Pitäisikö pk:ssa hoitajien tykätä/rakastaa hoitolapsia kuin omiaan?

Joidenkin vanhempien mielestä pitäis, mitä nyt tätäkin palstaa lukee.

Mitä itse ajattelet?

Olen lastenhoitaja ja rehellisyyden nimissä sanon, vaikkakin anonyymisti, että toiset lapset vaan ovat ihanampia kuin toiset. Niin ihania, että voisin vaikka "kotiini viedä". Sitten on niitä, joita en välttämättä haluaisi edes nähdä ollenkaan
Asia voi olla tabu, mutta mitä totuutta kiertelemään. Mä en ole niin täydellinen, että tykkäisin kaikista yhtä paljon... ja tykkäämättömyyteen löytyy useampia seikkoja.

 

Ei missään nimessä! Ymmärrän sen, että toiset lapset ovat mukavampia kuin toiset. Ymmärrän sen, että hoitajilla on suosikki- ja inhokkilapsia. Mutta ne lapset on kuitenkin hoitajan työtä. Musta olis ihan käsittämätöntä vanhempien edes ajatella, että sen hoitajan pitäis tykätä heidän murmelistaan yhtä paljon kuin äiti ja isikin.

 

Meillä oli lähihoitajaopinnoissa opettaja joka sanoi näkevänsä punaista aina jos joku kasvatusalan opiskelija sanoi "pitävänsä lapsista", ihan kuin lapset olisi jokin homogeeninen massa. Samainen opettaja sanoi, että jokainen joka uskottelee itselleen ettei jotkut lapset ärsytä häntä, on työhön (toistaiseksi) soveltumaton, koska se ei todellakaan ole ammattimainen tapa käsitellä sitä asiaa, että joskus joku lapsi tuntuu ihan sikarasittavalta. Sit kun lähtee perkaamaan tilannetta ja saa eriytettyä sen käytöksen jonka itse kokee ärsyttävänä, niin usein saa huomata että se sama piirre löytyy toisessa muodossa itsestä (esim. omaehtoisuus, nopea tulistuminen, vieraiden tilanteiden suhteeton pelko).

Ja todellakin toivon ettei yksikään lasteni hoitaja edes kuvittele tuntevansa lapsiani kohtaan samanlaista kiintymystä kuin ne vanhemmat. Työ on työtä, vaikka siitä ja asiakkaista pitäisikin.

 

Olisi omia lapsia vähättelevää sanoa että rakastan muiden lapsia yhtä paljon. Omat on aina omia ja niin sen kuuluu olla.

Mutta oma ohjenuorani tässä työssä on sellainen, että jokaisen lapsen pyrin hoitamaan niinkuin haluaisin omianikin hoidettavan.

 

...kumpa jokaisella lapsella olisi edes yksi rakastava läheinen aikuinen joka hyväksyy ja pitää läheisenä häntä sellaisena kuin hän on.

...kaikille tätä ei suoda. Ei edes vaikka maksetaan(palkkaa).

 

...kumpa jokaisella lapsella olisi edes yksi rakastava läheinen aikuinen joka hyväksyy ja pitää läheisenä häntä sellaisena kuin hän on.

...kaikille tätä ei suoda. Ei edes vaikka maksetaan(palkkaa).

Olen tästä kyllä samaa mieltä. Hoitaja päiväkodissa voi joissain tapauksissa olla ainut ns. terve aikuiskontakti lapsen elämässä. Jonka hoivassa lapsi tulee kuulluksi ja lapsi kokee että hänestä välitetään ja huolehditaan. Ja se yksi kontakti voi niin sanotusti pelastaa lapsen loppuelämän, joka muuten voisi päättyä esim vääristyneen minäkuvan kautta itsemurhaan tai masennukseen.

Ei sitä silti tarvitse lähteä vertaamaan ketä rakastaa eniten tai yhtä paljon tai vähempi. Kiintymys, välittäminen, läsnäolo ja hyväksyminen, nekin on riittäviä.

 

No ei pidä. Eikä mun mielestä kuulukaan. Mutta niinkuin tuossa joku sanoikin niin pitäisi pyrkiä hoitamaan lapsia niinkun haluaisi omiaan hoidettavan. Vaikka ei pidä jostain lapsesta, sitä ei todellakaan näytetä kenellekään.

En minäkään potilaalle sitä näytä, vaikka kuinka ärsyttäis. Se vaan kuuluu siihen työhön.

 

Ei tietenkään tarvi.

 

Ei ja tottakai omaan "makuun" sopivampia lapsia on aina, mutta ammattitaitoinen lto osaa kyllä kohdella kaikkia silti asiallisesti ja tasavertaisesti. Ymmärrät kai sen?

 

En tietenkään oleta että hoitajat rakastaisivat lastani kuin itse rakastan. Mutta kerron silti vähän meidän elämästä. Lapseni oli perhepäivähoitajalla 5-vuotiaaksi asti. Huomasin että hoitaja todella tykkäsi lapsestani, ja se näkyi positiivisena asiana lapseni elämässä. Hän koki itsensä hyväksytyksi, tärkeäksi, pidetyksi, taitavaksi ja mitä muuta hyvää nyt tästä voikaan seurata. Kaikki oli vallan mainiosti elämässämme.

Sitten lapseni meni päiväkotiin. Siellä hoitajat eivät piitanneetkaan lapsestani ns emotionaalisesti, tekivät siis vain työtään. Lapseni koki, ettei häntä kuultu, nähty eikä ymmärretty. Nyt jokainen tarhaan lähtö aamu on tuskaa. Lapsi jää itkemään perääni, mitä hän ei koskaan perhepäivähoitajalla tehnyt. Tässä päiväkodissa lapseni on vain karjaa, jota hoidetaan niin, että se pysyy hengissä työpäiväni ajan. Nämä ihmiset jotka siellä työskentelevät, hoitavat kyllä hommansa hyvin, mutta eivät samalla tavalla tykkää/pidä/osaa käsitellä lapsia niinkuin tämä ihana perhepäivähoitaja.

Surullista mutta totta. Haluaisin lapseni muualle, mutta nykyisen tiukan politiikan takia se tuskin on mahdollista.

 

Kohdella "asiallisesti".
Onko lapsi joku "asia"??


Mää sanoisin, että hoitojien pitäisi "kohdella" hoitolapsia kuin kummilapsiaan, tai kaverin lapsia - välittäen.Läheisesti.
Itseisarvosti tykätä, koska on lapsi.

Mun mielestä ihan paska väite tuolta opettajalta, ettei sais sanoa pitävänsä lapsista. Kyllä siinä on työhönsä leipääntyny ämmä joka on halunnu pois työstään rasittavien kakaroiden vuoksi.

 

En tietenkään oleta että hoitajat rakastaisivat lastani kuin itse rakastan. Mutta kerron silti vähän meidän elämästä. Lapseni oli perhepäivähoitajalla 5-vuotiaaksi asti. Huomasin että hoitaja todella tykkäsi lapsestani, ja se näkyi positiivisena asiana lapseni elämässä. Hän koki itsensä hyväksytyksi, tärkeäksi, pidetyksi, taitavaksi ja mitä muuta hyvää nyt tästä voikaan seurata. Kaikki oli vallan mainiosti elämässämme.

Sitten lapseni meni päiväkotiin. Siellä hoitajat eivät piitanneetkaan lapsestani ns emotionaalisesti, tekivät siis vain työtään. Lapseni koki, ettei häntä kuultu, nähty eikä ymmärretty. Nyt jokainen tarhaan lähtö aamu on tuskaa. Lapsi jää itkemään perääni, mitä hän ei koskaan perhepäivähoitajalla tehnyt. Tässä päiväkodissa lapseni on vain karjaa, jota hoidetaan niin, että se pysyy hengissä työpäiväni ajan. Nämä ihmiset jotka siellä työskentelevät, hoitavat kyllä hommansa hyvin, mutta eivät samalla tavalla tykkää/pidä/osaa käsitellä lapsia niinkuin tämä ihana perhepäivähoitaja.

Surullista mutta totta. Haluaisin lapseni muualle, mutta nykyisen tiukan politiikan takia se tuskin on mahdollista.

Tajuat varmaan, ettei yli 20 lapsen ryhmässä voi jokaista lasta kuunnella yksilöllisesti jatkuvasti, eikä erityishuomion saaminen ole mahdollista. Päiväkotiin mennään mielestäni opettelemaan ryhmässä toimimista, sääntöjen noudattamista ja sosiaalisia taitoja.

Ihan hyvä vaan, ettei kaikista kasvateta omaan napaan tuijottavia pikkuterroristeja, joiden ympärillä koko maailma pyörii.

 

En myös ihan ymmärtänyt miksi ei voisi todeta pitävänsä lapsista. Ei se tee lapsista mitään massaa. Sanotaanhan sitä niinkin että pidän koiranpennuista. Toiset sanoo ettei pidä lapsista, vaikka kaikki tietää että lapset ei ole mitään yhtä ja samaa massaa jotka kaikki olisi ärsyttäviä tms.

Outo toteamus kertakaikkiaan. Jos hoitaja tai ope ei yleisesti voi todeta "pitävänsä lapsista", niin on kyllä väärällä alalla. Ei tuo toteamus sitä asiaa mitenkään poista, että jonkun lapsen kanssa on joskus haastavaa ja rasittavaa. Ihan sama kuin minä totean että rakastan lapsiani yli kaiken, vaikka välillä meinaa lähteä järki niiden känkkäränkkien ja keppostelujen vuoksi

Summasummarum, ihan pöhkö - muka älykäs - kommentti. Hoitaja saa ja hoitajan pitäisikin "pitää lapsista". Muuten voi hakeutua vaikka ruuvinpussittajan hommiin.

 

Tajuat varmaan, ettei yli 20 lapsen ryhmässä voi jokaista lasta kuunnella yksilöllisesti jatkuvasti, eikä erityishuomion saaminen ole mahdollista. Päiväkotiin mennään mielestäni opettelemaan ryhmässä toimimista, sääntöjen noudattamista ja sosiaalisia taitoja.

Ihan hyvä vaan, ettei kaikista kasvateta omaan napaan tuijottavia pikkuterroristeja, joiden ympärillä koko maailma pyörii.

Jokaisen päiväkodin esittelytiedotteessa luvattan huolehtia lapsen yksilöllisistä tarpeista. Tokihan tiedän, että paskaahan se on näillä nykyisillä resursseilla. Enkä tietenkään oleta, että oman lapseni pitäisi loistaa siellä ykkösenä ja huomion keskipisteenä. Valitettavaa on se, että monet hoitajat vaan tekevät työtään kuin "leipäpapit" konsanaan. Seisotaan ulkona ringissä keskenään ja juoruillaan omia asioitaan ja jätetään lapset huomiotta. Mulla on tästä myös omakohtaista kokemusta. Olen tehnyt sijaisuuksia päiväkodeissa, ja mua järkyttää se henkilökunnan omahyväisyys ja suoranainen laiskuus näissä asioissa. Ymmärrän nykypäivän haasteet; suuret ryhmäkoot sun muut, mutta on siellä kyllä monella hoitajalla peiliin katsomisen paikka.

 

...kumpa jokaisella lapsella olisi edes yksi rakastava läheinen aikuinen joka hyväksyy ja pitää läheisenä häntä sellaisena kuin hän on.

...kaikille tätä ei suoda. Ei edes vaikka maksetaan(palkkaa).

Vähän hurskastelun puolelle menee ylläoleva kommentti. Ei hoitaja voi pitää hoitolapsia kovin läheisenä, koska se olisi luonnotontakin. Olisi väärin lasta kohtaan, jos hän kokee kovaa ikävää hoitajia kohtaan ja luonnotonta jos hoitaja ikävöisi hoitolapsia. Mielessä voi joskus joku lapsi käväistä, mutta omaan elämään hoitolapset eivät voi sen kummemin tulla, tai en pysty tekemään työtäni.

Tehtäväni on olla turvallinen ja välittävä aikuinen hoitolasten elämässä ja huolehtia siitä, että lapsi rakastaa yli kaiken vanhempiaan/vanhempaansa. Työpäivän aikana teen kaikkeni, että lapsilla on hyvä olla, mutta siihen sen on jäätävä.

 

Vähän hurskastelun puolelle menee ylläoleva kommentti. Ei hoitaja voi pitää hoitolapsia kovin läheisenä, koska se olisi luonnotontakin. Olisi väärin lasta kohtaan, jos hän kokee kovaa ikävää hoitajia kohtaan ja luonnotonta jos hoitaja ikävöisi hoitolapsia. Mielessä voi joskus joku lapsi käväistä, mutta omaan elämään hoitolapset eivät voi sen kummemin tulla, tai en pysty tekemään työtäni.

Tehtäväni on olla turvallinen ja välittävä aikuinen hoitolasten elämässä ja huolehtia siitä, että lapsi rakastaa yli kaiken vanhempiaan/vanhempaansa. Työpäivän aikana teen kaikkeni, että lapsilla on hyvä olla, mutta siihen sen on jäätävä.

Jatkan vielä vastaamalla aloittajan kysymykseen:
Pitäisikö pk:ssa hoitajien tykätä/rakastaa hoitolapsia kuin omiaan?

No ei todellakaan pitäisi. Jos niin kävisi, pitäisi vaihtaa alaa.

 

Vähän hurskastelun puolelle menee ylläoleva kommentti. Ei hoitaja voi pitää hoitolapsia kovin läheisenä, koska se olisi luonnotontakin. Olisi väärin lasta kohtaan, jos hän kokee kovaa ikävää hoitajia kohtaan ja luonnotonta jos hoitaja ikävöisi hoitolapsia. Mielessä voi joskus joku lapsi käväistä, mutta omaan elämään hoitolapset eivät voi sen kummemin tulla, tai en pysty tekemään työtäni.

No ei hoitolasta kyllä missään normaalissa tilanteessa voi pitää läheskään yhtä rakkaana kuin omaa lasta, mutta ei se silti sulje pois sitä että kiintyy lapseen vaikka niin että alkaa itkettää kuin sitä hoitolasta on ikävä. Se on tosi luonnollista, että paljon aikaa keskenään viettävät aikuinen ja lapsi kiintyvät toisiinsa kovastikin, vaikka ei oltaisi samaa perhettä. Pätee niin päiväkodin hoitajiin, erilaisiin etäisempiin sukulaisiin kuin vaikka sijaisvanhempiinkin.

 

No ei hoitolasta kyllä missään normaalissa tilanteessa voi pitää läheskään yhtä rakkaana kuin omaa lasta, mutta ei se silti sulje pois sitä että kiintyy lapseen vaikka niin että alkaa itkettää kuin sitä hoitolasta on ikävä. Se on tosi luonnollista, että paljon aikaa keskenään viettävät aikuinen ja lapsi kiintyvät toisiinsa kovastikin, vaikka ei oltaisi samaa perhettä. Pätee niin päiväkodin hoitajiin, erilaisiin etäisempiin sukulaisiin kuin vaikka sijaisvanhempiinkin.

Hetkellisesti voi tulla kyynel silmään silloin, kun lapsi on vaihtamassa hoitopaikkaa ja ollaan hyvästelemässä. Mutta en tosiaankaan haluaisi itkeskellä hoitolasten takia muissa tilanteissa. Aika kammottava ajatus. En nimittäin ole itkenyt edes erittäin, erittäin, erittäin rakkaita sukulaislapsia ikävöidessäni. Meitä on erilaisia.

 

Tajuat varmaan, ettei yli 20 lapsen ryhmässä voi jokaista lasta kuunnella yksilöllisesti jatkuvasti, eikä erityishuomion saaminen ole mahdollista. Päiväkotiin mennään mielestäni opettelemaan ryhmässä toimimista, sääntöjen noudattamista ja sosiaalisia taitoja.

Ihan hyvä vaan, ettei kaikista kasvateta omaan napaan tuijottavia pikkuterroristeja, joiden ympärillä koko maailma pyörii.

Enemmän noissa isoissa ryhmissä niitä pikkuterroristeja kasvaa, kun aikuisilla ei ole aikaa valvoa ja ohjata ryhmän toimintaa, vaan lapsista se ovelin manipuloija pyörittää ja kiusaa muita, ja selittää tilanteet aikuisille aina itselleen suosiollisessa valossa. Sama jatkuu sitten koulussa. Isoissa ryhmissä opitaan myös, miten voi jättää noudattamatta sääntöjä ilman, että kukaan huomaa, ja miten aikuisille valehdellaan.

Olenkin moneen kertaan todennut, että isot ryhmät epäonnistuvat täysin sosiaalisten taitojen opetuksessa, ellet sitten laske kiusaamiskulttuuria sosiaaliseksi taidoksi. Pienemmissä ryhmissä aikuinen pääsee niin lähelle lapsia, ettei tilaa kiusaamiselle jää, ja aikuinen pystyy valvomaan, että sääntöjä varmasti noudatetaan.