Pöh. Juhannus tulloo.

Taas taitaa mennä mönkään. Manaan siis jo etukäteen. Mies ei halua että hankitaan lapsille hoitopaikka. Ollaan siis menossa naapuriin ja koska lapset on mukana, alkaa hulina kahdeksan aikaan, milloin olis hyvä olla jo nukkumassa. Se varmaan ajatteli että mä sitten lähden himaan niiden kanssa ja se jää juhlimaan. En siis alun alkaenkaan tykännyt yhtään ideasta mennä sinne kun en naapureita, enkä lapsia jaksaisi koko aikaa. Nähdään siis naapureita aika usein. Miehen mielestä hyvä idea. No mikäs siinä. Antaa heidän saunoa. Olisin mäkin kaivannut vähän lomaa. Ehkä mies hoitaa lapset niinkuin sanoikin tekevänsä. Ja mä lähden jonkun mökille. Tai jos sais lapset hoitoon ja menis vaan naapuriin, niin olisi sekin jo jotakin. Ettei tarttis juosta koko aikaa jonkun taaperon perässä ja kaivaa sen suusta milloin mitäkin. Koko ajan.

Voikohan tällä ennakkoasetelmalla tulla enää mitään juhannusta? En halua olla mikään pessimisti, mutta ärsyttää, perkele! Ei kun soittelemaan hoitopaikkoja läpi... Meillä ei ole juuri koskaan lapset hoidossa. Josko nyt natsaisi.

Valivali. Kiitos ja anteeks.
 
Keittiönoita
Onpa kurjaa :( Meillä on vietetty juhannuksia, vappuja, jouluja, uusia vuosia ja pääsiäisiä lasten synnyttyä lasten ehdoilla. Onko naapurisi lapseton henkilö? Voisivatko hän/he tulla teille, jolloin saisit lapset illalla omaan sänkyynsä nukkumaan?
 
"VIERAS"
En tarkota pahalla, jokainen tekee miten tahtoo.
Mutta mulle ei tulis mieleenkään viettää mitään juhlapyhää ilman lapsia. Itse olin aina vanhempien ja ystäväperheiden ja isovanhempien ym kanssa mökillä juhannukset ja niin teen omien lastenkin kanssa. Meitä lähtee iso kaveriporukka mökkeilemään ja me ollaan ainoita jolla lapsia (3kpl, 2x 1,5v ja 2,8v) . Kellekkään meidän lapset ei oo ongelma ja jos olisi niin en heidän kanssaan varmaan viettäisi juhannusta.
Vanhin tyttö on ihan innoissaan kun pääsee mukaan mökkeilemään; juhannussaunaan, grillaamaan, pelailemaan pelejä.. Viime vuonna oltiin ihan kotona smalla porukalla kuin nyt tänä vuonna mennään mökille. Yhtää hauskaa on ollut vaikka lapset mukana. Kun lapset on saatu nukkumaan saunotaan, pelataan, grillataan ja höpistään. Itkuhälytin tietysti ulkona mukana..
Hauskaa ja rentouttavaa Juhannusta kaikille! :)

ps. Jotenkin musta vaan tuntuu lasten puolesta pahalta jos tälläsenä juhlapyhänä laitetaan hoitoon, eikä saa juhlia oman perheen kanssa.
 
Keittiönoita
[QUOTE="VIERAS";26507865]ps. Jotenkin musta vaan tuntuu lasten puolesta pahalta jos tälläsenä juhlapyhänä laitetaan hoitoon, eikä saa juhlia oman perheen kanssa.[/QUOTE]
Samaa mieltä. Miten niitä vanhoja suomalaisia perinteitä lapsilleen jakaa, jos lapset laitetaan juhlista ulos?
 
No me asutaan "mökillä" :D Joten mökkiaspekti ei ihan päde tähän. Mummi myös asuu "mökillä" ja lapset varmasti viihtyisi myös siellä. Naapurilla on yksi lapsi ja muitakin vieraita tulossa, joten heitä ei saa tänne. Meidän isompi skidi voisi nukahtaakin johonkin sohvalle kuukahdettuaan joskus puolen yös aikaan ja pienempi taas ei. On vasta vuoden. Ja hirveä häkkäräväkkärä. Nukahtaakin hirmu hankalasti. jos sen saisikin nukkumaan johonkin vaunuihin, niin se herää heti jos ne pysähtyy tai niitä alkaa liikuttaa. Naapuriin on matkaa kilometri ja yksi vuorikin on tässä välissä, joten ei olla lähelläkään omaa taloa. En voi myöskään turvallisuussyistä laittaa pienempää nukkumaan taloon sisään ja itse olla ulkona, kun pitäisi olla joku pinnis ainakin. Ja hän on siinä mielessä hyvinkin vahdittava että tunkee kaiken suuhunsa. Kivet, leivän muruset, kaikki. Ja naapuri spreijailee rounduppia vähän sinne tänne. Eikä sylissäkään voi viihtyä, vaan venkoillaan. Eikä ruoka maistu jos ei ole syöttötuolia. Ja kun joka viikko käydään kylässä jossakin niin oon jo tunnin jälkeen ihan poikki.

Muuten ihan mielellään viettäisin juhlat lasten kanssa, mutta oon ollut pitkään tässä käytännössä yh, kun mies on viikonkin putkeen työmatkoilla. Väsymys on jo aika paha. Enkä ole saanut mitään "omaa aikaa" vuosiin, saati miehen kanssa kaksin. Ja kerrankin olis jotakin ihmisiä jossakin joiden kanssa höpistä iltamyöhään. Mutta ei sitten. Istutaan klo 21 alkaen kotona koko perhe sitten. Tietyllä tavalla mua kai ärsyttää se että tää suunnitelma ei mitenkään poikkea meidän arjesta. Ja voidaanhan me toki joskus muulloin viettää jotakin yhteistä aikaa. Tää vaan menee niin tutun kaavan mukaan että mä vahdin lapset, ja mies juhlimaan. Ne katoaa johonkin saunaan sitten illalla ja mä puhaltelen purkkapalloja omassa ylhäisessä yksinäisyydessäni.

Olis pitänyt lähteä sinne oikealle kesämökille. Olis saanut lapset nukkumaan ja seuraakin riittäis pihalla.
 
Viimeksi muokattu:
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita;26507913:
Samaa mieltä. Miten niitä vanhoja suomalaisia perinteitä lapsilleen jakaa, jos lapset laitetaan juhlista ulos?
Lapset on vielä kovin pieniä. Olisivat pari vuotta isompia, niin keskittyisin tähän, enkä painimaan vaipanvaihdon yhteydessä ja olemaan poskesta purtavana :D
 
Keittiönoita
Alkuperäinen kirjoittaja Kotilohikäärme;26508234:
No me asutaan "mökillä" :D Joten mökkiaspekti ei ihan päde tähän. Mummi myös asuu "mökillä" ja lapset varmasti viihtyisi myös siellä. Naapurilla on yksi lapsi ja muitakin vieraita tulossa, joten heitä ei saa tänne. Meidän isompi skidi voisi nukahtaakin johonkin sohvalle kuukahdettuaan joskus puolen yös aikaan ja pienempi taas ei. On vasta vuoden. Ja hirveä häkkäräväkkärä. Nukahtaakin hirmu hankalasti. jos sen saisikin nukkumaan johonkin vaunuihin, niin se herää heti jos ne pysähtyy tai niitä alkaa liikuttaa. Naapuriin on matkaa kilometri ja yksi vuorikin on tässä välissä, joten ei olla lähelläkään omaa taloa. En voi myöskään turvallisuussyistä laittaa pienempää nukkumaan taloon sisään ja itse olla ulkona, kun pitäisi olla joku pinnis ainakin. Ja hän on siinä mielessä hyvinkin vahdittava että tunkee kaiken suuhunsa. Kivet, leivän muruset, kaikki. Ja naapuri spreijailee rounduppia vähän sinne tänne. Eikä sylissäkään voi viihtyä, vaan venkoillaan. Eikä ruoka maistu jos ei ole syöttötuolia. Ja kun joka viikko käydään kylässä jossakin niin oon jo tunnin jälkeen ihan poikki.

Muuten ihan mielellään viettäisin juhlat lasten kanssa, mutta oon ollut pitkään tässä käytännössä yh, kun mies on viikonkin putkeen työmatkoilla. Väsymys on jo aika paha. Enkä ole saanut mitään "omaa aikaa" vuosiin, saati miehen kanssa kaksin. Ja kerrankin olis jotakin ihmisiä jossakin joiden kanssa höpistä iltamyöhään. Mutta ei sitten. Istutaan klo 21 alkaen kotona koko perhe sitten. Tietyllä tavalla mua kai ärsyttää se että tää suunnitelma ei mitenkään poikkea meidän arjesta. Ja voidaanhan me toki joskus muulloin viettää jotakin yhteistä aikaa. Tää vaan menee niin tutun kaavan mukaan että mä vahdin lapset, ja mies juhlii. Ne katoaa johonkin saunaan sitten illalla ja mä puhaltelen purkkapalloja omassa ylhäisessä yksinäisyydessäni.

Olis pitänyt lähteä sinne oikealle kesämökille. Olis saanut lapset nukkumaan ja seuraakin riittäis pihalla.
Ymmärrän tuskan. Mun siskoni lapset on olleet aina sellaisia, että kaiken pitää mennä pilkulleen niiden mukaan, muuten on kaikilla päivä pilalla. Olen oikeastaan aika kiitollinen siskolleni, että näin oli, koska omat lapseni sopeutuivat serkkujensa elämäntapaan eivätkä ole olleet moksiskaan, jos nukahtavat syliin, keinuun, sammalmättäälle tai kylpyhuoneen lattialle.

Kyllä muakin silloin ihan alkuaikoina hrmitti, kun mikään ei koskaan mennyt mun suunnitelmien mukaan. Mutta nyt olen siitä pelkästään kiitollinen, kun kuulen siskoni jo nyt aikuisten lasten hankaluuksista selvitä sellaisistakin asioista, jotka omille lapsilleni olivat arkipäivää jo ennen eskari-ikää.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita;26508480:

tuo isompikin oli pienenä semmoinen..."hankala", mutta nykyään voisi ihan kivutta tulla mukana mihin vaan, syödä mitä vaan ym. Ja uskon kyllä että pienemmästäkin tulee semmoinen. On muuten kovin helppo kaikkien syömisten ja muiden kanssa. Ei kiukuttele juurikaan. On vaan tyytyväinen jos näkee jotakin uutta. Mutta on herkkäuninen, niinkuin isoveljensäkin oli. kyllä se vielä nukkuu kuin tukki, vaikka keittiön lattialle, uskoisin. Ja lakkaa se varmaan syömästä kaikkea kunhan saa hampaansa suuhun asti, niin kuin isoveljensäkin.

Mutta noista perinteistä tuli mieleeni googlata lähin juhannussalko, mihin ajattelin nuo kiikuttaa päivällä. Paljon kivempaa se on kuin painia naapurin nurmikolla jotain kiviä tai roundupheinää yksvuotiaan suusta. Syökööt naapurit milloin huvittaa
 
Keittiönoita
Alkuperäinen kirjoittaja Kotilohikäärme;26508623:

Oletko harkinnut sitä, että ottaisit vähän rennommin? Mä en koskaan edes laskenut, paljonko mun muksuilla tuli kakan mukana pikkukiviä - tai mutakaan - ulos :) Onko lapsesi "hankala" vain sun omassa päässäsi? Vai onko hän vain utelias lapsi? Lapsethan eivät ole pieniä järkeviä aikuisia vaan olentoja, joille sattuu ja tapahtuu. Joskus niinkin paljon, että pitää käydä lääkärissä. Mutta ne on aika ihania typeryksiä ja jos oikein tarkkaan miettii, tuovat mieleen muistoja omastakin typeryydestä.
 
  • Tykkää
Reactions: nöppäri
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita;26508742:

Juu ottaisin mieluusti vielä rennommin. Ja annan hänen syödä hiekkaa ja muuta tarpeellista, suudella koiraa ja kaikkea muuta. "Hankala" oli heittomerkeissä pienen virnuilun vuoksi. Hänhän on nimenomaan utelias ja hyvin nopea. Mitkä ovat tietysti pikkupojalle tavallaan hyvinkin hyviä ominaisuuksia, mutta semmoista vahtivalle "huonoja". Tuo vilkkaus ei ole vain omassa päässäni, kyllä sen on saanut tuta jokainen joka häntä vahtii. Se on mun mielestä tavallaan vain hyvä. En voi käsittää lapsia jotka istuu kiltisti ja hiljaa. En pidä häntä hankalana vaan tätä vaihetta "hankalana". Se menee kyllä ohi. Mutta niinhän se on että juuri kävelemään oppinut, kaikkea suuhunsa tunkeva (menee kielot siinä missä kivetkin) ja puhumaton (ja siitä itsekin turhautunut) lapsi on ehkä vaativin vahtia.
 
Keittiönoita
Alkuperäinen kirjoittaja Kotilohikäärme;26508879:

Kuullosta ihan mun kuopukseltani :D Mutta listaapa itsellesi ylös ne asiat, joiden vuoksi maapallo lakkaa pyörimästä, jos lähdet lasten kanssa naapurin luo juhannuksen viettoon. Ajan takaa sitä, että juhannus lasten kanssa ei ehkä mene ihan nappiin, mutta on se kuitenkin kurjuutta kummempi. Ensi vuonna sujuu luultavasti tätä vuotta paremmin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita;26508941:
Kuullosta ihan mun kuopukseltani :D Mutta listaapa itsellesi ylös ne asiat, joiden vuoksi maapallo lakkaa pyörimästä, jos lähdet lasten kanssa naapurin luo juhannuksen viettoon. Ajan takaa sitä, että juhannus lasten kanssa ei ehkä mene ihan nappiin, mutta on se kuitenkin kurjuutta kummempi. Ensi vuonna sujuu luultavasti tätä vuotta paremmin.
Näinhän se on ja sitä seuraavana vielä paremmin. Eikä maapallo lakkaa mitään. Mä oon vaan vähän väsy. Mutta mies saa juosta sen perässä, niin mä hoidan isomman :LOL:
 
Keittiönoita
Alkuperäinen kirjoittaja Kotilohikäärme;26508976:
Näinhän se on ja sitä seuraavana vielä paremmin. Eikä maapallo lakkaa mitään. Mä oon vaan vähän väsy. Mutta mies saa juosta sen perässä, niin mä hoidan isomman :LOL:
Musta vaan tuntuu, että sä stressaat nyt vähän turhastakin :) Pienten lasten kanssa elämä nyt vaan on ..heh.. vähän erilaista. Mun mielestä kuitenkin kannattaa jatkaa elämäänsä lapsista huolimatta. Ne tulee kyllä siinä sivussa...ja kotivakuutus on ihan hyvä olla olemassa :D Meillä kävi maanantaina yksi palstalainen pikaisesti käymässä lastensa kanssa ja luultavasti hän oli se, joka enemmän ajatteli mahdollisesti särkyviä tavaroita kuin minä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja nöppäri;26509016:
Ja eikös se sun mies luvannut hoitaa muksut.
Katsot sitten, että hoitaa kanssa, mikä siitä voi tehdä vaikeaa?
Juu niin hoitaa :mad:
Mä alan nimeni mukaisesti syöksemään tulta jos se meinaa livistää vielä illalla johonkin. Se saa jäädä himaan, mä lähen juoruilemaan :D Kerrankin toisinpäin...
No ei. Toivotaan että yöt sujuu niin eiköhän mee ihan leppoisasti. Jos on hampaita tulossa niin tuppaa vaan menemään vähän mäelle.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita;26509042:
Musta vaan tuntuu, että sä stressaat nyt vähän turhastakin :) Pienten lasten kanssa elämä nyt vaan on ..heh.. vähän erilaista. Mun mielestä kuitenkin kannattaa jatkaa elämäänsä lapsista huolimatta. Ne tulee kyllä siinä sivussa...ja kotivakuutus on ihan hyvä olla olemassa :D Meillä kävi maanantaina yksi palstalainen pikaisesti käymässä lastensa kanssa ja luultavasti hän oli se, joka enemmän ajatteli mahdollisesti särkyviä tavaroita kuin minä.
Niin se varmaan on. Ja on tässä totuttu pienten lasten kanssa olemaankin. En ole hoidattanut heitä muilla juuri ollenkaan. Pienempi on ollut yhden yön hoidossa eikä isompikaan kovin montaa kertaa. Väsyneenä stressaa turhasta. Mutta oikeastikin mun olis pitänyt saada enemmän omaa aikaa. Ei välttämättä juhannuksena, mutta muulloin ainakin.
Eikä muuten koskaan ole ollut kotivakuutukselle käyttöä, mutta tapaturmavakuutusta suosittelen kyllä lämpimästi. Maksaa jonkun 7€ vuodessa ja ostaa uudet hampaat jos edelliset häviää johonkin. On ollut jo hammaslääkärillekin asiaa nimittäin...
 
  • Tykkää
Reactions: nöppäri
Höh.Toivottavasti saatte jotenkin nyt sumplittua niin,että koko teidän perheellä olisi mukava juhannus.

Mä just mietin,että meillä olisi eka yhteinen vapaa juhannus,periaatteessa.
Isompi menee omalle isälleen,keskimmäinen jää perjantaina mummolaan yöksi,kun me lähdemme vauvan luo keskolaan käymään.
Eipä ole intoa mitään kummia tehdä,kun vauvan luota kotiutuu,kun kaiken aikaa on huono omatunto siitä,ettei voi olla siellä kaiken aikaa...
 
Keittiönoita
Alkuperäinen kirjoittaja Kotilohikäärme;26509117:
Niin se varmaan on. Ja on tässä totuttu pienten lasten kanssa olemaankin. En ole hoidattanut heitä muilla juuri ollenkaan. Pienempi on ollut yhden yön hoidossa eikä isompikaan kovin montaa kertaa. Väsyneenä stressaa turhasta. Mutta oikeastikin mun olis pitänyt saada enemmän omaa aikaa. Ei välttämättä juhannuksena, mutta muulloin ainakin.
Eikä muuten koskaan ole ollut kotivakuutukselle käyttöä, mutta tapaturmavakuutusta suosittelen kyllä lämpimästi. Maksaa jonkun 7€ vuodessa ja ostaa uudet hampaat jos edelliset häviää johonkin. On ollut jo hammaslääkärillekin asiaa nimittäin...
No niin :) Otat muksut mukaan ja lähdette juhannukseksi naapureille alkuperäisen suunnitelman mukaan. Juhannus on vain kerran vuodessa, mutta joulu joka saakelin vuosi. Joulustakin olette varmaan selvinneet, joten selviätte kyllä juhannuksestakin :) Anna lasten syödä heinää ja apiloita, ei ne siihen kuole. Katsot vaan, että mitään myrkyllistä eivät syö. Mä ihan vilpittömästi suosittelen kokeilemaan lasten kanssa asioita, jotka poikkeavat arkirutiineista. Voi nimittäin olla, että asiat, jotka sua ensi viikolla harmittaisivat, ovat asioita, jotka 20 vuoden päästä nostavat hymyn huulillesi :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita;26509144:

Runnoin läpi mutkan matkaan. Menemme kyyläämään lähimmän juhannussalon nostoa, laulua ja piirileikkejä. Sitten vasta mennään naapuriin. Ja tietty annankin mukulan popsia apilaa, mutta en oikein tykkää myrkytetystä semmoisesta. Ja tuo on niin nopea että koko ajan saa kyylätä, sillä tuossa tuokiossa sillä on se kielo suussa. Se nimittäin juoksee jo. Tää naapuriin meno siis ei mitenkään eroa arkirutiineista, mutta ehkä se juhannusjuhla muualla pelastaa munkin päivän. Siellä nuo meidän kiljuapinatkin jaksaa ihmetellä kaikkea outoa toimintaa ja mahdollisesti jopa juoksematta karkuun :D
 
Alkuperäinen kirjoittaja röppö;26509141:
Höh.Toivottavasti saatte jotenkin nyt sumplittua niin,että koko teidän perheellä olisi mukava juhannus.

Mä just mietin,että meillä olisi eka yhteinen vapaa juhannus,periaatteessa.
Isompi menee omalle isälleen,keskimmäinen jää perjantaina mummolaan yöksi,kun me lähdemme vauvan luo keskolaan käymään.
Eipä ole intoa mitään kummia tehdä,kun vauvan luota kotiutuu,kun kaiken aikaa on huono omatunto siitä,ettei voi olla siellä kaiken aikaa...
No voih. Toivottavasti siitä tulee kuitenkin niissä puitteissa paras mahdollinen. Ja että ennen kaikkea vaavi voi hyvin!
 
Keittiönoita
Alkuperäinen kirjoittaja Kotilohikäärme;26509169:
Runnoin läpi mutkan matkaan. Menemme kyyläämään lähimmän juhannussalon nostoa, laulua ja piirileikkejä. Sitten vasta mennään naapuriin. Ja tietty annankin mukulan popsia apilaa, mutta en oikein tykkää myrkytetystä semmoisesta. Ja tuo on niin nopea että koko ajan saa kyylätä, sillä tuossa tuokiossa sillä on se kielo suussa. Se nimittäin juoksee jo. Tää naapuriin meno siis ei mitenkään eroa arkirutiineista, mutta ehkä se juhannusjuhla muualla pelastaa munkin päivän. Siellä nuo meidän kiljuapinatkin jaksaa ihmetellä kaikkea outoa toimintaa ja mahdollisesti jopa juoksematta karkuun :D
Usko wanhaa: se on yks sekunnin sadasosa ihmiselämässä, kun ne kiljuapinat eivät enää kanssasi halua juhannusta viettää. Nauti siitä perässä juoksemisesta nyt, kun se on vielä mahdollista. Tulee nääs päivä, jolloin äidin sydän surren istut käsiesi päällä ja vain toivot, että lapsillasi siivet kantavat :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita;26509188:
Usko wanhaa: se on yks sekunnin sadasosa ihmiselämässä, kun ne kiljuapinat eivät enää kanssasi halua juhannusta viettää. Nauti siitä perässä juoksemisesta nyt, kun se on vielä mahdollista. Tulee nääs päivä, jolloin äidin sydän surren istut käsiesi päällä ja vain toivot, että lapsillasi siivet kantavat :)
Tuolla vauhdilla riittää varmaan jalatkin, että kantaa...
 
Keittiönoita
Alkuperäinen kirjoittaja Kotilohikäärme;26509203:
Tuolla vauhdilla riittää varmaan jalatkin, että kantaa...
Jostain käsittämättömästä syystä ne riittääkin :) Mutta ihan oikeasti: älä ota stressiä juhannuksesta vaan ota lapsesi mukaan ja hölmöilkää vaikka umpiväsyneinä ja sokerihumalassa yhdessä. Ei lapset kaihoten muista niitä hetkiä, kun syötiin terveellisesti ja mentiin tietyllä kellonlyömällä nukkumaan. Lapset muistavat ne hetket, kun oli jotain arjesta poikkeavaa.
 
Yhteistyössä