Pakkorokotuksista..

Viestiketju alueella 'Rokotukset' , aloittaja Dragofix, 29.11.2010.

  1. Dragofix

    Dragofix Jäsen

    Rekisteröitynyt:
    20.07.2010
    Viestejä:
    49
    Saadut tykkäykset:
    0
    12 §
    "Kunnan on järjestettävä yleisiä pakollisia rokotuksia sellaisen tartuntataudin leviämisen estämiseksi, joka voi saada aikaan huomattavaa vahinkoa väestön tai sen osan terveydelle, taikka muusta terveydenhoidollisesti tärkeästä syystä. Valtioneuvosto päättää pakollisen rokotuksen toimeenpanon ajankohdasta ja siitä, mitä väestönosaa, ryhmää tai ikäluokkaa rokottamisvelvollisuus koskee, minkä ajan päätös on voimassa sekä mitä rokotuksessa on muutoin noudatettava. Ennen päätöksen tekemistä asiasta on hankittava Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen lausunto, jollei Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ole tehnyt asiaa koskevaa esitystä."

    "Puolustusvoimissa ja rajavartiolaitoksessa toimeenpannaan pakolliset rokotukset kullekin ikäluokalle tartuntatautien leviämisen estämiseksi tai muusta terveydenhoidollisesti tärkeästä syystä. Sosiaali- ja terveysministeriö päättää pakollisen rokotusohjelman sisällöstä puolustusvoimissa ja rajavartiolaitoksessa hankittuaan asiasta Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen lausunnon." FINLEX

    Alkuperäinen asetus vuodelta 1986 FINLEX

    Mielikuvitukseni ei taida riittää kattamaan tätä lausetta
    "...taikka muusta terveydenhoidollisesti tärkeästä syystä." :headwall:
     
    #1
  2. MI

    MI Uusi jäsen

    Rekisteröitynyt:
    08.12.2010
    Viestejä:
    13
    Saadut tykkäykset:
    0
    Jos vaikka sodan tai terrorismin yhteydessä käytetään biologisia aseita, jotka eivät ole varsinaisesti tartuntatauteja (myrkytetään vaikkapa kaupunkien juomavesiä eliöillä, joita tehtaillaan labrassa ja jotka eivät tartu eteenpäin), niin niitä vastaan olisi myös hyvä olla lailliset valmiudet rokottaa kansaa.
     
    #2
Alibi
Anna
Deko
Dome
Erä
Hymy
Kaksplus
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Koululainen
Ruoka.fi
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
TM Rakennusmaailma
Tekniikan Maailma
Vauhdin Maailma
Golfpiste
Vene
Nettiauto
Ampparit
Plaza
Muropaketti