Paluu lapsettomuushoitoihin pikkukakkosta yrittämään, vol 2

Oi kun ihanaa, että on näitä iloisia uutisiakin täällä, eli on sydämiä jo nähty!!!! :D

Meillä siis testi oli negatiivinen sillo viikko sitten. Meillä nyt siis enään kaksi alkioo pakkasessa, kun toinen edellisestä satsista ei selvinnyt pakkaseen takaisin. Huomenna olisi sitten taas ultra ja katotaan, jospa päästäs kohta taas siirtämään. Jos nyt tilanne on huono, niin mietin lääkkeellistä passia. Jotenkin kuvittelen, että siitä ois vähemmän stressiä, kun lääkkeillä saatas ajankohta oikeeksi. Ja kun toi luteaalivaihekin tuntuu olevan niin lyhyt. Alan jo miettiä, ett kohta varmaan joutuu uusia soluja kasvattelemaan. Onkohan se niin, että julkisella puolella joutuu sen puoli vuotta odottamaan taas uuteen IVF:ään?????
 
Kiitokset kaikille onnitteluista! Olo on vieläkin aika epätodellinen. Seuraava ultra on 26.3 joten jospa sen jälkeen uskaltaisi hetkeksi hengähtää.

Tigridialle oikein paljon onnea pikkuisesta!

Kukalle voimia jaksaa sukujuhlat ja muutkin utelut. Olet ihailtavasti sinut tuon ajatuksen kanssa vaikka varmasti on raskasta ja huonojakin hetkiä tulee vielä eteen.

Smirg: Meillehän tämä tehtiin lääkkeelliseen kiertoon ja onhan se aika selkeää kun siirtopäivä voidaan ennakkoon sopia eikä tarvi sitä ovista jännittää. Tietää siis varmasti, että siirtoon päästään, jos sulatus vain onnistuu. Tämä kaveri oli meidän viimeinen pakkasessa, joten tuohon samaan kuin sinäkin eli uuteen keräykseen alitajuisesti jo varauduin. Me ollaan julkisella puolella ja ei oltaisi jouduttu tuota puolta vuotta odottamaan vaan oltaisiin aloitettu seuraavasta sopivasta kierrosta, max yksi välikierto.

Seurailen teitä täällä taustalla ja jännitän mukana! Aurinkoista kevään alkua!
 
Moi kaikille!!

Täällähän on tapahtunut niin iloja kuin surujakin. Isot tsempit odottajille ja piinailijoille ja vielä isommat tsempit muille joita ei vielä onnistanut!!!

ON: Meillä alkoi tänään ne piinaviikot eli tänään oli PAS siirto. Yksi TOP alkio siirrettiin ja toinen meni takas pakkaseen. Meillä tämä oli eka PAS siirto ja lääkennällinen. Meidän poika sai alkunsa aikoinaan ekasta tuoresiirrosta joten olishan se ihme jos heti onnistais, joten fiilikset on jotenki tosi sekavat. Haluais että kaikki menis nyt loistavasti ja tulos olis positiivinen, mutta samalla jotenki sellanen fiilis että ei uskalla odottaa mitään. Meillä hoidot tehtiin OYSissa ja oon kyllä ollu todella tyytyväinen siellä tapahtuvaan hoitooni.

Nyt sitten vain odotellaan 10pvää ja sitten testaillaan mitä tikku näyttää, jos ei mitään tapahdu sitä ennen.
Samalla jatkuu lääkitys eli zumenom ja lutinukset.

Tsemit vielä kaikille!!! :)
 
Nyt vaan omaa napaa.
Pientä vuotoahan mulla on ollut lähes päivittäin ja kaksi kertaa on nyt holahtanut myös vertakin. Eilen ja tänään vatsaa on kivistänyt jonkun aikaa. Soitin hoitavaan sairaalaan ja sain ajan huomiseksi. Haluavat tarkistaa tilanteen jo nyt. Mullahan olisi viikon päästä vasta ultra. Olen yrittänyt pysyä positiivisena, mutta tänään on kipujen aikana tullut tunne, että pikkuisella ei ole kaikki hyvin. Luin keskenmenon oireista ja jotkut ovat kärsineet vastaavista vuodoista ja kivuista ja kesken on mennyt. Tuntuu siltä, että huomiset uutiset eivät ole hyviä:( En muuten ole ollut kovin surullinen, mutta tätä kirjoittaessa tulee itku.

Pikkumyy 6+1 viimeisen päivänkö raskaana
 
Voi Pikkumyy... Olipa kurjia uutisia :'( Sulla on/oli niin hyvät raskausoireetkin, ihan samat kuin mulla. Pidän kaikki peukut ja varpaat pystyssä, että huomenna löytyisi elävä pieni ja vuotojen syy paljastuisi harmittomaksi. Halaus.
 
Voi ei Pikkumyy :(
Toivottavasti kuitenkin...

Tämähän on ollut ihan mahdotonta, tuntuu että kaikilla on ollut vain hetken ilo...
Mulla ultra on viikonpäästä, mistään en osaa oikein mitään sanoa. Mitään kummempia tuntemuksia ei oikeastaan ole, vielä yksi pitkä viikko ja sitten toivottavasti jotain selviää ellei lopu sitä ennen. Tuhruahan täälläkin on ollut pientä...Nyt tosin pari päivää oltu ilman, who knows.

Turnip
olisko se sitten 6+1 tai jotain?
 
Tigridia ja Turnip: Kiitos!

Turnip: Jännät paikat on sinullakin. Ihana asia, että vuoto on hellittänyt kohdallasi!

Ultrakuulumisia: Yllättäen siellä näkyi pieni vauvan alku ja syke, viikkoja koon mukaan 6+4, joten kahdella päivällä saadaan hypätä eteenpäin:) Vähän on sekava olo, olen ollut niin huolissani, etten meinaa nyt uskoakaan näitä hyviä uutisia todeksi. Kyllähän se eilinen mahakipu ja nämä vuodot pitävät varpaillaan, koska taas? Kahden viikon päästä uusi aika. Neuvolakin pitäisi varata, mutta en millään uskaltaisi.

Voimia kaikille omiin vaiheisiinne!

Pikkumyy todistetusti 6+4:)
 
Ihanaa Pikkumyy! Jotenkin arvasin, että kaikki on kummiskin hyvin! Paljastuiko vuodon syy? Siirrytään sit yhdessä odottajiin, en mä sinne yksin näytä uskaltavan mennä. Mikä päivä on seuraava uä? Mä menen just ennen pääsiäistä, torstaina. Neuvolankin varasin, voivotteli kun soitin niin myöhään eli reippaasti vaan puhelin kouraan :)

Väsynyt ja pahoinvoiva Tigridia 7+2
 
Viimeksi muokattu:
Tigridia: Olin äimistynyt ultratuloksista, kun siinä lääkäri ja kaksi hoitajaa oli ympärillä ja onnitteli, joten en varmaan kaikkea oikein rekisteröinyt, mutta jotain siihen suuntaan, että alkion kiinnittyessä kohtuun voi siitä kohdasta vuotaa. Ei noista oikein voi tietää. Mutta eihän noi eiliset vatsakivut kyllä hyvää tiedä, mutta päivä kerrallaan mennään. Ultra on sairaalassa to 21.3. Mä olen kans käynyt siellä puolella lukemassa päivittäin, mutta en ole uskaltanut kirjoitella. Täytyy hetken kerätä uskoa tähän raskauteen. Totta varmaan puhui neuvolantäti;) Olenpa huomannut, että sieltä on viime aikoina muutama odottaja joutunut lähtemään. Mene sinä jo sinne puolelle, niin minunkin on sitten helpompi siirtyä sinne! ;) Meillä taitaakin olla vain 5 päivää eroa!

Pikkumyy
 
Ovis bongattu eilen sekä testissä, että kunnon mahakivuissa. Keskiviikkona päästäs siirtoon, jos meidän pallerot vaan selvii hengissä. Siirtäiskö ne julkisilla kaksi, jos toinen on vähän heikompi ja ei ois järkee pakastaa??? Tai no yks yrityshän on tuosta uudelleen pakastuksesta.. Nyt taas jännittää ihan urakalla, ett miten käy.

Smirg
 
pp10 tänään. Aika matelee hitaasti. Palelee. Olenkohan tulossa TAAS kipeeksi. Päätäkin särkenyt koko päivän. Perjantaina pitäs testata... Edellisessä Pas:issa mulla oli kaikki mahdolliset oireet, muka. ja pah! nyt ei mitään.ei mitään.
 
Nunni, eilen siirretty meitin viimeinen pallero pakkasesta. Alkioita oli kaksi, mutta toinen ei selvinnyt. Viisisoluinen on siis mukana. Lääkäri siinä heti sitten kyseli, ett jos käy niin ettei nyt onnistu, niin tahdotaanko uusi hoito.... Positiivinen odotus edessä???? :( Noh, puoli vuotta on siis jono.. Ei mitään oikomisia.. Mennään nytten nämä piinahetket kuitenkin ensin..
 
Ihana lukee täällä positiivisia juttuja välillä!

Onnea te kaikki raskaana olevat ja tsemppiä piinaajille!

Smirg oliko niin, et olitte naistenklinikalla hoidoissa? Oon ite miettiny kovasti, et joutuuko uutta hoitoa aina jonottamaan sen puol vuotta...
Onneks ei sentään hoitopaikka vaihdu vaik naisteklinikalle ei pääsekään synnyttämään, jos onnistuu raskaaks tulemaan.. Ellei sit satu olemaan riskisynnyttäjä.

Täällä välikierto menossa, vuoto on just loppumassa ja viikon päästä saa alotella taas uuden Terolut satsin popsimisen. Alkaa jo valmiiks kauhistuttaa, et miten käy seuraavan PASin kanssa :(
Te joille on tehty lääkkeellinen siirto, onko tullut lääkkeistä paljon oireita lopettamisen jälkeen? Mulla pukes hirvee akne, oikeen kipeitä paiseita leukaperät täys :( Ainahan mulla on näppyjä ollu, mut nyt tuli tosiaan kunnon paiseet!

Aurinkoista loppu viikkoa vaan kaikille :D
 
Viimeksi muokattu:
Mizze, kyllä Naisten klinikalla meillä on hoidot. Onhan se ymmärrettävää toisaalta, ett kun yhden kerran on synnyttänyt, niin uusi hoito lähtee sitten tavallaan nollasta. Eikös se ois tavallaan noissa kelan tukemissa hoitomaksuissakin niin???? Kaikilla kuitenkin siinä sitten samanarvoinen asema. Voi sanoa, että kiukuttaa kyllä, mutta nytten mietin jo, että tauko kaikessa tekee psyykkisesti hyvää. Mä siis oon menettänyt toivoni, että me omin keinoin saatas vauva. Eli tähän siirtoon tosi luottavainen olo... Ööh, ei oo.. :(

Tuleeko kellään mitään herkutteluhimoja noista Lutinuksista tai Lugesteronista???? Vai onko ne mulle vaan hyvä selitys ja tekosyy syödä karkkia??? Mulla oli eilen päivällä ihan hirvee olo, kun en löytänyt mitään äklön makeeta syötävää kotoa. Tekee niin mieli syödä koko ajan!!! Kuukausi sitten oli ihan sama homma. Outo tyyppi taidan olla.. :D

Smirg pp2
 
Tänään pp14, aamulla 04.45 testattu vahva + :) ihANAA! Puolison kanssa yhdessä aamutuimaan onnesta itkeä tirautettiin. Verikokeissa kävin tänään, tuloksen saan jo illalla, mutta lääkärin konsultaatio soittoaika vasta maanantaina. Kävin siis omassa kaupungissa yksityisellä verikokeissa, kun en viittinyt sitä vasten Helsinkiin asti lähteä. Mutta nyt, tällä hetkellä olen raskaana:)

pp14 hcg 300. Edellisestä oli pp15 460, joten kai tuo ihan hyvä arvo on:)
 
Viimeksi muokattu:
Iica: Ihana uutinen, onnea!:) Minkäslaisella historialla sinä olitkaan matkassa?

Smirg: Onnea piinapäiviin! Kyselin ennemmin, että kauanko joutuu odottamaan, jos pakkanen tyhjenee pikavauhtia ja vastaus oli, että maksimissaan pari kuukautta. riippuu niin paikasta. Omalla kohdallani julkinen toimii todella moitteettomasti kaikin puolin, vaikka se monesti saakin mielummin negatiivista kuin positiivista palautetta ja kun vielä miettii noita hintoja, eihän nää hoidot maksa kuin muutaman kympin!

Mieliteoista en tiedä oikein mitään, kun olen popsinut nyt Lugesteronia ja Zumenonia lähes kaksi kuukautta yhteen soittoon.

Mizze: Mulle tää coctail on ollu aika ookoo. Sulle kans jotain ylempänä.

Tigridia: Sinä olit uskaltautunut odottajien puolelle, hyvä. Harmi, toi pahoinvointi. Minä vielä odotan...

Turnip: Onnea sinullekin ja tarrasukkia matkaan. En ole uskaltanut kommentoida mitään, kun pelkään, että näkyviin tulee joitain henkilökohtaisia tietoja.

ON: Jonkin aikaa taas uskoinkin olevani vahvasti raskaana, varsinkin kun näin sykkeen, mutta, mutta. Tiistaina taas kohtasin verisen vuodon ja vähän pieniä hyytymiäkin oli pyttyyn tippunut. Tätä tuli oikeastaan vain pyyhiessä, toki jos vessassa olisi ravannut vähän harvemmin, niin ehkä pikkuhousunsuojaankin jotain olisi tullut. Seuraavana päivänä vuoto muuttui ruskeaksi ja tuli sellaisia ällöttäviä ruskeita liman paloja. Tänään ei mitään. Edelliskertaista kipua en kohdannut, mutta kyllähän vatsa vähän outo oli. Nyt olen sitten tullut kuumeeseen, joten jos lepo jotain tähän auttaa, niin sitäkin on nyt sitten tehty. Ensi torstaina on ultra sairaalassa. Neuvola-aikaa varatessa kehotti tulla kuuntelemaan sydänääniä, mutta miksikö tämä asia tästä muuttuu. Päivä kerrallaan! En vaan saa nauttia raskaana olemisen huumasta, niin kuin ehkä joku toinen, mutta olisihan tämä tie aivan liian tasainen ilman näitä huolia. Ruokaa ei ole tehnyt yhtään mieli sairastaessa ja helposti tilanne menee siihen, että kyökin vessanpöntöllä ensiksi.

Mitäs muille kuuluu?

Pikkumyy
 
Totta turiset Smirg ton jonotuksen oikeudenmukaisuudesta! Tuntuu itellä aika usein unohtuvan, et ollaan tosiaan niitä onnekkaita, jotka on sen yhden jo saaneet...
Puhaltelen sulle plussatuulia! :)

Pikkumyy toi sairaana vuotelu on tuttua! Itellä kun menkkoja ei luomusti tuu, kun ehkä kerran kaks vuodessa, ni kipeenä vuodin aina.. Nyt vaan jaksat pitää mielen positiivisena, kyllä se teidän nyytti pysyy hyvin matkassa! :)

Täällä ei nyt tosiaan tapahdu mitään... Odotellaan vaan...
 
Huomenta! Jospa minäkin tänne mahtuisin, kun tuolla KYS:in pinossa on niin hiljaista. Joskus ajat sitten olen tänne kirjoittanut, mutta tässä ei viime kesäkuun jälkeen tapahtunut mitään niin en ole paljoa palstaillut. Meillä siis 4/10 syntynyt tyttö, joka sai alkunsa toisesta ICSI:stä. Viime vuoden kesäkuussa tehtiin taas ICSI, josta tuli nega. Tuosta kesäkuisesta jäi pakkaseen 4 alkiota, mutta kun vihdoin päästiin PAS:ia yrittämään, niin alkiot eivät kestäneet sulatusta. Tässä on aika pitkää odotusta siis elelty, kunnes viime torstaina päästiin ICSI:ssä niinkin pitkälle, että siirrettiin kolmen päivän viljelyn jälkeen yksi TOP-alkio. Neljä samanmoista meni vielä pakkaseen. Mulle tuli jälleen (jo kolmatta kertaa) hyperstimulaatio ja siitä syystä kaksi viikkoa sairaslomaa. Tässä olen koittanut nyt lepäillä ja pitää päätä kasassa. Nyt PP3. Mahaa juilii tuolta ihan alhaalta, mutta muistaakseni sitä on ihan kaikissa kierroissa ollut. Ja tuo hyperikin varmasti aiheuttaa tuntemuksia, nestettä on nimittäin mahassa ja munasarjoissa vissiin ihan kohtuullisesti. Olen asettanut itselleni oman testipäivän, joka on ensi viikon lauantai. Ehdin sitten henkisesti toipua kun viikon päästä maanantaina pitäisi taas töihin kyetä. Ekasta raskaudesta testi näytti plussaa jo PP9. Ja menkat mulla alkaa taas kahden viikon päästä Pregnylin pistämisestä, joten veritesti tulee ihan liian myöhään. Ekasta raskaudesta varmaan ainoa varhainen raskausoire oli se, kun nousi esim. sohvalta ylös niin mahaa vihlaisi silleen toispuoleisesti. Että sitä oiretta sit vissiin odotellessa. Ja toisaalta jos nää lugejen aiheuttamat rintojen arkuudet ja muut vihlonnat loppuu, niin se varmaan tietää negaa. Ei auta kun ootella...
 
Onpas täällä hiljaista!

Iica lämpimät onnittelut!

Pikkumyyn ultrakuulumisia tulin kyselemään?

Tsemppiä ja onnea piinailijoille Kata, Ciram, Smirg!

).( Olen sairaslomalla pahoinvoinnin vuoksi rv 12 asti. Ihan fiksu ratkaisu, nyt parin päivän jälkeen olo jo huomattavasti parempi. Väsymys ja yökötys veivät jo masennusfiiliksiin. Pikku hiljaa tähän onneen alkaa uskomaan. Ensi viikon to ultraan, ja jos kaikki edelleen hyvin, niin kerrotaan lapsille ja isovanhemmille pääsiäisenä. Olisipa jo torstai!

Tigridia&Lilius 9+3
 
Iica onnittelut. Ihan mahtava juttu!!

Pikkumyy kärsimystä tosiaan, mutta jokainen päivä tuo lisää muskeleita pikuiselle. Miten ultra?

Mizze jaksaa jaksaa..

Tigridia onpas olo varmaan.. ja vielä siis kolme viikkoa olettavasti edessä tuota? Tsemppiä.

Smirg ei minusta yhtään outoa kyllä että herkututtaa. Vaikka meikäläisellä taitaa herkututtaa ilman rohtojakin ihan riittävästi. Me mennään aika samoissa. Koska testaat.

Ciram tervetuloa ja onpas teilläkin ollut aikamoisen haastavaa. Alkiot kyllä kuulostavat tosi hienoilta, joten jospa nyt olisi jo pian sen plussan vuoro. Aikaa menee aina niiiiin paljon joka käänteessä ja vauvan ottaisi vaikka heti jos saisi.

Täällä vietetty hiljaiseloa kun en vaan jaksanut tätä pakkasen viimeistä PAS:ia tai koko lapsen yrittämistä enää pohtia. Nyt PP 10 ja ihme ja kumma aamulla testattu haamu, tai heikko viiva tai mikä se onkaan! Enpä ole moista ennen nähnyt. On siis ainakin yrittänyt kiinnittyä ja siitä olen iloinen. En osaa vielä plussaksi sanoa, katsotaan alkuviikosta, en toisaalta pelätäkään (vielä), haamukin tuntuu tässä vaiheessa voitolta ja antaa toivoa jostain joskus. Sitten kyllä varmasti taas pelottaa kun pitäisi yrittää testata se oikea plussa..oireitahan ei ole, paitsi kerran vihlaisi ylösnoustessa. Peukkuja pienelle!
 
Kuulostaa lupaavalta Paiju!

Mä kuvittelen kaikenlaisia oireita ja tuntemuksia. Rintojen kipeys johtuu lugeista, mutta se oire alkaa olla hiipumaan päin. Viime viikonloppuna vihloi tuolta alamahasts, ihan silleen että yölläkin sen huomasin. Nyt tällä viikolla välillä on vihlonut. Oudointa on että istualteen alamahassa tuntuu selkeä möykky. Vähän tuntuu samalta kun supistais. Välillä on kummasti kuplinut, ehkä kohdussa? Tänään PP8 ja testasin hätähousuna aamulla negan. Eipähän ainakaan enää Pregnyl näy. Esikoiseltahan tuli selkeä haamu PP9, tosin silloin kiinnittyi aluksi ilmeisesti kaksi alkiota. Testaan vielä huomenna ja varmaan joka aamu menkkoihin asti, jotka todennäköisesti alkaa sunnuntaina jos on alkaakseen. Mä oon jotenkin toiveikas, vaikka tiedän miten pahasti tulen pettymään jos tää ei onnistu.
 
Voin lopettaa piinailun. Testit negaa ja menkatkin alkoi. Onkohan järkeä käydä enää torstaina verikokeessa, menkatkin on jo loppunut siihen mennessä. Seuraavaks pitää koittaa kestääkö ne alkiot sulatuksen. Todennäköisesti ei, mutta pitäähän sekin ensin kokeilla, ja sit siitä seuraava hoito on varmaan sit loppuvuodesta. Itkettää ja masentaa.
 
Hei!

Uusi ilmoittautuu :wave:!

Meiltä löytyy tyttö 11/2010. Hän on 1 ivf:n 2 PAS:in onnellinen lopputulos. Nyt olisi tarkoitus lähteä pikkukakkosta yrittämään. Suunnittelukäynti oli Ovumiassa perjantaina, joten se on menoa nyt :D! Meillä on pakkasessa vielä ruhtinaalliset 11 alkiota, joten toiveet on korkealla.

Viimeisimpään siirtoon erona on nyt se, että sain valita lääkkeellisen ja lääkkeettömän välillä. Valitsin lääkkeellisen PAS:in. Ajattelin, että se olisi stressittömämpää.

Onko teillä muilla kokemusta lääkkeellisestä PAS:ista? Jälkikäteen rupesin miettimään, että onko luonnollisen ja lääkkeellisen onnistumisprosenteissa mahdollisesti eroja? Ja olisiko luonnollinen PAS sittenkin parempi?

Tuttuja nimimerkkejäkin täältä löytyi ja jo onnistuneille toivotan onnea :heart: ja vielä yrittäville tsemppiä :hug:!

Irene
 
Moi!

Täälläkin olisi uusi pikkukakkosen toivoja! Kirjoittelin jo tuonne toiseen ketjuun ja nyt huomasin tämän toisella kierroksella olevien oman ketjun. Meillä hyvin sama tilanne ja aikataulu kuin teillä Irene80! Meillä tyttö 6/2010 IVF:n tuoresiirrosta, 8 alkiota pakastimessa, niitä olisi nyt tarkoitus koittaa siirtää, tiistaina on suunnitteluaika Väestöliittöön. Minäkin toivoisin lääkkeellistä PAS:ia, juuri sen vuoksi että olisi ehkä stressittömänpää kuin ovulaation pongaaminen tässä muutenkin hektisessä arjessa :D

Onnea kaikille jo onnistuneille ja meille vielä toivoville :)
 
Ciram voi ei! :hug: Noin ne mullakin aina on mennyt enkä ole kyllä sitten enää testissä käynyt, en tiedä onko teidän klinikalla pakko? Miksi luulet ettei alkiot kestä sulatusta? Kuulemma kolmannes ei kestä, meille ainakin sanotiin. Toipumisia..kyllä se sieltä joskus tulee..

Irene ei pitäisi olla eroja PAS:ien onnistumisprosenteissa. Olennaisinta on kai se kierron tasaisuus ja mitä haluaa. Onpas teillä tosiaan hienot pakastesaaliit, hyvältä kuulostaa :)

Täällä viiva vähän vahvistunut mutta kovin heikko on vieläkin :(, valkosipuli haisee kamalalle, ja mielessä pelko ja jännitys siitä että tämä ei jaksakaan raskaudeksi ja lapseksi asti. Ehkä pitäis mennä veritestiin niin saisi vähän enemmän selkoa (apua). En ole ennen käynyt, pitääkö se tehdä aamusta?
 

Yhteistyössä