pahkasta

meillä pariviikkoisella pikkuneidillä päässä huonosta tarjonnasta aiheutunut (ilmeisesti) pahka päässä, joka edelleen saman kokoinen kuin syntyessä. kuinka kauan teidän lapsilla pahkat ovat kestäneet ennen katoamistaan???
 
Meidän pian 4kk pojalla oli tosi iso pahka päässä ja kesti pari kuukautta ennenkö se laski. Senkin jälkeen tuntui vielä toisella puolen päälakea kohouma joka tuntui siltä että se olisi ollut oikein luuta mikä on jäänyt koholle. Pikkuisen ehdin jo huolestua asiasta, mutta lääkäri ei pitänyt asiaa epänormaalina ja nyt itsekin huomaa että kohouma on pienentynyt. Tuskin koskaan meidän pojalle oikein tasaista päätä tulee, mutta pääasia ettei semmoiseksi puikulapääksi jäänyt :)
Meillä pojan pahka johtui siitä että oli aikas iso syntyessään ja ponnistusvaihe kesti vähän turhan kauan, niin meille ainakin sanottiin.
Mutta loppu hyvin kaikki hyvin :)
 

Yhteistyössä