Pieni lapsi ja portaat

Tuli tosta "läheltä piti" -ketjusta mieleen tälläinen asia: ollaan just muutettu ja uudessa asunnossa on portaat. Minkälaisia kokemuksia löytyy pienten lasten liikkumisesta portaissa? Meidän kaksi vuotiasta luonnollisesti kiinnostaa portaat ravaisi niissä vähän väliä. Portit on ylhäällä ja alhaalla, mutta mielestäni on tärkeää, että oppisi niissä kulkemaan enkä viitsisi koko aikaa kieltäkään, kun tuntuu että portaat kiinnostaa silloin vain enemmän. Toisaalta hirvittää jos jotain sattuukin, niin syy on ihan oma :| Eli onko sattunut isompia haavereita vai onko selvitty pienillä kuhmuilla vai pidetäänkö portit kiinni, kunnes on vähän vanhempi?
 
lilo
Meillä on myös portaat ja portit on pidetty kiinni siihen asti kunnes on osannut hyvin kulkea. Harjoiteltu portaissa menoa aikuisen kanssa, mutta yksin eivät ole päässeet kiipeilemään.
 
vieras
Harjoitus tekee mestarin, suosittelen harjoittelemaan siten, että joku on alkuvaiheessa aina varmistamassa takana, ettei pääse tippumaan. Ylöspäin menon oppii paljon helpommin kuin alaspäin.
 
Pidä portteja auki aina kun olet valmiina lapsen kanssa kulkemaan rappusissa. Yöksi ja ruuanlaiton ajaksi pistä kiinni. Vähitellen taito karttuu.

Meillä ei enää laiteta portteja rappusiin, jos 2v vieraita tulee.
 
naksu
Meilläkin harjoitellaan portaissa kulkemista, poika on nyt 1.5v.Ylös etuperin "kontaten" ja alas peruuttaen. Portti on jo ollut alhaalta pois pari kuukautta ja portaisiin saa mennä vain aikuisen kanssa ja hyvin on toiminut. Ylhällä on vielä portti varmaankin pitkään.
 
Alkuperäinen kirjoittaja muhku:
Tuli tosta "läheltä piti" -ketjusta mieleen tälläinen asia: ollaan just muutettu ja uudessa asunnossa on portaat. Minkälaisia kokemuksia löytyy pienten lasten liikkumisesta portaissa? Meidän kaksi vuotiasta luonnollisesti kiinnostaa portaat ravaisi niissä vähän väliä. Portit on ylhäällä ja alhaalla, mutta mielestäni on tärkeää, että oppisi niissä kulkemaan enkä viitsisi koko aikaa kieltäkään, kun tuntuu että portaat kiinnostaa silloin vain enemmän. Toisaalta hirvittää jos jotain sattuukin, niin syy on ihan oma :| Eli onko sattunut isompia haavereita vai onko selvitty pienillä kuhmuilla vai pidetäänkö portit kiinni, kunnes on vähän vanhempi?
no meillä tuo vajaa 2v tyllerö menee jo kun vanha tekijä portaat ylös ja alas.
meillä ei ole portteja ollenkaan,eikä ikinä ole vielä yhtään kuhmua saatu :)
antaisin kyllä siis lapsen harjoitella portaissa menemistä!meillä ainakin harjoiteltiin niin että minä olin ensin siellä takana vahtimassa kuinka onnistuu,mutta tosi ketterästi se onnistui!
 
Meilläkin ollaan harjoiteltu portaita heti, kun niistä kiinnostuttiin. Nyt 1v5kk menee niitä ylös ja alas kuin vanha tekijä. Tottakai portit ovat kiinni normaalisti, mutta aina saa itse mennä ylös ja alas kun haluaa.
 
XXS
Meillä poika oli juuri täyttänyt 2v. kun muutettiin kaksikerroksiseen asuntoon. Portaissa kulkemista harjoiteltiin alkuksi ahkerasti ja ehdoton sääntö oli, että käsissä ei saa olla lelua eikä mitään muutakaan,jotta huomio pysyy siinä portaissa kävelemisessä. Portteja meillä ei ollut mutta ei onneksi tapahtunut kaatumisiakaan - jos ei äidin kompastumista lasketa mukaan.
 
porttivahti
Meillä on portti ihan siksi, ettei minun tarvitse pelätä että lapsen leikki menee liian lähelle portaita, esim. leikkii autoleikkiä ja peruuttaa ja komuproikin rappusiin. Tai että sinne lennättää jonkun lelun,a uton nyt lähinnä.

Portti ei ole kiinni, vaan vain siirretty siihen portaikon eteen. Saa siis itse avattua ja pääsee menemään.

Meillä opeteltiin kulkemaan portaissa oikein, eli kävellen naama menosuuntaan ja onhan siinä kaide, seinästäkin saa tukea, ja aikuisen kädestä.

Nopeasti oppivat taitaviksi kulkemaan.
 
maanvaiva
meillä nuorempi poika oli 1v9kk kun muutettiin uuteen asuntoon , jossa portaat. Portteja ei koskaan hankittu, poika osasi niin varovaisesti mennä portaita ihan itte alustapitäen - ihanaa! portit on niin hankalat.
Mutta yksilöllistähän se on.
 
minnukka82
meilläkin on portaat poika täytti sinä vuon 2kun muutettiin tähän ja on kyl muutaman kerran tullu alas noin portaat vaikka on portit. alhaalta se kiskas portin seinästä irti :eek: ja nykyään se osaa jo avata ite ton yläkerran portin ite. ikää nykyään 3v..
 
Meillä ainaki oli edellisessä asunnossa niin liukkaat portaat, että itekin luistelin ne alas kerran saaden selän tod. kipeeksi. Meillä ei vielä 2,5v iässä olisi muistanut aina, että pitää mennä pylly edellä koko matka, vaan saatto kokeilla lopussa jo jotain muuta tyyliä. En olis ilman portteja ollu. Ja meillä oli vielä niin päin, että olohuoneesta lähdettiin alaspäin, joten vaarallisempi näin, kerrasta olis ollu sit alhaalla. Harvemmin alhaalla makkareissa tuli oltua.
 

Yhteistyössä