Pelkään näitä pakkoajatuksia....

Meinasin alussa mäkin lopettaa ja välillä mietin vieläkin. Kirjoitin sillon netissä tästä lääkkeestä ja kaikki sanoi että älä lopeta ollut ihan samanlaiset oireet ensimmäiset 2 viikkoa. En tiiä sitten tuosta 10 mg olin aivan varma silloin kun söin 5 mg että en ikinä syö 10 mg että mähän kuolen siihen...ensimmäinen lääkäri määräsi heti 10 mg, mutta onneksi tajusin ite aloittaa 5 mg, en olis kyl tässä muuten. Sitten kun kävin omalla niin nosti sinne 10 mg kun sanoi että 5 mg on niin mitätön annos...vaikka yritin et ei nosteta...en tiedä sitten pitää nyt kattoa miten tuo auttaa..tänään on jo vähän pirteyttä...mutta jännittää kauanko sitä kestää. Oon menos nyt uudestaan lääkäriin ja se sanoi että jos 10 ei auta niin seuraavaks 15, mutta sehän jo paljon. Kuumetta ei nyt enään ole onneksi ollut.

 

Mulla oli samantyyppisiä (pakkoajatuksia, harhoja, paniikkikohtauksia) muutama vuosi sitten, mutta ajan kanssa ja elämäntilanteen muuttuessa ne loppuivat. Niistä voi päästä eroon! Itse en käyttänyt lääkitystä, vaikka siitäkin olisi varmasti ollut apua, mutta yritin käydä läpi niitä ajatuksia, ja etsiä niihin ratkaisuja. Esim. ajatella, että miksi ihan todella pelkään sitä mitä pelkään. Esim. kun pelkäsin lähteä ulos, ajattelin kaikki pahimmat mitä siellä voisi tapahtua, ja miten mulle kävisi. Kävin joskus kokeilemassakin, mutta mitään pahaa ei oikeasti tapahtunut. Lopulta lakkasin pelkäämästä kuolemaa ja kipua, ja hiljalleen elämä alkoi taas olla mukavaa. Ilo ja nautinto on edessäpäin, mutta se ei tule vahingossa, tai yhtäkkiä yllättäen. Sitä kohti pitää pyrkiä niillä voimilla mitä on, ja lyhin reitti siihen minun kohdallani oli opetella RAKASTAMAAN itseäni. Kun on sisäisesti hyvä olla, ei maailman meno paljon hetkauta.

 

Sirpale,

älä missään nimessä lopeta lääkettäsi. itselläni tosiaan kesti 3-4 viikkoa kunnes tunsi jotakin vaikutusta. koeta jaksaa edes tämä aika. jos tämä lääke ei toimi, jokin toinen varmasti auttaa. se saattaa myös varmasti olla totta kuten tässä on aiemmin kerrottu, että masennuksesta saattaa päästä myös ilman lääkkeitä eroon, mutta itse luulen että paljon helpommin ja nopeammin pääsee kun "ottaa kiltisti lääkkeet". itse käytän sepramia, joka on muistaakseni cipralexin rinnakkaisvalmiste (siis halvempi, vaihtoivat apteekissa kun minulle oli määrätty cipralexia) joten samaa valmistetta käytämme. minulla annosta nostettiin kolmesti lääkärin määräyksestä että tulosta saatiin aikaiseksi, aluksi 20, sitten 30 ja lopulta 40 mg jota syö vieläkin. olen myös kuullut erään alan erikoislääkärin sanovan, että synnytysmasennus on masennuksenna sellainen, että se vaatii heti alussa melko kovat lääkkeet eli suuret annokset ja jopa melkoiset "cocktailit". minulla itsellänikin oli yhdessä vaiheessa alussa kolme lääkettä. tämä masennuslääke, rauhoittava, ja väsyttävä masennuslääke. ja nyt minulla on ainoastaan tämä sepram. joten älä missään nimessä koe huonoa omaa tuntoa tästä yhdestä lääkkeestä jota otat. toivon, että pääsisit asian kanssa sinuiksi. tiedän hyvin kyllä tunteen. itselläni kesti tosi kauan että hyväksyin lääkkeet ja varsinkin kun yhdessä vaiheessa niitä oli kolme. olin varma, että näitähän napsin koko loppu ikäni ja miten näistä pääsee eroon. mutta minulla ei ollut mitään vaikeuksia näiden kahden suhteen ainakaan.

vielä ahdistuksesta ja epätodellisesta olosta. minulla oli myös tälläistä. se hulluksi tulemisen ja sekoamisen tunne oli juuri kaikista kauheinta. olin ihan varma, että järki tässä menee nyt. mutta onneksi sekin on kuulema niin, että ns. hullu (jos näin nyt voi sanoa) ei tunne sekoavansa. =)

mielelläni kirjottelisin myös sähköpostia, mutta minullakaan ei ole sellaista osoitetta tällä hetkellä, jonka tässä ilmoittaisin, mutta voisinpa hankkia.

Voimahalaus!

 

mulla on pelottavia mielikuvia juuri sekoamisesta...nyt olen siis raskaana.ja viime raskaudessa oli masennus ja pelot juontuu nyt sieltä huh.pääseekö mielikuvista koskaan...lääkkeenä minimi lääke

 

Hei!!

Onko Sirpale olosi yhtään parempi?Mulla oli eilen oikein ihmettelin että voiko tämä olla totta, mutta tänään en ole kuin vasta noussut sängystä ja suoraan sanottuna mua v....taa aivan kauheasti...Oliko sulla nuka kauheaa väsymystä alussa mulla välillä että pelottaa mikä mulla on ku on niin vomaton, entä sulla Sirpale??

 

tässä minun tarinani:
noin 5 vuotta sitten tajusin ettei kaiiki ole kunnossa. mies oli reissutöissä ruotsin puolella ja olin kahden pienen lapsen kanssa kotona. kävi kotona vain n.yhden vkonlopun ajan/kk. olin hirveän väsynyt, eikä nukkuminen tuntitolkullakaan auttanut asiaa. lisäksi tuntui että joko itkin tai kiukkusin lapsilleni kaiken aikaa. eräänä päivänä tyttö, silloin n.3v, käveli ohitseni kädet pään päällä, luullue että äiti taas tukistaa! silloin sen vasta tajusin... soitin saman tien kaupunkimme aikuispsykiatrian polille ja sain ajan seuraavalle päivälle. eka käynti oli yhtä itkua, sen jälkeen asioita puitiin perusteellisesti. lääkehoitoa en saanut. yhdessä vaiheessa tuli takapakkia ja pyysin jo päästä osastolle mutta minua ei huolittu! en ollut tarpeeksi sairas, törkeää! (olisi siis pitänyt vissiin olla itsetuhoisia ajatuksia). no, olo helpotti pikku hiljaa, kiitos äidin ja ymmärtäväisten ystävieni tuen! puhuin tilanteestani avoimesti ja se oli viisain tekoni. kävin psykiatrilla reilun vuoden, nyt elämä on mallillaan, mies jätti reissutyöt sairastuttuani ja lapsiakin on siunaantunut kaksi lisää. =)

voimia teille ahdistuksen kanssa kamppaileville, paistaa se päivä vielä risukasaankin!!! :heart:

 

Jaa...enpä nyt sanoisi että olisi parempi.
Mut tuo voimattomuus mistä puhuit, sen on tolkutonta. Se ei ole vain väsymystä...Vaan totaalista voimattomuutta lihaksissa. tuntuu ettei jaksa edes seisoa..Ja kävellessä jalat tuntuu painavan älyttömästi.
Aika häiritsevää....

 

ei oo helppoo. luulin saavani sydänkohtauksen kun välillä pumppu hakkas tosi hassusti, hikoilin joka paikasta ja oli ihan paniikkioire oloja. mies teki ruokaostokset ja ajoi autoa. ite en uskaltanu. oli ihan humalainen olo. huimas ja väsytti ja itketti ja rinnan päällä tuntui olevan 1000kg kivimöhkäle. ketään en halunnut tavata ja huumorintaju oli hävinnyt. liikun pahensi, vaunulenkit loskassa oli painajaisia mutta ulkona piti käydä. tuntu että olis ollu vaan vikaa vian päälle. ihan epäkuntonen niin fyysisesti ku henkisesti.
kävin sydänfilmissä mutta se oli ihan ok. oisin saanu lääkkeitä mut aattelin koittaa jotain muuta ensin ku imetin vielä.
soitin vyöhyketerapeutille (moderni) ja voin kyllä suositella ihan koko sydämmestä.
verenpaine ok, pumppu ok, hikoilu ok, huimaus... oliko mulla sellastakin? jne.
fyysinen kunto on kohallaan nyt ku oon miettiny taakkeppäin ni oon ollu ihan jumissa. ekan kerran tyyliin itkin sen koko kaks tuntisen siinä käsittelyssä enkää saanu oikeen mitään sanottuu.
töissä ei tuu paniikkikohtauksia. oon jopa rupenu sanoo pomolle vastaan ku se on ihan v-pää välillä
pikkuhiljaa hyvä tulee... ellei parempi!

 

Huomenia!!

Meinasin jo tosissaan lopettaa tuon lääkkeen. Olin yhden päivän ottamatta pillerin, mut sit ajattelin että ei hitto..ei kannata jättää nyt kesken.
Mä en vain ymmärrä, et onko tää mielialan totaalinen lasku ja mielenkiinnon puute, pysyviä haittavaikutuksia??????????
Päivittelen taas tätä samaa...Mut kyllä silti ihmetyttää kuin mieli menee huonommaksi lääkettä aloittaessa´..hitto sentään!!!!!
Mul on kai sen takia vaikea luottaa ja jatkaa lääkettä, kun pelkään että jään tällaiseksi...ilottomaksi kiveksi.
Je erotiikka...Se on vain muisto......Ensiksikin, olo on henkisesti niin kurja ettei kiinnosta, ja toiseksi, tää lääke on tappanut viimeisetkin halun rippeet.
Mä olen lunteeltani kamalan äkkipikainen ihminen ja siksi ehkä vaikea vain viikko toisensa jälkeen luottaa että kyllä tää tästä paranee, ja lääkkeissä voi tosiaan kestää viikkoja ennenkuin apu tulee. Miks nää pillerit ei vois auttaa jo viikon sisään :\| ?
Taisin muuten mainitakkin et kun aloitin lääkkeet, mulla oli kaks ekaa päivää tosi hyviä!! ajattelin että hitsi, tästä se lähtee. Mieli pomppas kattoon ja piristyin. Mut sit kolmantena päivänä putosin sellaiseen kuoppaan, mikä oli pahempaa kuin ennen lääkkeitä, ja siellä kuopassa pyörin edelleen. :'(

 

Olen muuten huomannut että mä en pysty itkemään, vaik se vois helpottaa oloa.
Välillä kuin oikein ahdistaa ja on paha olla, niin itku ei vain tule... Mut jostain olen lukenut, että nää lääkkeet kuulemma vaikuttais siihenkin.
VÄSYTTÄÄÄÄÄÄÄÄ........

 

Hei!

Eilen oli kauhea olo mulla jalatkin aivan loppu...tuntuu että jaksa 100 metriä kävellä vähän alkaa ottamaan päästä kuntokin laskenua aivan, ennen juoksin joka päivä melkein 10 km, nyt en edes lauantaina jaksanu 4 km. Tosiaan jaksanu käyäkään lenkillä ku ei ole kiinnostanut. Katoin muuten mun kalenterista että joka päivällä ensimmäiset kaks ja puol viikko cipralexin jälkeen lukee että järkyttävä päivä...Nyt lauantaina oli yksi normaali päivä, mutta hel...tti ku ei uskalla nousta sängystä ku mieli ailahtelee.Eilenkin jouduin pilaamaan muiden uimareissun. Uskaltaakohan tässä enää mihinkään lähteä. Yövuoro meni ihan hyvin viime yönä aluksi jännitti kyllä vähän.., mutta nyt taas ku ei saa nukuttua niin alkaan paniikkia ja ahdistusta iskemään.

 

sama täällä:

Varovasti utelen että onkos sulla lapsia?? Ymmärrän , jos et halua vastata, ihan ok. Mut ajattelin vain kysäistä, et jos on, niin miten olet jaksanut niiden kanssa, nyt kun on ollut vaikeaa??
Iselläni on aika rankaa lapsien kanssa, mutta yritän etten näyttäisi heille pahaa oloani...
Joskus vain tulee voimakkaita väsymyksen ja ahdistuksen tunteita lapsia kohtaan, mutta todellakin, teen kaikkeni etteivät he huomaisi sitä.´Joskus on vain tosi tunteeton olo.. Se aiheuttaa syyllisyyttä

Yölliset ahdistuskohtaukset on kamalía, hui!! Viime yönä taas kaikki painoi mieltä!
Ja nää aamut, tulee mietittyä ihan liikaa.....

 

tässä ajattelin hieman tsempata teittii. Minulla iski paniikkihäiriö aikoinaan. Siihen meni pari viikkoa, että lääkitys alkoi auttamaan, mutta siihen asti söin sellaista pika-apulääkettä päivittäin johon tulee helposti sekä fyys että psyyk riippuvuus, mutta ilman sitä lääkettä en olisi kestänyt tuota 2-3viikkoa.
Koita jaksaa odottaa, että lääkkeen vaikutus alkaa. Vaikket haluakaan syödä moisia lääkkeitä niin niistä on apua sekä itsellesi että lapsillesi ja lastenhan takia tässä maailmassa kestää vaikka mitä niinkuin loppujen lopuksi.
Itse pääsin vieroittumaan lääkkeistäni ennen lapsen tekoa ja nyt en ole pahemmin oireillut jotenkin keskittyminen menee lapseen nyt. Ehkä sinäkin pääset lääkkeistä eroon jossain vaiheessa.

Hyviä vointeja ja jaksamisia teille! Kyllä se aurinko jostain jossain vaiheessa pilkistää!
:hug: :hug: :hug:

 

lääkkeet eivät tuo iloisuutta ja onnellisuutta, sinänsä sehän olisi aika pelottavaa, vaan niiden tarkoitus on tasata mielialaa. iloisuuden ja onnellisuuden eteen joutuukin sitten itse tekemään töitä. lääkkeet siis poistavat ahdistusta ja masennusta. niin, en tiedä onko teillä kyse siis synnytysmasennuksesta vai masennuksesta yleensä. minkä ikäisiä lapsia teillä on?

 

Heippa ! Itselläni on takana työuupumus -02, joka vei minut syviin vesiin. Lääkkeitä söin, Seronilia, ja ne auttoivat hyvin! Pystyin käsittelemään asioita ilman paniikkituntemusta ja ahdistusta. Kuoleman ja sekoamisenpelko olivat aivan kauheita! Yleensä masennus on monen asian summa, joka pikkuhiljaa syö sielua. Varsinaisen masennuksen laukaisee vain joku tekijä, esim. muutto, kamala uutinen tai jokin ihan pikkuasia. Jos yhden kerran on kokenut syvän masennuksen, osaa seuraavalla kerralla jo hakea apua ajoissa, kun tietää ennusmerkit.
Itse hain eilen ammattiapua. Olen ylpeä siitä. Jo se, että olette hakeneet apua on merkki paranemisesta :hug: . Lääke tosiaan alkaa vaikuttaa pikkuhiljaa, tulokset alkavat näkyä vasta 2-3 vkon kuluttua. Jos mahdollista, olisi kaikkein parasta, että omalle miehelle voisi purkautua joka asiassa. Itse en saanut terapiasta viimeeksi apua, mutta kerroin noin viidelle lähimmälle ihmiselleni tilanteen ja he olivat aina valmiina auttamaan ja kuuntelemaan.
Olen täysin varma Sirpale, että kun jatkat vain lääkkeen ottamista joka päivä, alkaa aurinko paistaa jo viikon kuluttua :hug: ! Usko minua ! Itselläni on pieni vauva, ja synnytysmasennus oireilee, siksi hain apua!

 

hienoa Riitu! olen täysin samaa mieltä kuin sinä! avun hakeminen ei ole heikkouden tai huonouden merkki vaan se on askel parempaan suuntaan!!

voimia sinulle!! :hug:

 

Hei Sirpale!

Mulla on kaksi lasta pienin on 2 vuotias. Uskon että mulla oli jo masennus synnytyksen jälkeen elämä oli joka päiväistä itkua ja aina meinasin hakea apua mutta se jäi..jotenkin tuo sitten meni kun jatkoin opiskelua mutta sen jälkeen tulikin unihäiriöt johon piti hakea apua ja nyt tämä kauhea ahdistus ja masennus ja kaikki...Kyllä mulla alussa kun en jaksanut sängystä nousta niin tuntui ettei enää välitä kenestäkään se tunnekin oli kauheaa. Kyllä mä mun miehelle hermoilen ja sekin jo monesti kysyy että millon nuo lääkkeet oikein auttaa..Miten sait yöllä nukuttua, millainen olo sulle tuli?Oon muuten mäkin huomannu että vaikka tekis mieli itkeä niin ei saa itkettyä oikein, mietin just sitä yksi päivä...Onko mieli yhtään parempi välillä?

 

Kyllä musta tuntuu että otan torstaina lääkäriin yhteyden, kun sil on puhelin aika... Olo senkun huononee...Lamaannun päivä päivältä enemmän... Katsotaan nyt mitä se sanoo.
Käskeekö sinnikkäästi jatkamaan, vai meneekö lääke vaihtoon.

 

Ota Sirpale vain yhteyttä, niin saat varmaan toiset lääkkeet!

 

Joo, näin teen....
Tänään on ollut niin huono päivä, että oksat pois!!!
Ennen lääkitystä sentään leivoin ja tein pihahommia...Vaikka olinkin todella ahdistunut. Nyt en saa mitään aikaiseksi. Istun ja ihmettelen..olen kuin kahlittu. Jokin on sammunut sisälläni. Olen aivan apaattinen.
Kiitos kamalasti kannustavista lauseistanne lääkityksen suhteen..Mut kyllä nyt on niin etten tätä lääkettä ota enää yhtään pilleriä!!!Ei ole mun lääke!!!

Joku kyseli onko mulla synnytyk. jälkeistä masennusta, vai muuten vaan ilman syytä tullut masennus.
Aikoinaan...vuosia sitten sairastin synnytyksen jälkeisen masennuksen.Silloin mulla kokeiltiin myös lääkkeitä. Tais olla cipramil ja zoloft. no, zoloftia söin lähes vuoden, kunnes lopetin ilman lääkärin konsultointia. Olo oli tuon lääkityksen ajan tosi kurja... Juuri tämän oloinen kuin se on nyt.Muistan miten kuukausien lääkkeiden käytön jälkeen, istuin apaattisena olohuoneen ikkunassa, ja katsoin kuin puoliso oli lasten kanssa pihalla. Ajattelin silloin että mun elämä on sammunut, elän kuin lasipullon sisällä. Ja mietin miks mulla on tällainen olo, vaikka syön lääkkeitä. En sit koskaan puhunut siitä lääkärille. Tuo aika muistuu mieleen, ja ajatus että ei taida tämän ryhmän lääkkeet mulle sopia.
En halua taas sellaista elämää

Siitä se olo sitten pikkuhiljaa ajan kanssa parani.

Nyt on monen tekijän summa, miksi olen ahdistunut. Paljon on elämässä tapahtunut...liikaakin.

 

Niin että luulen etten enää suostu näihin ssri lääkkeisiin koskemaan. Katsotaan mitä vaihtoehtoja lääkäri tarjoaa....

 

Haluttaisikos teitä tässä ketjussa puhua myös syistä, mistä ahdistus johtuu... kerroinkin mustana aiemmin hiukan siis lääkäri käynnistä jne...Olen tämän reilun viikon ajan miettinyt mikä sai aikaan ahdistuksen ja kuinka pääsen tuskistani parempaan suuntaan... Aluksi luulin, että pelko vakavasta sairauksesta laukaisi tunnottomuuden, tikkuilun kivut, pyörrytyksen jne.. mutta minun kohdallani taitaa olla niin että ensin tuli kamalat oireet ja koska en tietenkään tiennyt mistä johtuu luulin niitä sairauden merkeiksi..minulla ion kahdessa vuodessa tapahtunut niin paljon, liikaa. nyt on pysähdyttävä. mietittävä uudelleen mitä MINÄ haluan. asiat jotka on huonosti pitää muuttaa. miettikää ja purkakaa ajatuksia mistä ahdistus johtuu. itse en aloita lääkitystä.koitan purkaa tuskan pois mielestäni.

 

Haluttaisikos teitä tässä ketjussa puhua myös syistä, mistä ahdistus johtuu... kerroinkin mustana aiemmin hiukan siis lääkäri käynnistä jne...Olen tämän reilun viikon ajan miettinyt mikä sai aikaan ahdistuksen ja kuinka pääsen tuskistani parempaan suuntaan... Aluksi luulin, että pelko vakavasta sairauksesta laukaisi tunnottomuuden, tikkuilun kivut, pyörrytyksen jne.. mutta minun kohdallani taitaa olla niin että ensin tuli kamalat oireet ja koska en tietenkään tiennyt mistä johtuu luulin niitä sairauden merkeiksi..minulla ion kahdessa vuodessa tapahtunut niin paljon, liikaa. nyt on pysähdyttävä. mietittävä uudelleen mitä MINÄ haluan. asiat jotka on huonosti pitää muuttaa. miettikää ja purkakaa ajatuksia mistä ahdistus johtuu. itse en aloita lääkitystä.koitan purkaa tuskan pois mielestäni.

 

Itselläni nykyisen ahdistuksen laukaisija oli raskausajan suuret ongelmat. Raskauden puolivälin ultrassa havaittiin poikkeama, joka saattaisi aiheuttaa esikoisellemme vakavan sairauden. Tätä markkeria seurattiin ja säännöllisesti, eikä meille/minulle anettu asiantuntevaa ammattiapua tilanteessa. Lapsen synnyttyä ja valvomisen myötä asia on tullut takasin mieleeni painajaisena. En ole käsitellyt asiaa koko talvena vaan paennut todellisuutta. Lisäksi tämä oli yllätysraskaus ja meillä oli juuri hankittu uusi talo ja paljon lainaa.....Stressaavana ihmisenä menetin yöunet, kun mietin kuinka selviämme

 

mun oli pakko välillä nousta sängystä ylös ja kirjottaa kaikki paperille mitä päässä pyöri. sitten takasin sänkyyn ja uni tuli. aamulla sitten lueskelin niitä juttuja ja näyttelin äijällekkin... se taitaa pitää mua ihan kahelina. kiltisti se kuitenkin ajelee mua sinne vyöhyketerapiaan ja takasin, ja kuuntelee niitä mun vuodatuksia. en oo oikeen kellekkään kaverille voinu puhua koska en oo ollu kovin sosiaalisella tuulella. oon vähän niinku pakoillu niitä. haluis vaan olla omissa oloissa. ja tuntuu ettei niitä kuiteskaa kiinnosta tai et ne pitää ihan kahelina.

olin ennen hauska ja ilonen ja pirtee ja sitä aattelee et semmosen mun kanssa ne haluaa olla tekemisissä eikä tämmösen ihan päinvastasen.
kai mun käsittelemättömien asioitten kansio tuolla päänupissa alko olla sitten niin täys että ei tarvinnu olla pientäkään stressiä ni jo alko paniikioireet ilmaantua.

nyt on siis ollu pakko alkaa purkaa itteään ja pahin tukos oli ehkä mutsin ja faijan ero... eikä siinä sitten ole mennytkään kun 10 vuotta kun se tapahtu. kyllä ihminen voi olla tyhmä tämmösissä asioissa. sitä vaan aattelee että heikot ihmiset itkee ja on apeita. kyllä se on niin että ne on heikkoja jotka ei uskalla itkeä ja olla apeita.
vau olipas hienosti keksitty! ja ihan itse! :flower: