Pino odottajille, joiden lapsille ikäeroa alle 1,5 vuotta

meillä ennestään kolme lasta jotka on 1.9kk ikä erolla toisiinsa ja nyt tulee 1.2kk nuorin on syntyny 6.10.2007 ja seuraavan laskettu aika 8.12.2008 pikkasen hirvittää mutta kaipa se menee ihan ok! tai ainakin toivon niin! :D
 
te jolla on jo enestään kolme suht pienellä ikä erolla niin onko teillä muuttunut "elämä" ylös alasin? meillä tuon kolmannen jälkeen mailma meni ihan sekasin. nyt neljättä odottaessa pelottaa et meneekö vielä rankemmaksi! :whistle:
 
Aiotteko selvittää etukäteen uuden vauvelin sukupuolen? Itse esikoisen kohdalla halusin tietää ja koska ultrassa sitä ei suostuttu kertomaan (typerät hus-käytännöt) niin kävin yksityisellä 4D-ultrassa. Hyvä niin, koska saatiin siitä sitten muistoksi dvd ja tosi hyvin selostettu rakenneultra. =) Nyt olen miettinyt, että saattais olla kiva jättää sukupuolen selviäminen sinne synnytyssaliin, mut malttaako sitä hillitä itsensä?

Vauvan vaatteet olen ennättänyt kaikki lahjoittaa eteenpäin sitä mukaa kun jäivät pieneksi - en TOSIAANKAAN uskonut, että enää pystyn tulemaan raskaaksi ainakaan näin äkkiä! Niinpä pääsen kyllä hankkimaan melkein kaikki pienet vaatteet uudestaan. Ihanaa päästä shoppailemaan taas niitä pikkuruisia potkareita... =)
 
Mä ajattelin kyllä selvittää sukupuolen. Jos ei rakenneultrassa saa selvyyttä, niin sitten ainaskin 4D:ssä, johon ajattelin joka tapauksessa yksityiselle mennä. Ekaks ajattelin et en halua tietää sukupuolta, mutta toisaalta olis kiva varautua "prinsessamekoin", jos kakkonen oliski tyttö. :) Luulenpa, että sitten kun kakkonen syntyy, ei pahemmin ole aikaa kaupoissa ravaamiseen... :whistle:
 
Pitipäs penkoa tää tuolta kaukaaaa...

Hei kertokaas...miten teillä on raskausaika mennyt, kun olette joutuneet hoivailemaan pikkuykköstä (tai sitä edellistä vaavia)? Mä olen nyt rv20+ ja välillä tuntuu tosi tukalalta poitsun (kohta 10kk) kanniskelu, vaipavvaihto yms. Toki jokainen raskaus on muutenkin erilainen, mut silloin kun esikoista odottelin niin olin "konttorirottana" eikä pitänyt juurikaan mitään fyysistä tehdä. Toista se on nyt....

Olis kiva kuulla muiden kokemuksia! :)
 
Onhan se rankkaa. Ekaa odottaessa sai keskittyä vain itseensä ja tulevaan vauvaan. Nyt kun muita lapsi niin lepäily yms ei olekaan yksinkertaista. Meillä siis tytöt nyt 4v, 2v7kk ja 1v5kk, joten pukemista ja vaipanvaihtoa (2nuorinta vaipoissa) riittää+ tietty kotitöitä. Fyysisesti siis koetteleva raskaus. Miestä komentelen aina kun on kotona. Yritän olla silloin nostelematta lapsia muuten paitsi tietysti istuessa otan syliin. No kohta helpottaa.

AIHA rv 35+
 
Mun pitää sanoa että mä oon päässy kyllä todella helpolla. Ihan normaalisti oon elelly. Ainoa mikä on tullu viime aikoina (nyt n. 24 vko) on että hengästyy helpommin vaunulenkeillä. Muuten tuntuu jopa että on ollu helpompaa kuin silloin kun oli töissä kun poikaa odotteli. Vaikka mäki olin konttorirottana niin mun suurin ongelma näissä raskauksissa on ollu unettomuus ja mä koin sen sairaan vaikeeks nousta aikaisin aamulla. Onneks poika herää nyt joskus yheksän aikaa ja sitte voi sen kanssa nukkua päikkäritki jos yöunet on jääny liian lyhyeks :D

Täällä siis kaikki kunnossa =) rakenneultrassa käyty ja pikkuhiljaa tuplarattaita katellaa. Viime viikolla sain KELAn laput ja pitäis ne toimittaa :D Samalla kai vois toimittaa noi laput kahden kuukauden hoitovapaasta :D Kauhean nopeesti aika kyllä menee :xmas:
 
Kovin on varhaista vielä, mutta jos kaikki menee hyvin niin esikon ja pikkukakkosen ikäeroksi tulisi 1v ja 5kk, esikoinen syntynyt 01/08..Vähän jännittää, että miten selvitään. :D Pieni ikäero oli kyllä toiveissa. Nyt vaan jännäillään pysyykö pieni matkassa ja toivotaan parasta. :heart:
 
Täälläkin tulossa sisaruksille pieni ikäero :wave: Esikoinen on vauvan syntyessä 3v 9kk ja toinen 1v 4kk.....laskettuaika on siis 03/09, esikoinen syntyny 05/05 ja toinen 11/07. Itteäni ei pieni ikäero huolestuta yhtään, näinhän asioiden ollaan toivottukin menevän, joillekin sukulaisille tai tuttaville asia ei olekaan yhtä helppo pala nieltäväksi.....mut jätetään ne kommentit omaan arvoonsa! Viimäsen viikon ajan ei oo oma olotila ollu kovin mairitteleva, kotihommia ja lasten hoitamistahan tässä riittää päivän (ja yön) mittaan, mutta täytyy vaan ottaa mahdollisimman rennosti elämä maaliskuuhun asti :) ihan luvan kanssa! Nyt menossa siis rv 18+0. Esikoista odottaessa ei ollu vaivan vaivaa, toinen meinas pukata ittensä maailmaan jo puolvälistä lähtien ja olinkin jälkimmäisen puoliskon odotuksesta saikulla, että kyllä sitä vaan kroppaansa kannattaa kuunnella näissä asioissa ja osata höllätä tarpeeks ajoissa.

Lisää löpinöitä kunhan mieleen tulee :wave:
 
Moikka!

Meillä todellakin tulee ikäeroa vajaa vuosi. Nuorimmainen syntyi 22.12.07 ja nyt la 10.12.08. tai voihan tuo ikäero kasvaa, jos menee paljon yli. Vanhimmainen meillä 7-vuotta.
Yritimme esikoisen jälkeen heti pikku kakkosta, mutta luonto ei sitä meille suonnut, kuin vasta kuuden vuoden ja monen, monen hoidon jälkeen. Vaikkakin ihan luomusti sitten plussasin, kun olin ensin heittänyt hanskat tiskiin. Saimme siis ihanan pikku pojan viime joulukuussa ja ei todellakaan käynnyt pienessä mielessäkään, että vielä saisimme vauvoja. Toki toivoimme kovasti ja tarkoituksella jätimme ehkäisyn käyttämättä. No yhdet kuukautiset tulivat vauvan syntymän jälkeen ja huomasinkin odottavani kolmatta lastamme. Tosi innoissaan ollaan, vaikkakin olen monta kertaa miettinyt miten väsynyt sitä voi olla, mutta näin hienoa juttua en olisi koskaan voinnut odottaa. Pitkän, pitkä odotus palkittiin "tuplasti".

Jaksamisia kaikille ja mukavaa odotusta niille jotka vielä odottavat:)

Pulmu rv 32
 
Nostanpa tän, jos vaikka saisi uusia kuulumisia/kokemuksia!

Täällä tuli tänään rv29 täyteen pikkukakkosen odotusta ja pikku hiljaa alkaa tuntumaan todelliselta. Joulun jälkeen täytyy alkaa miettimään mahdollisia hankintoja, lähinnä nyt vaunuja. Tuplat kait on pakko ostaa, kun poitsukaan (viikon päästä 1v.) ei vielä kävele kuin "seiniä pitkin". Eipä paljoa muuta välttämättä tarvii ostaa tässä vaiheessa...
 
kirjotanpa nyt minäkin tänne, kiitos vinkistä kimallus!

Eli meiltä löytyy esikoinen 12/07 ja uus tulokas tulee 02/09.. menossa rv30+1.

Tän hetken suurin ahistus on tilan puute :/ kaksiossa asustellaan, neliöitä 56, ei vaatehuonetta eikä kunnon varastoa joten kaikki silityslaudasta tuplarattaisiin pyörii jatkuvasti jaloissa |O
Ollaan haettu isompaa, niin yksityiseltä kuin firmoilta, mut nihkeessä tuntuu olevan :(
Suurin toive ois saaha kolmio ja esikoinen omaan huoneeseen ennen ku vauva syntyy.

 
Heips!

Viimäset kolme kuukautta kolmosen odotusta alkaa olla käsillä! Joulun jälkeen ajattelin ruveta penkomaan varastosta jotakin vaatetta ja mahdollisia tarvikkeita, kovin paljoa ei tarvii etsiä, kun niin moni juttu on kakkosellakin vielä käytössä, ikää jätkälle tuli pari viikkoa sitten vuos täyteen. Pojalle ostin 62 senttisen ruskean talvihaalarin ja se saa nyt kelvata kolmannellekin, oli sitten kumpi tahansa....ei kuukauden parin tähden kannata uuteen rahojaan tuhlata! Sisävaatteita en aio ennen synnytystä montaakaan kappaletta pestä, meillä kun on jo tyttö ja poika, niin onhan ne oikean väriset vaatteet nopeesti hakenu varastosta ja pessy kun saa sukupuolen tietää....tuplat ostettiin jo ekalle ja tokalle, autonistuimet löytyy kaikki omina, leluja ei tarvii hankkia, pulloja on! Jospa pari neutraalia tuttia, vaippapaketin ja korviketta varalle muistais ostaa, niin niillähän sitä vauhtiin päästään :)

Tähän samaan asuntoon meinataan mahtua hyvin kolmannenkin syntymän jälkeen, esikoinen ja toinen on jo hyvän aikaa ollu samassa huoneessa ja vauva tulee meidän viereen aluks pinnikseen, niin kuin muutkin on ollu. Jos tässä asunnossa asutaan vielä siinäkin vaiheessa, kun kolmannen on aika päästä muitten kanssa samaan huoneeseen, niin eka ja toka on jo sen verta isoja, että heidät voi laittaa matalaan kerrossänkyyn ja kolmas lastensänkyyn, niin lstenhuoneessa on yhä yhtä paljon tilaa ku ennenkin....tai sit minä ja mies reissataan olkkariin ja laitetaan toinen makkari leikkihuoneeks ja toinen unihuoneeks.

Kiva ku joku oli viittiny nostaa tämän, eikös täällä jo kohtapuoliin ole ensimmäiset matkalla synnärille :whistle:
 
Moi.

Löysin tämän ketjun sattumalta ja ajattelin, että kirjoittelenpa itekin. Tosiaan lasten ikäeroks tulee 11 kk. Poika syntyi viime kesäkuussa (06/08) ja seuraavan laskettu aika on nyt toukokuussa. Ehkäisyä ei käytetty ja tietysti tajuttiin, et kakkonen voi tulla nopeesti, mutta silti tuli hiukan yllätyksenä, että niin pian tärppäs.

Hiukan mietityttää, että kuinkahan sitä kahden noin pienen kanssa selviää. Poju ei vielä ryömi edes. Toiveena ois, et osais seisoo siinä vaihees, kun vauva syntyy. Sekin helpottas jo vähän. Onneks on kesä, niin ei oo niin kauheesti pukemista yms.
 
Hei kiva, tämä ketju on nostettu! :)

Mandariini, 11kk:n ikäero on kyllä huippu...eivät kuitenkaan pääseet saman vuoden lapsiksi. :)

Vattihattu Mulla on vajaa kuusi viikkoa la:aan. Välillä tuntuu et tulee ennen aikojaan ulos, mut toisaalta esikoinen viihtyi niin pitkään, etten usko kakkosenkaan helpolla ulos tulevan. :LOL:

Meillä poitsu (huomenna 1v1kk) on pari viikkoa kovasti harjoitellut kävelemistä. Nyt ennätys taitaa olla parin metrin matka. Kovasti olisi toiveissa, että kävelis kun kakkonen syntyy, mutta saa nähdä miten käy. Intoa harjoitteluun hällä kyllä riittää!! Se on hyvä.

Pikku hiljaa alkaa jänskättää että millaiseksi se elämä sitten muuttuu kakkosen myötä. Toisaalta helpottuu kun pääsee tästä mahasta eroon. Nyt kun välillä on tosi raskasta poitsun hoivaaminen ku koukkia ja kantaa pitää. Että jotain helpostustakin uuden kaaoksen keskelle on näköpiirissä. :D

Sain vihdoin tuplatkin ostettua (tai maksanut olen - toivottavasti Matkahuolto tuo vaunut sovitusti perille...). Ostin käytettynä Emmaljungan CityCrossit, jotka meillä on nyt "ykkösinä". Aion ostaa myös Manduca-kantorepun ja alustavasti olen suunnitellut että enempi liikuttais kakkonen kantorepussa ja ykkönen noissa "ykkösissä".

Mitens muuten nukkumisjärjestelyt? Meillä poitsu nukkuu omassa huoneesaan suht hyvin. Joskus otetaan aamuyöstä/aamusta meidän väliin, jos ei meinaa muuten nukahtaa. Pikkukakkosen ajattelin ottaa meidän makkariin alkuun nukkumaan, ettei tarvii yöllä ravata pitkin kämppää. Ja toisaalta poitsu on niin herkkäuninen, et valvois varmaan hänkin kun kakkonen herää. Miten muut ovat ajatelleet tehdä? Ja onko jollain kokemuksia kertoa?

kimallus (poitsu 1v1kk ja rv 34 tai 35...ei muista)
 
Kiva kiva kun tätäkin on nosteltu =) Mulla on vajaa kk h-hetkeen :eek: Vähä jännittää kun poikakin tuli etuajassa että kuin käy mutta nyt ollaa ainaki jo vuoden 2009 puolella niin ei samalle luokalle mene kouluun ;) :D

Me hommattiin Teutonian tuplat kovalla kopalla. Reppua tai liinaa en niin ajattele käyttäväni edes. Esikoiselta on reppu täällä mutta ei tuntunu luontevalle meillä. Voihan sitä kokeilla :)

Nukkumisjärjestely tulee meillä oleen niin että esikoinen on omassa huoneessaan pinnasängyssä ja pieni tulee meijän huoneeseen kehtoon. Alkuun mennään näin ja toivotaan että esikoinen on valmis lasten sänkyyn kun pieni siirtyy pinnikseen. Meillä nuo yöt on nukuttu esikoisen toimesta aina hyvin ja toivon että jatkuukin niin kun pieni tuodaan kotiin :heart:

Kahden viikon päästä olis tarkoitus juhlia esikoisen 1-vuotis synttäreitä. Kaikille on tosin sanottu että siirretään juhlat mikäli on tarve :D Maanantaina on nyt sitte viimeinen neuvolalääkäri ja kuulee vähän mikä on tilanne :)

Olis kiva kuulla jo synnyttäneiden kokemuksia ja varsinki sitä mitä olis hyvä ottaa huomioon alussa :)
 
Anno, sullakin alkaa olemaan pikku hiljaa jännät paikat. :whistle:

Me meinattiin ostaa toinen pinnis. Mietin kanssa tota, et voisko esikoisen siirtää jo "isojen" sänkyyn, mut tuntuu että se on vielä niin pieni...eihän se osaa tulla kuin pää edellä sieltä alas. :LOL: Tästäkin olisi kiva kuulla kokemuksia!
 
meillä 3 poikaa. vanhin tulee(huomenna)2v7kk ja toinen tuli just 1v7kk ja kolmas tulee 1kk(maanantaina).

arki on lähteny hyvin käyntiin. en ainakaan vielä koe raskaaksi olla 3n pienen kans. saas nähä sit ku pojat tosta kasvaa.

meillä pojat nukkuu vielä meijän kans samassa huoneessa. en oo vielä malttanu pistää omaan huoneeseen, vaikka olis kyl hyvä pistää jo. nyt oon tosin nukkunu vauvan kans toisessa huoneessa ja ukko nukkunu isompien kans makkarissa. mun on kans tarkotus siirtyä makkariin vauvan kans täs ihan lähiaikoina, ku vauvaki nukkuu paremmin nyt, herää yleensä kerran yössä syömään.

anno kyseli, et mitä kannattaa ottaa huomioon. niin ainaki isompi lapsi. vauva ei niin"huomiota"tarvi, tai siis toki tarvii, mutta isompi ymmärtää paremmin, jos ei saakkaan huomiota.

mustasukkasuutta meillä on kyl vähä ilmassa. tai oikeestaan esikko ei oo vauvasta mustasukkanen, en ainakaa oo huomannu, mut esikko on tosi mustis keskimmäisestä. jos leikkii keskimmäisen kans niin varmasti esikko ryntää väliin ja muutenki joistain leluista tulee tappelua, ku ei meinaa keskimmäisen antaa edes leikkiä tietyillä. mut kyllä se niin"huolehtiikin" pikku velistä. esikko oli just anopilla hetken hoidossa, kovasti oli kyselly pikku veliä ja leikeissä muistanu sitä. keskimmäisestä oon huomannu, et ku vauvaa syötän niin tulee heti viereen kiehnaan, muuten en oo huomannu et olis mustistellu.

kulkeminen meinaa olla hankalampaa. meillä autossa airbag edessä, eikä sitä saa pois, niin pitää kolme istuinta änkee taakse. kyllä ne just ja just sinne mahtuu, mut kaukalo pitää olla just tietyssä asennossa, et saa oven kiinni. vaunuja meillä löytyy. on "yksösten"vaunut, rattaat, kaksosten vaunut ja kaksosten rattaat. pitäis vielä ostaa kaksosten vaunuihin seisomalauta niin pääsen sit yksinki paremmin poikien kans kulkemaan. kaupassa en kaikkien kolmen kans oo vielä ollu. isompien kans kyllä. joissain isommissa kaupoissa on hyvät kärryt, ku mahtuu molemmat vierekkäin istuun ja ku oli pienempiä niin oli sellasia mihin saa vauvan ja isomman siihen viereen. nyt esikko jo kävelee ite kaupassa, et kyllä se varmasti kolmen kans onnistuu. helpointahan se on yksin mennä, mutta tulee varmaan tilanteita et kaikki on otettava mukaan, mut se on sen ajan murhe.

ei täs ny oikeestaan muuta tuu mieleen mitä kirjottais. mutta jaksamisia kaikille.
 
Meillä nuorimmainen on 3.5 kuukautta ja kovasti toi vauvakuume polttelee jälleen, syynä varmaan mun ikäni (41 pian) eli ei tässä montaa vuotta ole aikaa lapsia tehdä.

Vanhemmat lapset ovat jo isoja, 2 aikuista ja 1 ala-astelainen. Nuorimmainen syntyi sektiolla ja tässä olen hakenut vastausta siihen, miten nopeasti seuraavaa voi suunnitella. Eri lähteistä tulee aina eri vastaus. Toisissa saa tehdä heti, kroppa kyllä tietää milloin on valmis ja toisissa suositellaan jopa 2 vuoden "lepovaihetta". Minä sitten ajattelin luottaa tuohon kropan valmiuteen. Miten herkästi tässä iässä vielä raskautuu, on sitten eri asia...
Jos siis nyt onnistuisi, ikäeroksi tulisi vuosi ja kuukausi (tai 2 kk tai 3 kk....)

Nyt nuorimmainen heräsi....
 
Meillä ikäeroa tulee 1.5v eli vissiin voin tähänkin pinoon itteni tunkee. Mun poika on syntynyt 01/08 ja nyt uudentulokkaan laskettu aika on 4.7.09..Pikku kakkonen on kyllä ollut todella odotettu ja toivottu ja oisi saanut tulla ihan heti peräänkin, mutta imetys esti ilmeisesti raskautumisen tehokkaasti, koska ometyksen lopetettuani olin raskaana ensimmäisestä kierrosta. Olen ajatellut koko ajan että siinä se varmaan samalla menee kaksikin pientä, mutta nyt kun toinen on tulossa, maalailen kauhukuvia mieleeni :D juuri sitä olen ruennut miettimään, et miten imetys sujuu sitten pikkuisen kanssa ja että kuinka osaa esikoinen olla sitten mustasukkainen..
Ja myös se hieman mietityttää, kun ton pojan odotusajalla joudun vuodelepoon rv 29-> loppuun asti, että entä jos paikat alkaa aukeilla tässäkin odotuksessa ennen aikoja..mutta eipä noista voi etukäteen tietää..
 
Niin no samaa minäkin myös mietin, että miten pystyn huomioimaan esikoista, kun vauva saataa helpostikin olla rinnalla useamman hetkenkin :D ..mut kyllä mulla on tutut joilla kokemusta niin sanoneet, et tuon ikäinenkin (1.5v) ymmärtää jo olla mustasukkainen..mutta voihan tietty olla ettei olekaan..ja imetyksen kun niin haluaisin onnistuvanuuden vauvankin kohdalla...
 
c81
Hei! Meillä esikoinen syntyi 02/08, ja seuraavan la ois 11.6. :) eli 1v4kk tulee ikäeroa. Kiva kuulla muidenkin kokemuksia! On alkanut vähän hirvittämään pieni ikäero, vaikak ihan suunnitellusti niin haluttiin.. Tuplarattaita etsiskellään, muttei osata päättää millaiset. Onhan tässä vielä aikaa....
 

Yhteistyössä