Pettymys vauvan sukupuoleen :(

[QUOTE="Poikia4";26815791]Eilen ultrassa saimme tietää, että neljäs poika tuloillaan... Ja nyt pettymys on valtava Olen kateellinen kaikille jotka saavat tyttöjä ja ajatus siitä, ettei meille tule ikinä omaa pikkuprinsessaa on kauhea Olen niin pettynyt, että oikein hävettää. Olisin niiiiiin halunnut pienen tytön. Lapsi on kuitenkin ultran mukaan terve, joka tietenkin on tärkeintä, mutta kyllä silti olen todella pettynyt



Pääseeköhän tästä tunteesta koskaan yli?[/QUOTE]

Kuten itsekin sanoit, niin tärkeintä on, että lapsi on terve. Ymmärrän kyllä että tilanne harmittaa, mutta ei kateellisuus kannata tuossa asiassa. Itse olen onnellinen ihan kumpaa sukupuolta vain olevasta lapsesta. (Itsellä kaksi tyttöä ja miehellä yksi tytär) Joten, jos tulee lisää tyttöjä niin onpahan vaatteita valmiiksi ja isukki on entistä enemmän naisten piirittämä ja jos tulee poika niin pääsee isä hyvällä omallatunnolla hankkimaan pojalle (ja itselleen) autoradan...

Kyllä sinä tilanteesta yli pääset. Aivan arapapeliähän tuo sukupuoliasia on, jotenka ken leikkiin ryhtyy...

Mutta jokatapauksessa toivon, että pääsisit asian yli ja piristyisit, jotta voit täysillä nauttia uudesta elämän ihmeestä. :heart:

 

Pääsee siitä yli. Kyllä minä ymmärrän että sitä toivoisi tyttöä. Meillä on 3 tyttöä ja aiemmin ajateltiin, että poika olisi ihana saada. No ei sillä sukupuolella enää ole edes väliä, jos vielä muksu saadaan. Jos vain voisi saada normaalin täysiaikaisen lapsen.
No nyt olen vihdoin kunnolla käsittänyt, että ehdottomasti tärkeintä olisi terveys. Se ei ole minulle enää vaan lause, jonka olen muka sisäistänyt, ja alitajuisesti miettinyt että 'muille, muttei meille'
No nyt meillä on ylivilkas esikoinen, joka jaksaa keskittyä 10 minuuttia kauemmin vain tanssiin ja musiikkiin.
9kk tyttövauva, jolla on melko varmasti Turnerin oireyhtymä.
Ja 1,5 kuukauden ikäinen pikkukeskonen.

 

Tsemppiä ap, kyllä sinä varmasti siitä pettymyksestä pääset eroon ennen vauvan syntymää.
Ja viimeistään sillä hetkellä kun saat hänet syliisi, hän on juuri se ainoa oikea.

Mutta ymmärrän tunteesi kyllä.
Ja ihan turha täällä on ihmisten selittää, että ei ne kaikki tytötkään ole prinsessoja.
Kyllä se tytön toive on jotain vähän syvällisempää kuitenkin, kuin se että pääsisi vauvaa pukemaan röyhelövaatteisiin.
Sitä on oikeastaan vaikea selittää, mutta tiedän itse miten halusin ja kaipasin edes sitä yhtä tyttöä.
Sitä on vaikea pukea sanoiksi, vaikea ehkä edes oikein ymmärtää.
Mutta se halu/tarve vain oli jossain hyvin syvällä sisimmässäni.

Uskon, että neljäs poikakin olisi minulle ollut lopulta aivan yhtä rakas. Mutta kyllä siinä kyynel jos toinen valui niin minun kuin mieheni poskille, kun ensimmäisen kerran saimme tyttäremme syliimme.

 

Olen monesti miettinyt tätä erityisesti äitien toivetta saada tyttö. Mistä se johtuu? Että voidaan pukea vauvaa ja lasta nätteihin mekkoihin, leikkiä "nukkeleikkejä" siis? Vai onko kyse ajatuksesta, että sitten olisi oman tytön kanssa niitä tyttöjen juttuja?

Minä olen kahden pojan äiti. Kun kuulin rakenneultrassa, että kuopuksemme on poika, olin ihan sekunnin miljoonasosan aivan hitusen pettynyt. Tiedän, että lapsilukumme on tässä ja ajattelin, että olisi kiva saada pojan lisäksi tyttö.

Pettymys vaihtui kuitenkin liki samassa hetkessä (hetkelliseen) huojennukseen siitä, että kaikki vauvalla oli tuossa vaiheessa kunnossa. Ja nyt, yli kaksi vuotta myöhemmin, on hän oikein reipas 2-vuotias ja toistaiseksi tervekin. Ja maailman rakkainta minulle esikoisen lisäksi.

Pettymyksen tunteen siis ymmärrän, mutta ajattele asiaa syvemmällä tasolla: lapsesi ovat lainassa sinulla vain hetken. He eivät ole sinua varten, he ovat itseään varten. Eikä aina välttämättä ne haaveet siitä pienestä omasta tyttärestä täyty sellaisena, tyttö voi olla luonteeltaan hyvinkin erilainen kuin sinä. Omien toteutumattomienunelmien toteuttaminen tytön tai pojankaan kautta ei ole suotavaa, vaikken toki tarkoita, että ap tai isokaan osa tyttöä halajavista tällaista suunnitteleekaan.

Itse mietin myös, että pyrin olemaan paras mahdollinen äiti pojilleni. Oma äitisuhteeni oli huono eikä naiseuteni ole hyvin ehjää. Voisin antaa hyvin hyvin huonon esikuva omalle tyttärelleni.

 

Meillä 3 poikaa ja 1 siellä välissä tyttö. Tyttö ei ole koskaan tykänny mekoista ja röyhelöistä. Että jos se on syy haluta tyttöä,niin voi voi. Nyt kun ovat jo teinejä,niin ei oo kyl mitään välii kumpia ovat,eikä ollut mulle pienempänäkään.

 

MIKSI haluaisit tyttöä? Siitähän se kai on kiinni pääseekö pettymyksestä yli.

Jos haluat pukea lapselle mekkoja, ei ole mitenkään taattua että se lapsi haluaa niitä enää parivuotiaana pukea. Ja mekkoja voi pukea poikavauvallekin, tai nukeille.

Muuten en tiedä mikä sitten olisi se radikaali ero? Itselläni on kolme poikaa, ensimmäisen kohdalla toivoin tyttöä (kai siksi että olen itsekin ollut pieni tyttö enkä tiennyt pojista mitään, mekoista ja hörhelöistä en välitä), sen jälkeen olen ollut iloinen että on siunaantunut helppoja, fiksuja ja kivoja sekä tietenkin ennenkaikkea terveitä poikia. Ja etenkin lasten kannalta olen iloinen että sisarukset ovat samaa sukupuolta, tuttujen tyttö + poika ovat jatkuvasti toistensa kurkuissa kiinni.

Minulle riittä tyttökiintiöksi esikoisen paras ystävä joka on tyttö, ja äärettömän rasittava kantelija ja vikisijä. En ikinä jaksaisi sellaista käytöstä omalta lapselta, tosin en tiedä voiko tyttöä kasvattaa niin että tämä ei jatkuvasti juoksisi kertomaan joka pierusta aikuisille ja vikisisi taukoamatta? Pojille kun tällaisia peruskäytöstapoja ei ole erikseen tarvinnut opettaa.

Toki siihen tyttöönkin varmasti kiintyisi ja ehkä siitä kasvaisi poikien keskellä hiukan järkevämpi kuin perustytöistä, mutta olen silti iloinen että olen saanut kivoja ja helppoja poikia.

 

No voi voi............ Mä taas oon niin pettyny kun en saa tyttöä enkä poikaa!!!!!

 

Mites tää biologia? Kyllä se on se siittiö joka sukupuolen päättää, tämä opitaan ylä-asteella.

Joo, mutta joillain naisilla "eritteet" on semmosia, että y-siittiöt ei pääse etenemään tai lamaantuu.

 

Minulla on yksi lapsi ja myönnän kyllä odotusaikana hieman toivoneeni tyttöä, joskaan asialla ei ollut suuren suurta merkitystä. Mutta noita prinsessajuttuja kyllä vähän kavahdan... lapsi on lapsi, ei mikään nukke. Ei sukupuoli ainakaan pienen lapsen kohdalla niin kovasti määritä sitä, millainen lapsi on. Meidän tyttöä kutsutaan ennemminkin vekkuliksi tai marakatiksi, ei koskaan prinsessaksi

 

Minusta on aika inhottavaa kuinka toisten syvimpiä tunteita lytätään marisemalla siitä, että toinen ei muka osaisi olla onnellinen pojistaan tai haluaisi vain pukea lapselleen päälle röyhelömekkoja. Kyllä nyt on vähän syvemmistä asioista kuitenkin kyse. Se on jokin "mystinen" (ei toki oikeasti mystinen, vain lähinnä vaikeasti kartoitettava ja selitettävä) yhdistelmä biologiaa ja kulttuuria.

Kiinassa abortoidaan ja tapetaan tyttövauvoja, monissa muissa kulttuureissa toivotaan epätoivoisesti poikaa, koska tytöillä ei ole arvoa. Minusta on oikeastaan aika hemmetin ihanaa, kuinka paljon meillä toivotaan tyttöjä.

Minä ainakin halusin molemmat. Sain ensin tytön ja sitten pojan, ja olen ihan hemmetin tyytyväinen, että lapsenteko "voidaan nyt jättää tähän". Ei siis jää kaihertamaan se, että olisin vielä toista sukupuolta halunnut. Itkin kun sain tietää toisen lapsen olevan poika, ja olisin myös itkenyt jos olisin saanut sen tietää olevan tyttö. Kaikki tiedonmuruset tulevasta lapsesta vaikuttavat syvästi ja tekevät lapsesta todellisemman. Jos olisin tuntenut pettymystä, niin en todellakaan kaipaisi siihen tunnemyllerrykseen jotain kaksplussan kusipäätä selittämään kuinka minä en saisi lasta saada ollenkaan, kun tunnen väärin.

Minusta ihminen, joka olettaa että tällainen pettymys tarkoittaa kykenemättömyyttä rakkauteen, tai joka kuvittelee että ihmiset haluaa tyttöjä vain, että saisi pukea prinsessanukkea, hän on se, jonka vanhemmuutta ennemmin epäilisin. Ainakaan ei empatiakyky ole ihan täysin kehittynyt.

 

Kyllä minä ainakin ymmärrän pettymyksen, se on ihan inhimillistä. Se sen sijaan tuntuu aika pelottavaltakin, että miten suuria odotuksia ladataan mahdollista pientä tyttöä (tai poikaa) kohtaan. Entä jos sieltä ei sitten kuitenkaan tule sitä prinsessaa vaikka sukupuoli onkin oikea?

 

Tuskinpa sieltä on tilauksessa mikään prinsessa, mutta se nyt vaan on biologinen tosiasia että tytöt on tyttöjä ja pojat on poikia, tytöistä kasvaa joskus naisia ja pojista miehiä. Jokaisella lapsella on oma luonteensa ja kiinnostuksen kohteensa, ne nyt ei sukupuolesta riipu - mutta silti kyllä sillä sukupuolella on merkitystä ja joistain asioista puhutaan lähinnä samaa sukupuolta olevien läheisten kanssa jne.

Itse kuvittelin saavani pojan ja ultrassa hämmästyin, kun siellä olikin tyttö. Mutta olen todella iloinen että sain tytön Jotenkin se on tosi mukavaa, että tämä naisten ja äitien ketju suvussa jatkuu.

Jos vaan on läheiset välit lapsiin, niin sanoisin että viimeistään siinä vaiheessa kun syntyy lapsenlapsia, niin on eriasia olla äidinäiti kuin isänäiti... Useimmat naiset varmaan tukeutuu enempi äitiinsä kuin anoppiinsa...

 

Jep, tuo on totta. Sitten myöhemmin oma asema suhteessa lapsenlapsiin saattaa olla erilainen riippuen siitä, onko itse äidinäiti vaiko isänäiti. Ja on tosiaan ihan ymmärrettävää ja inhimillistä, että lapsen sukupuoleen saattaa pieni toive liittyä. Mutta jos pelkän sukupuolen takia esim tehdään lisää lapsia, niin se on jo hieman omituista, ainakin minusta. Ei se nyt ihan NIIN tärkeää voi olla.

Aika monella tutulla on kaksi tai kolmekin jompaa kumpaa sorttia.

 

Ap - ymmärrän tunteesi. Painin samojen tunteiden kanssa tällä hetkellä. Meillä tosin on hieman eri lähtötilanne. Kolmas on nyt masussa. Esikoinen on poika, kuopus tyttö. Kun kuopuksen rakenneultrassa saimme tietää tytön tulevan, se oli unelmieni täyttymys.. ja samalla aloin pehmittämään miestäni ajatukselle kolmannesta lapsesta. Minä suoraan sanoen toivoin vielä toista tyttöä. Koen vaan naisihmisenä tuon tyttöjen maailman lähemmäksi kuin poikien. Esikoisemme on ihana ja viisas poika, mutta suloisista suloisin tyttö teki lopullisesti haaveistani totta - tyttö ja poika perheessä.

Eli kesti 1,5 v saada mies mukaan kolmosen lupaan, söin "tyttödieettiä" ja ajoituksia tehtiin kalenterin kanssa. ja kuinkas kävikään, ovistesti näytti päin honkia muutamalla päivällä siinä kierrossa kun tärppäsi ja nyt masussa köllii pikkuinen poika. Olimme suoraan sanottuna pettyneitä/harmistuneita kumpikin ja nyt olen "masentunut". En siitä, että tulee poika, vaan siitä ettei meille koskaan tule toista tyttöä. Itku on tullut joka päivä, en pysty nukkumaan kunnolla, ruoka ei maita, raskaudesta meni koko maku ja koitan unohtaa edes olevani raskaana. Poikien nimiä ei edes tee mieli miettiä eikä shoppailu kiinnosta.

Toki teoriassa aina tajusimme, että voi sieltä poikakin tulla, mutta että näin sitten kävi... Kaksi vuotta kun haaveilee tytöstä (tai kummasta vaan), niin tippuuhan sitä korkealta.

Olen sata varma, että rakastan vauvaa ihan siinä kuin muitakin sisaruksiaan, siitä ei ole kyse. Vaan siitä, että joudun nyt luopumaan unelmistani kahden tytön äitinä. Meillä kun lapsiluku on nyt täynnä, ellei ihmeitä tapahdu.

 

ai niin, komppaan täysin mariska*n kommenttia ja samoja syitä miksi tytöstä vielä hetki sitten haaveilin.

 

mä olen pettynyt vain yhden lapsen kohdalla,hän oli kehitysvammainen.

 

Meillä on kumpaakin sukupuolta, vaan kun ei niitä "terveitä" lapsia ollenkaan

 

ja lapset annetaan niille jotka ne ansaitsevat. onnea vaan teillekin.