Plussaa

Siinä ne kaksi maagista viivaa sitten oli. Viime tiistaina tein testin ja eilen vielä uudelleen. 10-vuotta yhteiseloa ja toivo oli jo totaalisesti hiipunut ja asialle oltiin annettu jo vuosia sitten periksi. Eka aika varattuna neuvolaan tammikuun puolen väkin jälkeen. Ajatukset menevät sinne ja tuonne ja olotilaansa ei ota todeksi saati uskoakseen. Raskausviikkoja nyt vasta 4. Näköjään ihmeitä tapahtuu, kunhan onni vielä soisi kaiken jatkuvan ja menevän hyvin!
Onnea yritukseen ja rauhaisaa joulua!
 
Heippa kaikki liityn tähän myös.. plussasin jouluaatona ja joulupäivänä.. sitten vielä 28.12 ja RASAKAANA 2-3.. tänään uudestaan ja nyt RASKAANA 3+ eli laskettuna 5+ ihanaa kun loysin tämän palsta...ja onnea kaikille:)
 
Onnea kaikille!!!! Aikaisempien surullisten kokemusten päälle tänään oli niin iloisia hetkiä, kun ultrassa sydämen syke näkyi =) kokoa 6+3 edestä eli vain muutaman päivän pienempi. Aikaa on vielä huolehtia, mutta tätä en ole ennen saanut nähdä =)
 

Yhteistyössä