Pahin kriisi minkä olet/perheesi kokenut!!

Miehen kanssa yhteiselossa meillä ei kauheasti mitään vakavia kriisejä ole ollut.
Mulla toki on paljon käsittelemättömiä asioita, jotka rassaa vielä nykypäivänäkin, sellaisina pieninä kiusantekijöinä, jotka häiritsee jonkin verran arkielämää.

Elämäni suurin kriisi on luultavasti ollut äidin sairastuminen, kun olin teini-ikäinen ja se, ettei sitä kukaan ymmärtänyt ja sen aiheuttamat lieveilmiöt perhepiirissä. Näiltä ajoilta nuo käsittelemättömät asiat on, joita pitäisi jotenkin alkaa purkamaan, pitää vain kerätä rohkeutta, jotta uskaltaa lähteä jollekin niitä purkamaan :/

 

Nyt 11 v poikamme joutui raskaan "henkisen hyväksikäytön" kohteeksi vajaa kaksi vuotta sitten, seurauksella että oli psykoottinen, myöhemmin yritti itsemurhaa. Päivä kerrallaan tästä selvitään edelleen.

 

Mun masennus, johon liitty itsetuhoiset ajatukset ja aivan älytön riippuvuus/mustasukkasuus miehestä. Masennuksen myötä vaikutuksella miehen pettämiset ja alkoholiongelmat.
Missasin kokonaan pojan vauva-ajan kun vaan kyttäsin miehen tekemisiä jne..

Viime vuosi oli rankka, 11kk kestäny työpaikasta irtisanomis jupakka. Tytön syntymä oli onnellista aikaa, tosin tytön sydänvika vaivas mieltä jatkuvasti.
Äidin sairastuminen marraskuussa ja kuolema joulukuussa.

Tytön sydän leikattiin kuukauden päästä äidin kuolemasta ja samalla äidin avomies soittelee kännissä ja uhkailee. Äidin hautaaminen ja muut kuolemaan liittyvät pakolliset kuviot.
Olin henkisesti viittä vaille leviimässä.
Pystyin hoitamaan kuolemaan liittyvät asiat, mut lasten hoito, laskujen maksu ja muut normaalit kotihommat sai mut paniikkiin.

Nyt mulle kuuluu parempaa, kuin varmaan ikinä.

 

Miehen vakavat sairastumiset kolmekymppisenä: ensin aivoinfarkti, ja heti perään syöpä.

Selvittiin, vaikka rankkaa oli.

 

Kyllä se taisi olla tyttäremme sairastuminen syöpään 11/06 (Wilmsin Tuumori),munuaisen pahanlaatuinen kasvain.Ja se että tytölle oli järkytys kun pitkät hiukset lähtivät pois :ashamed: Tyttö oli sairastuessaan 4.v4kk...Nyt täyttää 6.v ja hiukset ovat jo kasvaneet takaisin ja elämä taas vaihteeksi tässä perheessä hymyilee =) Toki aina kun mennään kontrollitutkimuksiin pieni pelko on aina olemassa että entäs jos jotain löytyy??Mutta päivä kerrallaan tässä eletään mitään suurempaa suunnittelematta...Kyllä oman lapsen sairastuminen syöpään tai ihan mihin tahansa aina pysäyttää miettimään tätä elämää ja kuinka pienistä asioista sitä on tullut "naristua".... :hug: :hug:

 

No ainakin oman isän kuolema, poikaystävän kuolema, miehen veljen itsemurha, miehen uskottomuus, äidin mielisairaus, ja parin kaverin itsemurhat, siinähän sitä jo jotain...

 

uppista

 

ööörhs... varmaan nää miehen sekoilut kaikkineen..... sit keskenmeno siihen syssyyn (tosin se ei juurikaan surettanut minua vaan miestä)

 

esikoisen kuolema :'(
(kaikki puhuu pojasta ekana tyyliin kuolleesta "eihän se ees kerinny elää ku kuolleena synty, arggh)

onneksi on tuo 2v. rakastakin rakkaampi :heart:

 

Äidin kuolema :'(

 

oman pikkuveljen kuolema ja mutsin itsariyritys

 

meillä ehkä kriisein vuosi ollut 2007

-- kesken eräinen taloprojekti
-- mies koko vuoden sairaslomalla ja ylikin (välilevytyrä löytyi pitkällisten tutkimusten jälkeen)
-- välilevytyrä leikkaus
-- pikkukakkosen syntymä toukokuussa.
-- muutto kesäkuussa
-- esikon tuubitus kolmannen kerran ja nielurisojen leikkauksen jälkeinen kipu
--kuralle mennyt talous (mun sairasloma/äitiysloma/vanhempainvapaa ja miehen sairaus päiväräha ja lopuksi älyttömän pieni kuntoutus tuki)

onneksi se vuosi takana mutta taloudellisesti paikkaillaan vielä bvarmaan koko tää vuosi

 

Oikeastaan kai lapsuus ja siitä seurannut myöhempi helvetillinen elämä. Ja avioerokin kai, mutta se tuntui oikeastaan lähes hyvältä, koska siihen liittyvät tunteet oli "normaaleja", kuten suru tai pettymys. Kun eräänlainen perusolotila on pelko ja ahdistus, suru tai kiukku tuntuu siihen verrattuna hyviltä, vaikka ne onkin "kipeitä" tunteita.

Vaikka pientähän se on näihin muihin juttuihin verrattuna mitä tästä ketjusta saa lukea.

 

Kolme läheisen kuolemaa ja avioero vuoden sisällä

 

Miehen uskottomuus, siitä seurannut raiskaussyyte ja puhelut, joissa uhattiin lastemme henkeä. Siinä minun pahimmat kriisinaiheuttajani.

 

Itseni aivoinfarkti 8-vuotiaana, jäljelle jäi vasemmanpuolen heikkous.
Miehen isän kuolema.. täytin 20v juuri sinä yönä
Mummoni aivoverenvuoto -06.

 

Taitaa olla tämä vireille juuri tuleva avioero. Lapsuudesta tietenkin Isän kuolema.

 

Miehen alkoholismi, pornoriippuvuus, henkinen ja fyysinen väkivalta, talouden konkurssi miehen alkoholin käytön vuoksi, pettämiset ja viimein suhde toiseen ja nyt sitten tuleva avioero.

 

Miehen alkoholismi, pornoriippuvuus, henkinen ja fyysinen väkivalta, talouden konkurssi miehen alkoholin käytön vuoksi, pettämiset ja viimein suhde toiseen ja nyt sitten tuleva avioero.

hometalohelvetti

 

mun oma sairaus ja sitä seurannut koko elämän romahdus

 

Näiden tarinoiden jälkeen, en viitti mitään kriisiä ruveta väkisin keksimään, vaan lopetan palstailun tältä illalta kerrankin erittäin onnellisena ja kiitollisena. Hieman antaa mittasuhteita lukea Oikeista Kriiseistä, eikä vain näistä joka-aamuisista "voi ei, maito on loppu" -jutuista. Joidenkin mielestä se ei mihinkään auta, mutta toivon silti kaikkea hyvää ihmisille, jotka ovat joutuneet pahaa näkemään ja kokemaan pienestä asti. Toivon, että tarinanne päättyvät hyvin, ja että muutkin saavat kokea onnen hetkiä tässä elämässä.

 

Keskimmäisen vakava sairaus, ja sitä seurannut elämä sairauteen liittyvine asioineen. Lapsen elinsiirto. Ja tuo yhteisöelämä yhdistettynä tuohon heitti kyllä aikamoiset kurat kasvoille

 

Perheväkivalta, molemminpuolisena. No, se on ohi ollut jo muutaman vuoden. puhuminen auttoi. Ja asian julkaiseminen.

 

Isän alkoholismi, äidin kuolema, ja miehen petturuus. Nämä kaikki siis samaan aikaan.

 

Perheväkivalta, molemminpuolisena. No, se on ohi ollut jo muutaman vuoden. puhuminen auttoi. Ja asian julkaiseminen.

Anteeksi uteliaisuuteni, mutta julkaiseminen, mitä siis tarkoittaa?