Paniikkihäiriö ja synnytyspelko, onko alatiesynnytys turvallinen?

Hei!

Odotan esikoistani viikolla 30+2 ja olen kärsinyt paniikkihäiriöstä ala-asteelta lähtien. Erityisesti saan kohtauksia kiputilanteissa (nuorena kovat kuukautiskivut, vanhempana kovia suolistokipuja). Ei siis olekaan yllätys, että pelkään synnytystä ja etenkin kipua ja sen aiheuttamaa paniikkikohtausta.

Kävin pelkopolilla ensimmäisen kerran muutama päivä sitten ja kätilön kanssa juttelu auttoi jonkun verran. Hän kertoi, että voin mennä sairaalaan heti supistusten alettua eikä minun tarvitse odottaa kotona niiden muuttumista säännöllisiksi vaan voivat ottaa minut osastolla ja lääkitä jo silloin. Lisäksi kätilö lupasi tehokasta kivunlievitystä, mm spinaali-epiduraali yhdistelmän, ilokaasua ja jos mahdollista niin lisäksi pudendaalipuudutuksen. Hän myös sanoi, että voin itse valita synnytänkö alateitse vai sektiolla.

Onko kenelläkään muulla vastaavanlaista tilannetta ja kokemusta synnytyksestä? Tai kumpaan synnytystapaan olette päätyneet? Onko alatiesynnytys turvallinen jos pelkään jo nyt etten pysty toimimaan synnytyshetkellä, varsinkaan ponnistusvaiheessa jossa varmasti tuntuu ettei tilanteesta ole ulospääsyä.

 

Moikka! Mulla on sama ongelma (nyt 38+4 viikoilla) ja kävinkin keväällä pelkopolilla juttelemassa aiheesta ja neuvolassakin ollaan oltu tilanteestani tietoisia alusta asti. Aluksi olin ihan varma että haluan sektion, mutta kun lapsesta ennustettiin alussa pienikokoista ja raskaus sujui muutenkin hyvin niin rauhotuin ja uskalsin jo ajatella alatiesynnytystä. Pelkopolilla juttelusta oli myös iso apu.
Tässä muutama viikko takaperin kuitenkin vauvan kokoennuste muuttui niinkin paljon isompaan suuntaan, että kauhu palasi mieleen ja aloin taas olemaan sektion kannalla. Lääkärit ovat onneksi olleet tosi kannustavia, antoivat minun tehdä viimeisen päätöksen miten synnytys tapahtuu ja sektioaika on nyt sovittu.
Mulla siis eka tulossa.
Mutta lääkärit ja kätilöt kyllä auttavat ja tietävät mikä on hyvä ratkaisu. Paniikkihäiriö on kuitenkin vakavasti otettava juttu! Ota rauhallisesti ja puhu ongelmastasi kaikille. Ja luota ammattilaisiin, hyvin se menee =) =)

 

Kiitos vastauksestasi Minkki83. Itsekin olen miettinyt myös tuota kokoasiaa, että jos kovin isoksi kasvaakin niin sitten varmaan kallistun helpommin sektion kannalle. (Painoarvio oli viikolla 25 4D ultran mukaan, että täysiaikaisena olisi noin 3500g, mutta eihän sitä vielä noilla viikoilla pysty ennustamaan). Toisaalta alatiesynnytyskin houkuttelisi kun toipuminen olisi luultavasti nopeampaa ja haaveilen kuitenkin useammasta lapsesta. Välillä olen miettinyt, että olisi helppoa jos lapsi olisi perätilassa niin voisin suoraan valita sektion, enkä tuntisi jäkikäteen syyllisyyttä valinnastani.

Onko kenelläkään muulla paniikkihäiriöisellä positiivisia alatiesynnytyskokemuksia tai oletteko menossa synnyttämään?

 

Hei Miuku,

Ajattelin tulla kertomaan sinulle omasta pelostani ja synnytyksestä. En ehkä suoranaisesti kärsi paniikkihäiriöistä, mutta jännitän/pelkään asioita etukäteen, ja synnytys on niitä yksi suurimpia. Minulle jopa tipan laitto on niin suuri pelon aihe. raskauden aikana kävin myös pelkopolilla juttelemassa kätilön kanssa, ja teimme suunnitelmaa synnytyksen kulusta ja kivunlievityksistä. Itkin jo etukääteen synnytystä siellä pelkopolilla, jotenkin tuntui että välillä puhuminenkin siitä sai aikaan hysteerian. Kyselin tuttaviltani kokemuksia synnytyksestä, ja heillä se on sattunut olemaan aika helppo joten jotenkin sain varmuutta että kyllä se minullakin hyvin menee. Mutta tosiaan aina välillä mietin että alanko itkemään taas kun tosipaikka tulee eteen, ja tiedän että sitä en saa helpolla loppumaan ja mietin juuri tuleeko ponnistuksesta mitään. Sektio minullakin aina välillä kävi mielessä, mutta ajattelin että en ala sitä vaatimaan pelon takia, juuri jos toipuminen hitaampaa. Mutta välillä mietin että jos siihen mentäisiin jostain syystä (esim pt) olisi helpompi. Mutta tätäkään en oikein uskaltanut ääneen lausua.

Kolme viikkoa ennen laskettua aikaa (laskettu aika siis 24.7.) lääkärin tarkastuksessa selvisi että tyttömme onkin perätilassa vaikka terveydenhoitajan kanssa luulimme sen kääntyneen jo aikoja sitten. Viikko odoteltiin menoa äippäpolille arvioon että aletaanko lasta kääntämään. Jotenkin olo oli helpottunut mutta toisaalta jännittynyt. Tein kuitenkin selväksi itselleni että mikäli käännös ei onnistu, sektioon mennään. Sen verran pelkään sitä alatiesynnytystä että en ala perätilassa synnyttämään siihen kun aina liittyy riskejä. Ok, eli kääntämistä ei alettu yrittämään koska napanuora kulki suoraan kaulan vierestä ja lapsivesi oli vähentynyt jo oleellisesti. Itkuhan se siinäkin tuli kun oli kuitenkin ajatellut että kääntöä yritetään mutta toisaalta helpotti kun tiesi että sektioon mennään. Ja toisaalta, tuolloinkin hieman pelotti jos käännös onnistuu niin pitää alkaa taas uudelleen asennoitumaan alatiesynnytykseen, nyt kun pieni mahdollisuus sektioon on.

Tämän viikon maanantaina oli sitten tämä suunniteltu sektio. Jännitti tottakai tämäkin, uneton yö vietettiin edellis yö. Siinä kun leikkaussaliin vietiin oli itku estämätön. Mies joutui valmistelujen ajaksi odottamaan aulassa. Mutta hoitohenkilökunta oli aivan mahtava. Mä kerroin mikä pelottaa, ne rauhoitteli ja juttelivat välillä muitakin asioita. Mulla pelotti älyttömsäti se tipan laitto ja spinaali. Jotka osoittautuivat aika simppeleiksi. Siinä sitten kun ymmärsin etten olekaan ihan tunnoton että en tunne kipua mutta koskettelua kylläkin, alkoi paniikki nousta. itkin aika hysteerisenä, minulle laitettiin rauhoittavia ja mieskin oli päässyt jo tässä vaiheessa saliin. Siis kyllä painetta tunsin että hommia siellä tehdään, mutta kipua en tuntenut. Homma oli ohi aika äkkiä ja olo onnellinen esikoisesta. Toipuminen lähti nopeesti käyntiin. Kun spinaalin vaikutus alkoi loppua, alettiin kipulääkkeitä pumpata ahkerasti ja olo oli ihan jees aika pian. Olisin voinut jo illalla kvävellä mutta kätilöt ei antaneet. Kyllä mä kuitenkin vauvaa pidin melkein koko yön ja imetys onnistui hienosti. Seuraavana päivänä liikkeessä. Kaksi päivää leikkauksesta sain vahvempia kipulääkkeitä, tänään jo kokonaan ilman mitään särkylääkettä. Minusta tuintui että osa äiteistä jotka olivat synnytäneet alateitse, oli kipeempiä kuin minä. Jos sektioon menet, kannattaa vaan kehittäää hyvä peruskunto ihan vaikka päivittäisillä kävelyillä ja esim. 10 min iltajumpilla. Mulle sektiosta jäi hyvä kokemus ja alettiin miehen kanssa miettimään että ehkä seuraavakin pyydetään suoraaan sektiolla pelon puolesta, ettei käy niin että hysteria vie voiton ponnistamisesta.

Ja mä en ymmärrä miksi pitäsi tuntea syyllisyyttä siitä jos valitset sektion, älä turhaan. Synnytys se on siinä missä alatiekin, vain hieman erilainen ja äidille "helpompi". Samalla lailla kuulet ensiparkaisun, ehkä vain hieman myöhemmin syliin, mutta kyllä lapsi sinulle esitellään.

Onnea sinulle synnytykseen valitset sitten kumman tavan tahansa. Haluan vain kertoa sinulle omalla tarinallani että sektiokin on ihan hyvä vaihtoehto ja siitä ei tosiaan pidä tuntea syyllisyyttä.

Terveisin juuri esikoisen (5vrk )sektiolla synnyttänyt äiti

 

Hei onnea Ensikertalainen!Minulla LA 15.12 ja nyt alkanut pelottamaan synnytys.On todettu paniikkihäiriö pari vuotta sitten ja mulla se oireili joskus niin pahana että meni kaupungilla kesken kaiken taju ja kouristuskohtaus ja ambulanssilla tajuttomana sairaalaan ja sydänkäyriin.Sydänkäyrissä olen käynyt useasti ja joskus kotoakin haettu abmulla kun on jo tunto lähtenyt raajoista.

Ei tosin yli vuoteen ole ollut oireita.pakko kysyä aikaa pelkopolilta vedoten tähän historiaani.pelkään että jos tuleekin hyperventilaatio kesken kaiken ja sydämen tykytys ja kuolemanpelko ja kaikki kramppaa ja miten siinä sitten lapsen käy synnytyksessä kun jää jumiin???
Mua ei kiinnosta vaikka kaikki mullekin toitottaa että "ehdottomasti normaali synnytys" ja ovat niin ylpeitä siitä.Eihän se kuulu muille mitä hoitotoimenpiteitä ottaa itselleen..

 

Mua ei kiinnosta vaikka kaikki mullekin toitottaa että "ehdottomasti normaali synnytys" ja ovat niin ylpeitä siitä.Eihän se kuulu muille mitä hoitotoimenpiteitä ottaa itselleen..

Mun mielestäkään ehdottomasti ei pidä välittää muiden ihmisten mielipiteistä onko synnytys kummanlainen. Onhan se lapsen saanti muutakin kuin synnytys, ja kaiken sen muun pääsee kokemaan samalla lailla synnytti miten tahansa, esim. imetys, lapsen hoito.

Siis ja miksiei alatiesynnytys, ehkä minäkin ensikerralla, sen näkee sitten. Mutta kannattaa tehdä niinkuin itse parhaaksi näkee.

 

Tämä on vain oma kokemukseni. Pelkäsin kuollakseni synnyttämistä. Samoin sektiota. Joten vähän paha asetelma lasten hankintaan.
Kävin pelkopolilla monta kertaa. Esikoista lähdin synnyttämään alateitse, koska olin vakuuttunut siihen mennessä siitä että siellä on "reikä" valmiiksi sitä lasta varten. Ja että naisen keho valmistuu itse siihen synnyttämiseen ja paikat pehmenee jne. Kerroin myös etukäteen kätilöille että pelkään synnyttämistä ja haluan kaikki kipulääkkeet mitä mahdollista.
Kun synnytys alkoi, en muistanut mitään niistä pelkopolin ohjeista mitä olisi pitänyt tehdä. Onneksi kätilöt tarjosivat niitä kipulääkkeitä ja olivat ystävällisiä. Selvisin synnyttämisestä ihmeekseni. Uskalsin myös tehdä toisen lapsen, vaikka olen krooninen pelkääjä, nyt suunnittelen kolmatta. Itse valitset alatiesynnytyksen tai sektion, ne ovat molemmat ihan yhtä hyviä tapoja synnyttää. :hug: Kyllä siitä synnyttämisestä pelkääjäkin selviää.
Mulla oli tosi rauhallinen olo kun synnytys alkoi, ei ollut kipua, limatulppa irtosi ja lapsivesi meni. Ajoissa synnärille ja heti kipulääkkeitä kun vähänkin tuntui. Pyysin epiduraalin ajoissa se oikeesti auttaa. Kätilöt on ammattilaisia, eikä siellä tarvii itse osata mitään.

 

Mantelinkukka: Kiitos kannustavasta viestistäsi Voisinko vielä udella, että ovatko (alatie)synnytyksesi olleet siis positiivisia kokemuksia? Koitko ylitsepääsemätöntä/paniikkia aiheuttavaa kipua missään vaiheessa? Entä ponnistusvaihe, auttoiko epiduraali siinäkin vai saitko siihen jotain muuta kipulääkettä? Suosittelisitko alatiesynnytystä oman kokemuksesi perusteella tällaiselle kipua pelkäävälle?

 

Mulla laitetaan pelkopolille lähete parin viikon päästä ja silti pelottaa jo ihan synnytyksestä puhuminen omalla kohdalla... minulla myös paniikkihäiriö ja ajoittain se on todella pahana...

Olen kuullut niin paljon tutuilta juttuja, että ilokaasusta tuli niin huono olo, että laattasivat tunteja ja mulla on aivan törkeä oksennuskammo...
Sitten olen kuullut, että epiduraali ei ole auttanut tai sitä ei ole enää laitettu vaikka on pyydetty jne. juttuja ja apua kun pelottaaaaaa :'(

Rinzessa ja papuRinssi rv.29+5

 

Synnytys vaan lähenee (nyt rv 34+6) ja viime viikolla (34+0) vauvan sen hetkinen kokoarvio oli 2050g jonka mukaan olisi syntymähetkellä noin 3000-3200g eli ei mikään hirveän iso vauva. Minulla on vielä 2 viikon päästä uudelleen aika NKL:lle lääkärille jossa kokoa katsotaan uudelleen, koska paino kulkee ala- ja keskikäyrän välissä.

Viimeviikkoisella kokoarviokäynnillä puhuttiin lääkärin kanssa myös synnytystavasta ja kerroin olevani enemmän kallistunut alatiesynnytyksen puolelle, mutta varmistin, että synnytystapåa on mahdollista vaihtaa vielä synnytyksen aikanakin. Lantiota lääkäri katsoi vain silmämääräisesti sisätutkimuksen yhteydessä ja arvioi sen normaaliksi, kuulemma röntgenkuvia ei ole järkevää ottaa kun epäilyä ahtaasta lantiosta ei ole.

Ajatus synnytyksestä saa edelleen aikaiseksi lieviä paniikkikohtauksia, itkemistä ja epätodellista oloa. On päiviä jolloin synnytys tulee mieleen vain hetkittäin, mutta toisaalta toisina päivinä ajatus on todella ahdistava ja tuntuu etten voi mitenkään selvitä synnytyksestä. Eniten pelkään kovia kipuja, joita minulla on nuorena ollut kuukautisten yhteydessä. Vieläkin on elävästi mielessä yksi kuukautiskipukohtaus jonka vuoksi minut vietiin ambulanssilla sairaalaan. Mikään ei vienyt kipua pois ja häilyin ihan tajunnan rajamailla enkä voinut edes liikkua. Tällainen lamaannuttava kipu siis pelottaa synnytyksenkin yhteydessä vaikka tehokas kivunlievitys onkin luvattu.

Miten Rinzessa, oletko alatiesynnytyksen kannalla kuitenkin vai tuntuuko sektio mielestäsi paremmalta vaihtoehdolta? Muidenkin kokemuksia olisi kiva kuulla...

 

Rinzessa, tuosta ilokaasusta vielä...Itsekin pelkäsin, että aiheuttaa pahaa oloa tai paniikkikohtauksen. Pääsin kuitenkin kokeilemaan sitä tutustumiskäynnillä, jonka teimme pelkopolin ryhmän kanssa. Kokemus oli positiivinen, ilokaasusta tuntui olo aivan siltä kuin olisi ollut nousuhumalassa. Ei siis pahaa oloa ja tuo "nousuhumalakin" lähti nopeasti pois kun lopetti ilokaasun hengittämisen. Aion itse pyytää synnytyksessä muiden kipulääkkeiden lisäksi jos tarvetta tulee. Ainakin minusta rentoutti tosi paljon. Pyydä ihmeessä jos saat kokeilla kätilön luona käydessäsi.

 

Mulla ollut paniikkikohtauksia n.4 vuotta sitten. Synnytyksen lähestyessä ajatuksiin väistämättä nousi se että mitä jos kohtaus tulee ja menetän itsehillinnän... Päätin että en ota mitään kivunlievityksiä enkä kaasuja, koska oman kehon tunnottomuus tuntui oudommalta. Supistusten alkaessa (heti 3min. välein) rauhoitin itseäni ja menin mukaan ns. synnytysmailmaan. Välillä meinasi pelko nostaa päätään, mutta kerroin itselleni että tämä kipu on hyvä kipu, koska se saattaa lapseni mailmaan ja että minun on tehtävä yhteistyötä kehoni kanssa nyt jotta synnytys etenee.

Tässä minun kokemukseni.

Ilokaasusta vielä, en ole ikinä kokeillut sitä, mutta mieheni kokeilu synnytysvalmennuksessa. Hän sanoi että siitä menee pää vähän turraksi ja sekaisin. Eli sitä en edes ajatellutkaan, en halunnut olla "narkoosissa" synnyttämässä.

Nämä ovat siis minun kokemuksiani, useat kokevat varmasti kivunlievittäjät aivan toisin.

Tsemppiä nyt matkaan ja rohkeutta!!! :hug:

 

Olen ajatellut synnyttää alakautta! Vielä en ole päässyt pelkopolille, mut tuun kertomaan mitä mulle siellä sanottiin...

Rinzessa papuRinssi rv32+2

 

Moikka!

Nyt on takana toinen lääkärikäynti pelkopoliklinikalla (tiistaina jolloin oli rv 37+0). Vauvan painoarvio oli 2647g ja laskettuna aikana olisi edelleen noin 3000-3200g. Vauva oli kiinnittynyt ja kohdunsuu oli sormelle auki, josta lääkäri päätteli että hänen veikkauksensa mukaan ei pysy vatsassa laskettuun aikaan asti. Tosin koskaanhan näitä ei voi tietää.

Puhuttiin kivunlievityksestä ja epäilin edelleen ponnistusvaiheen kivunlievitystä kun juuri kuulin kaveriltani, ettei epiduraali enää vaikuttanut ja mitään kipulääkettä ei annettu, oli kuulemma ihan hirveä kokemus kipujen puolesta koko ponnistusvaihe. Sovittiin, että ponnistusvaiheen alkaminen pyritään ennakoimaan ja saan jos mahdollista (vauva ei ole liian alhaalla) pudendaalin tai spinaalin siihen. Siis aiemmin saamani epiduraalin lisäksi.

Käynti helpotti taas oloa, mutta kyllä edelleen pelottaa. Lähden kuitenkin alatiesynnytykseen sillä mielin, että kokeilen ja jos ihan mahdolttomalta tuntuu niin minullehan luvattiin tuo sektio ikäänkuin takaporttina. Jotenkin uskon siihenkin, että synnytys voi loppujen lopuksi olla positiivinen kokemuskin. Enhän saa sitä koskaan selville jos en rohkeasti kokeile.

Tulehan Rinzessa kertomaan kokemuksesi pelkopolista kun olet käynyt siellä. Minne pelkopolille olet menossa, jos saa udella? Itselleni NKL:n pelkopoli on ollut positiivinen kokemus. Alatiesynnytykseen ei ole kertaakaan painostettu vaan sanottu, että itse saan päätöksen tehdä. Nyt papereissani lukee diagnoosi Horror Partus Vaginalis.

 

Mä en itseasiassa tiedä minne pelkopolille oon menos, ku lähete laitetaa ens viikol ja sit pitäis hetipian päästä... mut en tiiä onx se naikkaril vai kättäril, mut kättärille oon menos synnyttää ainaki.

Tuun kertoo kyl sit joo!

Rinzessa ja papuRinssi rv.32+5

 

Mulla on synnytyksestä kohta vuosi aikaa. En pelännyt synnytystä itsessään, vaan mulla oli aivan järkyttävä repeämisenpelko. Olin aivan varma, että repeän peräaukosta napaan. Ja koska minulla on paniikkihäiriö taustalla, niin se pelko sai aikaan muutamia paniikkikohtauksia raskauden aikana.

Meillä ei ole mitään pelkopolia täällä, sain keskusteluajan sairaalan psykiatriselle sairaanhoitajalle. Ei löydetty ikävä kyllä yhteistä säveltä niin, että niistä käynneistä olisi ollut jotain apua. Keskusteluista kätilön kanssa oli paljon enemmän apua.

Synnytyksessä meille sattui ihana vanhempi nainen kätilöksi. Olin etukäteen tehnyt "synnyttäjän toivelistan", johon olin kertonut pelkojani ja toiveotani sen varalle, että olisin synnytyksen aikan paniikissa tai muuten voimaton sanomaan mitä haluan. Se lista olikin hyvä. Kätilö sanoi, että ilokaasua minun ei kannata ottaa, koska se saattaa laukaista paniikkikohtauksen, jos sellaiseen on taipumusta. Myös oksennuspelkoni puhui sen puolesta, että ilokaasua ei kannattanut edes kokeilla. Sain epiduraalin ja se auttoi hyvin. Sitä lisättiin jossain vaiheessa. Toki kipua tuntui, mutta ei se ollut niin kamalaa, kuin olin kuvitellut. Ja kuulostaa ihan kliseeltä, mutta kipu katoaa, kun sen ihanan pienen vauvan saa rinnalle.

Repeämisenpelkoni oli turha. Minulle tuli 7 tikkiä, joskin ilman niitä olisin pärjännyt. Kätilö sanoi, että ihan kuin olisi kissankynnen jälki, mutta hän ompelee sen kuitenkin. Ei tehty eppariakaan, koska en halunnut. (Minulle muodostuu tosi vahva arpikudos, sen takia en halunnut epparia) Rv 35 lähtien rasvasin aj hieroin välilihan aluetta kätilön kehoituksesta öljyllä. Se varmaan pehmensi ja "sitkisti" ihoa niin, että paikat kesti paremmin venytyksen repeämättä.

Paniikki meinasi näyttäytyä synnytyksessä siinä vaiheessa, kun nenä meni aivan tukkoon ja tuntui etten saa hengitettyä. Onneksi kätilö löysi jostain lääkekaapista Otrivin-nenäsumutteen. Kun sitä laitoin, niin henki alkoi taas kulkemaan ja hätä helpotti. Mutta jos jonain päivänä tulee eteen toinen synnytys, niin varaan omaan kassiin nenäsumutteen siltä varalta, jos lääkekaapista ei paikan päällä löytyisikään...

Kokonaisuudessaan synnytys oli ihan ok kokemus ja kätilö, joka meille sattui, oli aivan mahtava.

 

Vauva syntyi 22.9.2008

Meille syntyi tyttövauva (esikoinen) maanantaina 22.9.2008. Pituus 48cm ja paino 3100g, sai 9 pistettä. Synnytys alkoi lapsivesien menolla su ja ma välisenä yönä klo 00.40 ja vauva oli maailmassa klo 6.48. Synnytys kesti siis vain 6h josta sairaalassa ehdittiin olemaan 4h.

Sairaalaan saavuttaessa kohdunsuu oli 4cm auki, vaikka luulin, että lähettävät minut vielä kotiin kun kivut olivat edelleen siedettäviä, ikäänkuin kovia kuukautiskipuja. Pääsin kuitenkin pian sydänäänten seurannan jälkeen synntyssaliin jossa sain ilokaasua sillä välin kun epiduraalia valmisteltiin. Epiduraalin sain sitten melkein heti ja se vei kaikki kivut pois. Kohdunsuu aukesi nopeasti 8 cm ja sain toisen epiduraaliannoksen. Ponnistusvaihe kesti 33 min ja epiduraalin piti vielä vaikuttaa ja varmaan vaikuttikin, mutta koin ponnistusvaiheen erittäin kivuliaana. Kipu oli sellaista painon tunnetta, ikäänkuin peräsuolessa olisi ollut iso kivi (vauvan pää). Välillä vauvan sydänäänet laskivat ja huoneeseen tuli lääkäri mahdollista imukuppivetoa varten. Hän kuitenkin tsemppasi hienosti, samoin kuin kätilötkin ja sain ponnistettua vauvan maailmaan ilman apuvälineitä.

Kaikki kipu helpotti välittömästi jo pään tultua maailmaan ja loppui kokonaan kun sain tytön rinnalleni. Vaikka minuun olikin sattunut ja olin jo vähällä mennä paniikkiin niin sain synnytyksestä paljon itseluottamusta. Sanoinkin heti salissa, että tulen tänne varmaan vielä uudelleen. Näin jälkikäteen ajateltuna ponnistusvaiheen kipu pelotti, koska luulin etten saa vauvaa ulos. Jos olisin tiennyt sen syntyvän suhteellisen nopeasti, olisin uskaltanut ponnistaa kovemmin ja pelkokin olisi helpottanut. Lisäksi luulin ponnistaessani, että repeän pahasti ja se lisäsi pelkoa. Episiotomiaa ei minulle tarvinnut tehdä, mutta repeämä tuli peräsuoleen päin. Oli kuitenkin vain 1 asteen ja kätilön mukaan siis pieni. Tikkien määrää en kysellyt, mutta tänään neuvolassa terveydenhoitaja sanoi haavan olevan jo siisti ja paranevan huomaamattomaksi. Synnytyksen jälkeen haavaa on aristanut vain vähän, ihan normaalisti olen voinut wc:ssä käydä ja istua.

Minulle jäi synnytyksesä loppuvaiheen kivusta huolimatta positiivinen mieli ja toivotaankin perheenlisäystä mahdollisimman pian. Toivottavasti tämä synnytskertomus helpottaa muiden pelkäävien pelkoa Voin kertoa lisääkin jos joku haluaa tietää vielä jotain..

 

Vielä piti lohduttaa teitä, että tuohon ponnistusvaiheen kipuun tehoaa hyvin pudendaalipuudutus, mitä en itse ottanut kun lääkäri joka oli sillä hetkellä paikalla kertoi, ettei ollut laittanut sitä kenellekään aiemmin, mutta laittaa jos haluan. En ottanut, koska uskoin selviäväni ilmankin ja selvisinkin Seuraavaa synnytystä ajatellen pidän tuon pudendaalipuudutuksen mielessäni, mutta uskon etten sitä tarvitse kun nyt jo tietää ponnistuksen sujuvan nopeasti ja että kipua tuntuu vain lyhyen aikaa.

 

Mä en tiedä, et oliko se mikään pelkopoli minne sit lopulta pääsin, mutta tunnin keskustelin kätilön kanssa ja eipä oikeestaan mitään uutta tullu, mut kyllä se rauhoitti. Sain merkinnän tietoihin, että SYNNYTYSPELKO ja kuulemma musta huolehditaan vaikka minkä paniikin saisin :saint: eli nyt olen tavallaan aika huojentunut vaikka pelkäänkin.
Nyt vaan synnyttämään, pelotti tai ei !!!!!!!!!!!!!!!!!

Rinzessa ja papuRinssi rv.38+4