parisuhde kriisissä.

onko muita, ja varmasti onkin kellä on parisuhde kriisissä? mikä mättää?
itsellä taitaa olla vaa mun puolelta, miehen mielestä kaikki ok, eihän ne mistää valita.. työpaikan pippaloiden jälkee, missä sain positiivista huomiota miespuoliselta työkaverilta, yli kuukausi sitte, koko ajan enemmän tuntuu, että eihän tämä perhe-elämä ole ollenkaa sitä mitä kuvittelin!! työelämään paluu avas mun silmät, jotenki..meil on kaks pientä lasta, joten lasten takia ei voi tehdä hätiköityjä päätöksiä. oma mies on hyvä luonne, kiltti, antaa mulle tilaa mutta en tunne itteeni enää lainkaan Naiseks vaan pelkäks äidiks ja kämppikseks hänen kanssaan..seksi ei toimi lainkaan, ainoastaan ennen raskauksia on toiminut välillämme..olen yrittäny avautua hänelle, mutta ei taida ymmärtää että olen tosissani, sanoo vaan että tää nyt o tämmöstä kun meillä ei paljoo kahdenkeskistä aikaa ole. mutta kun tiedän ettei se oo siitä kiinni!! pian haen edes sen puuttuvan intohimon jostai muualta..surettaa

 

no ei varmaan paljoa lohduta, mutta sellastahan tämä elämä on että välillä on intohimoisempaa ja välillä taas hyvin laimeaa.
Se on sitä arkea, jonka eteen on tehtävä työtä. Keksikää jotain piristävää, jotain kivaa kaksistaan sillon tällön.Mielikuvitus liikkeelle. Ei se miestä vaihtamalla parane mikäli muutoin asiat on ok.
Tsemppiä elämäänne :flower:

 

Kohtalotovereita ollaan vaikken työelämään ole vielä palautunutkaan...

 

Tiedän tunteen.Meillä se alkaa olemaan jo takanapäin..oli täysin samanlainen tilanne..joka loppujen lopuksi johti siihen,että kumpikaan ei enää puhuneet toisilleen ja oli pettämistä puolin ja toisin,kunnes oikeasti ymmärrettiin kumpikin mikä on tärkeää ja mitä oikeasti halutaan..se oli tämä perhe.Edelleen on luottamusta kummallakin saatava palautumaan ennalleen,mutta hyvä alku jo
Kaduttaa kaikki mennyt,koska sitä ajattelee että olisi voinut olla viisaampi eikä olisi antanut asioiden mennä tähän pisteeseen.
Arki se tulee vastaan jossain vaiheessa kuitenkin,kun on pitkässä suhteessa ja alsten kanssa varsinkin.Se on elämää.Koita saada mies ymmärtämään tilanteen vakavuus..pakota puhumaan.

Sun kannattaa nyt miettiä oikein kunnolla ennen kuin teet mitään hätiköityä..olla TÄYSIN varma tunteistasi ja voisiko ehkä auttaa jos pääsisit lähtemään jonnekin miettimään asioita ihan rauhassa?
Voimia sulle tässä tilanteessa

 

Joo täältäkin löytyy kohtalotoveri! Tosin meillä tilanne vähän päinvastoin. Mies oli jättämässä minua ja lapsia tässä menneenä kesänä. Otti etäisyyttä ja tuli siihen tulokseen ettei "ruoho ole sen vihreämpää aidan toisella puolellakaan". Meillä oli tosi vaikee kesä,mut missähän oltas jos ei kriisiä ois eletty...?!?
Ei oo seksielämää meijänkään liitossa paljon mitään,mut olen oppinut antamaan arvoa muillekkin asioille. Välillä oon tosiaanki puutteessa,mut kummasti siitä vaan selviää. "Se mikä ei tapa,niin se vahvistaa!" Elämään vaan kuuluu näköjään kriisejäkin! Yritetään jaksaa kaikesta huolimatta. Hyvää syksyn jatkoa!

 

joo eihän elämä ole pelkkää ruusuilla tanssimista.Ja kuuluuhan parisuhteeseen muutakin kuin seksi.ja eihän se voi aina maistua,eikä mielestäni pidäkkään. lapset todella muuttaa parisuhdettakin siinä pitäs vain hoksata ajatella asioita kaikkien kannalta...
eli lyhyesti se on mielestäni niin et parisuhteessa kuuluu tavallaan olla huonojakin jaksoja maistuupas onni sit paremmalta ja arvostaa sitä mitä on.
Ja mitä elämä on opettanut niin on selkeä OLI PARISUHDE SITTEN ONNELLINEN TAI ONNETON NIIN NIIHIN KUMPAAKIN TARVITAAN KAKSI,,KUMPIKAAN EI KYLLÄ ONNISTU YKSIN

 

Meillä on ihan sama tilanne ja olen ollut todella onneton jo pitkän aikaan ja kai tämä paluu töihin jotenkin laukaisi kaiken, mullakin mies on todella ihana ja antaa tilaa ja koettaa ymmärtää, mutta ehkei sitten kuitenkaan ihan täysin...Meilä seksi hiipunut juuri ehkä sen takia, että raskauden jälkeen ja varsinkin imetyksen en ikinä päässyt tutuksi uudenlaisen venyneen vartalloni kanssa ja en tunne itseäni kauniiksi tai seksuaaliseksi. Kai tämä on vain vaihe kun täytyy tottua siihen ettei yhteistä aikaa ole enää ihan samalla lailla varsinkin kun olemme molemmat vuoro töissä...Ja jotenkin tunnen itseni huonoksi äidiksi tai vaimoksi jos haluan itselleni aikaa tai mennä ja tehdä jotain töiden lisäksi ja jättää lapsen vielä hoitoon johonkin ylimääräiseksi ajaksi vaikka periaatteeassa voisin hoitaa häntä otona ja tämä on johtanut siihen, ettei minulla töiden lisäksi ole omaa aikaa tai tekemistä lainkaan ja toisaalta olen katkera miehelleni siitä ettei hän tunne moista syyllisyyttä vaan ottaa omaa iakaa ja menee ja tekee sen lisäksi että on kaiket illat poissa. Toisaalta olen onnellinen, että hän pitää päänsä kunnossa mutta toisaalta vihanen, ettei hän ymmärrä kuinka onneton ja huonossa kunnossa minä alan olla...Mutta kai tämä tosiaan helpottaa ajan kanssa ja ehkäpä opin olemaan vaatimatta itseltäni täydellisyyttä kaikessa.Mutta voimia sinulle ja jaksamista...työtähän tämä vaatii, mutta ei tämä vaihtamalla parane ongelma vain siirtyy ja muuttuu... =) Jaksamista ja syksyn jatkoja

 

Onhan tää välillä aika vaikeeta. Pyöritellä omassa päässä asioita jotka suurenee koko ajan. Sitten kun niistä yrittää toiselle sanoa ne muuttuvat pieniksi ja toinen mitätöi koko homman. Ei kommentoi, hyvä kun edes kuulee. Hanskoja oolen aina silloin tällöin mielessäni tiskiin lyömässä kun toiselta saa vain hätäisiä pusuja, puhumattomia iltoja ja paikalla oloa mutta ei osallistumista. Sitten ajattelen että valinta olisi pitänyt tehdä aikaisemmin (12v yhdessä) pari vuotta naimisissa ja kohta 1v lapsi.
Pienien keskustelujen jälkeen aina vähän aikaa parempaa ja sitten hukutaan taas vanhaan arkeen.

 

Tidättekö on toisaalta niin helpottavaa kuulla etten ole ainoa vaan muillakin on vastaavaa...en toki ole ikinä ainoa luullut olevanikaan vaan nyt kun saan lukea tekstiä joka voisi olla itseni kirjoittamaa on lohduttavaa ajatella että ehkä tämä onkin ohi menevää jota muutkin kokee ja jotku on jo yli päässeet... ei se tosiaan ruoho sen vihreämpää muuallakaan ole ja nämä on niitä asioita joiden yli on vain taisteltava etenkin lapsen takia ja tietysti myös parisuhteen...Oletteko muut kokeilleet terapiaa ja onko ollut minkäänlaisia tuloksia? Mielellään kuulisin...tänään vaan tunuti jo kun olisi vähän helpottanut se että vertais tukea on saatavilla...Voimia ja lämpimiä ajatuksia kaikille =)

 

\

onko muita, ja varmasti onkin kellä on parisuhde kriisissä? mikä mättää?
itsellä taitaa olla vaa mun puolelta, miehen mielestä kaikki ok, eihän ne mistää valita.. työpaikan pippaloiden jälkee, missä sain positiivista huomiota miespuoliselta työkaverilta, yli kuukausi sitte, koko ajan enemmän tuntuu, että eihän tämä perhe-elämä ole ollenkaa sitä mitä kuvittelin!! työelämään paluu avas mun silmät, jotenki..meil on kaks pientä lasta, joten lasten takia ei voi tehdä hätiköityjä päätöksiä. oma mies on hyvä luonne, kiltti, antaa mulle tilaa mutta en tunne itteeni enää lainkaan Naiseks vaan pelkäks äidiks ja kämppikseks hänen kanssaan..seksi ei toimi lainkaan, ainoastaan ennen raskauksia on toiminut välillämme..olen yrittäny avautua hänelle, mutta ei taida ymmärtää että olen tosissani, sanoo vaan että tää nyt o tämmöstä kun meillä ei paljoo kahdenkeskistä aikaa ole. mutta kun tiedän ettei se oo siitä kiinni!! pian haen edes sen puuttuvan intohimon jostai muualta..surettaa

Niin, kuulostaa juur siltä, miltä musta tuntui aikoinaan. Kotona en saanut mitään huomiota ja KAIKKI muut miehet tuntui melkein huomioivan mua enemmän kuin oma ukko. No, aikani sitä kattelin ja otin sitten kampsuni ja läksin - tosin lapsiahan meillä ei ollut. Mutta teille ehkä antaisin vinkin, että lähtekää vaikka kylpylälomalle viikonlopuki. Olkaa kahdestaan. Ja puhukaa asioista niiden oikeilla nimillä - sittenpähän on ainakin yritetty tehdä jotain asian eteen!