Pakko myöntää että olen pettynyt tuettuun lomaan..

  • Viestiketjun aloittaja "Äitix3"
  • Ensimmäinen viesti
lomalle
Miksi sen pitäisi kehittää jotenkin?
Rahoittajat kyllä toivovat että lomat vastaisi niille asetettuja tavoitteita ja heille palaute lomasta on tärkeä. En tosin lähettäisi sitä palautetta etukäteen ohjeman saatua vaan sitten kun loma on ohi tai joillakin lomilla käsittääkseni palautteen antamiseen on mahdollisuus esim. loman lopussa (viimeisenä lomapäivänä)
 
dera
Kannattaa tsekata etukäteen ne ohjelmat, tai kysyä niistä, niin ei tule yllätyksenä.
Yritä nyt vaan ajatella iloisemmin ja olla kiitollinen, vaikka harmittaakin.

Hyvää lomaa ja jos tuntuu, ettei nappaa sitten yhtään, niin anna paikkanne jollekin muulle.

Myös lisämaksuihin kannattaa tutustua etukäteen, ei sitten tule yllätyksenä.
Rivarimajoitushan voi olla vaikka kuinka kiva ja kätevä.
 
vierassss
Myös me ollaan heinäkuun alussa menossa tuonne huhmariin tuetulle perhelomalle. Saas nähä mitä keksitään lapsien kanssa, iät 1v, 3v ja 4.5v.
Odotukset on kovat. Jospa siellä vaikka tutustuisi muihin äiteihin ja lapsillekkin löytyisi leikkikaveria.
 
vieras*
Olin viimekesänä tuetulla lomalla kahden lapsen kanssa, maksoin meidän lomasta 125e plus matkat. Meillä oli ihan huippuloma. Ohjelma oli lapsille painotettu, mutta PERHElomallehan me mentiin. Meillä oli ihana iso huone omalla saunalla, altailla oltiin joka päivä parisen tuntia, joinakin päivinä oltiin kaksikin kertaa. Ja mikä parasta, pääsi valmiiseen pöytään kolme kertaa päivässä! Ohjelmaa ja menoa oli meille ainakin just sopivasti, kahdeksalta illalla oltiin jo ihan valmiita nukkumaan! Nukuinkin lomalla paremmin kuin pitkiin aikoihin.
 
vierasa
Totta kai tuetustakin lomasta saa valittaa. Mutta vain jos on oikeasti jotain valittamisen aihetta. Jos teidät tungettaisiin jonnekin kämäseen mökkiin keskelle metsää niin sitten saisit kyllä valittaa ihan rauhassa. Mutta tuo loma kuulostaa erittäin hienolta ja on täysin naurettavaa valittaa siitä, että ei ole joka päivä täynnä ohjelmaa lapsille. Mulla on vissiin vähän erilainen käsitys siitä mitä loma ylipäätänsä on, kun mun mielestä lomalla suunniteltu ohjelma ei ole edes mikään välttämättömyys.
 
"oho"
[QUOTE="aapee";29929107]Tämä on totta.
Tosin toteuttaa voi vaan pyöretken ja kävelyn. Asumme aivan totaalikorvessa.
Vituttaa.

Siis eniten ahdistaa se,että olen hehkuttanut tätä lapsille aivan hulluna jo monta kuukautta. Kotonakin voi pelata jalkapalloa..
Mun on PAKKO säästää rahaa noihin risteilyihin :([/QUOTE]

Apua. Meille lapsille kyllä kelpaa mikä vaan irtiotto arjesta. Kuulostat kyllä aika itsekkäältä ja vaativalta ja jos 4 veelle ei kelpaa yhdessäolo ja kylpylä niin se on voivoi.

Kyllä valittaa saa jos on aihetta vaikka olisikin tuettu loma, mutta ohjelmasta valittaminen ja siitä että joutuu asua rivitalossa, kun juuri täysiin itse maksetuissakin kylpylälomilla asutaan rivitalossa monesti.

Te olette hemmoteltu ja itsekäs perhe.
 
Ymmärrän ihan hyvin ettei kaikille ole 220,- mitenkään pieni summa, mutta laskekaa mitä se tekee per pv ja per hlö? Melkein ei mitään. Mä en sillä summalla edes pääse miehen kanssa ravintolaan jos ostamme vielä jotain juomia, puhumattakaan melkein viikoksi koko perheen+koiran kanssa lomille. Ehkä myös kun olen tottunut tekemään omaan eteen töitä, en pyytänyt keneltä mitään ilmaista enkä ole saanut, siksi mun mielipide on se että jokainen joka valittaa melkein ilmaisista lomista tai vaikka kelan rahoista ym ym...että ne olivat huonoja tai kelasta maksetaan vähän voi tehdä sitten töitä sen eteen että saa juuri sellaisia lomia mitä itse halua tai kokeilla tienata kunnolla, miten rankkaa se on... Ymmärrän myös että ei pelkästään työttömiä pääse tuetulle lomalle, sekä syy voi olla sairaudet ym... en siltikään näe syytä arvostella melkein ilmaista loma kun kerrankin edes sellainen apu ja mahdollisuus on tarjoilla
 
Viimeksi muokattu:
järki hoi
Ymmärrän ihan hyvin ettei kaikille ole 220,- mitenkään pieni summa, mutta laskekaan mitä se tekee per pv ja per hlö? Melkein ei mitään. Mä en sillä summalla edes pääse miehen kanssa ravintolaan jos ostamme vielä jotain juottavia, puhumattakaan melkein viikoksia koko perhen+koiran kanssa lomille. Ehkä myös kun olen tottunut tekemään omaan eteen töitä, en pyytänyt keneltä mitään ilmaista enkä ole saanut, siksi mun mielipide on se että jokainen joka valittaa melkein ilmaisista lomista tai kelna rahoista ym ym...että ne olivat huonoja tai kelsta maksetaan vähän voi tehdä sitten töitä sen eteen että saa juuri sellaisia lomia mitä itse halua tai kokeilla tienata kunnolla, miten rankkaa se on... Ymmärrän myös että ei pelkästään työtömiä pääse tuetulle lomalle, sekä syy voi olla sairaudet ym... en siltikään näe syytä arvostella melkein ilmaista loma kun kerrankin edes sellainen apu ja mahdollisuus on tarjoilla
Joku jo selittikin edellä hyvin, miksi näistä tuetuista lomista saa ja pitää valittaa, jos loma on jostain syystä ala-arvoinen. Näitä lomia rahoittavat erilaiset (hyväntekeväisyys)järjestöt, ja jos loman järjestävä yritys ottaa rahat ja tarjoaa lomalaisille huonoa palvelua, raha ei mene oikeaan tarkoitukseen vaan se yritys vetää välistä --> loman rahoittajaa huiputetaan. Mikä siinä on niin vaikeaa ymmärtää?
Tosin ap:n tapauksessa minäkään en ymmärrä valitusta, kun lomalla ei ole vielä edes käyty eikä ohjelma kuulosta hullummalta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja järki hoi;29930430:
Joku jo selittikin edellä hyvin, miksi näistä tuetuista lomista saa ja pitää valittaa, jos loma on jostain syystä ala-arvoinen. Näitä lomia rahoittavat erilaiset (hyväntekeväisyys)järjestöt, ja jos loman järjestävä yritys ottaa rahat ja tarjoaa lomalaisille huonoa palvelua, raha ei mene oikeaan tarkoitukseen vaan se yritys vetää välistä --> loman rahoittajaa huiputetaan. Mikä siinä on niin vaikeaa ymmärtää?
Tosin ap:n tapauksessa minäkään en ymmärrä valitusta, kun lomalla ei ole vielä edes käyty eikä ohjelma kuulosta hullummalta.
Joka tapauksessa vaikka joku vetää välistäkin, niin tuskin jokaisella tai joka maassa olisi sama mahdollisuus päästä melkein ilmaisille lomille. Mä en kuitenkaan näe syytä että pitäiis valittaa. Minun periaate että saa mitä tilaa, jos ei ole tarpeeksi rahaa lomille tuskin saa jotain luksusta tai juuri sellaista mitä halua, ihmiset nykyään valittavat pienestäkin...
 
järki hoi
Joka tapauksessa vaikka joku vetää välistäkin, niin tuskin jokaisella tai joka maassa olisi sama mahdollisuus päästä melkein ilmaisille lomille. Mä en kuitenkaan näe syytä että pitäiis valittaa. Minun periaate että saa mitä tilaa, jos ei ole tarpeeksi rahaa lomille tuskin saa jotain luksusta tai juuri sellaista mitä halua, ihmiset nykyään valittavat pienestäkin...
Ok, eli et ymmärrä pointtia. Kärjistetty esimerkki: sulla on lomayritys, ja RAY ostaa sulta lomia, jotka se lahjoittaa esim. erityislasten vanhemmille. Todellisuudessa et järjestäkään tuetuille lomalaisille luvattua ohjelmaa, jotta pystyt pitämään kulut pieninä ja saat tuetuista lomista itsellesi isomman tuoton. RAY maksaa siis lomasta ylihintaa, sekö on ok? En väitä, että tällaista tapahtuu, mutta jos lomalaiset eivät saa antaa palautetta lomasta, on aika hankala valvoa, menevätkö ne RAY:n rahat oikeaan tarkoitukseen ja saavatko RAY ja lomalaiset vastinetta sille rahalle.
 
viervier
miksei se henkilö, joka hoitaa sen hevosen voisi hoitaa sitä koiraa?

Meillä ei ole eläimiä, mutta olen kyllä siinä uskossa, että eläinlääkäri ei alle satasen sano kuin hyvää päivää. Eli pitäähän teillä olla "puskuri"rahaa aina tonni-pari.

Eikä sitäpaitsi pienet lapset tarvitse kuin sen, että äiti on paikalla ja läsnä. Jos ruoka tulee valmiina eteen, niin LEIKI sun lasten kanssa.
 
Tylsän kuuloinen oli lomaohjelma kun tuli postissa. :/
No mutta entäs sitten?

Kuten jo tuossa aiemmin jo kerroin, siellä lomalla saa kyllä tehdä muutakin, kuin mitä siinä ohjelmassa lukee. Jos ohjelmassa on kävelyretki, ei sinne ole pakko osallistua. Sen aikaa voi tehdä jotakin muuta...vaikka virkata lapasia, jos ottaa langan ja virkkuukoukun mukaan :)

Ja ainakin omalla kohdallamme se meille etukäteen lähetetty ohjelma oli vain suuntaa antava. Lomapaikassa saimme lopullisen ohjelman, jonka sisältö oli erilainen, kuin mitä alustava oli.

Lomailijoita on toki erilaisia, mutta me nautimme tosiaan ihan vain siitäkin, kun sai vain olla. Käyskennellä rauhassa, ilman kiirettä hellan ääreen jne.
 
  • Tykkää
Reactions: Scindapsus
"vieraana"
Me ollaan oltu useasti tuetulla lomalla ja ovat kaikki olleet onnistuneita. Ohjelmaa on ollut, mutta yleensä ei olla niihin osallistututtu. Uimaan menty monta kertaa päivässä ja pienimmille riittänyt kovasti leikkikenttä ja leikkihuone:) Isommat ovat löytäneet omat tekemisensä.
Ei tuossa ajassa oikeasti kauheasti edes ehdi muuta toimintaa, uiminen ottaa aikansa ja samoin se jatkuva syöminen..:)
Mekin oltiin kerran tuolla edellä maintussa Päiväkummussa ja se, mikä siinä oli miinusta, oli altaitten kylmä vesi. Tuolloin kaksi nuorinta, 4v ja 1v, eivät pahemmin veteen menneet, kun huulet tulivat heti siniseksi ja itselläkin oli kylmä, kun vain vedessä seisoi.
 
[QUOTE="vieraana";30045773]Me ollaan oltu useasti tuetulla lomalla ja ovat kaikki olleet onnistuneita. Ohjelmaa on ollut, mutta yleensä ei olla niihin osallistututtu. Uimaan menty monta kertaa päivässä ja pienimmille riittänyt kovasti leikkikenttä ja leikkihuone:) Isommat ovat löytäneet omat tekemisensä.
Ei tuossa ajassa oikeasti kauheasti edes ehdi muuta toimintaa, uiminen ottaa aikansa ja samoin se jatkuva syöminen..:)
Mekin oltiin kerran tuolla edellä maintussa Päiväkummussa ja se, mikä siinä oli miinusta, oli altaitten kylmä vesi. Tuolloin kaksi nuorinta, 4v ja 1v, eivät pahemmin veteen menneet, kun huulet tulivat heti siniseksi ja itselläkin oli kylmä, kun vain vedessä seisoi.[/QUOTE]

Mä en muista, että siellä olisi ollut kylmä vesi. Mutta voi olla, että olikin. Vesijumpassa ainakin tuli niin lämmin, ettei paleltumaan päässyt :) Ja siellä on se poreallas, johon pääsee lämmittelemään, jos ei saunasta niin välitä :)
 
"tadaa"
Siis kyllähän noilla lomilla pitäis ensinnäkin olla lapsille oma, kokoaikainen hoitaja tuohon hintaan ja vanhemmille piikki auki baarista. Ohjelmassa ehdottomasti ainakin helikopterilentoja, limousineajeluja, laskuvarjohyppyä, syvänmerensukellusta, jne.
 
"sipsi"
Miksei köyhä saa olla pettynyt lähes ilmaisesta lomastaan? Onko pakko tuntea suurta kiitollisuutta kaikesta minkä saa halvalla tai ilmatteeks?
Ei ole pakko tuntea suurta kiitollisuutta :) Eniten minua kummastutti pettymys ennen lomaa - kun ei voi tietää, kuinka kiva lomasta sitten muodostuu, kun ensin nyt sinne saakka pääsee.

ja jos ihan oikeasti noin kamalalta jo etukäteen tuntuu, niin ehkä ei kannattaisi sitten lähteä. Jollekin toisellehan tuo voisi olla ihan unelmien loma.
 

Yhteistyössä