perätilavauva,onko tullut lonkkaluksaatiota?

xxx
Itsellä nyt menossa rv 34 ja vauva köllötellyt jo pitkän aikaa perätilassa. Lääkärin mukaan tuskin enää kääntyy/voidaan kääntää ja sektio tod.näköisesti edessä.

Nyt mietityttää tuo kuulemani lonkkaluksaatio, onkohan kuinka yleistä? Mitenkä on hoitunut? Onko ollut vaikeaa lastan kanssa toimiminen? Milloinka lonkkaluksaatio on todettu?

Meille tyttö tulossa ja tämä sukupuolikin kuulema lisää riskiä lonkkaluksaatioon. Lääkäri siis ei tästä mitään toki ole vielä maininnut, mutta jostain olen tästä kuitenkin aiemmin jo lukenut.

Kiitos jo etukäteen jos kerrotte kokemuksistanne! :)
 
Meillä kaks tyttöä perheessä, eka synty leikkaamalla perätilan takia, siinä olla jöllötteli kai puolet ajasta, eikä ollu lonkissa mitään, jalkaterät oli vähän sisäänpäin kääntyneet kun istu niiden päällä mutta oikeni muutamassa päivässä itekseen, toisella myös osittain perätila, sitten poikittain ja lopuksi pääalas, epäiltiin että toisessa lonkassa jotain kun ei ojentunut kunnolla mutta ultaran jälkeen kaikki ok.Tämä siis perätilavaiheesta johtuva. Vanha lastenlääkäri sano tuosta luksaatiosta että ei ole todistettu onko perätila sen syy vai johtuuko perätila jo kohdussa olevasta luksaatiosta... sillon vauva pääsee helpompiin pyörähtään perätilaan.
 
Meidän tyttö kans tykkäsi istua yli 10rv ja noilla samoilla viikoilla sanottiin että tuskin kääntyy. Tyttö oli ns täydellinen perätila jossa jalat sojotti ylöspäin. Suunnitellulla leikkauksella syntyi meidän pikkuinen (4360 ja 52).
Lääkärin tarkastuksessa todettiin molemmin puolinen lonkkaluksaatio, niin oli myös meidän naapuri sängyn tytöllä kanssa. 6vko:ta kesti hoidot ja saatiin tuolla k-h ks semmoiset pavlik tai vastaavat valjaat oli aluks aika hankala mutta tai jo 3 vaipan jälkee sujua.
Älä ota itsellesi nyt mitään paineita (tiedän että se on vaikeeta olla ottamatta) mutta se voi hyvin olla että ei ole mitään. Ja vaikka on niin se on todella helppoa elämää ei nyt aivan samanlaista mutta ihanaa se kumminkin on.
Jos haluat kysyä yksityisesti jotain niin laita viestiä tulemaan...tiedän itse mitä oli kun kaikki siitä puhui kun odotin. Itkin monet illat kun pelkäsin se ei ole niin paha vaan täältä netistä saa niin väärän kuvan.
 
Hei
Ystäväni tyttö istuskeli vatsassa koko odotusajan ja syntyi sektiolla. Molemmat lonkat oli pois paikoiltaan ja hoidetaan asentohoidolla eli vauva makaa sellaisessa lastassa missä pidetään jalat sammakkoasennossa. max 3 kk kestää hoito. Vauva tietysti sopeutuu hyvin kun ei muusta tiedä. Puhtaanapito voi olla haastavaa ja lastan alla oleva iho täytyy pitää huolella kuivana ettei tule haavaumia. ja turvakaukalossa ei voi matkustaa kun vauva on koko ajan makuuasennossa selällään. kahden viikon välein käy kontrollissa ja hyvin paranee. pääasia kai on että vauva on tyytyväinen. mutta turha sitä varmaan etukäteen on huolehtia kun ei voi tietää. tuttavapiirissä tämä oli eka vauva jolla tällainen vaiva eli ei kai hirveän yleistä jos ei harvinaistakaan.
 
xxx
Kiitos jo tulleista viesteistänne.

Nuppu-82, mitenkä voin laittaa yksityisviestiä? Pitääkö minun siis ensin kirjautua?

Lisää kokemuksia kuulen mielelläni jos niitä vielä tulee. Mutta mukava oli kuulla näistäkin ja kyllähän se toki näin on, että pieni vaivahan tuo lonkkaluksaatio loppupeleissä on verrattuna moneen muuhun asiaan, mutta kaikkeahan sitä miettii ja suurenteleekin asioita päässään kun ei niistä niin tietoa ole.
 
Meidän perätila-pika syntyi sektiolla ja lonkat oli ok. Parilla kaverilla on lapsilla olleet nuo lastat. Sanoivat että vanhemmille se oli raskasta, varsinkin alkuun koko asiaan tottuminen ja se puhtaanapito. Vauvat kuitenkin molemmilla sopeutuivat hyvin tilanteisiin. Ja oli kuulemma ihana hetki kun sai lastan aikanaan pois, vauvakin pieneni hetkessä... =)
 
Lokakuisen äiti
Yritä olla ajattelematta asiaa, vaikka se varmasti onkin vaikeaa, kun olet kuullut lonkkaluksaation mahdollisuudesta. Itse olen tässä matkan varrella oppinut, että keskustelut ei välttämättä ole kovin hyvä paikka "etsiä tietoa". Ehkä huomasit tästäkin, että kerrotut "kokemukset" ovat pääsiassa tapahtuneet ystäville tai tuttaville, joten asia yleensä nähdään hyvin eri tavalla kuin oman lapsen kokemus.

Kerron nyt kuitenkin oman kokemuksemme. Meille syntyi lokakuussa -06 tyttövauva sektiolla perätilan vuoksi. Vauva taisi "istuskella" meilläkin perätilassa lähes koko ajan, "linkkuveitsiasennossa". Pituutta syntyessään tytöllä oli 49 cm ja painoa 3640 g.

Vauvallamme todettiin lonkkaluksaatio synnärillä. Vauva syntyi keskiviikkona, lääkärintarkastus oli maanantaina ja tiistaina hänelle jo laitettiin lonkkalasta (Von Rosen). Alkujärkytys oli meilläkin suuri, koska en ollut asiasta aikaisemmin edes kuullut. Asian vuoksi ehdin minäkin suremaan ja itkemään. Lasta kun laitettiin, ei se ollut ollenkaan niin "paha" kuin olimme ajatelleet. Jalat lastan avulla tosiaan laitettiin sammakkoasentoon. Me pystyimme käyttämään aivan tavallista turvaistuinta, toki siinä ei kovin pitkiä aikoja suositeltu pitämään.

Sairaalasta pääsyn jälkeen kahden viikon välein kävimme lääkärin tarkistuksessa sairaalassa. Lääkäripäivän aamuna saimme lastan poistaa itse ja vauva kylvetettiin. Lääkäri tarkisti lonkat ja laittoi lastan takaisin paikoilleen. Pepun puhtaanapito tehtiin meillä pääasiassa kosteuspyyhkeillä. Meidän onneksemme vauva oli melko harvoin kakkaava, joten se tietysti asiaa helpotti. Kylpemään tosiaan päästiin kahden viikon välein, mutta noin pienihän ei oikeasti usein kylpyjä edes tarvitse.

Vaatteita käytimme aivan tavallisia, hieman suurempaa kokoa, koska lasta jäi vaatteiden alle. Housuissa oli se tärkeää, että vyötärö jousti tarpeeksi, jotta ne sai pujotettua päälle.

Kaksi kuukautta kului oikeasti tosi nopeaan ja olimme tosi onnellisia, että asia huomattiin heti. Mikäli lonkkaluksaatio jää huomaamatta, myöhäisemmässä vaiheessa hoito on paljon rankempi ja pitempi. Olihan se aivan mahtavaa kun lasta saatiin joulukuussa pois ja vauva tuntui niiiiiin pieneltä.

Vauvamme on nyt 6,5 kk ja huomenna menemme puolivuotiskontrollin, jossa lonkat tsekataan jälleen ultralla. Voin vielä huomisen jälkeen kirjoittaa meidän kuulumiset. Vastaan mielelläni, jos sinulle tulee mieleen jotain kysyttävää.

Onnea joka tapauksessa synnytykseen!


T: Erittäin onnellinen lokakuisen suloisen tytön äiti


 
xxx
Kiitos "Lokakuisen äiti" omasta kertomuksestasi. Mukava kuulla että teillä on kaikki mennyt hyvin ja tosiaankin, kiva kuulla ihan henk.kohtaisia kokemuksia ennemmin kuin "kuulopuheita".

Kyselisin vielä lisää....=)

Mitenkä nukuttaminen onnistui? Eli nukutetaanko sitten vauvaa selällään? Eikö tämä ole hankalaa, kun miettii että eikö kylkiasento ole ihan pienelle vauvalle parempi jos sattuu vaikka puklailemaan tms? Mutta tässä tilanteessa ei taida vaihtoehtoja juuri olla.

Pitikö vaippojen olla normaalia isompia että sai ne mahtumaan päälle kun lasta on välissä?

Olen jo kerennyt miettiä tuota lapsen kuljettamista autolla jos lastan joutuu käyttöön ottamaan, mutta ilmeisesti sitten kuitenkin tuossa turvakaukalossa onkin mahdollista vauvaa lyhyen matkaa kuljettaa.

Kun lasta sitten otetaan pois esim. 2-3 kk ikäisenä, mitäs sitten jos myöhemmissä kontrolleissa selviääkin ettei lonkat olekaan vielä kunnossa, alkaako sitten sama ruljanssi uudelleen?

Hmm, ei taida meikäläiseltäkään irrota enempiä kysymyksiä tällä erää.. vaikka kova kyselemään olenkin

;)

Totta on tuo, että onneksi teilläkin huomattiin tuo luksaatio heti varhaisessa vaiheessa, on siten helpompi hoitaa.

Oli oikein mukava lukea kertomuksesi ja kuulen mielelläni mitenkä teille kontrollissa kävi. Onnea matkaan kontrollia varten ja mukavaa kevättä teille ja tulevaa kesää! B)
 
meidän poika oli perätilassa koko raskausajan.syntyi 36ja1 viikolla ja vasemmassa lonkassa oli luksaatio.jalat olivat muutenkin ihan siniset... lasta laitettiin seuraavana päivänä ja kaksi kuukautta sitä pidettiin.me myös saatiin ottaa polipäivänä pois ja lääkäri laittoi takaisin.pestiin kosteuspyyhkeillä pylly.kun kylvetettiin kuivattiin hiustenkuivaajalla ja vauva tykkäs! iho pysyi tosi hyvänä ja hoitokin oli ihan helppoa kun vain tottui.nyt poika 5 kk vanha ja jalat ihan ok.meille sanottiin, että ei saa kuljettaa kaukalossa ja myös kirjallisissa ohjeissa luki näin.meillä oli autossa vaununkoppa ja siinä turvaverkko. jälkeenpäin kun ajattelee ei se niin vaikeaa ollut ja aika meni tosi nopeasti.ainoastaan nukkuminen vauvalla oli huonoa.ähelsi kaiket yöt.kuulemma yleistä lastavauvoilla kun joutuvat nukkumaan koko ajan selällään ja vatsavaivat näin lisääntyvät.vyöhyketerapia auttaa kyllä. ei kannata jännittää etukäteen lastan laittoa.. pieni vaiva loppujenlopuksi!
 
itsellä poika -03 oli perätilassa vielä rv36 kunnes kääntyi edellisenä yönä todennäköisesti kun oli kääntö hommiin meno.Ei ollu muuta kuin lonkat vähän leveellään eli himpun verran löystyneet lonkan kudokset jotka palautuivat.SIIS TERVE LONKKAINEN KAVERI VAIKKA OLIKIN kauan.
Sekä tuttuni/ystäväni lapsi oli aivan viime metreille perätilassa eikä mitäään päivystys sektiolla leikattiin kun rupesi pyrkimään ennekuin määrättyä leikkaus päivää... :)

välttämättä ei mitään ole mutta ainahan se mahdollisuus on myös ei perätila vauvallakin :hug:
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 29.04.2007 klo 16:40 xxx kirjoitti:
Kiitos jo tulleista viesteistänne.

Nuppu-82, mitenkä voin laittaa yksityisviestiä? Pitääkö minun siis ensin kirjautua?

Lisää kokemuksia kuulen mielelläni jos niitä vielä tulee. Mutta mukava oli kuulla näistäkin ja kyllähän se toki näin on, että pieni vaivahan tuo lonkkaluksaatio loppupeleissä on verrattuna moneen muuhun asiaan, mutta kaikkeahan sitä miettii ja suurenteleekin asioita päässään kun ei niistä niin tietoa ole.

rekistöröidy ja kirjaudu sisään...sillä pääset laittamaan viestiä...
 
Lokakuisen äiti
\
Alkuperäinen kirjoittaja 29.04.2007 klo 20:23 xxx kirjoitti:
Kiitos "Lokakuisen äiti" omasta kertomuksestasi. Mukava kuulla että teillä on kaikki mennyt hyvin ja tosiaankin, kiva kuulla ihan henk.kohtaisia kokemuksia ennemmin kuin "kuulopuheita".

Kyselisin vielä lisää....=)

Mitenkä nukuttaminen onnistui? Eli nukutetaanko sitten vauvaa selällään? Eikö tämä ole hankalaa, kun miettii että eikö kylkiasento ole ihan pienelle vauvalle parempi jos sattuu vaikka puklailemaan tms? Mutta tässä tilanteessa ei taida vaihtoehtoja juuri olla.

Pitikö vaippojen olla normaalia isompia että sai ne mahtumaan päälle kun lasta on välissä?

Olen jo kerennyt miettiä tuota lapsen kuljettamista autolla jos lastan joutuu käyttöön ottamaan, mutta ilmeisesti sitten kuitenkin tuossa turvakaukalossa onkin mahdollista vauvaa lyhyen matkaa kuljettaa.

Kun lasta sitten otetaan pois esim. 2-3 kk ikäisenä, mitäs sitten jos myöhemmissä kontrolleissa selviääkin ettei lonkat olekaan vielä kunnossa, alkaako sitten sama ruljanssi uudelleen?

Hmm, ei taida meikäläiseltäkään irrota enempiä kysymyksiä tällä erää.. vaikka kova kyselemään olenkin

;)

Totta on tuo, että onneksi teilläkin huomattiin tuo luksaatio heti varhaisessa vaiheessa, on siten helpompi hoitaa.

Oli oikein mukava lukea kertomuksesi ja kuulen mielelläni mitenkä teille kontrollissa kävi. Onnea matkaan kontrollia varten ja mukavaa kevättä teille ja tulevaa kesää! B)
Hei!

Meillä oli sitten eilen kontrollikäynti, ensin oli ultralla tutkimus ja vähän myöhemmin lääkäri tutki lonkat. Kaikki oli hyvin, lonkat oli aivan normaalit. Seuraava kontrolli tulee olemaan vielä kun tyttö on kävellyt kolme kuukautta eli tämän ajan joudumme sitten itse varaamaan, kun sen aika on.

Silloin kun meille selvisi, että lasta joudutaan laittamaan, kysyin lääkäriltä kuinka hyvin tämä keino lonkat saa kuntoon, lääkäri vastasi, että ei uskalla sanoa, että 100 %:n varmuudella, koska kaikki on aina mahdollista, mutta lähes kuitenkin. Lastenkirurgi ensimmäisellä tapaamisella sanoi, että uskaltaa oikeastaan sanoa.. 100%:n. Lastaa pidetään se 2-3 kk, meillä riitti se 2 kk. Näillä 2 viikon välein kontrolleillahan tilannetta koko ajan seurataan, jos 2 kk ei olisi riitänyt olisi lastan pitoa jatkettu.

Istuimen käyttömahdollisuuteen varmasti vaikuttavat vauvan koko ja sen myötä lastan koko (näitä on eri kokoisia) ja istuinmalli eli kuinka leveä se on. Meilläkin ohjeissa luki, että pitää käyttää koppaa, mutta lääkäriltä saimme luvan käyttää auton istuinta. Nämä asiat siis kannattaa tietysti varmistaa, jos lastahoitoon joudutaan.

Vaippoja myös pystyimme käyttämään ihan "omaan kokoon" sopivia, paitsi ne aivan pienimmät new bornit eivät mahtuneeet.

Vauva tosiaan nukutetti selällään koska lastan kanssa ei saa makuuttaa kyljellään, eikä tietenkään edes pysty. Sektiohaavan takia aluksi imetin aina makuullaan, silloin laitoimme jotain pehmeää tukea vauvan selän taakse, jotta asennon sai hieman paremmaksi. Myöhemmin sitten imetin normaalisti istuvilteen. Imetystukilistan sivuiltakin löytyy apuja lonkkalastavauvan imetykseen.

Meillä nukuttiin alku aika huonosti, mutta se onko huonot unet kenties osittain johtuneet lastasta, emme voi tietää. Tyttö on syönyt tiheään ja sen vuoksi heräillyt aina usein. Viime viikkoina vasta alkanut helpottamaan, vaikka lastakin on ollut jo pois yli 4 kk.

Elämä toki olisi ollut helpompaa ilman lastaa, mutta se on oikeasti niin lyhyt aika ihmisen elämässä ja ajatella oikeasti, että tällä lastahoidolla lonkat tulee täysin kuntoon.

Onnea matkaan ja toivotaan joka tapauksessa tietenkin, että lastahoidolta välttyisitte.

Mukavaa Vapun aikaa!

Lokakuisen äiti
 
luksaatio
Onko lonkkaluksaatio vauvat olleet kovin toispuoleisia...päänmuoto tms. ja tietenkin esim kuinka vaikuttaa että vauva löytää molemmat kädet, eikä vaan toisen.?

tervehtii erään tospuoleisen vauvan äiti ja vauvalla oli lonkkaluksaatio myös.
 
Lokakuisen äiti
Meillä kaikki kehitys tapahtunut ihan normaalisti, ei ole ollut neuvolakäyntien mukaan vaikutusta mihinkään, esim. kääntymisiin. Samoin pään muoto on normaali. Pään kääntyilyä seurattiin, jos liikaa piti päätä vain toiselle puolelle, on hyvä pitää "virikkeitä" myös toisella puolella. Meillä lonkkaluksaatio oli molemmilla puolilla, toisella puolella lievempi.

Lokakuisen äiti
 
Meilläkään ei lonkkaluksaatiosta ole ollut muita seuraamuksia kuin että vasen jalka (jossa luksaatio oli) kääntyy hiukan kävellessä ulospäin. Lapsi oppi hitaasti liikkumaan (ei johtunut mitenkään luksaatiosta), ja 1,5-vuotiaana vein lastenkirurgille kun tyttö ei vielä kävellyt, ja olin huomannut että kun häntä kävelytti, vasen jalka kiertyi ulospäin. Sillä ei kuulemma ollut mitään vaikutusta kävelyn oppimiseen, mutta on ihan tavallista että luksaatiovauvan kävelyssä saattaa näkyä joku pieni virhe vielä viisivuotiaaksikin asti. Meillä se kai johtui jalan (vai lonkan) sisäkierteiden löystymisestä. Olisivat kyllä voineet sanoa sen jo silloin kun lonkkavaljaat pois otettiin niin ei olisi tarvinnut huolehtia...
 
Molemmat pojat meillä olleet pt ihan alusta asti ja molemmilla luksaatio. Molemmat saivat synnäriltä lähtiessä Von Rosen lastan heillä molemmilla hoitoaika oli tasan 6vko:a.

Kerran käytiinkontrollissa tarkastamassa lonkat ja saamassa isomman lastan. Ekan kanssa kaikki oli aluksi hankalaa mutta kakkosen kanssa tiesi jo miten toimia. Molemmilla kerroilla (syntyneet toukokuussa) oli kesä kovin lämmin, mutta lasta ei siltikän hiertänyt ihoa. Ja vaatteiden kanssa oli helppoa kun ei tarvinnut paljon pukea.

Aluksi käytimme kaukaloa, mutta kun saatiin isompi lasta ei kaukala enää voinut käyttää. Tällöin siirryttiin sellaiseen kuljetus kaukaloon jossa vauva makasi. Kannoin myös molempia paljon liinassa.

Nyt molempien poikien lonkat kunnossa ei ole tarvinnut käydä missään kontrolleissa sitten 6kk. Konttaamaan opipivat nopeasti ja kävelivät n 1v.

Nyt tällä kolmannella ei ollut luksaatiota mutta hän olikin oikeassa tarjonnassa.

Tässä hyvä linkki lonkkalasta sivuille: http://www.geocities.com/lonkkalasta/

 

Yhteistyössä