Pelottavia ajatuksia

Meillä iloinen reipas 8 v poika.
Iltaisin hetkeä ennen unen tuloa, poikani todella ahdistuu ja ilmoittaa "että nyt tuli taas pahat mieleen; että me kaikki kuollaan"
Tätä ilmeni myös vuosi aikaisemmin ja meni omalla painollaan ohi. Juttelin hänelle rauhoittavasti omien kykyjeni mukaan, että tällaista ihmisen elämä on, ja ettei sitä tarvitse miettiä ja että nyt me kuitenkin elämme ja olemme yhdessä.
Nyt tämä sama toistuu ilta illan jälkeen, en ole kieltänyt asiaa enkä
ottanut sitä puheeksi vaan ollaan yhdessä haaveiltu tulevasta lomasta
ja lomamatkasta.
Tämä on ihan normaalia tiedän vaan harmittaa tämä lapsen ahdistus
ennen kuin nukahtaa.
Emme ole jättäneet vielä lapsiamme yksin nukahtamaan vaan olemme
heidän vieressään siihen saakka kunnes nukahtavat. (toinen 7 v).Koska
haluamme olla. Yöllä palaa myös univalo.
Myöskään kukaan läheinen ei ole kuollut.


 

Yhteistyössä