paniikkihäiriöstä

  • Viestiketjun aloittaja onkohan mulla
  • Ensimmäinen viesti
onkohan mulla
mitä paniikkihäiriö on? voiko olla paniikkihäiriö ilman masennusta tai "sekavuuden tunnetta"? voiko siitä parantua ilman lääkitystä? voiko johtua hormoonitoiminan vaihteluista? voiko olla niin, että tulee vain tiettyyn aikaan vuorokaudesta? saako "jättää hoitamatta", jos ei vaikeuta normaali elämää, vai meneekö vain sillä pahemmaksi ajan kans? millanen hoito siihen on?

siksi näin monta kysymystä, kun luin tuolta jostai paniikkihäiriöstä ja jäin miettiin onko mulla se? fyysisiä oireita ilmenee vain iltaisin mennessäni nukkumaan, henkisiä oireita ei käsittääkseni oo, muuta kuin että sinnittelen viimeseen asti nukkumaan menoa, välttääkseni oireet, jotka ilmaantuvat lähes jokailta. sydän hakkaa miten sattuun, jättäen välistä lyöntejä väliin, jolloin päähän tulee tunne, kuin veri pakenis päästä. nää oireet kestää yleisimmin n.20 minsaa ja niihin auttaa usein se, kun nousee ylös tunniksi, jonka jälkeen on jo niin väsyny, et uni vie oireista huolimatta voiton.

oireet ilmaantuivat eka kerran neljä ja puol vuotta sitten, kun esikko oli 5 kk.n ikäinen ja silloin ne loppuivat esikon ollessa 8kk.n ikäinen. sen jälkeen oireita ei ollut, ennen kuin viime talvena jälleen ilmaantuivat, silloin kun tyttö oli 3kk.n ikäinen ja kuukautta aikasemmin yksi lapsistamme oli kuollut synnynnäisen aivojen epämuodostuman takia reilun vuoden ikäisenä. oireet siis jatkuvat edelleen, nyt tyttö reilu 7kk.tta vanha. niin ja sen takia kyselin noista et voiko hormoonitoiminnan muutokset aiheuttaa tuollasia oireita, kun silloin neljä vuotta sitten oireet alkoivat lievetä menkkojen myötä ja kun menkat olivat taas säännölliset, oireet jäivät kokonaan pois.

olipas taas seikkaperäinen sepustus, mut niin on oireetkin ja tk-lääkärit suhtautuvat noihin, et tuntuuhan ne ku oikee miettii. :/
 

Kuule, minä ehdottaisin että kääntyisit ihan psykiatrin puoleen.

Ei, älä vielä kimpaannu äläkä raivostu minulle! :attn: En todellakaan tässä vihjaa, että olisin sinua "hulluksi" nimeämässä...

Itse olen paniikkihäiriöön tutustunut sekä ammattini (psyk.sair.hoit.) sekä omakohtaisen kokemukseni kautta. Olen panikoinut vaihtelevalla menestyksellä kohta 10 vuotta...

Oireesi kuulostavat jonkinlaiselta ahdistukselta ja/tai paniikilta. Toisaalta ne voivat olla myös jotain muuta. Lääkärin tulisi tehdä ihan sellaisia perusselvityksiä terveydentilastasi, mm. verikokeita. Ja jos ei niissä mitään kummempaa havaita, on syy oireisiisi kenties sitten psyykkinen.

Kiusallista ja pelottavaa tuo tuollainen sydämen hakkaaminen on, tiedän. Ja varsinkin stressaantuneena ja väsyneenä sitä varsinkin esiintyy. Ja onhan sinullakin surua taustalla :hug:

Älä enää kärsi ja kärvistele, vaan hae apua. Jos tuntuu, ettei tk:ssa osata auttaa, käänny yksityisen tai mielenterveystoimiston lääkärin puoleen!

Parempaa kesää toivotan! :flower:
 
onkohan mulla
mut "tarviiko" silloin "apua", jos kuitenki välistä tuntuu, et ei mulla voi mittää olla, siis että on vain noi fyysiset oireet, jotka ilmenee iltaisin nukkumaan mentäessä, ja jonkun sortin pelko, mennä yksi nukkumaan, jonka taas muistin kun mies ei oo kotona. :ashamed:
 

Jaa-a, sinä varmasti itse parhaiten itsesi ja olosi tunnet. Jos koet pärjääväsi ilman sen kummempaa apua, niin hyvähän se on. Ja ainahan sitä apua voi myöhemminkin hakea, mikäli tulet toisiin ajatuksiin.

Ainahan sitä kannattaisi varmaan noista oireista kysyä lääkäriltä tms.
 
Voi olla hyvinkin paniikkihäiriötä...samat oireet minullakin.Niitä tosin on ilmennyt korkeintaan kerran pari vuodessa,eli ei ole jatkuvaa.Toisilla oireet tulevat vain "ihmisten ilmoilla"ollessa,mutta minulla ne tulevat yleensä juuri illalla nukkumaan mennessä,kun alkaa ajattelemaan että nyt pitäisi uni saada ja muut nukkuvat ja.....Mut huomaan että olen sosiaalisissa tiloissa myös jännittynyt muttei kuitenkaan niin pahat oireet kuin yksin ollessa tai nukkumaan mennessä.Ensimmäiset kohtaukset oli pahimpia kun ei tiennyt mitä se on ja hainkin niihin lääkkeet....joita söin puoli vuotta.Sen jälkeen en ole tarvinnut lääkkeitä lainkaan.Jonkinmoista "uhmaa"sairautta vastaan on tullut ja yleensä kohtaus pikku hiljaa helpottaa kun ajatteleekin että tule sitten jos olet tullakseen.
Tsemppiä:)
 

Yhteistyössä