Paluu lapsettomuushoitoihin pikkukakkosta yrittämään, vol 2

Vahvasti näyttää siltä, että "juna män justiisa" ja asemalle jäätiin. Kuten viimeksikin tukilääkitys ei saa tuhrua pidettyä poissa. Testipäivä olisi vasta viikon päästä torstaina. Enkä aijo ennen sitä käydä edes ostamassa yhtään testiä - en uhallanikaan. Päätin myös, että en anna tämän pilata joulua vaan nautin niin graavilohesta, hyvistä juustoista kuin punaviinistäkin olipa kunnon vuoto alkanut tahi ei. Tämä puolivaloilla eläminen ottaa melkein enemmän pattiin kuin se, että tämäkään hoito ei tuonut tulosta. Olen myös ajatellut, että pas:iin mennään aikaisintaa maalis-huhtikuussa. En jaksa enää surra, olla kyrsiintynyt ja elää epävarmuudessa. Ehkä pitäisi alkaa työstää sitä, että meidän perhe on tosi ihana näin kolmestaankin.

Mukavaa ja mahdollisimman rentoa joulun odotusta minunkin puolesta kaikille!

-Briitta, pp6
 
Heipä hei! Olen taustalla lueskellut ja liittyisin joukkoon myöhäisessä vaiheessa. :)
Meillä on yksi poika syntynyt 5/11 (2.ICSI tuoresiirto) ja nyt toivottaisiin toista. Syksyllä käytiin kokeilemassa PAS, mutta meillä ei oikein nuo pakkasukot kestä ja kolmesta vain yksi selviytyi siirtoon asti. Ollaan naikkarin jonossa, mutta päätettiin ottaa riskillä ja käytiin yksityisellä tässä välissä. Minulla on nyt jo PP7 menossa, eikä muiden tapaan mitään oireita ole oikein ilmaantunut. Tosin olin viimeisen vuorokauden oksu/kuumetaudissa, joten siltäkin osin ei kauhean suuria odotuksia ole kun kaipa tuo kuume on vähän huono homma tässä vaiheessa.
Briitta, tiedän mitä tarkoitat, ei tosiaan oikein innosta elää paitsiossa. Itse ajattelin ruveta kuitenkin testaamaan ekan kerran perjantaina, niin sitten saa vähän jo osviittaa. Sukulaisissa menee toi viikonloppu ja joulu, niin sitten on isoimmat paineet odotuksista jo pois.
 
Hei Sanasa, milloin sulla olisi testipäivä? Mulla olis tuossa 24.12. ensi viikolla. Mutta kuten sanottu, mun menkat ehtii todnäk tulla ja mennä ennen sitä.

Minä myös ostelin paljon erilaisia testejä, jos vaikka niitten avulla olisin tullut raskaaksi. Tai siis tiesin, että mun menkat eivät jää lääkkeistä huolimatta odottelemaan, enkä halunnut mitään sokkipalautusta maan pinnalle satunnaisella vessakäynnillä kuten aiemminlla negakerroilla, joten aloin testailla hyvissä ajoin.

Oireitahan on vaikka muille jakaa, kaikki mitä keltarauhashormonista ja itse raskaushormonista voi saada. Ne vain ovat tulleet mun kehooni joko ruiskulla tai muuten, joten niillä ei ole tuon taivaallista merkitystä. Siksikin halusin testata ja tietää, etten elättele turhia toiveita liian montaa päivää.
 
Aleksa: Voimia piinapäiviin. Inhoan noita tuntemuksia, ne masentaa. Varsinkin kun kokemusta on onnistuneista ja epäonnistuneista raskautumisista, osaa tulkita kroppaansa, että missä mennään :( Minäkin testasin pp6 alkaen joka päivä. Onneksi testasin, kun ensin tuli se plussa, seuraavana päivänä nega, testipäivänä plussa joka sitten viikon päästä ei ollut tummentunut vaan haalistunut. Minua ei päästy yllättämään vaan tiesin koko ajan, että kaikki ei ole hyvin. Mä ihan tosissaan ajattelin, ettei tää toisen lapsen yritys olisi niin kamalaa kun yksi lapsi jo on. Tämä on paha, erilailla paha, kun nyt tosiaan tietää mitä menettää. Mitä esikoinen menettää, en halua aiheuttaa hänelle enkä miehelle "pettymystä".

Briitta: Mä tiedän mistä puhut. Mä inhosin sitä kun piti himmailla elämässä ja miettiä koko ajan, että jos nyt onnistuu, en viitsi aloittaa sen ja sen tekemistä. Saatoin useastikin jättää baari-illat kavereiden kanssa, etten vaan huonontaisi mahdollisuuksiani seuraavassa kierrossa tehtävään hoitoon. Onko sinulla siis tuhru alkanut? Onko jatkunut pidemmänkin aikaa? Minulla tosiaan se yksi ystävä joka tuli raskaaksi muutama kuukausi sitten toisesta siirrostaan. Hänellä tuhrutti pp8-9 joka sitten loppui. Toivotaan parasta!

Popcorn: Hoitaja oli meinannut, että pidetään kaksi välikiertoa, jolloin siirto olisi tehty vasta kolmanteen kiertoon eli laskujeni mukaan oli venynyt maaliskuulle jos kierto olisi pysynyt järkevissä mitoissa. Menkkojen alkamisesta ei tietoa. Lääkäri sanoi, että jos kp45 ei ole alkanut, pitää syödä terolut kuuri. Ilmeisesti mulla on ollut kp1 jo silloin kun tämä "keskenmenovuoto" on alkanut, vaikka sitä ei kuulemma lasketa kuukautisvuodoksi. En ihan ymmärrä..

Tänään lääkäri sitten soitti. Keskustelimme haluamastani Metforem lääkityksestä, jota nyt en sitten saa. Oli vahvasti sitä mieltä, ettei se tule vaikuttamaan positiivisesti PAS:ssa vaan vasta sitten jos joudumme aloittamaan kolmannen IVF:n. Hyväksyin sen. Sitten se kierto asia. HUH! Lääkäri suostui yhteen välikiertoon. Selitti jopa, että jos kierto venyy ja joudun aloittamaan Terolutit niin voisin jopa siitä kierrosta päästä siirtoon? Toivon, että kierto ei veny, niin sitten parhaalta tuntuisi pitää yksi välikierto ilman lääkkeitä ja ilmottautua siirtoon sitä seuraavasta vuodosta. Sain siis joululahjan, joululahjan joka pitää järkeni kasassa.

Tervetuloa Sanasa! Täällä on nyt hirmu monta piinailijaa joiden testipäivä jouluaaton hujakoilla. Kuinka jännittävää! Tilastollisesti on mennyt nyt todella kurjasti. En ihan tarkkaan muista, mutta olisiko onnistumiset jotain luokkaa 2/10? Nyt tarvitaan lisää plussaajia jolla saa uskoa tähän omaan synkkyyteen :)

Melinda kp16(?)
 
Synkkää on jotenkin..no tuolla luovutettu munasoluhoito-puolella oli useampi plussakin, mutta itsestä just tuntuu ettei mitään tapahdu..itse ootan menkkoja että saa ees Femodenit aloitettua, lyhyeksi vaan jää kun ne pitäis sit jo 30.pv lopettaa ja aloittaa Progynovat 5.1...että sellasta.
Hauskaa joulunaikaa kuitenkin kaikille, koitetaan jaksaa!
 
Melinda, ai niin, mä sekoilin, teillähän on vielä yks pas, eikö vaan? No toivotaan, että kaikki menee niin kuin suunnittelit! Ja että menkat tulis ajoissa! (Kerrankin niitä menkkoja toivotaan... ;) )

Tervetuloa Sanasa, ja tsemppiä piinapäiviin!

Briitta, tällä hetkellä ainut asia mikä antaa vähän joulumieltä on että saan ihan huoletta syödä graavilohta yms ja juoda vaikka useammankin lasillisen punkkua jouluna. Toivotaan että tuhrut on vaan tuhruja, eivätkä muuksi muutu. Rentoa joulunaikaa!

Aleksa, onpas sulla aikamoiset Luge-määrät. Toivotaan että testi vielä plussaksi muuttuisi, onhan viralliseen testipäivään vielä aikaa... Mikä pp sulla olikaan nyt menossa?

Iitu
, jep, synkkää täälläkin. Ja vielä synkemmäksi tekee katsoa esikon jouluiloa ja ajatella, että mitä jos hänelle ei sisaruksia tulekaan? Olin itse haaveillut kolmesta lapsesta, nyt toivon että saisin edes sen toisen, että esikko ei jäisi yksin. Sosiaalinen pikkumies, tykkäisi varmasti leikkikaverista...

Tulis edes valkoinen joulu, saisi valoa tähän pimeyteen!
 
Mulla olis tänään pp 9, mutta sitä aikaa on turha ilmoittaa piiniksinä, kun alkio siirrettiin mulle 5-päiväisenä, joten noi piinikset ei ole yhteismitallisia. Jos olis siirretty normaalisti kolmipäiväisenä, olis pp 11, ja jos kaksipäiväisenä, pp 12.

Enivei, 15 päivää hedelmöittymisestä = punktiosta. Huomenaamulla testaan taas, jos menkat ei tänään vielä ala. Kun menkkoja on lykätty neljällä injektiolla raskaushormonia, alkaa niihin olla jo jonkinlainen paine, olen niin PMS-turvoksissa kuin ihminen voi olla - ainakin sellainen ihminen, joka hormoniturvotuksen lisäksi on säälisyönyt suolaisia herkkuja illat…
 
Aleksa, ai niin, sulla oli se 5-päiväinen alkio... Kyllä se varmaan jo testeissä näkyis. :( Pahoittelut. Toivottavasti kerkeät saamaan menkat ennen joulua, helpottaisi oloa ja pääsisi "paremmalla" mielellä joulunviettoon. Ja nauttimaan jouluherkuista.
 
Moikka,

ajattelin ilmoittautua mukaan kummastelemaan tätä kakkosen yritystä. Mukaan varmasti mahtuu kun täältä pitäisi ainakin pikkuhiljaa kadota porukkaa paremmille puolille keskustelemaan :)

Meillä on monen vuoden luomuilun ja 1,5 vuoden hoitojen jälkeen saatu aikaiseksi yksi poika ensimmäisen ICSI:n eka siirto, josta jäi pakkaseen vielä porukkaa potköttelemään. Poika on tällä hetkellä 9 kuukautta ja olen jo käynyt lääkärille ilmoittamassa että jatkoa halutaan heti kun vaan siellä suostutaan ottamaan meidät vastaan. Olen odotellut tähän asti tätiä ja nyt kun se vihdoin ilmaantui (kyllä sitä oikeen on nyt odotettu) soitin että milloin saa tulla. Kävin suunnittelemassa jatkoa ja kysymässä että mites imetys kun sekin vielä pahasti päällä. Ei kuulemma haittaa että pitää vaan muistaa syödä kalkkia. Näiden kaikkien positiivisten uutisten jälkeen ilmoittaudun heti seuraavasta kierrosta hoitoihin ellei mene päällekäin matkan kanssa joka on jo aikaa sitten ehditty varata jos ei vielä niin ainakin parin kuukauden päästä pääsee taas jännäämään miten mahtaa käydä. Pakkasessa siis kuusi eli luulisi niistä ainakin yhden selviävän siirtoon saakka! Näin positiivisissa tunnelmissa. Ja kyllä käymme yksityisellä kun julkisen sydämettömyys, poissaolevuus, jonotus, jonotus ja jonotus rupesi tympimään.

Tsemppiä meille!
 
Aleksa2: Mulla on testipäivä 25.12. Tuntui ihmeellisen myöhäiseltä, mutta kaipa se ihan paikkaansa piti. Edelleenkään ei mitään oireita. Alkuun tuntui kovastikin nippailuja ja vihlaisuja, mutta ne loppui viikonloppuna. Mulla ei luge tuo suurempia oireita, joten ei pääse oikein kuvitttelemaankaan mitään. :)
Mahtavaa Melinda84, että ei tarvita kahta välikiertoa. On siinä kuitenkin aikamoinen ero, jos maaliskuulle olisi tarvinnut odottaa.
Moikka Toka2! Teillä onkin ollut hyvä klinikka, itse soittelin silloin kun poika oli vajaa vuoden ikäinen ja minut tyrmättiin ihan täysin, kun sanoin että yhdellä imetyskerralla mennään päivässä. "Soitapa sitten kun imetys on kokonaan päättynyt". Nyt harmittaa, että en tosiaan tehnyt niin vaan siinä meni yli vuosi ennen kuin oikeasti innostuttiin uudestaan (Lue: mies innostui uudestaan) ;)

Täällä tänään testattiin eka nega, mutta nyt mennään PP8.. aikaisemmin olen malttanut paremmin, mutta kun noita testejä on nyt kaapissa niin eihän sitä malta. ;)
 
Tervetuloa uusille!

Melinda: hieno juttu, että pääsitte vihdoin lääkärin kanssa samalle aaltopituudelle :)

Täällä on yksi, joka ei osaa ottaa rennosti välikierrollakaan. Koko ajan mietityttää, voiko tämä ja tämä asia nyt sitten vaikuttaa seuraavaan hoitoon. Voinko käyttää antibiootti-hiivalääkettä tai käydä PAPAssa tammikuussa? Entä jos meidän lomamatka maailman toiselle puolelle on jus ennen hoidon alkua. Oon aikaerosta sekaisin ja syönyt pelkkää roskaruokaa siinä kierrossa, kun follien alut kasvelee.

Oon nyt hiukan kallistumassa seuraavassa yrityksessä pitkään kaavaan Menopurilla. Onko kellään kokemusta tästä? Lähinnä kiinnostaa follien määrä/laatu ja kaavan "rankkuus".

Viikonloppuna esikoisen synttärit. Kaikki kutsutut lapsivieraat tulee sisarustensa kanssa. Hip hei.

Tsemppiä piinailijoille! Älkäähän vielä masentuko. Onhan tässä vielä monta päivää aikaa testien muuttua :heart:
 
Nyt on siirto tehty. Takki on tyhjä, samoin pakastin. Toinen alkio ei selvinnyt sulatuksesta, toinen siirrettiin. Testipäivä menee ensivuoteen. Pitäisi nyt alkaa keskittymään joulunviettoon, leipomaan jne... Olo on vaan niin tyhjä, että ei jaksa...
 
Aleksa, joko testasit uudelleen?
Kirsille onnea kyytiläisestä!
Neitoperho, mulle on tehty aina pitkän kaavan mukaan hoidot joten en oikein sitä lyhyttä kaavaa ees tunne. Mulla aina ollut huono se follien määrä joten siihen tuskin mulla mitään vaikutti, en oikein tiedä millä perusteella päätetään lyhyt vai pitkä..mutta siis tsemppiä vaan pitkään kaavaan, kyllä se menee vaikka kestääkin:p
 
Neitoperho, mulle on tehty pitkä kaava Menopurilla ja jarruna Suprecur. Sivuvaikutuksia ei ollut mitään, soluja tuli juuri sopiva määrä ja lähes kaikki olivat kypsiä. Laatu kai ok lukuunottamatta polyspermiaa, mutta johtunee pikemminkin endometrioosista kuin lääkkeistä. Oli todella helppo hoito ja samoilla lääkkeillä haluaisin seuraavankin, jos siihen joudutaan. Lyhyestä kaavasta mulla ei ole kokemuksia.
 
Tervetuloa uusille!

Onpas täällä tullut taas ankeita tuloksia, pakkohan niitä plussiakin on välillä tulla!

Oon saanut taas tällä viikolla soitella klinikalle ihan urakalla. Ekaksi siitä, että en ollut saanut ohjeita PAS:siin. Seuraavaks siitä, et uusi kierto alkoikin jo perjantaina, vaikka ens viikolla olis pitänyt. Ei kuulemma vaikuta aikatauluun kauheesti. Sit piti vielä varata omalta sairaalalta ultra-aika PAS:in ajoitusta varten. Ultra on 2. tammikuuta ja siirto sit varmaan 7.1., jos siellä mitään silloin elossa on. Kivasti tuo siirto olis just ekana työpäivänä loman jälkeen, eihän ne mulle mitään sijaista jouda etsimään...

Nyt siis nappailen Zumenonia jo toista päivää. Odotettavissa aika mukavaa turvotusta, mutta ei kai sitä kaiken jouluherkkujen mässäilystä johtuvan turvotuksen rinnalla huomaa! ;) Seuraavaan alkionsiirtoon vaihdetaan kuulemma lugejen tilalle Terolut, mut eipä se viimeksikään estänyt vuotoa alkamasta. Vähän jännittää et miten pitkään pysyy vuoto poissa siirron jälkeen, jos siirto päästään tekee vasta kp 17 tai jotain, ja nytkin kun tää kierto oli aika lyhyt. No mut asia kerrallaan, olis ees tällä kertaa jotain siirrettävää sulatuksen jälkeen...
 
Ei raskaana, ei menkkoja. Ei oikein mitään. Jos joku näkee mun menkkoja jossain niin käskekää kotiin. Yli viikko viimeisestä 1000 yksikön Pregnylistä, eikä menkat ole alkaneet. Tämä mun Luge-annos ei aiemmilla negakerroilla ole yksin pitänyt menkkoja poissa päivääkään normaalia pitempään, joten jossain muualla piilee syy. Testeissä toissapäivänä siis lumivalkoista negaa, mutta vuotoa ei kuulu. Tulis nyt niin pääsisi vähän edes henkisesti eteenpäin tästä poterosta.
 
Eipä päästy tälläkään kertaa plussajunan matkaan :( Nyt on pakkanen tyhjä ja edessä puolen vuoden jono seuraavaan IVF:ään..

Toivottelen nyt kuitenkin kaikille ihanaa joulua ja onnea hoitohin!! Seurailen teitä taustalla ja pidän peukut pystyssä, kyllä me kaikki vielä onnistutaan!! :) :heart:
 
Suurimmat pahoittelut negan saaneille :( kyllä harmittaa niin puolestanne. Ja oon järkyttyny tosta Mizzen puolen vuoden hoitojonosta. Niin se varmaan meitäkin odottaa jos noista kahdesta pakkastypistä ei mihinkään ole.

Kirsilke takki täyteen ruokaa, juomaa, lahjoja ja joulun rauhaa. Toivottavasti joulu pitäisi mietteet pois alkiosta ja kiinnittymisistä. Vaikeaa se on, todella vaikeaa, tiedän.

Ciram kiva kuulla, että matkanne taas jatkuu pian!

Mites muut piinailijat, uskallatteko testata ennen joulua?

Neitoperho: Onko sinulla välikierron vuoto jo alkanut? Kuinka pitkä kiertosi oli tässä viimeisimmässä PASissa?

Onko kenelläkään tietoa voiko kemiallinen muuttaa vuodon alkua suuntaan tai toiseen?

Popcorn: Meillä vielä 2 alkiota pakkasessa. Toivottavasti olisi enää yksi ONNISTUNUT pas, tai sitten kaksi mahdollisuutta :) Koska sinun hoitosi alkavat? Oletko käynyt vasta suunnitttelukäynnillä?

Tänään tulee tarkalleen 2 vuotta siitä, kun sain varmistuksen elämäni ensimmäisestä raskaudesta. Yritän muistaa olla siitä kiitollinen.

Kaikille joulurauhaa <3 eniten huomiselta odotan esikoisen riemua lahjoista ja tunnelmasta.

Melinda
 
Ihanaa joulua kaikille!
Mä olen odotellu menkkoja kans turhaan..keskiviikkona olisi jo pitänyt tulla muttei vieläkään..ihan sekaisin kierto näköjään ja nyt jo pitäisi pillereitä napsia seuraavaa siirtoa ajatellen! En tiedä miten aikataulujen nyt käy, saan lääkärin kiinni vasta uudenvuoden jälkeen. Harmi jos siirtyy mutta jos nyt kuukaudella niin ei kai se maailmaa kaada..
 
Pahoittelut negan saaneille :(

Aleksa: mulla ekalla kerralla 600mg lugesteron ei pitänyt menkkoja poissa, mutta viimeksi PASissa 300mg esti niiden tulon, eli saattaa vaihdella tosi paljon.

Melinda: ei oo välikierron vuoto vielä alkanut, mutta loppuviikoksi odotellaan. Ainakin ovulaatio oli tässä kierrossa tosi aikaisin, joten tästä näyttäisi tulevan superlyhyt kierto, n. 24päivää. PAS kierto oli n 30 päivää. Eli oltaisiin sittenkin keretty uusi hoito vielä tän vuoden lääkekattoon. Aiotaan kuitenkin pitää pidempi tauko, ettei vaan mokata vikaa yritystä kiirehtimällä. Jospa kevätauringossa fiilikset olisi korkeammalla ja negatuuli kääntynyt ;)

Ollaan juuri yritetty saada tätä kevään aikataulupalapeliä kasaan lomamatkan ja hoitojen ajoituksen suhteen, mutta ei olla vielä päädytty mihinkään. Yksi mahdollisuus oli aloittaa hoito jo tammikuussa, mutta nyt iski loman alkamisen kunniaksi hirveä iskias hermosärkyineen ja puutumisineen ja koko lantio ja jalka aivan tulessa. Lepäillä pitäisi mad. paljon, mutta kokemuksesta tiedän, että tästä toipumiseen menee monta viikkoa, enkä halua hoitoihin, ennen kun oon taas toimintakykyinen. Ärsyttää, kun melkein koko syksyn selvisin ilman tätä ja nyt taas lomalla oon kipeenä. Edellisen kerran oli tosi pahana koko kesäloman...

Esikoinen on ollut viime päivinä aivan ihana ja uhmakin on helpottanut, kun ollaan kaikki lomalla. Tuli ihan sellainen fiilis, että ehkä tää elämä vain yhden lapsen kanssa ei olisikaan niin mahdoton ajatus :)

Hauskaa joulua kaikille! :xmas:
 
Hyvää joulua kanssasisaret!

Näinkö tosiaan kävi, että joulukuun juna jätti meidät kaikki asemalle? Pöh! Pahoittelut :)

Tämä piinailu oli tuhoon tuomittu. Kiinnittymisajankohtana liukastuin komean ilmalennon ja jo lentäessa ajattelin "se siitä". Jos jotain oli kiinnittymässä niin siitä tömäyksestä ei mikään olisi selvinnyt. Onneksi ei mennyt luita poikki. Tuhruthan alkoikin sitten seuraavana päivänä. Nyt on tuhruttanut siis viikon.

Kaiken huipuksi, minä kaikkien varmistelijoiden isä, äiti ja isomummo, unohdin sen keltarauhaslääkkeen kotiin, kun tultiin joulun viettoon 150 km:n päähän mummolaan. Uskomatonta! Nyt kuuri siis loppuu 4 pv etuajassa ja tunnen jo persuksissani miten menkat on alkamassa. Meillä siis joulun väri on tosiaankin punainen ;) Anteeksi, kun olen näin kamala! Mutta mua alkaa jo MELKEIN huvittamaan tämä koko rumba. Olen syönyt jos vaikka mitä tablettia, tuhlannut vyöhyketerapiaan ja akupunktioon 400 euroa ja hyvä etten kävellyt siirron jäljeiset päivät käsilläni. Ja mikä on lopputulos. Olen ihan samassa tilanteessa kuin ilman näitä hömpötyksiäkin, paisi monta satasta köyhempänä. Eipä ainakaan voi kukaan väittää etten olisi kaikkeani yrittänyt. Olisin tietysti voinut muistaa ottaa ne Crimonet mukaan...

Mutta nyt joulun viettoon. Tytär odottaa pukkia ja mie sitä toista punaista ;) Pakkasessa on ne 2 top-alkiota, mutta mitä se hyödyttää, kun ongelma on kiinnittymisessä. Uskon melkein enemmän luomuplussaan kuin näihin hoitoihin... Nyt pidetään kuitenkin useampi kuukausi taukoa ennen pas:ia. Keskitytään hiihtämiseen (tulisi vain lunta), opetetaan esikoinen laskettelemaan ja luistelemaan. Jospa minulta jäisi myös liikakilot ladulle, ei siitä ainakaan haittaa olisi.

Teille kaikille mitä tunnelmallisinta joulua! Nautitaan nyt siitä mitä meillä jo on.

Minä vetäydyn nyt taustalle nuolemaan haavojani. Jännitän kuitenkin teidän jokaisen kannssa ja iloitsen tulevista plussista.

-Briitta pp12
 
Hei vaan, täällä menkat löytyivät sopivasti jouluaatoksi. Mutta nyt on surtu jo niin monta päivää, että tänään ei jaksa. Tai mahtaako mielialaan vaikuttaa välittömästi keltarauhastuen lopettaminen? En nimittäin enää menkkojen aikana niitä sisään tunge.

Rauhaisaa joulua itse kullekin, rämmitään taas syvissä vesissä yhdessä pyhien jälkeen!
 
No voi höh, täällä onkin ollut aika synkkä joulukuu, niin kuin oli marraskuukin... :( Jaksamisia kaikille nehän saaneille. <3

Mizze ja Melinda: niin mullekin kävi viime keväänä, pakkasukot eivät selvinneet sulatuksesta, joten puolen vuoden jonoon. Nyt olis päässyt seuraavaan hoitoon sentään suoraan, tai no, sanoihan ne että helmi-maaliskuulle saattaa mennä, mut ei sentään siihen puolen vuoden jonoon. Onneksi ei tartte enää odotella...

Melinda, toivotaan että passista tärppää! Mulla alkoi Primolut-kuuri joka siirtää mun menkat alkamaan n. 5.1. Sit 7.1. klinikalle tarkistukseen ja samana päivänä aloitetaan Puregonit. Eli aika pian! Kävin jo ostamassa lääkkeet valmiiksi, joten pikkuhiljaa alkaa sama toiveikas odotus... Jos kaikki menisi nappiin, ens joulua vietettäisiin pienten kääröjen kanssa. <3 Tammikuun plussajuna odottaa meitä!
 
Juuh, joulu meni ja nyt vasta kp 4, mun mielestä lääkitys ei nyt ihan mene oikein ku menkat myöhästyi noin paljon. Yritän lääkäriä saada kiinni ja uusia ohjeita, mahdollisesti siirtopäivä siis siirtyy helmikuulle..huoks. Tai ei sillä väliä kun muuten kaikki sujuisi.
 

Yhteistyössä