Pettymysten käsittely - kun suru ei hellitä

Miten teillä? Alun shokkivaiheesta on jo vuosia. Sitä seurasi viha ja suru. Nyt pitkiä kausia, jolloin asia ei ole aktiivisesti mielessä. Tietyissä asiayhteyksissä suru ja vihakin nousevat edelleen pintaan. Aivan kuin joku post-traumaattinen oireyhtymä, joka elää omaa elämääänsä.

Tänään minua onniteltiin. Koska aihe, josta onniteltiin ei ole tuottanut sisäistä tyytyväisyyttä (on vain laiha lohtu), sukelsin syvälle suruun.

Miten olette hoivanneet itseänne ja auttaneet eteenpäin?

P.s. olisi mukava tällä palstalla lukea muustakin kuin politiikasta...

 

Voiko pettymyksestä tulla surua? Eiköhän se ole kuitenkin katkeruutta

 

Keskustelu luotettavan/luotettavien ihmisen/ihmisten kanssa auttaa ja varsinkin niin, että kuuntelee sitä toista osapuolta.
Jos ei ole ihmistä jolle avautua ja jonka apuun uskaltaa luottaa, sitten hakemaan ammattiapua.

 

Psykedeelit ja kantsu itsellä auttaneet. On saanut käsiteltyä niitä vaikeita juttuja, esim. Olisi muuten varmaan ero tullut jos en olisi tätä psyke-terapiaa tehnyt, samoin tahattoman lapsettomuuden käsittely ja ilman jäämisen hyväksyminen. Siis tässä ei ole kyse mitenkään päihteillä asioiden turruttamisesta vaan apua niiden käsittelyyn. Maailmalla käytetään yleisesti esim. Saattohoidon hyväksymiseen tällaista terapiamuotoa. Ymmärrettävästi ei ole kaikille vaihtoehto, mutta kerroinpa vain mikä itselle apua tuonut.

 

Psykedeelit ja kantsu itsellä auttaneet. On saanut käsiteltyä niitä vaikeita juttuja, esim. Olisi muuten varmaan ero tullut jos en olisi tätä psyke-terapiaa tehnyt, samoin tahattoman lapsettomuuden käsittely ja ilman jäämisen hyväksyminen. Siis tässä ei ole kyse mitenkään päihteillä asioiden turruttamisesta vaan apua niiden käsittelyyn. Maailmalla käytetään yleisesti esim. Saattohoidon hyväksymiseen tällaista terapiamuotoa. Ymmärrettävästi ei ole kaikille vaihtoehto, mutta kerroinpa vain mikä itselle apua tuonut.

Olen katsonut muutaman dokkarin psykedeeleistä, joita käytetään masennuksen hoitoon. Varsin mielenkiintoinen terappiamuoto ja ilmeisen hyödyllinen useille.

 

Voiko pettymyksestä tulla surua? Eiköhän se ole kuitenkin katkeruutta

Voihan se olla sitäkin. Katkeruuden miellän sellaiseksi, jossa toivoo pahaa jollekkin ja sellaiseksi jossa pahaa mieltä halutaan levittää muille, ja erityisesti niille jotka ovat saavuttaneet sen mitä itse toivoo.

Suru on minulle voimatonta, ei ulospäin näkyvää.

 

Voihan se olla sitäkin. Katkeruuden miellän sellaiseksi, jossa toivoo pahaa jollekkin ja sellaiseksi jossa pahaa mieltä halutaan levittää muille, ja erityisesti niille jotka ovat saavuttaneet sen mitä itse toivoo.

Suru on minulle voimatonta, ei ulospäin näkyvää.

Katkeruuteen kuuluu juuri tuollainen sisäinen märehteminen

 

suru, viha, katkeruus. suru kannattaa surra silloin kun se aika on. joskus jäljelle jää viha ja katkeruus. niistä ei tahdo yli päästä. mutta sanonta sanoo, että viha ja katkeruus ei kauaksi kanna. vahingoittaa lähinnä itseä. itse käyn purkamassa tuntojani terapiassa. kovia kärsittyäni

 

Ap tässä vielä. Katkeruuden poistaminen kai edellyttää, että tunnistaa ja tunnustaa mitä itse on vailla ja on ennen kaikkea valmis tekemään esimerkiksi ponnisteluja saavuttamattoman toiveen eteen.

Oman toiveeni saavuttamiseksi (yhden niistä) olen tehnyt paljon asioita. Siltikään en ole sitä saavuttanut.

Toinenkin iso toive oli lapsesta. Sen eteen ei voi oikein tehdä mitään. Sitä asiaa ei voi korjata ponnisteluilla.

 

Ap tässä vielä. Katkeruuden poistaminen kai edellyttää, että tunnistaa ja tunnustaa mitä itse on vailla ja on ennen kaikkea valmis tekemään esimerkiksi ponnisteluja saavuttamattoman toiveen eteen.

Oman toiveeni saavuttamiseksi (yhden niistä) olen tehnyt paljon asioita. Siltikään en ole sitä saavuttanut.

Toinenkin iso toive oli lapsesta. Sen eteen ei voi oikein tehdä mitään. Sitä asiaa ei voi korjata ponnisteluilla.

Katkeruudesta irti pääsemiseen voi auttaa myös se, että opettelee antamaan anteeksi niille, jotka ovat satuttaneet.
Mennyt on mennyttä ja otat sen niin, että selvisit kuitenkin kaikesta, eli tavallaan voitit jos sut yritettiin rikkoa tarkoituksella.
Anteeksi antaminen, etenkin silloin kun kukaan ei ole pahoillaan sulle mistään, on vaikeaa...mutta se kannattaakin tehdä itsensä takia.

 

Katkeruudesta sen verran että Carrie Fisher sanoi kerran : Resentment is like drinking poison and waiting for the other person to die.

minä olen omassa elämässäni koittanut kovasti sisäistää tämän lausahduksen. Välillä onnistuu paremmin, välillä huonommin. Mutta varmaan 90% ajasta pystyn nousemaan sieltä katkeruuden suosta kun ajattelen asian Carrie Fisherin lausahduksen mukaisesti. Sillä eihän siitä katkeruudesta tule koskaan mitään positiivista - se ON tosiaan vain pelkkää myrkkyä.

 

Mun mielestä surun tarkoituksena ei suinkaan ole jäädä siihen murheeseen ja lohduttomuuteen. Suruhan on tieto siitä, että asia/tilanne/ihminen/hetki minkä sen aiheutti, kosketti ja siksi on myös tärkeä. Se myös aikanaan auttaa huomaamaan ja ymmärtämään asioita. Arvostamaan pieniä juttuja. Toki jos tuntuu siltä, että ei pääse eroon surumielisyydestä tai negatiivisesta olostaan, niin kannattaa hakea ulkopuolista apua esim. mt-hoitajalta tai terapiasta. Toinen ihminen kuulee ja näkee tilanteet eri tavoin ja antaa työkaluja sekä uusia ajatuksia siihen omaan läpipääsemättömään hetkeen. Itselleni auttoi suuresti isojen menetyksieni jälkeen terapiakäynnit, omien tunteiden ja ajatusten ääneen sanoittaminen ventovieraalle sekä ventovieraan omat terävät havainnot, huomiot ja hyväksymisetkin sille tunnekirjolle ja lamaukselleni.

Ja elämässä nyt vain sattuu asioita. Joillekin jopa voimme jotakin ja jotkut sitten jäävät ihmetyksiksi. Ja joskus pitää käväistä ns. syvässä vedessä nähdäkseen, että kannattaa katsoa tämä hetki ja seuraavakin.