Paljonko isä lapsen kanssa?

Liian vähän.... :ashamed:

Noin kolme-neljä tuntia päivässä, jolloin minä olen useimmiten myös heidän seurassaan. Töitten jälkeen siis tämä aika.

Jos viettävät aikaa kaksistaan, esim. viikonloppuna niin tekevät samoja "tavallisia" juttuja kuin minäkin tekisin lapsen kanssa. Leikkivät, syövät, vaihtavat vaippaa, nukkuvat päiväunta jne. Perinteisen päivärytmin mukaan siis.

Mutta tosiaan, enemmän saisivat viettää ns. kahden keskistä aikaa. Ehkä se tulee sitten joskus myöhemmin. Nyt lapsi on vasta 1v4kk ikäinen.
 
Meillä isi nousee aamulla kun lapset (1 ja 2 vuotiaat) heräävät. Antaa niille aamupalan samalla kun itse valmistautuu töihin. Sitten illalla kun tulee 6-7 maissa kotiin töistä, niin touhuilee lasten kanssa lähes koko illan, että minä pääsen kävelylle tai kauppaan tms. Yleensä isi touhuilee omiaan ja lapset roikkuu kintuissa. Joskus isi menee tuonne lastenhuoneen lattialle makoilemaan ja lapset touhuilevat ympärillä. Ei meillä mitään erityisesti leikitä lasten kanssa, kunhan ollaan vieressä ja katsellaan kun lapset touhuilee keskenään. Isi myös syöttää lapsille iltapalan ja pesee hampaat ja vie nukkumaan klo 9 aikaan. Musta on vaan ihan oikeus ja kohtuus, että jos isi on 3 tuntia illalla kotona ennen kuin lapset menee nukkumaan, niin sen ajan hän myös viettää enemmän tai vähemmän lasten kanssa. Omaa aikaa on sitten klo 9 jälkeen vaikka puoleen yöhön asti.
 
Ippunen
Kahdestaan ovat noin tunnin illalla, ja isä kylvettää, mutta aika tuntuu itsestäni tosi lyhyeltä, kun itse olen ainakin neljään saakka kahdestaan lapsen kanssa, hoidan ruokailut ja nukuttamisen. Viikonloppuna isä on enemmän lapsen kanssa ja pääsen esim. uimahalliin, mutta suurimman osan aikaa olemme yhdessä.
Miehelläni on myös aika paljon kotihommia, kun maaseudulla asumme, vaikka maataloutta ei olekaan. Monesti tulee valitettua, vaikka eihän se miehen vika ole, että hänellä on hommia ja tyttö on niin riippuvainen minusta, että tulee jalkaan roikkumaan kun teen jotakin, vaikka mies leikkisi lapsen kanssa. Huomaa selvästi, että silloin kun tyttö viihtyy hyvin isänsä kanssa, myös isä on mielellään pitkään lapsen kanssa.
 
joskus esikoisen kanssa käy ulkona tai kaupassa ja pesee illalla hampaat jos ei ole töissä.eli voisin sanoa,että olen yksinhuoltaja.isä ei ole syöttänyt,nukuttanut tai vaihtanut vaippaa kummallekkaan lapselle juuriikaan.useimmiten on kuitenkin läsnä eli juttelee ja antaa muuten huomioo lapsille.välillä olen todella väsynyt kun lapsilla on uhma päällä ja äiti on taas niiiiiiin tyhmä.
 
Meillä isi yllätävän paljon 2v tytön kans. Ennen lasta oli illat harrastuksensa parissa, nyt äärimmäisen harvoin. Isi lekkii lattialla lapsen kanssa lähes kaiken ajan kun on kotona. Kun ovat kahden niin rytmit ovat kyllä ihan omat, eilen olin pitkästä aikaa keikalla niin olivat nukkuneet aamulla pitkään (minun kans ei ikinä) ja päiväunet 15-17...ja syöneet ku muistaneet. Mutta hauskaa ollut, pulkkamäessä ja sisällä pelanneet ja leikkineet.
Äidin kans tietenkin tylsempää kun tehdään kotitöitä joita isi ei kyl tee lainkaan...
Luulen että isi ottaa kaiken nautinnon tästä pienestä kun hänen vanhempi yli 20-v jonka kanssa ei ole elänyt juuri lainkaan.
Mainittakoon vielä että isi harrastaa myös kahden minun poikani kanssa!!!
Pitäis kai olla tyytyväisempi ukkoon ku näin teille kertoessa huomaan miten omas mielessäkin pinnat nousee!!!
 
Pyrystiina
Hyvin paljon. Töitten jälkeen leikkii, syöttää, kylvettää, vaihtaa vaipat ja nukuttaa. Viikonloppuisin vielä enemmän. Minä toki olen siinä touhussa tavallaan mukana, mutta enemmän sivusta seuraajana. Ihan kahdestaan käyvät välillä kaupassa, mummolassa, ulkoilemassa jne. Mies tykkää olla kovasti pojan kanssa, ja itsekin kaipaan hengähdystaukoa varsinkin nyt rv38+.
 
aika vähiin se jää. nytkin on töissä. illalla puuhailee tytön kanssa jonkin aikaa ja nukkumaanmenorituaalit myös hoitaa onneksi. näin talvisin reenaa myös paljon, joten viikonloppusinkin välillä on heidän yhdessäolo vähäistä. mut se on kyllä niin, että kun ovat yhdessä, se on sitten sitä laatuaikaa eli leikitään ja lauletaan. itsellä menee niin paljon aikaa noihin kotiaskareisiin, että ei ehdi niin paljon leikkimään...
 
harmaalehmu
Meillä mies kulkee kaukana työssä ja sen lisäksi rakennetaan hartiapankilla. Silti ihmettelen, miten mahtavasti mies jaksaa ja tykkää olla pojan kanssa! Kyllä se kaiken tuon muun keskelläkin yleensä ehtii tunnin verran touhuta: syöttää iltapuurot, leikkii, tekevät kotihommia, vaihtaa (kesto)vaipat ja pistää nukkumaan. eikä tartte pyytää saati käskeä!

Tosin mulla on takana kymmenen vuoden yksinhuoltajuus esikoisen kanssa, että ehkä sitä taustaa vasten vähäkin tuntuu paljolta? Mutta ihan rehellisesti olen sitä mieltä että mulla on ihana mies, kyllä sitä kannatti kymmenen vuotta odotellakin :flower:

Nyt joulun aikaan on pidetty paussia rakentamisessa, mä sain aatonaattona siivota kaikessa rauhassa kotona, kun mies vei lapset mummolakierrokselle. Ja eilen isi ja poika olivat koko päivän reissussa kaksistaan - mä vaan huilailin.
 
pääsin just töihin :) joten kun isä herää yö vuorosta tai tulee töistä jää kotiin 2,5 vuotiaan tyttömme kanssa ja hauskaa kuulemma on!! välillä tulee paha mieli kun äiti ei kelpaa enää mihkä ku isää vaan :)
 
hi-5
\
Alkuperäinen kirjoittaja 27.12.2005 klo 13:10 milla kirjoitti:
Liian vähän.... :ashamed:

Noin kolme-neljä tuntia päivässä, jolloin minä olen useimmiten myös heidän seurassaan. Töitten jälkeen siis tämä aika.
Hmmm, en tarkoita olla epäkohtelias, mutta minusta tuo 3-4 tuntia illassa kuulostaa hyvinkin paljolle. Meillä mies tulee kotiin viiden jälkeen ja lapset menevät nukkumaan kahdeksan aikoihin, joten eihän mies ehtisi tehdä mitään muuta kuin olla lasten kanssa. Kyllä molemmilla vanhemmilla pitää olla omiakin juttuja ja mahdollisuus vaikkapa lenkillä käymiseen.

Meillä isi leikittää lapsia yhtälailla kuin äitikin, käyvät leikkipuistossa ja leikkivät hiekkaleikkejä sun muuta. Sisällä rakennetaan palikoilla, leikitään piilosta, mitä nyt vain tulee mieleen. Joskus katsovat lastenohjelmia.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 28.12.2005 klo 01:59 hi-5 kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 27.12.2005 klo 13:10 milla kirjoitti:
Liian vähän.... :ashamed:

Noin kolme-neljä tuntia päivässä, jolloin minä olen useimmiten myös heidän seurassaan. Töitten jälkeen siis tämä aika.
Hmmm, en tarkoita olla epäkohtelias, mutta minusta tuo 3-4 tuntia illassa kuulostaa hyvinkin paljolle. Meillä mies tulee kotiin viiden jälkeen ja lapset menevät nukkumaan kahdeksan aikoihin, joten eihän mies ehtisi tehdä mitään muuta kuin olla lasten kanssa. Kyllä molemmilla vanhemmilla pitää olla omiakin juttuja ja mahdollisuus vaikkapa lenkillä käymiseen.

Meillä isi leikittää lapsia yhtälailla kuin äitikin, käyvät leikkipuistossa ja leikkivät hiekkaleikkejä sun muuta. Sisällä rakennetaan palikoilla, leikitään piilosta, mitä nyt vain tulee mieleen. Joskus katsovat lastenohjelmia.
Meillä sama tilanne ja mun mielipiteeni on se, että oma aika alkaa siitä kun lapset menee nukkumaan! Minä olen ollut koko päivän lasten kanssa kotona ja siksi voin käydä kävelyllä jo ennen sitä kun lapset menee nukkumaan, mutta miehen oma-aika alkaa siitä kun lapset käy nukkumaan. Muutenhan tuo ei näkisi lapsiaan edes muutamaa tuntia päivässä kun tulee niin myöhään töistä. Ihan hyvin tuo itsekin asian ymmärtää eikä ole yhtään kritisoinut systeemiä vastaan. Toki, meillä isi haluaa olla lastensa kanssa mahdollisimman paljon ja harmittelee itsekin sitä, että joutuu olemaan niin myöhään töissä...
 
koipeliini
Meillä isi oi tytön kanssa ennen rakennusprojektia tosi paljon, mutta nyt ei ehdi olla kuin sen verran, että tekee tytön kanssa aamupesut ennen lähtöään raksalle tai töihin ja illalla hetken ehkä leikkii tytön kanssa ja tekee iltapesut. Kahdestaan ollessa he touhuavat kaikenlaista, mutta usein mies tekee kotihommia tms. eikä varsinaisesti keskity lapsen kanssa olemiseen, jolloin tyttö osoittaa mieltään ja kiukuttelee joka asiasta. Eli aika lailla tunnen itseni yksinhuoltajaksi tällä hetkellä, mutta asia korjaantuu, kun talo on valmis.
 
Aika vähän meillä... Viikolla ei ehdi yhtään kun tekee reissuhommia ja pitkää päivää.Viikonloppuisin sitten on miten ehtii ja sillon ollaan kaikki kolme. Kaksin ei lapsen kanssa ole juuri yhtään. Ja aika varmasti vielä vähenee kun rakennusprojekti alkaa.Mutta on sitten ihanaa saada oma koti =)
 
Hay-D harmaana
meillä on iskä ollut pojan kanssa kotona päivät kun minä olen koulussa. Asia kylläkin muuttuu tammikuussa kun mieheni lähtee inttiin. Mutta silloin kun itse olin kotona ja mies koulussa/töissä niin hyvin vähän vietti aikaa poikansa kanssa. Voisin melkeinpä sanoa että onneksi joutui työttömäksi, sai kokea millaista on olla lapsen kanssa kahdestaan päivät.
 
Vilhelmiina83
Meillä isä on ehkä tyttärensä kanssa varmaan korkeintaan puol tuntii jos sitäkään.Myö ollaan aamulla vielä nukkumassa kun iskä lähtee töihin ja sitten se äkkiä käy töitten jälkeen kotona syömässä ja lähtee hirveetä vauhtia peruskorjaamaan taloa tai remppaamaan autoa tai jotain muuta...sit tulee kotiin joskus yhdeksän aikaan...ja sit myö kaikki mennään yhdessä nukkumaan kymmenen ja yhdentoista välillä...tyttö ei suostu menemään nukkumaan ellei myökin mennä ja tyttö nukkuu meidän keskessä.Olen tullut siihen tulokseen että tyttö on tajunnut että kun hän ei päivällä saa olla isänsä kanssa niin ainakin yöllä saa nukkua isänsä vieressä niin onpahan ainakin sen aikaa isän lähellä.Olen sitten käytännössä yksinhuoltaja kun hoidan hänet aamusta iltaan. :)
 

Yhteistyössä