myöhemmin. Meillä 9vkoa meni esim. yhtien pitkien päiväunien löytymiseen. Jostain luin et alle 3kk vauvoilla ei ole vielä rytmiä eikä tarvitse...että tulee siis myöhemmin ja näin kävi ainakin meillä. Nyt vauva kohta 12vkoa ja yhdet pitkät unet päivällä ja yhdet puolipitkät. Sen lisäksi pienempiä ennen iltaunia. Nukkumaan yöunille käy 20.00 ja herää aamulla n.6.00-7.00.
Syö kolmen tunnin välein about.
Tsemppiä teille..kyllä se sieltä tulee :hug:
 
Meillä on nyt 3 kk ikäinen poika. Ja rytmi tullut nyt viikon parin sisällä. Ennen sitä heräsi melkein aina kun laski sänkyyn ja jos vaunut pysähtyi, heräsi. Onneksi se vaihe on ohi. Tuntui aika ikuisuudelta, mutta nyt ollaan jo tässä, joten äkkiä se teilläkin menee :hug:

Meillä nyt 20-21 nukkumaan
Herätään 7-8
Aamu unille 9-10 ja nukutaan 45 min
12-13 päikyille ja nukutaan 2,5-3,5 h
17-18 ilta unille ja nukutaan 45 min
Herätään 1-2 krt yöllä ja muuten syödään 4 tunnin välein.

VOIMIA :heart:
 
Neiti 6vkoa herää joskus kymmenen maissa. Sitten valvoskelee/torkkuu puolille päivin ja sitten nukkuu 4-5 tunnin päikkärit (pyrin laittamaan ulos). Päikkäreiden jälkeen loppuilta syödään/torkutaan tuonne 20.30 asti ja sitten aloitetaan yöunitissuttelu. Nukahtaa kunnolla viimeistään kymmeneltä. Yöllä syödään 1-3 kertaa.

Ennen päiväunia syödään kunnolla (eli tisutellaan ½ tuntia). Ennen tisuttelua laitan hiukan jo ulkovaatteita päälle (sukat, lapaset ja hatut). Toisinaan nukahtaa rinnalle, toisinaan ei. Ihan kumpi vain, niin sitten puetaan haalari päälle ja neiti vaunuihin. Sinne sitten yleensä nukahtaa ilman kummempia huuteluja (ellei jo valmiiksi nuku). Ja mikä ihaninta neiti ei kaipaile liikkuvia vaunuja eikä hyssyttelyjä. Esikoinen ei nukkunut ulkona kuin ainoastaan silloin kun vaunut liikkuivat.

Samalla tyylillä menty kohta kuukausi, taisi meillä neiti löytää rytmin heti. Toki varmaan muuttuu tässä vielä.
 
Meillä yöt nukutaan ihan hyvin kunhan päästää nukkumaan...
n. 24-01 Aloitetaan yöunet
06-08 herätään tissille ja noin 15 min kuluttua jatketaan unta
09-10.30 herätään

Päivällä nukutaan miten sattuu, illalla ollaan enemmän hereillä... Tänään otettu kahdet kolmen tunnin päikkärit (tyttö nukkuu nyt ja klo 20 tulee 3 tuntia täyteen).

Nyt kun herää ni sitten pari tuntia on hereillä mukavasti, mutta sen jälkeen alkaa väsymyskiukuttelu ja puolen yön aikaan noin saadaan nukkumaan...
 
eli meidän tyttö ei tosiaan ole koskaan nukkunut kunnolla päiväunia - vaihteluväli on ollut suuri, mutta yleensä nukkuu aina 45 min. kerrallaan ja joskus vetää jopa 5 tällaiset päikkärit (mutta se vaatii toki nukuttamista eli ei itsestään nukahda). Öisin menee n. 11 tuntia (tosin heräilee usein). Eli tyttö on vain huono nukkuja. Joskus on vetänyt 2 tunnin päikkärit esim. autossa, mutta nämä kerrat ovat kahden käden sormilla laskettavissa. Kun lakkasin itse stressaamasta tuota asiaa, niin elämäni vähän helpottui, vaikka täytyy myöntää, että olisi ollut kiva, jos olisi etukäteen osannut varautua tähän, että kaikki vauvat eivät nuku pitkiä päiväunia. Jaksamista!!!
 

Yhteistyössä