Perustulo l. kansalaispalkka

Ensinnä mietin, mistä rahoista nuo maksettaisiin. Toisekseen olettaisin sen nostavan tuloeroja entisestään.

Toisaalta voisin kannattaa, jos se summa olisi huomattavasti pienempi, kuin nykyään maksettavat tuet.
 
"vieras"
Meillä tuetaan nytkin aivan liikaa toimettomutta ja puuhastelua. Kansalaispalkkaa ajavat lähinä vihreät, jotta voisivat edelleen toimia runonlausujan tai vihreän teen juojan "ammateissa".
 
yufuyf
Oletettaisiinko sitten, että kaiken maailman deekut, nistit, mielenterveysongelmaiset ja vanhukset kykenisivät itse perustulon voimin pitämään huolta itsestään, järjestämään itselleen asunnon ja mahdollista apua, säännöstelemään tulonsa siten, että ne riittävät päihteiden lisäksi perus elämiseen yms.?

Joka tapauksessa tilanne tulisi olemaan se, että toiset tarvitsisivat ja yhteiskuntarauhan nimissä myös saisivat enemmän tukea.
 
Kansalaispalkka olisi ehdottomasti kokeilemisen arvoinen ajatus. Ja jotta ketju ei täyttyisi niistä "millä tämä maksettaisiin" -viesteistä, niin todettakoon, että useissa laskelmissa järjestelmä ei maksaisi yhtään enempää kuin nykyinenkään sekava tukiviidakko. Ja senkin väärinkäsityksen voisi vielä oikaista, että kansalaispalkkaahan saisivat siis ihan kaikki (kyllä, myös sinä); verotus hoitaisi kansalaispalkan kohdentumisen oikeudenmukaisella tavalla.
 
  • Tykkää
Reactions: Data ja Viikate
[QUOTE="vieras";27340260]Meillä tuetaan nytkin aivan liikaa toimettomutta ja puuhastelua. Kansalaispalkkaa ajavat lähinä vihreät, jotta voisivat edelleen toimia runonlausujan tai vihreän teen juojan "ammateissa".[/QUOTE]

Nykyään voi helpommin viettää tuossa asemassa. Koko idea olisi siinä että palkka tulisi kaiken muun lisäksi, vaikka tekisit viisi tuntia viikossa.
 
  • Tykkää
Reactions: Viikate
Oletettaisiinko sitten, että kaiken maailman deekut, nistit, mielenterveysongelmaiset ja vanhukset kykenisivät itse perustulon voimin pitämään huolta itsestään, järjestämään itselleen asunnon ja mahdollista apua, säännöstelemään tulonsa siten, että ne riittävät päihteiden lisäksi perus elämiseen yms.?
Olisko sinulla mielessäsi joku toinen tulonsiirtojen toteuttamisen tapa, jolla tuo edellä kuvaamasi ihme toteutettaisiin?
 
"vieras"
Alkuperäinen kirjoittaja Isämies;27340325:
Kansalaispalkka olisi ehdottomasti kokeilemisen arvoinen ajatus. Ja jotta ketju ei täyttyisi niistä "millä tämä maksettaisiin" -viesteistä, niin todettakoon, että useissa laskelmissa järjestelmä ei maksaisi yhtään enempää kuin nykyinenkään sekava tukiviidakko. Ja senkin väärinkäsityksen voisi vielä oikaista, että kansalaispalkkaahan saisivat siis ihan kaikki (kyllä, myös sinä); verotus hoitaisi kansalaispalkan kohdentumisen oikeudenmukaisella tavalla.
5.400.000x500€x12=32400000000 eli 32 miljardia ja valtion tämän vuoden budjetti liikkuu 50 miljardin paikkeilla ja siitäkin on 7 miljardia velkarahaa...
 
[QUOTE="vieras";27340388]Otetaan molemmista paras puoli käyttöön, eli lopputulema olisi palkkatulo, jolla jokainen saisi tulla toimeen niin kuin parhaaksi näkee.[/QUOTE]

Eli nykyinen malli jossa pienipalkkainen saa melkein saman kuin toimeton on mielestäsi hyvä? Missä tulottomalla ei ole rahallisesti väliä asuuko yksin paremmassa vai halvemmalla kommuunissa?
 
[QUOTE="vieras";27340423]5.400.000x500€x12=32400000000 eli 32 miljardia ja valtion tämän vuoden budjetti liikkuu 50 miljardin paikkeilla ja siitäkin on 7 miljardia velkarahaa...[/QUOTE]

Olet selvästikin ymmärtänyt väärin idean.
 
Maksettaisiinko kyseinen tuki myös lapsista? Korotettaisiinko veroja, jotta tuo menekki saataisiin katettua? Paljonko summa olisi? Poistaisiko se kaikki muut tuet eli asumistuen, opintotuen, lapsilisän, kelan elatustuen, työttömyystuen, vammaistuen, eläkkeen yms?
 
[QUOTE="vieras";27340423]5.400.000x500€x12=32400000000 eli 32 miljardia ja valtion tämän vuoden budjetti liikkuu 50 miljardin paikkeilla ja siitäkin on 7 miljardia velkarahaa...[/QUOTE]

Joo, eli et ole tajunnut kansalaispalkan ajatusta lainkaan. Täällä on toinen laskelma tuolla käyttämälläsi 500e summalla: Perustulo 500 euroa/kk – katso laskelma! — Altti Salomäki

Huom. En ota kantaa laskelman oikeellisuuteen sen paremminkin kuin palkan tasoonkaan; tarkoituksena on pelkästään selventää sinulle kansalaispalkan ideaa.
 

Yhteistyössä