Pitääkö tuttiin opettaa?

Meillä on 3,5 kk ikäinen poika, joka ei osaa syödä tuttia. Joskus ollaan koetettu sitä tarjota, koska olen ajatellut, että sitä voisi olla hönen mukava lutkuttaa vaikka bussissa tai autossa / tilanteissa, joissa ei voi heti syliin ottaa. Joskus myös saattaisi auttaa nukahtamisessa, ehkä. Mutta tutti ei siis pysy suussa kuin muutaman sekunnin, vaikka ihan mielellään sitä näyttää lutkuttavan.

Kysymys kuuluukin, että koska meillä siis ihan ok pärjätään ilman tuttiakin, niin kannattaako mun yrittää jotenkin sinnikkäästi sen käyttöä opettaa. Onko tutin käytöstä jotain erityistä hyötyä? Joku uusi tutkimus oli kuulemma osoittanut, että tuttia syövillä olisi vähemmän kätkytkuolemia! Entä jääkö poika nyt vaille jotain sellaista lohtua, mitä tuttia syövät saavat? Ajattelen nyt lähinnä esim. tilanteita, kun ollaan esim. vaunuilemassa.

 
no meillä on nyt vuoden ikäinen poika, joka ei koskaan huolinut tuttia. Ja eipä meitä kukaan ohjeistanut siihen opettamaankaan. Peukaloaan tuo pienempänä nukkumaan mennessään imeskeli, nyt sekin on jäänyt tosi vähälle.
 
No mulla on kaksi lasta jotka eivät ole laisinkaan huolineet tuttia.
Eivät ole peukaloaan imeneet eivätkä muutakaan.
Miten väkisin opetettaan tutille ja mikä siinä sit on järkee.
Nuorimmaiselle joka nyt on 7kk kokeilin 5 eri tuttia ja kelvannut.Joten hän menee ilman tuttia,niin kuin esikoisenikin.

Niin ja ei kaikkia tutkimustuloksia tarvi "uskoo" maalaisjärkeä saa ja voi käyttää.
 
Tarkennan vielä pointtiani eli kysyisin, miksi lähes kaikki yrittää kuitenkin tarjota lapsille alkuun tuttia? Tännekin vastanneista allekirjoittanut mukaan lukien on kuitenkin kaikki alkuun tarjonneet tuttia. Mikä on se tutin hyöty, joka korvaa sen, että joutuu ehkä useaan kertaa öisin heräämään, kun vauva pudottaa tutin tai joutuu - ehkä - näkemään ison vaivan tutista vierottamiseen?
 
Mun kummatkaat lapset eivät ole tuttia huolineet vaikka alkuun koitettiin. Ja ihan sen takia me tuttille koitettiin opettaa että juuri esim. automatkoilla tai kaupassa olisi se tutti ollut ihan kätevä. Ja että lohtua olisi saanut muualtakin kuin tissistä. No joo, se vaihe on kuitenkin lyhyt ja nyt kun tyttö on 7kk niin oon ihan tyytyväinen ettei se tutti kelvannut. Eipä ole sitä vieroittamista sitten eikä tarvitse yöllä sen takia heräillä. :)
 
No en muiden puolesta voi vastatta,mutta tälle nuorimmaiselle sen takia,kun viihtyi rinnalla yötä päivää tiheesti.Rintani on sit ajanut aluksi tutin asemaa.
Esikoiselle en edes kokeillut kuin kerran tuttia ja se oli siinä.Ilmankin tuli toimeen.
Tuon 4v vieroitus tutista 1v onnistui kyll aika kivuttomasti.Pari päikkäriä protestoi,mutta sen jälkeen unohtui.
 
No meidän kummatkaan lapset ei tuttia huolineet ja en sitä alkanut myöskään tyrkyttämään, kun aikaansai vain itkua.
Esikoinen ei koskaan peukkua syönyt, eikä kuopuskaan ole näyttänyt merkkejä peukunimemiseen.
Esikoisen aikaan tarjosin tuttia lohdukkeeksi, mutta ei siis tuottanut lohduttavaa oloa kun huusi sitä tarjottaessa.
Kuopukselle tarjosin suureen imemisen tarpeeseen ja sen takia, että piti minua huvituttina. Mutta nyt nuo kummatkin vaiheet on ohitettu ilman tuttia.

Meilläpäin taas on monella ajatus, että vauvan PITÄÄ ehdottomasti syödä tuttia ja ovat ERITTÄIN hämillään, kun kumpikaan ei ole sitä syönyt. Itse en osaa kummastella tätä, kun suvussa ei yksikään vauva ole tuttia huolinut =)
 
Meillä vauva nyt 10 viikkoa, ja minä taas olin aluksi sitä mieltä, että ei ehdottomasti tuttia ( ->aiheuttaa purentavirheitä varsinkin, jos syö pitkään, ja saattaa hankaloittaa rinnasta otteen saamista, vaikea vieroittaa yms) no alkuun vauva ei edes tuttia huolinut, sylki aina pois. Kun 6vk iässä vauvalla oli kauheat vatsavaivat, ja elämä oli yhtä huutoa mulle suositteli lastenlääkäri, että opettaisin vauvan tutille, jotta imetysväleistä tulisi pidemmät ja suolisto ehtisi rauhoittua. Vauva siis alussa oli kokoajan rinnalla. Huomasin myös, että tutti auttoi vauvaa refluksivaivoissa, kun imiessä nieleskeli, ja piti näin ylöspyrkivät mahanesteet vatsassa, eikä polttanut kurkkua. Minä siis pidin vauvalla tuttia suussa niin, että vähitellen alkoi imemään. Huuto väheni, ja vauvan olo helpottui, imetysvälit piteni, kun nyt syödään vain nälkään. Enää vauvalla ei ole pahoja vatsavaivoja, mutta nykyään tutti on kätevä, kun sillä saa tyynnyteltyä juuri kaupassa, autossa, vaunuissa, tai yöllä, kun vauva känisee, niin laitan tuttia suuhun ja itse yritän nukkua samalla. Sitten vasta syötän, kun hän on nälkäinen. Tutti auttaa myös sitten, kun vierotetaan yösyötöistä. Tutti helpottaa myös hoitjaa, joka voi vauvalle antaa tutin lohdukkeeksi. Meillä vauva oppinut itsekseen nukahtamaan tutin kanssa, kun aluksi täytyi aina nukuttaa rinnalle, tai kanniskelemalla.. No mun pointti on, että jos pärjää hyvin ilman tuttia niin mitä järkeä sitä on tuputtaa. Jos siitä olis helpotusta johonkin vaivaan, niin sitten en näe järkevänä olla tuttia antamatt. Itse en olisi tutille opettanut, jos ei olis ollut tarvis, nyt ajattelen, että kyllä se sen jossain vaiheessa jättää kuitenkin, hyvä, että nyt helpottaa elämää.
 
Meillä 7kk ikäinen poika ei ole koskaan myöskään ottanut tuttia. Tutistahan pitäisi vieroittaa heti kun alkaa hampaita tulemaan, eli aika nopeasti. Vauvana tarjosin tuttia ja silloin tällöin myöhemminkin, mutta eipä sitä enää kannata.
Yhdellä ystävälläni vauva söi koko ajan tuttia, koska ei pysynyt muuten hiljaisena. Meilläkin vauveli parina ekana kuukautena oli aika levoton ja käytännössä asui minun sylissä päivät. Mutta kun näin kerta rauhoittui, niin eipä siinä ongelmaa. Yöt nukkui melko hyvin. Lähinnä kai se tutti on juuri rauhoittumista varten, mutta minun mielestä meidän poika ei ole kyllä jäänyt mistään paitsi, vaikka tuttia ei imekkään. Kaikki lelut menee kyllä suuhun, mutta jos se tutti kovin tärkeä olisi, niin kaippa se sen olisi huolinut. Parina iltana poika taisi ottaa tutin, kun ei ole meinannut muuten rauhoittua. Nykyisin nukahtaa ihan itsekseen unirievun kanssa ja nukkuu öisin 12h putkeen. Riepua kyllä imeskelee. Peukaloa ei enää.
 
Alkuperäinen kirjoittaja haltia:
No mun pointti on, että jos pärjää hyvin ilman tuttia niin mitä järkeä sitä on tuputtaa. Jos siitä olis helpotusta johonkin vaivaan, niin sitten en näe järkevänä olla tuttia antamatt. Itse en olisi tutille opettanut, jos ei olis ollut tarvis, nyt ajattelen, että kyllä se sen jossain vaiheessa jättää kuitenkin, hyvä, että nyt helpottaa elämää.
Näin just. Meillä esikoinen ei huolinut tuttia ja hyvin pärjättiin ilmankin. Kuopuksella se taas helpotti paljonkin olemista tilanteissa, joissa ei kerta kaikkiaan pääse työntämään tissiä suuhun/lohduttamaan muuten, esim. autossa.

Eihän mikään asia ole niin mustavalkoinen, ja tässä tuttijutussakin on ne hyvät ja huonot puolensa, ja se sopii eri ihmisille (vauvoille&vanhemmille) eri tavalla! =)
 
meillä oli päiväunille nukahtamiset yhtä helvettiä ennen kuin oppi vihdoin syömään tuttia 4 kk iässä. Helpottu erittäin paljon päikkäreille ja yöunille nukahtaminen ja lisäksi unet pitenivät. Että minä kiitän luojaa että vihdoin oppi syömään tuttia. Alussa emme antaneet jottei olisi syrjinyt rintaa, lopulta ei huolinut vaikka yritettiin aika ajoin kokeilla, kunnes sattumalta kokeilin uudestaan n. 4 kk iässä ja lapsi imaisi tutin niin hanakasti suuhunsa että huh!! Siitä lähtien syönyt tuttia.
 
Meillä ei ole tuttia juurikaan syöty, nykään vain öisin enimmäkseen.
Sama jos vaunuilla ollaan liikenteessä niin tutti joskus huolitaan mutta useimmisen sylkee sen heti pois.
Mä olen jo muutenkin heti päättänyt että tutista luovutaan mahd. pian että ei vasta kaksi vuotiaana.
Päivisin en edes anna tuttia pojalle, ellei sitten olla menossa päikkäreille ja ilman tuttia ei tulis mitää.

Mielestäni sinun ei kannata opettaa lussuttamaan tuttia, ainakaan "ihan muuten vain".
 

Yhteistyössä