Paljonko saatte lastenhoitoapua isovanhemmilta ym.?

Paljonko saatte lastenhoitoapua omilta vanhemmiltanne tai muilta lähisukulaisilta?

Itseä on pikkuhiljaa alkanut harmittaa, kun omaa äitiä ei saa sitten kirveelläkään lastenvahdiksi. Ekan lapsen kanssa suostui vahtimaan vasta,kun lapsi 1v. jotta päästiin hääpäivänä leffaan. (yhden kerran vauvana, kun oli pakko päästä pankkiin asuntolaina-asioisssa). Nyt kun on kaksin verroin vahdittavaa (6kk ja 2v.), niin ei ole vielä kertaakaan suostunut. Emmekä ole ruinaamassa joka viikko, emmekä edes joka kuukausi. Aina kuitenkin löytyy jokin veruke, miksi edes 1-2h ei käy. Anoppi ja appi vahtivat mielellään, mutta asuvat valitettavasti sen verran kaukana, että pitää hyvissä ajoin sopia. Miehen veli tyttöystävineen on vahtinut parikin kertaa, jotta ollaan päästy leffaan kerran puolessa vuodessa.
Äiti lähinnä keskittyy sanelemaan lastenhoito-ohjeita ja esittää kultaista mummia n. 20 min ja sitten jo kyllästyy.

Kuinkas monelle on oma-aloitteisesti joku sukulainen tarjoutunut lapsenlikaksi, jotta vanhemmat pääsevät hieman tuulettumaan?

 

No esikoinen 5v on joka toinen vkl isällään joten hänen puolesta nyt on hoitajaa juu.

Toiselle 1,5v on aika vaikea saada kun asutaan niin kaukana sukulaisista ja sitten sen pitäisi osua yhteen esikoisen isälle menon kanssa ja täytyisi metkustaa hirveesti edestakaisin saadakseen tuollaisen järjestettyä. Anoppi tulee kylään sellatti kerran parissa/kolmessa kuussa niin koitetaan hyödyntää ja mennä vaikka leffaan illalla. Myös kun mennään sinne suuntaan kylään samaan aikaan niin koitetaan käydä jossakin vaikka syömässä.

Ihan yhteinen vuorokausi/jopa viikonloppu meillä on ehkä kerran vuodessa, mutta se on sitten ihanaa

Meillä ei nyt niinkään olisi hoitajista pula, mutta välimatkat hankaloittavat.

Ja eihän nuo nyt ikinä oma-aloitteisesti tarjoudu Ihan rohkeasti pyydetään.

 

meillä ei paljon apua myöskään ole ollut, mut tämä johtuu kyl pitkälti äitini sairastelusta. isäni auttaa sen mitä töiltään kerkeää. miehen vanhemmat asuvat kaukana ja ovat sairaita. sain neuvolasta perhetyöntekijän avuksi, koska he katsoivat, että tarve siihen olisi. tuttuni kertoi et hänen äitinsä ei halua/uskalla katsoa lapsia yksin. toinen tuttu taas sanoi et hänen äiti ajautu burn outiiin kun liikaa touhusi vauvan kanssa. onhan se raskasta hommaa. tarkemmin en tiedä. mut eipä se tosiaan kenenkään velvollisuus ole lapsenvahdiksi ryhtyä. se on kyl rasittavaa kun lastenhoito-ohjeita tulee mut ei apua. vanhemmathan ne päätökset loppupeleissä tekee oman lapsen kohdalla ja muiden on vain yhdyttävä niihin. kannattaa kiskoa äidistä irti miksi hän ei suostu auttamaan ja sanoa että siitä olisi suuri apu jos hän auttaisi. ja apua kannattaa pyytää joka suunnasta. =)

 

Meillä ei ole lapsia kukaan hoitanut ikinä kun heillä ei vaan kiinnostusta löydy.Oishan se tietty ihan kiva jos joku tutuista kattoise ees 1h noitten perään silloin tällöin mut ei voi mitään kun ei kiinnosta niin ei sitten.

 

No me ollaa sit taas todella etuoikeutettuja kun molemmat isovanhemmat hoitaa poikaa 2v aina kun vaan pyytäis. Mun äiti ottaa noin kerran kuussa yöksi ja poika on ihan innoissaan kun pääsee mummulaan,muutenkin kyläilee parituntia kerrallaan silloin tällöin miten töiltä pystyy.
Miehen vanhemmat ei vielä oo uskaltanu yökylään ottaa mut nyt just sanoivat et syksyllä haluisivat ottaa... vaari (miehen isä) ottas poikaa vaikka joka päivä,on eläkkeellä. Viihtyy heilläkin siis useesti ja aina oon saanu hoitoon jos on tarvinnu. Ja usein siis pyytävät ihan ite poikaa kylään. Saa nähdä kun tää toinen talvella syntyy,et miten sitten kuviot muuttuu...mut onnellinen olen et pojalla on näin osallistuvat isovanhemmat :heart: On se iso apu =)

 

Meillä on isovanhempiin sen verran välimatkaa, ettei ihan joka pikku hetkeksi onnistu saamaan heitä avuksi, toisiin 90 km, toisiin 120km matkaa. Mun vanhemmat kyllä yrittävät auttaa aina, kun pystyyvät, mutta äiti on vielä itsekin työelämässä. Toiset isovanhemmat on jo vanhempia, joten heille ei voi tuota pienempää jättää, isomman (eka luokkalainen ) kanssa he pärjää, kun on omatoiminen ja avulias tapaus.
Onneksi lähellä asuu kuopuksen kummiperhe, joiden kans on "uskovaisten eväät on yhteiset"-tyylinen sanaton sopimus, autetaan puolin ja toisin tarpeen vaatiessa :heart:

 

Nytkin poika on yökylässä isovanhemmilla. Mummu katsoo päivisin poikaa lähes yhtä paljon kuin minä, poika on hoidossa mummulla ja taatalla kun olemme töissä. Jos menemme molemmat aamuvuoroon töihin, on poika yönkin mummulassa. Teemme siis todella paljon yhteistyötä ja ilman sitä oma jaksaminen olisikin ollut aika vaikeaa.

Olemme todella iloiset siitä, että mummu ja taata ovat niin lähellä (välimatkaa kilometrin verran) ja poikamme on heidän päiviensä piristys. Joskus yritämme tarjota heille vapaapäivää, mutta silloinkin jo soittavat, missä ollaan. Toki me huolehdimme myös paljolti heidän asioistaan ja näemme siis päivittäin, joskus jopa tuntuu, että ikään kuin rakentaisimme saman talouden, vaikka asumme erillämme.

 

Poika nyt 1v9kk. Miehen vanhemmat eivät ole hoitaneet kertaakaan ja oma äitini on ollut pari kertaa pojan kanssa puistossa ja hoitanut yhden ruokailun. Appivanhemmat asuvat kaukana ja äidiltäni murtui käsi kahdesta kohdasta noin kuukautta ennen pojan syntymää ja leikkaus vaati sitten vielä korjausleikkauksen, josta hän toipui vasta nyt kesällä. Pojan kummit ovat pari kertaa olleet hoitamassa, jotta olemme päässeet mm. tutun 50-v. juhliin.

 

Meillä on todella onnellinen tilanne isovanhempien suhteen! Anoppi hoitaa lasta meillä arkisin kun olemme töissä, ja toinenkin mummi haluaisi kovasti hoitaa mitä töiltään ehtii. Ei siis voi lausua yhtäkään valituksen sanaa tässä asiassa.

 

Meillä hoidetaan kai aika vähän, vaikka asutaankin parin kilometrin säteellä molemmista isovanhemmista! Lapsi on vuoden, ja on ollut minun vanhemmillani hoidossa ehkä joka toinen kuukausi muutamia tunteja kerrallaan. Lisäksi on ollut heillä yökylässä muistaakseni kolme yötä, joista kaksi olivat ihan vauva-aikana, kun vauva huusi yöt läpeensä. Kerran oli nyt "isompana" kesällä, eli tänä aikana kun on nukkunut jo yöt läpeensä.

Anoppini ei ole pikkulapsi-ihmisiä, eikä ole ollut kertaakaan lapsen kanssa kahden. En tiedä, haluaisinko edes, koska hän tosiaan on aika avuton lapsen kanssa. Mutta harmittaahan tuo, että vaikka ihan lähellä asutaan, niin edes tunnin apu arki-iltana ei onnistu. Oma äitini on vuorotyössä, joten aika harvoin hänellekään sopii... Mutta auttaa kuitenkin tosi mielellään silloin kun on vapaalla, ja oma-aloitteisesti tosiaan pyytää lasta hoitoon n. joka toinen kuukausi, jotta saamme käydä vaikka ulkona syömässä. Pyytänyt olen vain silloin, kun on ollut tosi raskasta. Ehkä asiassa on siis sitäkin, että en ole halunnut liiaksi vaivata työssäkäyviä isovanhempia...

Lisäksi asiassa on sekin puoli, että minun vanhemmilleni on lasta tosi kiva viedä, kun heille on hommattu tutuilta esim. syöttötuoli varastoon sekä potta ja muutakin tarpeellista rekvisiittaa. Anopilla taas ei ole mitään, eikä edes käsitystä siitä, mitä voisi tarvita. Jotenkin ajattelen, että onneksi meillä on edes tuo yksi luottomummola, johon voi joskus päästä. Tosin lapsemme ei ole heille ainoa lapsenlapsi, joten aina ei todellakaan sovi.

 

Meillä on tosi hyvä säkä. Sekä vanhempani että anoppini asuvat parin kilometrin säteellä. Oma äiti on töissä, joten hän saattaa vahtia lasta viikonloppuna muutaman tunnin verran, anoppi on eläkkeellä ja hoitaa mielellään parikin kertaa viikossa. Poika 1 v 3 kk, vielä ei ole yökylässä käynyt. Meillä useimmin on niin, että hoitaja tulee meille, jolloin täällä on kaikki tarvittavat tavarat ja tutut paikat. Anoppia ollaan tavattu sen verran usein, ettei poika koskaan häntä ole vierastanut, toisin kuin äitiäni.