Palstalaisten salatut elämät

Tässä kun on tänään ollut kaikenmaailman nikkiketjuja, niin leikitäänpä taas. Homman nimi toimii niin, että keksitään palstalaisille elämä. Saahan siinä olla viitteitä palstalaisten persoonasta, mutta pääosin ihan fiktiivinen.


Tänään on niin helteinen päivä, että Jätkäkin on jättänyt kiinteistöhuoltofirman takin naulaan ja lakaisee pihaa paitahihasillaan. Kuivalla ilmalla hiekka pakkaa pöllyämään ja onhan se mukava asukkaiden kulkea, kun piha on siisti. Vaikka muuten onkin kiva työpäivä, niin kyllä jätkää silti pakkaa kärppimään, kun ihmiset viskovat tumppeja ja purukumeja pitkin pihoja. Ei luulis olevan kova homma kiikuttaa niitä pihan tuhkiksiin ja roskiksiin.

Ultramariini on käynyt kaupassa ja ostanut jotain kivoja rauhoittavia yrttejä ja kamomillateetä. Jos kamomillateetä ja sitruunamehua laittaa helteellä hiuksiin, niin tulee vaaleita raitoja. Kohta on siis tuloksena Blondimariini. Ennenkuin Ultris menee takaisin pihalle helteeseen, hän juo pari kuppia teetä ja katselee keittiönikkunasta siniunikkoisten verhojen takaa, miten Jätkä lakaisee pihaa ja Tytsi keinuu pihalla kumminkaiman lastensa kanssa.

PölyEsterillä on tänään, (kuten melkein jokaisena muunakin viikonpäivänä) siivouspäivä. Nyt on vain niin kuuma ilma, että Esterikin viihtyy pelkissä alusvaatteissa. Stereoissa pauhaa rytmikäs Afrikkalaistanssi ja olohuoneesta tulee siisti tosi näppärästi.

Hra Majuri ei näytä pääsevän tänään yhtään mihinkään. Pihalla keinuu Tytsi ja kiikareita käyttämällä voi ihmetellä PölyEsterin siivousurakkaa. Jos vielä yhden Pirkka-oluen ottais, Majuri mietiskelee. Ei vain raski poistua aitiopaikaltaan keittiöön asti.

Onnikeijun päivä ei mene ihan putkeen. Askarteluun liotetut pajut eivät olleet lionneet kunnolla, vaan katkeilivat pahasti. Onnikeijua kenkutti, mutta kun on ihana hellepäivä, niin sama se olisi suunnata pihan hiekkalaatikolle lasten kanssa. Siellä kuulemma Katherine Wheeler aikoi tarjota jäätelöä kaikille leikkiville lapsille. Hiekkalaatikoilla ilo loppuu kuitenkin lyhyeen, kun Onnikeiju huomaa, että kakkos kerroksen naapuri kyttäilee taas alasti ikkunasta. Ja kiskoo Pirkka olutta, keskellä päivää.
 
:D ihanan fiktiivinen kuvaus minusta.

Tundra-arjen sankari on kärsinyt tänään kovasti kuumudesta, kun Suomi on ollut helleaallon kourissa. Mikään aiempi viilennyskeino ei ole auttanut, ei edes hänen palstatystävänä Ultramariinin lähettämä voide, jolla Tundra on aikaisemmin viilentänyt itseään. Voide on Ultramariini itse sekoittamaa, yrtit hän on tilannut luomutilalta meahilta. Ne on lannoitettu kuitenkin, ehdalla hevonsonnalla ne yrtit.
Uusi keino löytyi kuitenkin tänään. Tundra meni markettiin, ja hivuttauti pakastealtaaseen makamaan. Hän verhosi vartalonsa pakastesei ja kalapuikko pakettein alle ja sai maata aika pitkään ja huomaamatta altaassa. Kunnes kauppaan saapunut Jonsered hänet sieltä bongasi. Jonsered hyppäsi altaaseen sekaan ja sai Tundran närkästymään viilennyspaikkansa valtaamisesta, niin että alkoi viskellä Jondseredia kalapuikoilla. Juuri silloin sattui ohi kulkemaan Paula-täti, jonka päähän osui kalapuikko. Hän rupesi kirkumaan järkytyksestä , että ällöttävä puolivalmiste oli koskenut hänen hipiäänsä ja sai kirkumisellaan paikalla kaupan vartijan hra Majurin, joka niskaperseotteella kantoi Tundran ja Jonseredin ulos kaupasta.
Pakasteallas tyhjenettiin, tosin hra Majuri otti talteen yhden kalapakasterasian,sen jolla Tundra oli viilentänyt takamustaan. Kaupassa oli tapahtumahetkellä muuten hiljaista, mutta kesäapulaiseksi palkattu Björn näki tilanteen ja näppäränä tyttönä viestitti asiasta Jätkälle, nyt Tundra ja Jonsered ovat bannissa, vaikka eivät olleet palstalla aikoihin edes vierailleet.
Ja palstalla kiertää uskomattomiin mittasuhteisiin paisunut juttu, arvaa mitä marketissa voi tapahtua.:whistle:
 
Meah pyyhki hikeä otsaltaan, vaaleanpunainen pitsisormikas röyhelöreunuksilla imi sen hyvin.
Korkeakorkoiset sandaletit kopisivat pihakiveyksellä, kun tämä toimelias nuori nainen salsahameen helmat liehuen ja lantio viettelevästi keinuen Guccin laukku olallaan astahteli kotikartanonsa sisäänkäyntiä kohti.
'Pitääpä muistuttaa puutarhuria, että leikkoo ruusut ja harventaa biodynaamiset porkkanat' hän tuumi tarkkasilmäisenä kartanonsa valtiattarena.

Miä nykäisi Stigan vetonarusta ja asensi kuulokkeelliset Peltorit viehättäville korvilleen ennen askareitaan emäntänsä puutarhassa. 'Biodynaamiset- mai äääs', hän tuhahteli ja piilotti povitaskuunsa Roundup-suihkepullon- 'tässä nyt koko kesää aikaa ole nyhtää voikukkaa juuriltaan...' Illaksi pitää vielä ehtiä naapurikaupungin tanssilavalle, huhuttiin että eräs kilvoiteltu poikamies olisi myös aikeissa saapua sinne neitosia tanssittamaan...

Randomi-Rane suti tarkasti partavaahdoketta poskilleen, rituaalinomaisesti suorastaan. Samalla hän mietti, minkätyyppinen partavesi kävisi ruudullisen kesäisen kauluspaidan kaveriksi, kravatin hän oli jo päättänyt jättää kotiin. 'Rentoa meininkiä, sillä mennään', hän tuumi- bassokitaran varressa tulisi kuitenkin hiki.....

Päätön verhosi peilin edessä adoniksen vartaloaan kulmahousuihin ja syrjähyppykenkiin- tänä iltana jenkattaisiin Mitäsnytin tanssilavalla niin että lattianiskat taipuilisivat ja huutaisivat hoosiannaa!!
 
Syysyö otti jalkakäytävällä innoissaan juoksuaskelia. Tänään hän oli päättänyt vihdoinkin uskaltaa ja otattaa hiuksiinsa pienikiharaisen permanentin ja sen kauniin lilan värisävyn, jota aikuisikään ehtineet naisihmiset kovasti suosivat.
Vaaleanpunaisten farkkulegginsien lahkeetkin tuntuivat suhisevan innoissaan pienistä ja vikkelistä askelista, kukallisen olkalaukun läpsyttäessä tahtia piukeille pakaroille.
Leveälierisen hellehatun lierin väsähtäessä ja lerpahtaessa kasvoille, tuo tarmokas nuori nainen paukkasi suoraan päin lyhtypylvästä......

...'Ole nyt aloillasi, eihän näitä tikkejä muuten suoraan saa ja tulee ruma arpi!' komensi Rieputarallaaksi nimetty hoituri vaaksan mittainen neula kädessään. Perhoslaastari oli jo hylätty vaihtoehto, sen verran kovan kumauksen oli potilas otsalohkoonsa saanut.
Potilas sopotti jotain arven peittävästä permanentista, mutta Rieputarallaa sulki korvansa hyräillen mielessään suosikkibändinsä Turmion Kätilöitten mieltäraukaisevia sanoituksia.
 
Näistä ei sitten saa suuttua.

Rieputarallaa herää aamulla oudossa paikassa, kunnes muistaa tulleensa pidätetyksi / säilöönotetuksi edellisiltana. Poliisi on korjannut hänet Pohojolaasesta baarista talteen Rieputan riehuttua siellä oikein rajusti. Baarissa oli ollut Lauri Tähkä uuden bändinsä kanssa, jossa taustalaulajina olivat Suzyanne ja Pölyesteri. Taustalaulajat olivat kauniita ja lahjakkaita, sen sijaan Tähkä varsin tuubassa ja surkea, niin että Rieputa oli ruvennut vasten tapojaan ottamaan viinaksia oikein urakalla , varsinkin kun baaritiskin toisella puolella seissyt Scarlett oli niitä auliisti tarjoillut.

Kovin apea tunnelma putkassa kuitenkaan ei kauaa ole, sillä putkan toinen "asukki " herää ja tunnistaa Rieputan. Kyseessä on ....


(jatkakaa joku muu...)
 
Keittiönoita
Mummeliisa huomasi kauhukseen, että oli unohtanut ostaa leivinjauhetta. Niinpä hän hyppäsi pyörän kyytiin ja polkaisi kohti kauppaa. Takaisin tullessa pyörästä puhkesi rengas ja Mummeliisa joutui taluttamaan loppumatkan. Kotiin palatessaan hän huomasi, että uunissa porsaankylki oli palanut karrelle ja palohälyttimet huusivat täydellä volyymillä. Samalla hetkellä lapsenlapset saapuivat vesirokkoisina kylään ja halusivat jäädä mummilleen hoitoon. Aamuyöllä, kun lapsenlapset oli noudettu, Mummeliisa kaikessa hiljaisuudessa varasi äkkilähdön Mallorcalle, pakkasi matkalaukun ja jätti keittiön pöydälle lapun: "HAJOTKAA!!!".
 
JONSERED Karhunkantaja
Keittiönoita kiirehtii illallistapaamiseen. Hänellä on tapana istua iltaa muiden Kokoomusnaisten kanssa ja kauhistella nuorten höllentynyttä moraalia ja järkyttävää muotia. Samalla siemaillaan burgundilaista viintä ja puhutaan henkeviä :"Kuulesh, Lyyli, mushta thää pur..blurr...burundilaisviini on ihan shut hyvää ulkamaalaisheks..."
 
Hah mie oonkin niin näkymätön että heitetään haaste laittaa miut johonkin.

Mummeliisa on koko päivän tasapainotellut lasten ja lastenlasten kanssa. Päivään on kuulunut niin kuukauden erikoinen aamupala, kuin myös siivousta pyykin silitystä kuin myös satujen lukua ruuanlaiton ohessa.

Keittiönoita on perehtynyt tänään itämaisten yrttien yhdistämiseen savolaiseen kalakukkoon. Ja se tarjoillaan kauniisti aseteltuna siihen sopiviin astioihin. Kalakukko toki syödään puikoilla itämaiseen teemaan sopien.

Scarlett on vihdoin saanut sopivan työpuvun ja painaa hikisen päivän töissä. Illasta aikaa vietetään lapsen kanssa suunnitellen sopivaa kesäloma matkaa. Siihen väliin mietitään menisikö katsomaan bon jovia ja mitäköhän muita artisteja kesäksi maahan sattuu. Missä yöpyä ja millä kulkea.
 
[QUOTE="viera
s";23953805]Missä Mummeliisa, Scarlett, Riepu ja Keittiönoita?[/QUOTE]

Mummeliisa on televisossa hän on aloittanut uuden tv-sarjan. Se on uudenlainen Keittiöohjelma., joka on jonkinlainen välimuoto Kokkisodasta ja Neljän tähden illallisesta. Siinä on kutsuttu ohjelmaan kolme kokkia ja heile kullekin kaksi ruokavierasta.

Ensimmäisen jakson kokkivieraina ovat Keittiönoita, Rollolainen ja Huspati Huta.

Keittiönoita kokkaa jumalaista lammasta vihannespedillä hra Majurille ja aamuäreelle.
Lammas maistuu molemille, mutta viini ja vihannekset vain aamuäreelle. Majuri sylkee vihannekset lattialle ja haluaa olutta.

Rollolainen on tehnyt kalakeittoa , jota tarjoaa Pesky Pixille ja päättömälle. Keitto on hyvin maukasta ja heillä on rattoissa, joskin Peskyn kyky keskitttyä oman pöytänsä seuraan on vähän rajallinen, sillä hän haluaa tietää, mitä Majuri ja aamuäreä oikein naureskelevat ja nähdä hiplaako aamuäreän jalka todella Majurin jalkaa..


Huspati Hutan keittiössä on tarjolla italialaisia herkkuja. Ultramariini on kutstuttu vieraaksi.
Ultaramariini ahtaa kupunsa täyteen ihania herkkuja ja unohtaa taas diettinsä. Joskin pöydässä käyty keskustelu Huspatin ja toisen vieraan Istafran kanssa on niin kiintoisa, että syöminen melkein unohtuu.

Mummeliisa käy vuoroin kaikissa pöydissä ja maistelee ruokia ja kuvaa annoksia. Parasta ruokalajia ei ohjelmassa valita, vaan pääpaino on erilaisten ruokien valmistamisen kuvaamisessa ja seurustelussa. Ohjelman aikana näkyy palstalla selvä notkahdus, kaikkki ovat liimatuneet television ääreen. Ohjelman jälkeen palsta kuhisee, armotonta ja raadollista repostelua.
Ultramariini haukutaan lyttyyn, tyylitön, juntti. white trash-mummo.-
 
JONSERED Karhunkantaja
jadal sipaisee punaa huuliinsa ja lilaa luomiin, pöyhii käkerrettyä tukkaansa, hakee puuvajan takaa rakkaan Helkama Soliferinsa ja pyyhältää kohti seikkailua. Kypärää ei voi laittaa päähän, ettei tukka lätisty. Mies ja lapset saavat luvan pärjätä nyt keskenään.

Ajettuaan 12 kierrosta puuvajan ympäri ja kehdesti naapurin navetan kulmalle, hän on saanut kaipaamansa annoksen villeyttä ja vapautta ja palaa kotiin, pesee kasvot, huoltaa mopon, halaa miehen ja lapset ja arki jatkuu.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Aamuäree;23953682:
Päätön verhosi peilin edessä adoniksen vartaloaan kulmahousuihin ja syrjähyppykenkiin- tänä iltana jenkattaisiin Mitäsnytin tanssilavalla niin että lattianiskat taipuilisivat ja huutaisivat hoosiannaa!!
:LOL: mitkä on kulmahousut. en edes osaa tanssia..
 

Yhteistyössä