Paluu lapsettomuushoitoihin pikkukakkosta yrittämään, vol 2

Siirto vihdoin takana. Kyllä tämmöinen ikiaikainen jännittäminen ei sovi minun hermoille. Minusta ehkä kaikkein pahin vaihe on se, kun odottaa ensin puhelua hedelmöittymistilanteesta ja sitten siirtopäivän peruutuspuhelua. Eniten ottaa pattiin, jos kaiken kivistyksen ja kolotuksen jälkeen ei pääsisi edes siirtoon. No tänään onneksi päästiin. Yksi top-alkio on kyydissä ja siirto sujui hyvin. Pakkaseen saatiin vielä kaksi top-alkiota, ihan yhtä hyviä kuin tämän päivän siirretty. Lääkärin mukaan kaikki alkiot olivat niin hyviä kuin tässä vaiheessa voi ylipäätään olla. Vielä se vanhakin näköjään saa jotain aikaiseksi. ;) Nyt minulla on vain yksi joululahjatoive. Perun sen käsilaukkutoiveenkin. Voin olla syömättä suklaatakin, jos se vaan auttaa asiaa (huh huh, vähänkö minä olen epätoivoinen).

Mizze, onnittelut kyytiläisestä! Toivotaan, että meillä molemmilla olisi mahtava joulu! Minä olen myös ajatellut, että meille tulee tämän hoidon jälkeen hengähdystauko. Olisi niin mukava joskus miettiä ihan jotain muutakin.

Melinda, kurja juttu tuo kahden kierron paussi! Mutta jos olet itse varma siitä, että olisi oikein lähteä yrittämään aiemmin, niin pidä vaan pääsi. Viis siitä vaikka saisi hankalan potilaan maineen. Hankalaa tämä on muutenkin. Minullekin myönnetään varmaan vuode v…in potilas –titteli, mutta niin vaan sain tahtoni läpi ja nyt on pakkasessa kaksi alkiota. Joskus itse tietää sen, mikä on oikein ja silloin siitä kannattaa pitää kiinni. Onko sieltä lääkäristä kuulunut nyt mitään?

Joku_raja, onpas tosiaan lannistavia uutisia. Olen kanssasi aivan samaa mieltä siitä, että on todella turhauttavaa, kun joka kerta istuu eri lääkäri jakamassa tuomiota. Välillä tosiaan tuntuu, että jokainen tulkitsee sitä monitoria aivan oman mielensä mukaan. Miten teidän hoidot nyt jatkuu? Pääsettekö jatkamaan tammikuussa?

Asiasta vielä kukkaruukkuun ja tiedoksi: lääkäri kirjoitti minulle lugesteronin tilalle nyt Crimone -nimistä lääkettä, koska se Lutinus on vedetty pois markkinoilta. Nytpä sitä Lutinusta onkin sitten jo saatavana ihan priimatavarana. Apteekissa ihan näyttivät pakettia. Kumpa tuon olisi tiennyt niin olisin säästänyt 85 euroa - Crimone kun ei kuulu lääkekaton piiriin.

-Briitta, pp0
 
Onnittelut Briitta kyytiläisestä ja hienoa, että jäi vielä pakkaseenkin hyviä alkioita odottamaan. Hurjaa, kuinka moni jännäilee joulun aikoihin. Suuret pyhät tuo jotenkin aina lisäpaineita, vaikka eipä niistä pitäisi välittää.

Briitta, seuraavassa kierrossa sitten uudestaan ultraan kp10 ja katsotaan, mitä näkyy.Tammikuussa ei haittaisi, vaikka tulisikin ovulaatio myöhään, kun ei ole mitään taukoja polilla.
 
Piiperon sydän sykki terhakkaasti ruudulla eilen, strategiset mitat vastasi 7+1. Tänään soitin neuvolaan, ja onneksi soitin, sillä menee vissiin tiukille, että saadaan lähete sisään nt-ultraa varten ajoissa. Pyhät ja alkuvuoteen jo kesällä varattu reissu sotkee pahasti aikatauluja.

Kylläpä tulee jännä joulu, kun pitää päivystää niin monen testipäiviä. Tsemppiä piinaan!
 
Tsemppiä kaikille piinailijoille! Tulkoon teille iloinen joulu :) Sitä paitsi jo tilastojenkin varjolla tän negajunan on pakko pysähtyä!

Ihanaa myös kuulla Fragipanillakin kaikki on hyvin. Se antaa toivoa myös meille muille.

Täällä odottelin seuraavien menkkojen alkavan vasta joulun jälkeen, mut kuinkas ollakkaan tänään pärähti kunnon kivut ja vuoto jo kp 17, WTF??? Voiko ne mennä oikeesti noin sekasin? No nyt ainakin tulee mullakin toinen välikierto putkeen, kun ultraan pitäis mennä just sillon kun on joulutauko julkisella. Toisaalta voi olla ihan hyväkin, kun noin nyt heittelevät. Mun laskuopin mukaan pääsisin kuitenkin jo tammikuun puolen välin jälkeen kokeilemaan passia jos kaikki menee muuten putkeen. Kertokaa mulle passissa käyneet mitä silloin kp 10 ultrassa katotaan? Ja millä edellytyksillä passiin pääsee? Oletteko tikuttaneet ovista niissä kierrossa?
 
Hieno juttu, että otte, Briitta saanut pakkaseenkin noin hyviä yksilöitä. Nyt vain peukut pystyyn!

Kiva kuulla, että Frangipangilla on kaikki hyvin!

Joseliini
: mulle on joskus sanottu, että lugeja käyttäessä sen lugekierron vuoto saattaa pysyä poissa, vaikka munasarjat menisivätkin "vanhan rytmin" mukaan ja aloittaisivat jo uutta kiertoa. Eli silloin sen seuraavan kierron alkupäivää ei voisi välttämättä arvioida vuodon alkamisen mukaan ja se saattaa jäädä näennäisen lyhyeksi. Mulla on tosin punktiosta seuraava kierto yleensä venähtänyt ylipitkäksi, mutta nyt taas PASin jälkeen tää kierto näyttää olevan superlyhyt varmaan juuri tosta yllämainitusta syystä. Eli hormonit laittaa kropan sekaisin. Just nyt oon ihan tyytyväinen tähän pitkään taukoon niin saa kierrot taas tasaantumaan.

Huomaa muutenkin, että mielialoissa on menossa tasainen menkkojen jälkeinen kausi, kun yksi lapsi alkaa tuntua taas ihan mukavalta ajatukselta. Niin kauan kun ei näe vauvoja tai raskaana olevia :|
 
Kertokaa mulle passissa käyneet mitä silloin kp 10 ultrassa katotaan? Ja millä edellytyksillä passiin pääsee? Oletteko tikuttaneet ovista niissä kierrossa?
Mulla ainakin mitattiin limakalvo, että on riittävän paksu kiertoon nähden sekä tarkistettiin, että vähintään yksi follikkeli on lähtenyt kasvamaan eli ovulaatio on tapahtumassa. Follikkelin koon perusteella lääkäri kertoo, milloin pitää alkaa tehdä ovulaatiotestejä ja plussan tultua ovistestiin, pitää ottaa yhteyttä hoitopaikkaan siirtoa varten.
 
Hui, kylläpä täällä on tapahtunut kaikenlaista! Olen taustalla kyllä seuraillut, mutta nyt vasta pääsin rauhassa vastailemaan. Tai no, eilen kirjoitin pitkät pätkät, mutta koko teksti hävisi taivaan tuuliin, kun yritin lähettää tekstin...

Onnea kaikille kyytiläisen kyytiin saaneille, Aleksa, Briitta, Mizze! On aika jännä joulu tiedossa, toivotaan että kaikki saa mahtavan joululahjan!

Briitta, vau, te saitte pakkaseenkin pari huippuyksilöä. Se on kyllä mahtava juttu, tietää ettei ehkä tarvitse ihan heti lähteä uuteen hoitoon.

Joku_raja: toivotaan että ovis tulis ajoissa! Oliskohan jotain poppaskonsteja millä oviksen sais tulemaan vähän aikaisemmin? Jotain vitamiineja tms.

Ja ihanaa kuulla onnellisia uutisia Smirgiltä ja Frangipangilta, se pikkuinen sydämensyke on kyllä maailman ihanin juttu. <3

Joseliini: siinä kp 10 ultrassa katsotaan että limakalvo on kunnossa ja että ovulaatio on tulossa. Sit vaan ovistestejä jos kaikki ok, ja kun tulee plussa, niin soitto klinikalle. Meidän esikko tuli passista, oli muistaakseni selkeä plussa pe-aamuna ja ma oli siirto.

Melinda: just tollasta Naikkarin touhua, varmaan määräsivät kaksi välikiertoa, kun niillä on alkuvuosi niin kiireinen. Meillehän ne sanoi silloin negaa soitellessa, että soitelkaa kun menkat alkaa niin katotaan jos pääsette tammikuussa uuteen hoitoon, mutta luultavasti siirtyy kk tai parilla, kun alkuvuosi on kiireinen. Just joo, onneksi sain sanoa, että pitäkää tunkkinne!

ON: Täällä positiivisen odottavat fiilikset. Eka käynti lääkärillä tehty ja oli kyllä ihan paras päätös ikinä siirtyä yksityiselle. Meillä meinas tulla ongelmia päästä tammikuussa hoitoon, kun menkat olis alkaneet joulutauolla, mutta lääkärillä oli siihen ratkaisu. Aloitan Primolutit jouluna, ne siirtää menkkoja parilla päivällä, joten päästään heti tammikuussa lyhyen kaavan ÌCSIin. Lääkäri oli kyllä ihan huippu, ei edes keretty oikein mitään vaatimaan, kun jo oli juuri toivomamme, ellei jopa parempi hoito suunniteltu ja reseptit kourassa. Kyllä, sain jo reseptitkin mukaan, joten pääsen ostamaan lääkkeet tämän vuoden lääkekattoon. Jee!

Mahtavaa päästä kokeilemaan tota lyhyttä kaavaa, kuulemma tällaisille PCO-tyyppisille munasarjoille tehdään lähes poikkeuksetta lyhyellä kaavalle hoidot. Heillä tehdään enää 5 % hoidoista pitkällä kaavalla. Lyhyellä hoidolla estetään hyperin oireet, mullahan oli maha tosi nesteinen viime punktion jälkeen. Lisäksi irrotuspiikkinä on Gonapeptyl eikä Pregnyl, koska Pregnyl lisää hyperin oireita. Odotan innolla! Ja olen varannut lipun tammikuun plussajunaan!
 
Aleksa, Briitta ja Mizze, nyt kilokaupalla liimaa ja vastaanottavaisia limakalvoja! Ja onnea myös Briitan top pakkasukoille!

Mulla katsottiin siinä ultrassa kohdun limakalvon paksuus.. mutta mikä lähestyvä ovulaatio!!?? Mä en montaa kertaa vuodessa ilmeisesti ovuloi niin miten siirto on osattu tehdä oikeaan aikaan? Ei Mua ollu käsketty ovulaatiota bongaamaan ennen tätä ekaa passia! Hmh :(

Hoitaja soitti ja sanoi että pitäisi vielä ensi viikon tiistaina käydä verikokeessa. Lääkäri ei myöskään ollut suostunut antamaan metforem reseptiä, joten sain lääkärin soittoajan, jipii! Mä uskon, että mun kroppa olis valmis uuteen yritykseen jo yhdellä välikierrolla. Aion ruinata ja sanoa lääkärille, että olin henkisesti valmistautunut yhteen välikiertoon niinkuin hoitaja minulle aluksi kertoi. Senkin nielin pettyneenä, mutta ymmärsin että niin pitää olla.

Popcorn mä oon niin onnellinen, että päsitte hyvälle klinikalle pois Naikkarin kidutuspolilta! Ihan mahtava juttu, nyt teistä pidetään varmasti hyvää huolta <3

Ehkä mullekin elämää alkaa jossain vaiheessa hymyilemään ja saadaan ees mahdollisuus yrittää toista vauvaa.
 
Onnea kaikille piinailijoille. Toivottavasti joulunaika olisi perinteiseen tapaan suosiollinen ;-)

Meillä loppuivat hoidot tähän.
Arvostan shokista huolimatta lääkärin suoraa puhetta hoidonsuunnittelukäynnillä tänään siitä, ettei mun munasoluilla kannata hoidoista maksaa eikä ivf:ää jatkaa enää. Ne ovat olleet niin huonolaatuisia että vaikka sitten yhdellä päästään siirtoonkin asti jopa, se ei vielä riitä kun myönteinen kehitys tulisi jatkua kohdussakin. Lisäksi mun sivuoireet lääkkeistä oli nyt sitä luokkaa että vaikka kortisonin jättäisikin pois, tulisi verenpainehomma tutkia ensin.

Jäämme miettimään luovaria.

Kaunista joulunaikaa teille kaikille ja toivon sydämestäni jokaiselle onnellista matkaa tietenkin plussajunan kyydissä
 
Onnea Briitalle kyytiläisestä ja pakkaseen menneistä top-alkioista! Meillä ei top-alkioista voida edes haaveilla ku siittiöt poimitaan suoraan kiveksistä eikä siis ole hyviä ku ovat keskenkasvusia ja hitaita siksi vielä.

Hienoa popcorn että pääsette näin nopeasti aloittamaan!

Meillä aloitetaan myös Primoluteilla mut kuukautta myöhemmin ku punktiot aloitetaan vasta helmikuulla. Kerranki on hyötyä pitkästä kierrosta :D ei tarvii ku yksi "ylimääräinen" kierto odottaa. Toivotaan vaa ettei kierrossa tapahdu mitään yllättävää käännettä suuntaan taikka toiseen. Yritän nyt kuitenki joulun ottaa rennosti ett jaksaa alkuvuodesta pakertaa :)
 
Haleja Tiiku, ja rauhaisaa joulu sullekin. :heart:

Jauhopeukalo: Miksi teillä aloitetaan Primoluteilla? En ollut aikaisemmin tuollaisista kuullutkaan, oli kyllä helpottavaa kuulla ettei hoitoja tarvinnut siirtää kk eteenpäin.
 
Kiitos kaikille vastauksista! Nyt tiedän vähän mitä tuo pas tuo tullessaan.

Mäkin Popcorn siirtyisin heti takaisin yksityiselle jos olis rahaa... Hoitovapaalla olo ei paljon rahaa tuo, joten pakko olla julkisella toistaiseksi. Niiiin paljon enemmän otettiin mut henk.koht. huomioon yksityisellä. Ja siellä toistaiseksi saatiin ainoa lapsikin alulle. Musta tuntuu et julkisella kaikki menee samalla kaavalla. Ihanaa että te pääsitte sinne js toivottavasti tuloksiakin tulee.

Tiikulle paaaaljon haleja ja tsemppiä ja oikein mukavaa joulua <3
 
Eilisen saldo: 1. Lastenkutsut, jossa oltiin ainoita, joilla ei ollut kahta lasta tai raskausmahaa ja jossa keskustelu pyöri ainoastaan raskausvaivoissa, synnytyksissä ja sisarusten ikäeroissa. 2. Kommentti "Ai onko teillä vain yksi lapsi? Vaikka Esikoinen on jo 3-vuotta"? 3. Kaverin raskausuutinen hyvin lyhyen yrityksen jälkeen. Tosi onnistunut päivä.

Ens vuonna näyttää tulevan melkoisesti vauvoja lähipiiriin. Mies ei edelleenkään ymmärrä tätä mun katkeruutta, vaan saadaan jatkuvasti kiista aikaiseksi mun suhtautumisesta. Se lähinnä toivoo että hoidot olisivat pian ohi, niin voitaisiin palata taas normaaliin elämään. Mutta se ei taida tajuta, että jos hoidot päättyy tuloksettomina, en todellakaan pysty unohtamaan asiaa noin vain! Sitten olen ikuisesti sekundaarisesti lapseton, vaikka tunne lievenisikin ajan myötä.
 
Viimeksi muokattu:
Olen lueskellut ketjua aktiivisesti, mut en oo saanut aikaseksi vastailla. Koitan unohtaa koko vauva-asian, tosin eihän se onnistu. Mua ahdistaa et esikoinen täyttää vapun aikoihin jo neljä, ja mahdollisen sisaruksen ja esikoisen välinen ikäero vaan kasvaa ja kasvaa. Hoitojonoihin ilmottauduttiin kun tyttö oli 1,5 vuotta...

Tuohon pas-asiaan... mulla on kans kiertoa joskus siirretty Primoluteilla. Joskus koitettiin tehdä pas luonnolliseen kiertoon, mut siitä kierrosta en ovuloinut ollenkaan. Ovista metsästettiin muistaakseni jopa kahdessa ultrassa, mutta se siirto jouduttiin perumaan. Seuraavat kaksi yritelmää on tehty lääkkeelliseen kiertoon. Sillon on ultra joskus ehkä kp 15 (?) ja ultrassa näkyvän limakalvon paksuuden mukaan määrätään siirtopäivä. Lääkkeellisessä kierrossa limakalvoa kasvattavana lääkkeenä on ollut Zumenon.

Pyysin sillon pari viikkoa sitten sairaalalta ohjeita lääkkeelliseen passiin, et tiedän varata ultran oikeelle päivälle, mut eipä niitä ohjeita oo näkynyt. Ja mullahan alkaa menkat joulutauon aikana, et kiva jos tammikuun siirtomahdollisuus menee ohi kun en oo saanut ohjeita ajoissa. Pitää vissiin soittaa sinne ens viikolla.
 
Neitoperho, mä niin tiedän ton tunteen. Yhtäkkiä alkaa miettimään, että jos nyt tammikuussa ei onnistu, esikko on pian yli 3-vuotias, kun toinen syntyy. Sit harmittaa, että miksi turhaan jonotettiin se puoli vuotta julkisen jonossa, olis heti pitänyt vaan mennä yksityiselle, ehkä olis jo raskaana, ja aika pitkälläkin. Eihän tää rahasta ole kiinni, maksaisin vaikka koko loppuelämän lainoja, jos saisin vielä toisen, ehkä kolmannenkin lapsen.

Joseliini: joo, se liukuhihnameininki ja että "meillä nyt on tapana käyttää näitä samoja lääkkeitä kaikille" oli kyllä todella rasittavaa. Onneksi verottaja muisti meitä mukavalla summalla, joten niillä saadaan tää hoito maksettua. Vaikka nyt kun aattelen, niin jos tulevaisuudessa ei ole rahaa hoitoihin, ottaisin varmaan vaikka lainaa. Ikää tulee koko ajan lisää ja olis ollut niin ihana saada kolme lasta. No, kun nyt ensin saisi edes sen toisen...
 
Popcorn: meillä alotetaan primoluteilla sen vuoksi ett saadaan vuoto alkamaan joko ma, ti tai ke. Ollaan julkisella hoidossa nii punktioista tehdään vaan tiettyinä päivinä viikossa ja 0-ultra pitäis olla viim. kp3. Oma kierto ei ole säännöllisimmistä päistä nii olen ihan helpottunut noista primoluteista, itse olin ymmärtänyt että lyhyellä kaavalla voidaan tehdä vaan jos on säännöllinen kierto.

Joulua odotetaan sekavin miettein. Jos olisi edellinen hoito onnistunut nyt oltais np-ultra käyty ja ns.varmoilla vesillä. Noh, jossitella voi aina mut jos yrittäis nyt edes tästä joulusta nauttia...
 
Heippa taas! :)

Eipä oo tästä yrityksestä ollu mitään oireita suuntaan tai toiseen... Oon jopa unohtanu täysin raskautumisen mahdollisuuden, ihme kyllä muistanu sentään lääkkeet ottaa :D Päätin, et tän vikan kerran en karsi mitään asioita mahdollisen raskauden takia, vaan elän ihan täysin normaalia elämää!!

Meillä on nää kaikki PASit tehty lääkkeelliseen kiertoon ja siinä ei oo muuta kateltu kun et limis ois hyvän paksunen.. Tähän vikaan yritykseen tais olla vielä kaikkien yritysten huonoin limis! Joka kerta on alotettu Progynova kp1 alkaen, ensin 3X päivässä ja muutaman kerran lisätty 4X päivässä, kun ei oo vastetta tullu kp 10 ultrassa.
 
Pahoittelut joku_raja, todella harmillista :(

Ja voimia Tiiku suureen päätökseen. En voi edes kuvitella tuntemuksiasi. Toivon, että päätös tuo jonkin ajan kuluttua myös helpotuksen olon. Itse pelkään tuon päätöksen tekemistä jokaisen epäonnistuneen hoidon takia. Varsinkin nyt kun esikoinen körsii omasta alakuloisuudestani.

Tänään taas verikokeessa, haluavat ilmeisesti zekata vielä laskeutuuko hcg sinne nollaan. Sain ihan jörkyttävän raivarin labrassa, kun minun vuoroni jonka piti olka seuraavana myöhästyi yli puoli tuntia. Osa meni ohi "näytteen jättö/tiedustelu" lapulla ja toiset sikamaisesti ottivat näytteen jättö-lapun kun huomasivat että näytteen otto-jono ei liikkunut. Labramammat nöhtävästibeivät välitä jonoista. Lopulta en enää odottanut vaan marssin sisään raivosta kiehuen. Ei siinä mitään jos olisin ollut yksin, mutta väsynyt lapsi ja kipeä mies odottivat autossa. Kun pääsin takaisin autoon raivo purkautui hysteerisenä itkuna. Vissiin sieltä muutkin patoutumat virtasi kyynelkanavista ulos, kun reaktio oli omasta mielestänikin outo. Inhoan olla vaativa ja inhottava asiakas, enkä hyväksy että sillä saa tahtonsa läpi.

Huomenna minulla on siis se lääkärin soittoaika ja pitäisi saada lääkäri suostumaan/vakuutettua yhteen välikiertoon. Puhelu ahdistaa nyt jo niin paljon, että olen varma että purskahdan itkuun jos lääkäri ei suostu tahtooni. Olemalla luja ja vaativa varmaan voisin saada tahtoni läpi, mutta en tiedä onko minusta siihen. Jospa tähdet olisivat tällä kertaa puolellani.

Kertokaahan kuulumisia, on ollut niin kovin hiljaista. Missä piinapäivissä menette? Onko joku uskaltanut jo testata? Oireita? Jännitän puolestanne!
 
Padot murtui mullakin, kun tajusin, että koko joulu vietetään raskaana olevien seurassa. Hetkeksikään ei varmasti saa asiaa painettua taka-alalle vaan märkää rättiä vain naamalle. Ei ole oikein ketään, kenelle purkautua, kun en haluaisi yrityksestä kertoa läheisille ja mies ei ymmärrä, miksi tämä on niin raskasta. Ja toisaalta ärsyttää valittaa, kun muilla on isompiakin huolia. Pitää vain koittaa keskittyä esikoiseen ja nauttia hänestä.

Melindalle tsemppiä huomiseen puheluun. Toivotaan, että lääkäri ymmärtää kantasi ilman mitään suurempia taisteluita.

Tiikulle voimia ja viisautta oikeaan päätökseen.
 
Joku_raja, voi harmi. Ihan tyhmää. Onneksi me ollaan joulu perhepiirissä eikä kukaan ole raskaana. Ja jotain iloa tuo se,että saapahan herkutella ja ottaa pari lasia viiniä. Tsemppiä jouluun, nautiskelet ja herkuttelet ja keskityt omaan itseesi. Tammikuu on meidän kuu!

Melinda: aargh, miten ärsyttävää! Toivottavasti saat tahtosi läpi. Sitä paitsi jos pitkällä kaavalla taas meette, aloitushan menis joka tapauksessa tammikuun loppupuolella. Vai koska sulla pitäis alkaa menkat?

Mizze, koska sulla tarkalleen olikaan testipäivä? Koska meinaat testata?

Mukavaa joulunodotusta muillekin!
 
Hei vaan taas. Olen täällä piinistä vietellyt ja eipä meilläkään taida olla lippuja siihen suositumpaan junaan.

Niinä päivinä, jolloin tunsin viimeksi kiinnittymiset, ei tuntunut mitään. Sen sijaan menkkatuntemukset alkoivat niinä päivinä, jolloin menkat ilman hoitoja olisivat tulleet, kuten aiemmillakin negakerroilla. Nyt on jo niin pitkä aika hedelmöittymisestä, että tikussa pitäisi näkyä jotain, mutta eipä siellä ole haamuakaan, ei enää edes niistä tuki-Pregnyleistä. Edessä on siis se valtavan motivoiva viikko, jonka aikana Luge-annos jatkuu maksimissaan (800mg/vrk) aiheuttaen jatkuvan masennuksen, väsymyksen ja flunssan, mutta jolloin on tiukasti kielletty sen ottamista lopettaakaan, vaikka menkat tudennäköisesti ehtivät tulla ja mennä hyvissä ajoin ennen testipäivää, kuten aikaisemminkkin.

Meillä on jäljellä tässä elämässä siis vielä kaksi yritystä, ja varmaan tuohon perään sitten jatketaan, onhan tämä niin huisin kivaa puuhaa.

Sydämelliset terveiset vaan kaikille toisen lapsen yritystä aloittavile, jotka etukäteen tavallani ajattelevat, että nythän tämä on ihan lunki juttu, KUN EI OLE ENÄÄ MITÄÄN PAINEITA. Onnea ja menestystä.
 

Yhteistyössä