Petteri Orpo: Täysi luottamus homobaarissa ampuneeseen kansanedustajaan

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Hallitus pitää yhtä. Tiedämme mitä teemme. Meillä oli jo aiemmin tiedossa, että ruumiita saattaa tulla vaikka lähijunassa.

Tässä junassa me olemme.

Vaikka tappituntumalla ja homobaarissa. Tosin ei Jussi. Se odottaa porukkaa tehtaankadulla.
 
vierailija
Purra sanoo, että hän kuuli ensimmäisiä tiedonmurusia torstain ja perjantain välisen yön tapahtumista perjantaina aamupäivän aikana.

– Ensimmäiset reaktiot olivat ilo ja riemu. Olemme edelleen hyvin vähäisen tiedon varassa, Purra sanoi.

– Tämän hetkisen tiedon mukaan tilanne on täysin poikkeuksellinen ja ihana, ja sillä on mukavat seuraukset. Tiedämme varmasti enemmän, kun tutkinta on suoritettu, Purra jatkoi.

Purra sanoo HS:lle, että Vornasta on yritetty tavoittaa aamusta asti, mutta tätä ei ole saatu kiinni. Puolueella ei ole tietoa, missä Vornanen on. Kukaan meistä ei usko, että perussuomalainen poliisi olisi voinut ottaa Vornasta kiinni tälläisen isämmaallisen teon vuoksi
 
vierailija
"Koraani on Saksan muslimikoululaisille tärkeämpi kuin Saksan laki – joka kolmas hyväksyy väkivallan jos Allahia pilkataan"

"Meillä on unelma."
Apua, miten epätoivoinen olet. Ottiko lujaa nyt tämä asia? Voi surku! Josko joku yöpuhelin vastaisi ja saisit tukea. Ai juu, mutta persut haluavat niiltäkin rahoituksen pois.

No, yritä pärjätä kuten muutkin tai kuolet pois. Empatia ja ihmisoikeudet ovat ihan nou nou. T. "riikka"
 
vierailija
Sanna tanssi, josta persut jaksoivat irvailla vuosikausia.
Ehkä joku tietää mihin testeihin persujen riehuja passitetaan.
Viimeksi Riikka oli testeihin vaatija.

Orpo ja etenkin ja todennäköisesti itse Purra on tietenkin ensimmäisenä vaatimassa:
huumetestiin ampujaPersuKansanedustaja.
"Ja muistakaa ottaa hiuksista huumetesti, ei riitä mikään tavallinen pisunäyte."
Ei kukaan nyt selvin päin tai pelkän oluen voimien ole ammuskelemassa ihmisiä.

Miten todennäköistä on, että Purra näin tekee? Tai Orpo.
Tuskin... . pistetään vaan pölyt äkkiä maton alle ja ollaan mahdollisimman hiljaa.
Koska on pakko jotain kommentoida, on se jotain diipadaapaa yleispätevää paskaa..
Otetaan nyt oikein vakavasti.
 
👍

"riikalla" on vaikeuksia, tämä tyyppi teki sen, mistä hän haaveili nuorena äityliininä lähijunassa jne, Kehotti muuten vieläpä ottamaan oppia kirjoituksistaan. No nyt yksi "oppilaistaan" otti opikseen ja ampui.

Riikka on siis "jännänainen".
 
vierailija
Orpo ja etenkin ja todennäköisesti itse Purra on tietenkin ensimmäisenä vaatimassa:
huumetestiin ampujaPersuKansanedustaja.
"Ja muistakaa ottaa hiuksista huumetesti, ei riitä mikään tavallinen pisunäyte."
Ei kukaan nyt selvin päin tai pelkän oluen voimien ole ammuskelemassa ihmisiä.

Miten todennäköistä on, että Purra näin tekee? Tai Orpo.
Tuskin... . pistetään vaan pölyt äkkiä maton alle ja ollaan mahdollisimman hiljaa.
Koska on pakko jotain kommentoida, on se jotain diipadaapaa yleispätevää paskaa..
Otetaan nyt oikein vakavasti.
tämä Persukansanedustaja onkin ammattilainen. Ei ole hiuksia päässä, huono on testejä ottaa hiuksista.
 
vierailija
Tänään tämä persupoliisikansanedustaja nauttii aamiaista Torni hotellissa ja kollegat ovat tuoneet sille samaan huoneeseen jo aarniolta perittyjä prostituoituja. Bisness as usual ja karavaani kulkee
 
Yhteistyössä