Paljonko on sun ÄO?

Kun sen tunneälyn vielä saisi liitettyä noihin luikuihin ja testeihin.

 

Varmaan nolla, kun musta ei ole tekemään sitä testiä.

 

Netissä on mensan sivuilla joku testi (ei se virallinen). Tieteen kuvalehden sivuilla on armollisempi testi, joka testaa älykkyyttä useilla osa-alueilla.

Missä tuolla TK:ssa se on? vois kokkeilla

 

Mulle tehtiin se testi kaksi kertaa, koska eivät meinanneet uskoa tuloksia. Oli siinä niitä kuviopäättelyjuttuja, mutta myös sanallista puolta ja muuta vastaavaa. Älä huoli, olen keskustellut asiasta sen verran monen kanssa, että mulla on ihan hyvät mahikset vaikka minne. Jos nyt sitten itse katson tarpeelliseksi.

Toisaalta se antaisi selityksen sille, miksi minua pidettiin lapsena niin kummallisena. Ja miksi edelleenkään en koe yhteyttä ihmisten kanssa. Samanlaisia mieli(puoli)henkilöitä ei niin herkästi kohtaa.

Ok Mulla oli sellanen ÄO-testi vaihe että tykkäsin kokeilla niitä netistä löytyviä ja koulussa tehtiin ja otin niistä selvää ku mietin, että miten muka älykkyyttä voidaan mitata... Ei, mulle ei jää pakkomielteitä mistään, koskaan!

 

Nettitestit nyt antaa ihan vääriä tuloksia! Eivät ne ole välttämättä lähellekään suuntaa-antavia.

 

Nettitestit nyt antaa ihan vääriä tuloksia! Eivät ne ole välttämättä lähellekään suuntaa-antavia.

En usko minäkään niihin, kun tulokset niin vaihtelee.

 

Eilen tein puolen yön aikaan väsyneenä ja rivakasti sen Tieteen kuvalehden testin ja sain tulokseksi 132. Sillä taitaa saada helposti yli 100 pistettä.

 

Eikös se niin mene, että 90% väestöstä on keskimääräistä fixumpi? :saint:

 

Olin 6-vuotias, testauspaikkana terveyskeskus, psykologi testaajana. Tulos 135. Olen miettinyt käymistä Mensan testissä, ilmeisesti ois mahikset päästä sinne. En vaan ole vielä tohtinut, tyydyn tähän lahjakas-diagnoosiin.

Minä menin sekavasssa elämäntilanteessa aikoinaan testiin ja ajattelin sieltä löytyvän kohtalotovereita. Ei löytynyt. Siellä on ihan tavallsia ihmisiä...

 

140 molemmin puolin, riippuen testista. 140 psykologin testaamana, oisko se sitten se

 

Koulusta lähettivät - ongelmien takia - etsimään apua. Tädit ja sedät kyselivät aikansa, tekivät mm. ÄO-testin - ja sain luvan palata kouluun, terveiden pariin.
Luokanvalvoja - kaiken alulle laittanut - sitten kyseli: mitäs kokeita siellä tekivät? Vasta siinä vaiheessa tajusin, mistä oli kysymys! Opettaja tiesi, että myös älykkyys testattiin.
En tiennyt mitään mistään rajoista tai pisteistä, kerroin lukeman, joka minulle oli sentään kerrottu. Opettaja raivostui ja syytti minua valehtelusta. Sitten tämä lestadiolaispsyologi suuttui lisää saatuaan - kaikesta päätellen - käsiinsä ne tulokset paperilla.
Seuraavaksi minulla oli - tämän lestaadiolaispsykologianopettajan mukaan - identideettikriisi!
Taisi olla toisinpäin...
No, minulla on ne paperit. Ja yritys. Eikä elämä enää pahasti heittele.
Kouluympäristössä en tullut joidenkin kanssa toimeen. Työympäristössä en tullut juuri kenenkään kanssa toimeen. Yrittäjänä pärjään kyllä. Enkä silti sano sitä lukemaa.
En nimittäin usko siihen itsekään. Testi painottuu liikaa verbaaliseen osaamiseen - tekstin ymmärrykseen. Kaltaiseni - ja yleensä naiset - saavat siitä etua.
ÄO:ni on kuulema, normaalia liian parempi ... mutta mitä älyä? Sitä on niin monenlaista.
Osaan vain yhden asian kunnolla: rakastaa!

 

Koulusta lähettivät - ongelmien takia - etsimään apua. Tädit ja sedät kyselivät aikansa, tekivät mm. ÄO-testin - ja sain luvan palata kouluun, terveiden pariin.
Luokanvalvoja - kaiken alulle laittanut - sitten kyseli: mitäs kokeita siellä tekivät? Vasta siinä vaiheessa tajusin, mistä oli kysymys! Opettaja tiesi, että myös älykkyys testattiin.
En tiennyt mitään mistään rajoista tai pisteistä, kerroin lukeman, joka minulle oli sentään kerrottu. Opettaja raivostui ja syytti minua valehtelusta. Sitten tämä lestadiolaispsyologi suuttui lisää saatuaan - kaikesta päätellen - käsiinsä ne tulokset paperilla.
Seuraavaksi minulla oli - tämän lestaadiolaispsykologianopettajan mukaan - identideettikriisi!
Taisi olla toisinpäin...
No, minulla on ne paperit. Ja yritys. Eikä elämä enää pahasti heittele.
Kouluympäristössä en tullut joidenkin kanssa toimeen. Työympäristössä en tullut juuri kenenkään kanssa toimeen. Yrittäjänä pärjään kyllä. Enkä silti sano sitä lukemaa.
En nimittäin usko siihen itsekään. Testi painottuu liikaa verbaaliseen osaamiseen - tekstin ymmärrykseen. Kaltaiseni - ja yleensä naiset - saavat siitä etua.
ÄO:ni on kuulema, normaalia liian parempi ... mutta mitä älyä? Sitä on niin monenlaista.
Osaan vain yhden asian kunnolla: rakastaa!

Voi vitsit mikä ope! Vainosiko sua pitkään vai ymmärsikö jättää rauhaan?

 

Elettiin sellaista asemasotaa. Kierreltiin, kaarreltiin. Opettaja kävi rehtorille valehtelemassa, ja luokan kiltit tytöt kävivät sitten ne valheet kumoamassa.
En halua yleisesti sanoa pahaa uskovaisista enkä lestadiolaisista. Kyseessä oli mätä omena. Minua vaivasi erityisesti se, että joku puhuu äänekkäästi uskostaan ja samaan aikaan toimii täysin moraalittomasti - valehtelee.
Minulle jäi tunne, että tämä henkilö koki ulkopuoliset - ei uskovaiset, ei lestadiolaiset - jonkinlaiseksi roskajoukoksi, joka pitää laittaa "kyykkyyn". Oma sosiaalinen arvostukseni luokkatovereiden piirissä oli ilmeisesti liian korkea. Olin kai myös kilpailija tälle asemaan perustuvalle auktoriteetille, opettajalle.
Ja pahin juttu oli sitten se testitulos! Voi hiivatti, mitä silläkin numerolla tekee...
Muistan toisenkin asian. Psykologian tunnilla oppikirjasta piti lukea joku rivi numeroita. Aikaa oli ehkä minuutti. Piti opetella numerorivi niin pitkälle kuin mahdollista. Luin numerot kahteen kertaan: ensin liitin ne johonkin tuttuun lukemaan, opettelin satunnaiset lukemat välistä, ja sitten kertasin.
Oikaisin selän, kun osasin sen litannian. Opettaja hurjistui, ja huusi minulle tapansa mukaan. Vastasin, etten lue tätä enää, koska osaan sen jo ulkoa. Taas syytti valehtelusta. Väitti, että olin opetellut sen luvun ulkoa jo ennalta - minä, joka en tehnyt läksyjä kertaakaan koko kouluaikana! Jep! Opin ns. "mahdottoman" tehtävän alle sen minuutin ja siitäkin tuli shittiä!
Veikeä tapaus oli tämä opettaja. Rauhaa ja siunausta hänelle.

 

Elettiin sellaista asemasotaa. Kierreltiin, kaarreltiin. Opettaja kävi rehtorille valehtelemassa, ja luokan kiltit tytöt kävivät sitten ne valheet kumoamassa.
En halua yleisesti sanoa pahaa uskovaisista enkä lestadiolaisista. Kyseessä oli mätä omena. Minua vaivasi erityisesti se, että joku puhuu äänekkäästi uskostaan ja samaan aikaan toimii täysin moraalittomasti - valehtelee.
Minulle jäi tunne, että tämä henkilö koki ulkopuoliset - ei uskovaiset, ei lestadiolaiset - jonkinlaiseksi roskajoukoksi, joka pitää laittaa "kyykkyyn". Oma sosiaalinen arvostukseni luokkatovereiden piirissä oli ilmeisesti liian korkea. Olin kai myös kilpailija tälle asemaan perustuvalle auktoriteetille, opettajalle.
Ja pahin juttu oli sitten se testitulos! Voi hiivatti, mitä silläkin numerolla tekee...
Muistan toisenkin asian. Psykologian tunnilla oppikirjasta piti lukea joku rivi numeroita. Aikaa oli ehkä minuutti. Piti opetella numerorivi niin pitkälle kuin mahdollista. Luin numerot kahteen kertaan: ensin liitin ne johonkin tuttuun lukemaan, opettelin satunnaiset lukemat välistä, ja sitten kertasin.
Oikaisin selän, kun osasin sen litannian. Opettaja hurjistui, ja huusi minulle tapansa mukaan. Vastasin, etten lue tätä enää, koska osaan sen jo ulkoa. Taas syytti valehtelusta. Väitti, että olin opetellut sen luvun ulkoa jo ennalta - minä, joka en tehnyt läksyjä kertaakaan koko kouluaikana! Jep! Opin ns. "mahdottoman" tehtävän alle sen minuutin ja siitäkin tuli shittiä!
Veikeä tapaus oli tämä opettaja. Rauhaa ja siunausta hänelle.

No mutta niinhän sitä sanotaan (ainakin meidän äiti sanoi), että paras tapa todistaa tommosille on pärjätä elämässä ja senhän sinä oot tehnyt! :flower:

 

Minä en kertaakaan tuonut kirjoja kotiin ylä-asteella. Viina, huumeet ja tupakka oli lähinnä se, millä teini-ikä luovittiin. Ja paneminen. Jotenkin tuntui, että kosketuspintaa vallitsevan maailman kanssa ei löytynyt. Pahimmillani koin olevani enemmän yhtä tyhjän kanssa, kuin samankaltainen ihmisten joukossa.

Yritin jossain vaiheessa hakeutua kaltaisteni seuraan, mutta niitä ei helpolla löydy. Happoaivoja tuntuu olevan maailma täynnä, kun verhoa raottaa.

Niin. Koulut jäi alkuun suunnilleen siihen. Ammattikoulua yritin, mutta se tuli vietettyä hyvin pitkälti sairaalassa. Paperit sain kuitenkin. Sitten myöhemmin menin puolivahingossa yliopiston pääsykokeisiin, kun täytin hakupaperin kompatakseni erästä syrjäytymisvaarassa olevaa. Eksyin pääsykokeeseen ja vaikka kävin vain kahdessa kokeessa kolmesta tuli paikka. Sen jälkeen minusta tuli vähemmän hullu.

 

[ määrittelemätön ]

 

Meidän viisivuotias alkoi laskemaan hylsyjä. Tiesin, että se osaa numerot, mutta se laski kahteenkymmeneen pareittain. Sanoin sille, että se on kahden kertotaulu. Kysyin, miten kolmoset menee. No, menihän ne. Samoin neloset.

Kotona kerroin, mikä on kertomerkki ja mikä yhtäsuurikuin. Tein muroista pinot kuvaamaan kertolaskuja. Tämän jälkeen muksu osasi kertolaskut kymmeneen saakka. Plussasta ja miinuksesta ei ole vielä kuullutkaan.

Taitaa kulkea jalanjäljilläni.

 

Sen vielä totean, että se on mielen sairaus.