***Pikkukakkosta odottavat***

Heippa piitkästä aikaa. :wave:
Olin unohtanut salasanan ja nyt vasta sain aikaseks pyytää uuden tuonne sähköpostiin.

Onnea kaikille vauvautuneille. :flower:

Täällä olisi tällä hetkellä viikkoja kasassa 33+5. Kaikki aikalailla reilassa ja nyt vaan kovasti malttamattomana odotellaan että viikot kuluisivat ja saisi sen oman pienokaisen jo syliin. :heart: Eilen kävin neuvolassa ja siellä kaikki kaikinpuolin hyvin ja seuraavana oliskin sitten loppuraskauden lääkärikäyntiä tiedossa muutaman viikon päästä. Hemoglobiinikin oli ottanut nousun hienosti ja oli taas 132. :) Painoa on tullut yhteensä nyt 8kg koko aikana. Esikoisen aikana oli samoilla viikoilla tullut 10kg. Eli aika samoihin lukuihin mennään kaikenkaikkiaan varmaan sitten lopussa.

Tarvikkeet on aikalailla kasassa ja kohta puoliin kun äitiyslomakin alkaa (9vrk!) niin voisi ruveta pienen omaa pesääkin jo laittaa kasaan. Jotain ihan pieniä juttuja on mitä vielä haluaisi ostaa, mutta ehtiihän tässä. Meille tuli nuo phil&teds rattaat ja on nyt ollut tuolla esikoisella käytössä ja tykkään kovasti!!

Olosta sen verran että viime viikot on ollut aika raskaita fyysisesti. Joka paikkaa kolottelee ja yöt on yhtä tuskaa. On kyllä selvästi raskaampi raskaus kuin esikoisen odotus.

Talvicilla ihana maha. :heart:
 
minttumi
Mielenkiinnolla ootan käyttökokemuksia teiltäki sitten noista vaunuista... Oliko teillä ne explorerit tjsp.? Mä tosiaan ku mietin et jos sitten käy niin et esikoinen ei vaunuissa enää suostu pahemmin olemaan niin saattaa olla et sitten ku vauvaki on isompi niin hommais tommoset... Se työntösuunnan "vaihdottomuus" tosin epäilyttää mut ihanan ketterän ja pieneen tilaan menevän näköset kyllä on. Parit näin ku käytiin tivolissa pojan kanssa muuten en oo livenä näitä vaunuja nähny... Miten teillä esikoinen sopii noihin vaunuihin istumaan? :)



Täällä alko tänään 32.viikko jo! :heart:
Mihin ihmeeseen tää aika oikeen menee! Mullahan loppuu aika kesken!
Ukko lähtee tosiaan n.kk päästä muualle töihin ja tulee takasin la:n tienoilla. Niin sitä ennen pitäs laitella täällä kotona jutut valmiiks vauvaa varten :) Totesin nimittäin (ja en kaikki pysty ilman ukkoa tekemään, miesten hommia ;) ) etten pysty tuon esikoisen kanssa kauheesti tekemään kaikkee... Eilen laitoin vauvanvaatteita taas kaappiin ja koko ajan sais olla nostamassa poikaa pois ku se kiipes lipaston päälle että pääsis pudottamaan hyllyltä tavaroita alas :whistle:
Meillä tuo esikoinen on välissä melkosen vilkas tapaus :D


Täällä on alkanu olemaan sillon tällön semmosia sukkapuikko supistuksia vai miksikäs niitä nyt sanotaankaan... Niinku sukkapuikolla tuikittas jonnekki tuonne kohdunsuulle...
Pitää varmaan juua enemmän ja välttää suolasta ku sormus juuttuu kiinni ku turvottaa...

Talvicci ja Torsti rv.31+0 :heart:
 
Onnea Ninatus!!!:flower:
Me ollaan myös päädytty noihin exploreihin ja ens viikolla käydään hakemassa=)
Talvicilla niin ihana masu!:)
Täällä on alkanut olemaan ajoittain närästystä ja liitoskivuiltakaan ei olla vältytty,mutta asiaan kuuluvaa ja pienillä vaivoilla ollaan tähän mennessä selvitty.
Tässä meitin rv 30 masukuva:)
[/URL][/IMG]
-Suffi&Tähti rv 31+0:heart:
 
Heips :)

Pääsiskö tähän pinoon mukaan? Laskettu aika mulla on kyllä vasta maaliskuussa 2012, mutta pikkukakkosta tässä odotellaan joka tapauksessa :) Viikkoja kasassa vasta 7. Ennestään on tytär 07/10.

Mutta tosiaan laskettu aika 10.3 ja synnytyssairaalana Kätilöopisto.

Talviccilla tosi komee maha :)
 
Tervetuloa mukaan jendde :wave:
Kiitos :D Millanen vointi sulla on nyt ollu? :) Ja minkäs ikänen oot? :)

Suffi
Monet on kyllä kehunu noita phil&tedsejä :) Sullakaan tainnu tulla mitään muuta mahaa vain :D

Huomasin tuolta toisesta pinosta että hemari on saanu nyyttinsä jo syliin :) Paljon onnea pikkuneidin syntymän johdosta! :flower:
Toivottavasti kuullaan pian kuulumisia tarkemmin :wave:
 
Talvicci Mulla olot on pelkkää pahoinvointia, mut sehän kuuluu asiaan :) ekaa neuvolaa odotellessa, joka on 3.8. Niin ja ikää multa löytyy jopa 19v :D
Mä oon tuolla masukuva ketjussa välillä seuraillu, ja tää sun maha on jääny mieleen jotenkin, kun on noin nätti maha. Ihan edessä taitaa olla?

Ja onnea vauvan saaneille! hirveen kaukaiselta tuntuu vielä omalla kohdalla synnytys. Pikkuhiljaa :)
 
Viimeksi muokattu:
Tervetuloa Jendde!:wave:
Talvicci Juu kyl ne kilot on tainnu aika hyvin tuonne masuun sijoittautua:) Nyt on tullu tähän mennessä 7kg,vähän maltillisemmin kun edellisessä raskaudessa:) Edellisessä tuli kaikenkaikkiaan 18kg mutta sillon oli varaa tullakkin:)Nyt en mielelläni ota niin paljoa kun ei kerennyt edellisistäkään kiloista pääsemään:)Kerkeehän kyllä niitä sitten karistelemaan...No stress!=)
Hemarille miljoonasti onnea!:flower:
Mä myös mietin tuota ajanjuoksua,Nyt ollaan jo viikolla 32=)Päivät menee niin nopeesti esikon kanssa touhuillessa että ei kyllä aina edes muista raskautta.Nyt kyllä vähän paremmin kuin alussa kun tuppaa tuo masu olemaan aika ajoittain vähän edessä=)
Hyviä vointeja kaikille!=)
-Suffi&Tähti 31+0
 
Heippa
Kiitos onnitteluista. :)

Synnytys meni hyvin, tosin niin nopeeta etten ehtinyt saada mitään kivunlievitystä. sairaalaan mentäessä olin 4-5cm auki ja menin hetkeksi ammeeseen. sitten mentiin saliin ja kappas täysin auki. Koko touhu kesti 3tuntia 59min. josta 9min ponnistus vaihetta. (sairaalassa ehdittiin olla 1,5 tuntia ennenkuin vauveli syntyi)

Sen puoleen synnytys ilman kivunlievitystä oli ihan jees kun pääsi heti jalkeille ja olo oli kuin en oisi edes synnyttänyt :) Esikoisesta sain epiduraalin jonka laitto meni ihan metsään ja siitä sain kauheat päänsäryt ja sitä veripaikkaa useampaan kertaan laittoivat.

Mulla näytti vaaka viikko synnytyksen jälkeen 10kiloa vähempi mitä vikassa neuvolassa. 6kiloa on tässä viellä pudotettavana:)

Nyt täytyy taas jo mennä. Mukavaa viikkoa kaikille

Ninatus ja tytteli 1,5kk
 
jendde tervetuloa!!aika nuori olet toista odottavaksi ;) mut se on hyvä jos vain itse valmis,oma äitini oli 19 kun minut sai ja on ollut kiva ku äiti on edelleenki nuorekas ja tullaan tosi hyvin toimeen..

Hemarille hirmuisesti onnea:flower:

( . ) kävin aamulla tkssa lääkärille näytillä ku supisteluja ollu vklopun ja inhottavaa kipua ja painontunnetta alapäässä...meinas et 2cm kohdunkaulaa jälel ja paikat kypsyny/pehmentyny mutta kiinni..pisti sit tarkastukseen kuite lähetteen äitipolille et saa varmuuden,kuulemma 35.vkn jälkeen ei enää laitettas mut ku mulla ei ihan viel täynnä,sunnuntaina täyttyy,et rajatapaus.mut kiva jos saan samalla tietoo hieman vauvan voinnista ja painoarviotaki..toivottavasti huomenna ilmoittelisivat aikaa ku kiireellisenä meni.muutto alkaa olla valmis,viel muutamat tavarat vanhas asunnos ja sit lattioiden siivous ja solis siinä!täällä olis vielä porrasremontti mikä pitäs tällä vklla tehä ja ihan pelottaa kuinka pölisee...
Poika eilen alko valittaa pääkipua ja huonoa oloa,tänään nousi sit kuumeki 39asteeseen,jospa tuo menis kuite taas pian ohi,sil on niin monesti noita pvn parin kuumeita..mut nyt unille!
Jiimii&poju 34+1
 
jendde
Mulla molemmissa raskauksissa kuvotus alko rv.5 ja kesti tuonne rv.9+ asti. Esikoista oottaessa oli melko lievää, pysy ihan sillä kurissa ku ei päästäny mahaa tyhjäks. Mut nyt toisella kertaa se olo oli aivan karsee ja siihen vielä lisänä tuohon samaan aikaa närästys, jota ei esikoista oottaessa ollu ollenkaan.
Oon kuitenki ollu onnekas että sitä kesti noin vähän ku kuukauden verran vain ja oksentamaan en ole joutunu kummallakaan kertaa.
Nyt pari kertaa yrjösin mut se johtu hampaitten pesusta mikä aiheutti kuvotusta jonnekki rv.20 asti molemmilla kerroilla. Outoa :D

Juu tuohon eteen on melkeinpä kaikki tullu. Takaapäin ei vissiin kauheesti huomaa että raskaana oon. Pitää tässä ottaa joku kerta kuvaa niin tietää paremmin :D
Mulla oli esikoisesta samanlainen pallo tuossa edessä, nyt vaan on ihan alusta asti ollu paljon alempana ku sillon.

Suffi
Mulla kans tullu nyt sen 7kg ja esikoisesta tuli 17kg. Tähän mennessä oli sillon tullu 11kg. Saa nähä pääseekö tällä kertaa vähemmällä :)

Ninatus kiva et synnytys suju hyvin :) Mä olin esikoisen synnytyksen jälkeen ihan tillin tallin ja kauheen väsyny. Toivottavasti nyt olo olis erilainen synnytyksen jälkeen :)

JiiMii
Voi kurja. Paranemisia pojalle ja toivottavasti sielläki tilanne rauhottus ja vauva pysys masussa vielä tovin :)



Talvicci ja Torsti rv.31+3 :heart:
 
Heippa pitkästä aikaa mammat =)

Täällä on ollu vähän ehkä sanoisinko "liian" pitkä tauko täältä Ei vaan ole yksin kertaisesti jaksanut kirjottaa pitkään aikaan ja on ollut kiireitä Nimittäin rouvaannuin 9.7 ja täällä vauva tykkää olla pystysuunnassa masussa, jokainen potku mikä tulee niin tulee tuonne alapäähän. :D Niin muuten, oon unohanu mainita että esikoisen aikana lihosin 32Kg, tässä raskaudessa vain 5,8Kg :)

Kerron nytten vähän kuulumisia täältäkin päin :p

Kesäkuun neuvolakuulumisia 1.6.2011:

Painoa oli tullu viimekäynnistä +314g
Verenpaine oli: 123/58
Pissanäyte oli: - -
Sydämensykkeet oli: 140-155
Liikeet ja syke oli vauvalla: + +

Äitiyskortin veriryhmä osioon oli tullu tulokset Veriryhmä B+, va = vasta-aine oli: +.

Rakenneultra kuulumisia 5.7.2011:

vauva kasvaa just päivälleen ja rakenteet oli hyvät, luut yms yms. Ei mitään poikkeavaa löytynyt, painoarvio oli vauvalla tällä hetkellä 380g ja ultra akka veikkas tyttöä mutta ei mennyt kuitenkaan 100% varmuudella sitä todistamaan kun näkyvyys oli aika huono ja haarojen väliin ei päästy kattomaan vaikka siinä vartti yritettiin, johtuu siitä kun on kohtu taaksepäin kallellaan ja istukka sijaitsee vielä suoraan edessä, niin estää näkyvyyden. Mutta mulla on kyllä niin iso poikaolo että en usko että tämä on tyttö, mutta sen näkee sitten synnytyksessä viimeistään, jos mitään poikkeavaa ei tule niin seuraavan kerran mennään sairaalaan synnyttämään, eli täällä ei ole ultria enään jos kaikki menee niinkuin pitääkin eikä mitään synnytystapa arvioita tehdä enään kun on uudelleen synnyttäjä

Heinäkuun neuvolakuulumisia 14.7.2011:

Paino: +81g
Verenpaine: 108/62
Pissanäyte: - -
Sf: 23cm
Sydämensyke: 140-154
Liike ja syke vauvelilla oli: + +

Seuraava neuvola on 9.8 ja silloin otetaan ne verikokeet sitä vasta-ainetta varten uudestaan ja katotaan onko vasta-aineet vieläkin plussalla.

Tämmöistä täällä pitkästä aikaa :)

Minna & nyytti rv 24+3 <3
 
Viimeksi muokattu:
Heippa!
Määkin liittyisin mukaan, jos saa :) Olen 27v, esikoinen syntynyt lokakuussa 2010 ja maha-asukin laskettu aika on Jendden kanssa sama eli maaliskuussa 2012.

Painonnoususta sen verran, että esikoisesta tuli lähemmäs 20kg, muutama lisäkilo on jäänyt. Tämän pikkukakkosen kanssa olisi kova yritys pitää paino kurissa. Aloitan syksyllä kuntosalin ja jumpat uudestaan, ja menen töihin välissä. Ensi kesänä olisi häät, ja lapsi olisi silloin n.4-5kk. Katsotaan nyt kuin menee :) Viime raskaudessa annoin itselleni luvan syödä kaikkea mitä mieleni teki.
Turvottaja ja murunen 8+2
 
Moiks!:wave:
Ninatus oii,ihanan nopeesti oot saanu pienokaisen syliiis:heart:Tosi hyvin sulla lähteny paino tippumaan!Vauvantuoksusta arkea teille!:heart:
Minnuska89Onnea rouvaantumisesta!:flower:
Omaa tänään käytiin hakemassa phil&tedsit ja huomenna mennään esikon kanssa niitä koeajelemaan korkeasaareen=)
Jotenkin kokoajan hirveen 'täysi' olo;rinnat turvoksissa,masu pinkeenä ja muutenkin puristaa ja kiristää:DVauva liikuskelee tosi paljon ja varsinkin yöaikaan.Taitaa tulla samanlainen yökyöpeli mitä esikkokin oli:DVälillä tuntuu että kohta puskee masusta läpi:D
Jiimii82Poitsulle paranemiset ja toivotaan tosiaan että vauva malttais olla masussa vielä hetken!
TurvottajaTervetuloa mukaan!:wave:
Hyviä vointeja kaikille!Onneks ilmat taas vähän viilenee...
-Suffi&Tähti 31+5
 
Viimeksi muokattu:
Minnuskalle onnittelut rouvaantumisesta :flower:

Aika huima ero muuten sulla painonnousussa tässä ja esikoisen odotuksessa :)
Mulla esikoisesta tuli 17kg, viimeks ku oli nla niin samoilla viikoilla oli siihen mennessä esikoista oottaessa tullu 11kg ja nyt oli tullu 7kg. Että näköjään täälläki sitä painoa kertyy toisella kertaa vähemmän, ainaki oon miettiny et olis kiva jos alle 15kg tulis :) Mut jos ylimenee niin sitten menee. Nopsaan se esikoisestaki ne kilot lähti, n.10kg jäi jo synnärille.

Tervetuloa Turvottaja :wave:
Millanen vointi sulla on ollu? :) Kumpi teillä esikoinen on ja onko tähän mennessä ollu samanlainen raskaus ku sillon? Entä mihin oot menossa synnyttämään? :)

Suffi
Noh, miten vaunut pelas? :)


Kävin eilen ylimääräsellä neuvolalääkärillä ja kohdunsuulla ei ole tapahtunu mitään muutoksia :) Jonkun verran tosiaan supistuksia ollu mut näköjään ne vaan kuuluu asiaan.
Esikoisesta jäin töistä saikulle rv.30 ja sillonkaan ei onneks supistukset mitään tehny. Sillon ne musta oli kivuliaampiaki vielä. Että eipä tässä hätää ole. Esikoisen perässä ei vaan meinaa jaksaa aina juosta :whistle:
Ainot mikä oli niin pissassa oli sokerit ++ mut sormen päästä arvo oli 4.1 (olin kerenny vain aamupalan syödä siihen mennessä, totes et onpa alhanen)
Kotona vasta hoksin sitten et aamulla join ison motillisen kaakaota et olisko se sitten näkyny tuossa pissassa? :confused:
Maanantaina varsinainen neuvolakäynti niin sillon katotaan uudestaan. Ite luulen vahvasti et oli vain hetkellinen tuo ku esikoistaki yks arvo rv.32 koholla ja sitten pitiki mennä sokerirasitukseen sen takia ja puhtaat paperit sieltä tuli :)

Jotenki olen molemmilla kerroilla oottanu sitä et rv.30 ylittyy niin sitten tuntuu raskaana oleminen jotenki paljon turvallisemmalta :) Vaikka ei siis mitään syytä ole ollu. Mut kuitenki paljon paremminhan pikkuset voi jos jostain syystä päättäs putkahtaa jo maailmaan...

Talvicci ja Torsti rv.32+0 :heart:
 
Viimeksi muokattu:
Kiitoksia paljon kaikille onnitteluista :) Joo aika oudoltahan tämä tuntuu että on naimisissa eikä enään vaan kihloissa ja avoliitossa :D

Sanonpahan vaan että on ainaki aika tukalaa olla tämmösissä helteissä mitä nyt on kesän aikana ollut niin raskaana, missään ei oo hyvä olla, ei sisällä kun on lämmin, ei ulkona kun on kuuma. Pitäs istua melkeenpä koko päivän viileän suihkun alla tai lähtä uimaan koko päiväksi.

Täällä vauvan potkut tuntuu jo aika selvästi ja päivän aikana montakin kertaa :D Eli onneks tuntuu niin ei tartte olla huolissaan. 3.8 pitäis lähtä käymään synnytysosastolla juttelemassa mun sokeriarvoista. Eli silloin alussa joskus tehtiin se sokerirasitus ja arvot oli: 0h 6.1, 1h 7.1 ja 2h 8.6, sain sitten diabeteshoitajalta verensokerinmittaus tavarat mukaan kotiin että kotona piti mittailla 2kert/vko:ssa 6krt/pvä. No kuus kertaa näytti olevan paperissa vähän kohonnut paastoarvo.

Paastoarvo saa olla raskaana olevalla 5.5, niin mulla ollut kuudessa paastossa arvot: 1: 5.9 , 2: 5.7 , 3: 5.6 , 4: 5.9 , 5: 6.1 ja 6: 5.6 . Ja tietääkseni jos raskaana olevalla on paasto 8.6 tai nousee sinne 8.6: teen niin silloin se luokitellaan raskausdiabetekseksi. Tää meän paikkakunnan äitiysneuvolan terveydenhoitaja on vähän semmonen häslääjä, tuttaville kun olen kertonut noista arvoista niin ovat kyllä ihmetelleet että miksi pitää mennä juttelemaan kun eihän nuo ole kohonnut edes paljoa. Mutta tiedä sitten, ensviikon keskiviikkonahan sen kuulee mitä mieltä ne on sairaalassa synnärillä noista arvoista.

Harmi kun ei ole mitään tietoa kumpi meillä on tulossa kun näkyvyys oli rakenneultrassa huono kun on istukka TAAS edessä. Sijaitsi esikoisen aikanakin edessä. Ja kohtu kait kallellaan tässä raskaudessa taaksepäin kun potkut ei näy ulospäin.

Ajattelin laittaa tähän viimeksi ottamani vauvamasu kuvan :)


Rv 24+3
 
Viimeksi muokattu:
Talvicci hyvä että kaikki oli tarkastuksessa hyvin!Täällä myös huokastiin helpotuksesta kun tuli rv 30=)On tosiaan paljon turvallisempi olo vauvan kannalta!:heart:
Vaunut on pelannu tosi hyvin ja on aivan ihanan kevyet työntää:)Tosin korkeasaari reissu jäi väliin silloin kun vettä tuli kun saavista.Ehdittiin kuitenkin kastua lahjakkaasti:DNoh mentiin sitten hoploppiin ja ens viikonloppuna uus yritys sinne korkeasaareen:)
Minnuska89 täälläkin suunnalla alkaa olemaan aikamoista hääkuumetta:DNo ehkä sitten ensi kesänä=)Sullakin on jo kivan kokonen masu.Sitten vaan jännityksellä odottamaan kumpi sieltä putkahtaa=)
Voikaahan hyvin kaikki!=)
Suffi&Tähti 32+3
 
Heippa!!
Talvicci Vointi on aika heikko, puski flunssa samaan syssyyn tän pahoinvoinnin kanssa. Oksennellut olen viime päivinä urakalla. Ruuat ei mene alas, koko ajan jotain tekee mieli, mutta en pysty syömään, ja jos menee ne tulee samantien ylös. Väsyttää, mutta ei nukuta. Kotoa ei olla poistuttu muksun kanssa hetkeen, onneksi isä jaksaa töiden jälkeen lähtee puistoon ja vaunuileen :) Ja tietenkin tuohon meidän omalle pihalle voidaan päivisin mennä.
Poika on esikoinen. Esikoisen ajalta oksensin kaksi-kolme vkoa, mutta en muista että olisin näin kipeä ollut. Olin silloin töissä, joten varmaa en kerenny ajatteleen vointiani :D
TAYSissa synnytän.

Upeita masuja teillä :) Voikaa hyvin!!! Ja onnea Minnuskalle!!

Turvottaja 9+2
 
Suffi, niin saa nähdä pääseekö aikasemmin kurkistelemaan vauvaa kun huomenna pitää lähteä synnytysosastolle juttelemaan sokeriarvoista jotka on ollu vähän kohonneena 6 kertaa, joo onhan tuo aika kivan kokonen maha jo, painaa aika kivasti kylkiluihin että istuminen on jo tosi vaikeaa ja makuulle meno helpottaa.

Turvottaja, kiitoksia paljon :) Hyi, ei kyllä kuulosta kovin ihanalta sulla nuo kun ei pysy mikään sisällä.. Itse en ole esikoisen aikaan enkä tämänkään aikana oksentanut kertaakaan, esikoinen on tyttö ja siinä odotuksessa oli aika vähäistä pahoinvointi kun vertaa tähän toiseen raskauteen, tässä on saanu yökkiä esikoisenkin odotusajan edestä :D

Mulla alko tässä raskauspahoinvoinnit jo rv 4 ja kesti tuonne rv 13 asti, sitten oli taas rv 22 yökkimis pahoinvointia ja meni taas ohi, nyt ei ole sitten ollut mitään muuten kuin silloin joutunut yökkimään jos on ollu kauhee nälkä. :)

Huomenna tosiaan synnytysosastolle juttelemaan jonkun kanssa mun sokereista.

Minna ja nyytti 25+3 <3
 
Minnuska toivottavasti nuo sokeritarvot pysyis kurissa ilman lääkitystä...
Turvottaja jaksamista flunssan ja pahoinvoinnin kans!!!!
Talvicci mites sulla nyt nuo sokerit?onko pysyneet rajoissa?

( . ) Pojan kuumepiikki kesti sit taas yhen pvn minkä aikana kävi reilus 39asteessa ja seuraava oli jo kuumeeton pv,ihme hommaa toi,usein on tuollasta..:confused:
polikäyntiä ei sit saanu ku viikkoja oli sillo tuo 34+ eli jos synnytys käynnistyis niin sitä ei esteltäis..no kävin vien neuvolas samal lääkärillä sillo pe eli 34+5 ja paikat oli edelleen kypsyneet,vauva laskeutunu+kiinnittyny ja sisä kohdunduu oli auki sormelle eli tuo oli tapahtunu 4pvn aikana.Nyt on tuon jälkeen kärsitty vaihtelevasti kipeistä supistuksista,la yönä tuli sit 10min välein muutaman tunnin ja sunnuntaina jatkui mut ei niin säännöllisesti.Kävin käyrillä makoilemassa ja kyl siel supistuksia näky mut ei varsinaisia synnytyssupistuksia,säännöllisiä..lääkäri tutki viel et saan mielenrauhan ja voin lähtee reissuun,sano samaa ku edellinenki lääkäri...ja kumpiki lääkäri tai toinen oli kätilö meinas et ei loppuunasti viihdy tää vauva masussa,mut eihän noista ikuna tiedä mikä stoppi tulee!:D noh nyt kun pääsen kotio vkloppuna reissusta niin sit alkaa olla ihan sama ku mihkää en ole enää menossa..
Ummetus alkanu myös vaivaan todenteolla,vauva varmaan painaa suolistoa siihen malliin...
Mut siinä omaa napaa urakalla :ashamed:
jiimii&poju 35+4
 
Minnuska mites meni käynti siellä synnytysosastolla?Tarviiko aloittaa lääkitystä?
JimiiHyvä että supparit rauhottu!Oikein hyvää reissua!!!Sullahan alkaa olemaan jo kivasti viikkojakin,kohta jo täysaikanen=)Äkkiä se aika menee!
Täällä ollaan aika väsyneitä ja kiukkupuuskiltakaan ei olla vältytty.Miekkoseenhan ne yleensä purkautuu.Lueskelin tuossa eilen illalla esikon synnytyskertomusta ja tuli oikein tippa linssiin kun muistot palautuivat niin elävästi mieleen.Ens viikolla olis sitten synnytyksen suunnittelu.Kuullostaa hassulta tuo nimike kun ei sitä voi oikein etukäteen suunnitella:DMutta kiva käydä vähän asioita läpi edellisenkin synnytyksen pohjalta.
Voikaahan paksusti!=)
Suffi&Tähti 32+6
 
Nyt vähän kerron synnärikäynnin jälkeisistä uutisista koskien itseäni. Kävin eilen tosiaan juttelemassa synnytysosastolla kätilön kanssa noista mun kohonneista sokeriarvoista ja meinasi että toista sokerirasitusta ei mulle tehdä kun arvot ei muuttuisi siitä miksikään, seuraava aika on kätilölle taas synnärille 31.8 ja katellaan miltä mun sokerinmittaus tulokset näyttää, jos ovat edelleen kohollaan niin sitten vissiin kait mulle määrätään ilta insuliini. :headwall:

Ja käynnistetään kuulemman ennnen laskettua aikaa, eli voi olla että 12-13 viikon päästä joudun osastolle käynnistettäväksi. Tosiaan viimeinen päivä saa tietää sitten vähän lisää infoa mitä seuraavaksi tehdään. Eli jos 2 viikkoa ennen laskettua aikaa käynnistetään niin tää vauva syntyy ehkä lokakuun viimisellä viikolla tai jos käynnistetään 1 viikkoa ennen laskettua aikaa niin syntyy marraskuun ekalla viikolla. Että tämmöistä tietoa täältä suunnalta. : /

En kyllä kestäis enään tuota käynnistämistä, kun esikoisen aikana jouduttiin käynnistämään myös kun oli silloin sen odotusaikana loppuraskaudessa alkava raskausmyrkytys, en kestä sitä kärsimystä ja piinausta enään toista kertaa, mutta pakko käynnistää jos on tarve, sille ei voi mitään. :whistle:

Minna ja nyytti 25+5
 
Pitkästä aikaa ajattelin tännekin jotain kirjotella. Lukemassa olen käynyt mutta lähinnä tuolla lokakuisten puolella oon kirjotellut.

Täällä olis jo 30.rv meneillään. Tuntuu että vastahan sitä plussas. Neuvolakontrolleissa on kaikki ollut hyvin/normaalisti. Vauva voi hyvin eikä sinänsä mitään poikkeavaa. Isomman puoleista vauvaa veikkaavat ja että ei laskettuun aikaan tarttis odotella. Itellä on lääkäriltä "lupaus" että heti kun soitan hänelle ja kun siltä tuntuu niin sairaslomalle äitiysloman alkuun asti. Olin tuossa heinäkuussa jo kesälomani ajan saikulla selkäkipujen ja supistusten takia. Siinä kun sai sitten omaan tahtiin touhuta niin selkä oli ihan ok ja supistuksetkin poissa. Palasin töihin elokuun 1. ja nyt on selkäkivut ja supistukset palannut ja pahempanakin. Mulla on 50km/suunta työmatka ja sekään ei varmaan oikeen asiaan positiivisesti vaikuta. Ajaessa meinaa supistella oikeen kunnolla. Nytt mätyhmänä sinnittlen vielä töissä tyyliin että no huominen menee vielä. Pitis nyt vaan päättää että jään kotiin. Oon esimiestehtävissä sellasessa työssä että on vaan nii paljon mukamas tärkeetä läpikäymistä ja tekemistä vielä ennen äitiyslomaa ettei nyt muka voi jäädä kotiin.

Matilda ja pikkuvaavi 29+3
 
Tervetuloa NewYork :wave:
Lisäsin sut listalle :)


Tänne ei kuule sen kummempia :)
Viime viikolla kävin neuvolassa ja siellä kaikki hyvin :)
Verenpaineet hyvät, pissa puhas, vs ei kattonu ja hb oli edelleen 132, joten ei tartte vieläkään rautalisää :)
Painoa viime käynnille mennessä oli tullu 7½kg, 5kg vähemmän ku mitä esikoista samoilla viikoilla :confused: Nyt oli jopa edelliseen käyntiin -100g vähemmän. Tuota ei käyny esikoista oottaessa koskaan :D

Sokerirasitukseen se neuvolantäti mut passitt ku oli siellä nla-lääkärissä ne sokerit ++ ja siellä kävin kans viime viikolla. Puhtaat paperit tuli niinku arvelinkin :)


Talvicci ja Torsti rv.33+5 :heart:
 

Yhteistyössä