pelko raskauden keskeytymisestä

Olen 19-vuotias ja nyt aivan ensimmäisen raskauteni alussa (kuudennella raskausviikolla) ja olen lueskellut kaikenlaisia lapsia käsitteleviä teoksia (suosittelen muuten lämpimästi anna wahlgrenin lapsikirjaa). Nyt olen kierossa päässäni päättänyt että tämä raskaus päättyy joko spontaaniin aborttiin tai vähän myöhemmin keskenmenoon, sillä kaikissa lukemissani kirjoissa mainitaan tämä vaara. En pääse tästä ahdistavasta tunteesta eroon, ja kuulostelen jokaista tuntemusta vatsassani kuin se olisi raskauden loppu.

Olen koettanut saada itseni uskomaan että jos raskauteni päättyy nyt, luonto on vain korjannut virheensä. Ja että tulen kyllä uudelleen raskaaksi, ehkä vähän harkitummassa tilanteessa ja vakaassa parisuhteessa. Nyt minä nimittäin en ole missään yhteydessä tämän lapsen isään (olen kyllä päättänyt ilmoittaa hänelle) ja raskauskin on seurausta "vahingosta". En missään vaiheessa ole edes ajatellut vakavasti abortin tekemistä, sillä minulla ei mielestäni ole tarpeeksi painavia syitä, enkä yksinkertaisesti vain halua tehdä sitä.

Haluaisinkin kysyä, onko muilla "nuorilla äideillä" pelkoa tai kokemusta raskauden keskeytymisestä?

 

niinpä sitä pelkäsin minäkin, varsinkin tämän toisen raskauteni alkuvaiheessa.. mutta hyvin on tähän asti mennyt ja uskon että tulee menemäänkin... tänään on minulla kasassa rv 22... ensimmäinen raskaus sai alkunsa "vahingossa", mutta ihana pieni mies tuo on kumminkin... :heart: silloin en niin asiaa ajatellut, mutta nyt kun tämä toinen on toivottu/yritetty niin aluksi pelkäsin keskenmenoa...
usko pois, hyvin se sinullakin menee... :heart: saat n.34 viikon päästä oman ihanan nyytin kainaloon ja kaikki (raskauteen liittyvät) pelot katoaa... :hug:
olen muuten samanikäinen kuin sinäkin 19v tällä hetkellä...
jos haluat vaihtaa ajatuksia, niin ota yhteyttä meilillä tai mesessä... osoitteeni on typy_86@hotmail.com myös muut nuoret ja vaikka vähän vanhemmatkin äidit/tulevat äidit voipi yhteyttä ottaa... :heart:

 

Älä pelkää turhaan, mutta ota kuitenkin tuntemuksesi vakavasti.

Esimerkiksi minä olin 1. raskaudessa erittäin varovainen, tein "pehmeitä" liikkeitä vaikka vain sängystä olisin noussut, ym. Juuri niin kuin sanotaan ettei tarvitse, että voi elää normaalisti.
No, siitä sai kyllä kuulla "miksei voi tehdä sitä ja mikset tätä kyllä minä vaan..." plaa plaa höpönlöpöä, vaikka jokainen tekee omien tapojensa ja tuntemustensa mukaan. Kaikki meni hyvin.

No... tuli 2. raskaus. Tietysti ensimmäisen kanssa tuli touhuttua paljon, ja 2. raskaus jopa "unohtui" vaikka se kyllä muistutti olemassaolostaan kammottavalla aamupahoinvoinnillaan .
Ja tein reippaita liikkeitä, elin kuin en olisikaan raskaana. Ja kuinka sitten kävikään... kesken meni (myöhään), joten aion suositella kaikille ettei välitä tippaakaan siitä mitä muut sanovat ja että voisi elää ihan normaalisti, mieluummin rauhallisuutta.
Teet tietysti oman ratkaisusi, enkä todellakaan tahdo Sinulle tuoda pahaa mieltä (anteeksi... :ashamed: ) mutta kuuntele kehoasi.
Muut tehköön mutta jos Sinua arveluttaa niin jätä Sinä tekemättä.

On totta että luonto korjaa virheensä, tuo on oikein hyvä ajattelutapa. Ja totta! Vaikka on keskenmeno silti aina kurja juttu.
Ne ovat YLLÄTTÄVÄN yleisiä, kun keskenmenon saanut ottaa asian puheeksi, Hän huomaa että oho, sittenkin todella monella on keskenmeno ollut. Niistä ei kamalasti puhuta. Mutta ei niin yleisiä että kamalasti tarvitsisi pelätä.

Pelottaako Sinua sekin, että et voi halutessasi tulla niin helposti uudelleen raskaaksi, jos tämä on ollut "vahinko"? Harvahan tahtoo vahinkoa teettää itse, tai mikä ettei, mutta ymmärrät varmaan mitä tarkoitan?
Jos Sinulla olisi kumppani, jonka kanssa voisit alkaa ajan kuluessa kun tuntuu oikealta, tehdä uutta lasta, helpottaisiko se oloasi yhtään? Tilanteesi on kuitenkin ainutlaatuinen? Toki alkio, sikiö ja lapsi ovat aina ainutlaatuisia. Jokainen kokee sen kuitenkin eri tavalla.

Onnea odotukseen! =) :flower:
Kaikki menee oikein hyvin, usko pois jos niin on tarkoitettu!