poistunut rokotus vastasyntyneeltä

Muistaako kukaan miten ne perustelut meni miksi jotkut vauvat saa sen poistuneen rokotuksen? Meille on sukulaisia tulossa kiinasta kun vauvan pitäis olla vajaa 2kk, joten pitääkö mun kuitenkin pyytää se rokotus? Sehän aikoinaan annettiin jo sairaalassa mut nyt sitä ei saa.
 
Tuberkuloosirokotetta ei anneta, kuin riskiryhmille. Esim. jos perhe muuttaa pysyvästi Venäjälle tai viettää säännöllisesti ulkomailla pitkiä aikoja. Lomailut ja vierailut eivät vaikuta siihen, että rokote olisi tarpeellinen, näin kerrottiin neuvolassa.

Sinänsä jännä juttu, että tuo rokote poistettiin. Esikoiselle se vielä annettiin, eikä siitä mitään haittaa tullut. Ruotsissa rokotusta ei ole annettu kymmeniin vuosiin, mutta siellä oli välillä tuberkuloosia mm. päiväkodeissa, Ruotsi, kun on melkoinen eri kansallisuuksien sulatusuuni.
 
Meiramin ja bebes'n viestiin lisäyksenä - riskiryhmään katsotaan kuuluvaksi myös, jos joku vauvan kanssa samassa taloudessa asuvista oleskelee pitempiä jaksoja maassa jossa tuberkuloosia esiintyy. Edes tuo rajan läheisyys ja venäläisten turistien runsas lukumäärä katukuvassa ei täällä itärajalla enää automaattisesti johda rokottamiseen.
 
apua vieläkin.. mitenkäs jos vauvalle tulee vieraita maasta missä tupia ilmenee? Meillä on sukulaisia tulossa kylään ja en nyt tiedä mitä pitää tehdä. Otanko yhteyttä lastenlääkäriin ja tietääkö kukaan kuinka pitkä tuo vierailu ajan pitäisi olla?
 
Eipä myö rokotusta saada, kuulemma kuukauden mittainen vierailu meillä ei aiheuta rokotuksen saamiseen :( Asiaa on nyt kysytty useammlata taholta, täytyy nyt vaan toivoa ettei tartuntaa saa kun toi kiina kuitnekin kuuluu alueeseen missä sitä liikkuu ja missä riskiryhmiin kuulminen on mahdollista.
Vieraamme ei onneksi itse sitä ikinä ole sairastanut ja on rokotettu sitä vastaan, mut kantajahan hän kuitenkin voi olla.

Soitin jopa sairaalalle ja kyselin asiaa, kuulemma sen voi itse neuvolasta hankkia jos matkalle lähtee, mut eipä siitä taida apua olla jos tartunta on jo saatu?
 
Alkuperäinen kirjoittaja bebes:
Tuberkuloosi rokotteen kun syntyy!!!
Jos jompikumpi vanhemmista on kotoisin maasta jossa tuberkuloosia esiintyy niin silloin sitä suositellaan annettavaksi!!!
Meillä mies on kotoisin Turkista.

Meille selitti kätilö/lääkärit, että ei sitä tarvitse antaa, jos isä/äitiulkomaalainen. Siinä tapauksessa on hyvä antaa rokote, mikäli siellä isän/äidin kotimaassa vieraillaan useasti TAI oleskellaan siellä pitempiä aikoja. Meillä esikoinen sai, kun se oli vielä sen vanhan valmistajan tekemä, kuopus ei saanut, eikä saa tämä joulukuussa syntyväkään. Afrikkaan kun ei olla matkustamassa. Myös neuvolalääkärin kanssa juttelin asiasta 2vkoa sitten, kun kysyi, halutaanko me se rokote ja onko meidän suvussa lähiaikoina joku sitä sairastanut. Mainitsin sedän sairastaneen joskus 70-luvulla. Ja kysyin vielä, että tarviiko sitä, kun mies ulkomaalainen ja tämä lääkäri vastasi samoin, kuten edellisetkin.
Muutenhan sitä rokotetta suositeltaisiin suomalaisillekin, koska täällähän sitä esiintyy myös (juuri kotipuolessa yks eläkeläinen sairasti).
 
Meidän vauva rokotettiin, kun lapsen pappa käy usein töidensä puolesta Venäjällä. Kaverilla oli vähän samanlainen tilanne, mutta hänen vauvansa ei saanut rokotetta.
Vaihtelee ilmeisesti sairaaloittain tai lääkäreittäin...
 
Alkuperäinen kirjoittaja Kreecher:
Meidän vauva rokotettiin, kun lapsen pappa käy usein töidensä puolesta Venäjällä. Kaverilla oli vähän samanlainen tilanne, mutta hänen vauvansa ei saanut rokotetta.
Vaihtelee ilmeisesti sairaaloittain tai lääkäreittäin...

Tollasessa tilanteessa varmaan on hyvä ottaakin. Mekin varmaan oltaisiin otettu, jos mies kävisi kotimaassaan.
Pelkkä se seikka, että isä/äiti on ulkomaalainen, ei pakota sitä rokotetta ottamaan :)
 
Meillä neuvolassa todettiin ettei ole tarvetta rokotukselle, vaikka minä ja esikoinen paljon Venäjällä käymmekin (no, nyt tietysti loppuaikana ei ole tullut enää käytyä, mutta paljon tuttavia jotka käyvät ja ovat siellä yötäkin). Ja tarkoitus olisi sitten vauvan synnyttyä jatkaa Venäjällä käyntejä, kunhan pikkuinen ensin hieman kasvaa. Serkkuni on lisäksi työnsä puitteissa useasti Venäjällä. Lienee neuvolakohtaista tämä arviointi???

Niin ja siis serkku on sellainen, jota näemme useasti. Asuupi tuossa ihan lähellä.

jossu + vili 37+3
 
jos lapsen äiti, isä, sisarus tai joku henkilö jonka kanssa lapsi asuu on syntynyt maassa jossa on tuberkuloosia niin suositellaan että tuo rokotus otetaan!!!
Tämä paperi on neuvolassa otettu mielestäni kansanterveyslaitoksen rokoteosastolta!!!
Löytyy varmaan jotenkin netistä!!
Mutta ainakin ymmärtäisin että tätä rokotusta suositellaan kaikille lapsille joilla on joitakin yhteyksiä maihin joissa on tuberkuloosia!!!
Me kumminkin oleskelemme varmasti Turkissa yli kuukauden ja meille tulee sieltä vieraita!!!
Ei kai siitä mitään haittaakaan ole?
 
uudempi rokote tuli vuonna 2005. Meidän neiti sai tuon rokotteen 04. Kaverini vauva syntyi 06 ja silloin vielä kaikki vauvat sen sai. Heille ei ainakaan siitä mitään vaikutuksia tullut, niinkuin ei meidänkään tytölle 04.

Mutta onhan tuo riski saada kaikkien ilman rokotusta, se kun tarttuu pisara tartuntana niin tartunnnan voi saada jopa kaupassa. Sikäli ihmettelen miksi ne sen on kaikilta poistaneet. Mulle kuitenkin neuvolan täti sanoi että jos vauvaa ei rokoteta suurempi riski on saada tauti kuin ne sivuoireet. Suomessa kun alkaa niin paljon olla maasta muuttoa ja maahanmuuttoa että riski aina tulee vaan kasvamaan. Mut voihan se olla et parin vuoden päästä se jo taas annetaan kaikille.
 
Alkuperäinen kirjoittaja metsänpeitto:
Alkuperäinen kirjoittaja Meirami:
Sinänsä jännä juttu, että tuo rokote poistettiin. Esikoiselle se vielä annettiin, eikä siitä mitään haittaa tullut. Ruotsissa rokotusta ei ole annettu kymmeniin vuosiin, mutta siellä oli välillä tuberkuloosia mm. päiväkodeissa, Ruotsi, kun on melkoinen eri kansallisuuksien sulatusuuni.
En nyt tiedä sun esikoisesi ikää, mutta tuo rokotehan poistettiin yleisestä rokoteohjelmasta siksi, että siihen liittyi liikaa haittavaikutuksia. Rokotekantaa vaihdettiin muutama vuosi sitten tehokkaampaa, ja tällä uudella rokotteella oli huomattavasti enemmän haittavaikutuksia kuin sillä vanhalla Calmetella. En nyt muista minä vuonna tuo vaihdettiin, ei siitä niin kovin pitkää aikaa kuitenkaan ole.

Ja eiväthän tietenkään kaikki rokotetut saaneet haittavaikutuksia tuosta uudemmasta kannastakaan.
Meillä on esikoinen syntynyt vuonna 2005 eli tuon uuden rokotteen sai, eikä mitään haittavaikutuksia ollut. Ei ole kellään lähipiirissä ollutkaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja aurinkoinen81:
uudempi rokote tuli vuonna 2005. Meidän neiti sai tuon rokotteen 04. Kaverini vauva syntyi 06 ja silloin vielä kaikki vauvat sen sai. Heille ei ainakaan siitä mitään vaikutuksia tullut, niinkuin ei meidänkään tytölle 04.

Mutta onhan tuo riski saada kaikkien ilman rokotusta, se kun tarttuu pisara tartuntana niin tartunnnan voi saada jopa kaupassa. Sikäli ihmettelen miksi ne sen on kaikilta poistaneet. Mulle kuitenkin neuvolan täti sanoi että jos vauvaa ei rokoteta suurempi riski on saada tauti kuin ne sivuoireet. Suomessa kun alkaa niin paljon olla maasta muuttoa ja maahanmuuttoa että riski aina tulee vaan kasvamaan. Mut voihan se olla et parin vuoden päästä se jo taas annetaan kaikille.
Tuo on totta. Mihin lie perustaneet tuo haittavakutuksien määrään ja rokottamatta jättämisen, hieman hirvittää. Suomessa tullaan usein Ruotsin perässä ja siellä tuota rokotusta ei ole vuosiin annettu.

Niin ja onhan Suomessakin paljon näitä vaihtoehtovanhempia, jotka uskaltavat jättää lapsensa rokottamatta eli eivät ota mitään rokotuksia. No, se on tietenkin vielä jollain tapaa turvallista, kun voi olettaa, että suurin osa kuitenkin rokotetaan :/
 
"Kansanterveyslaitos ei kuitenkaan ole mikään vaihtoehtokanava, tai rokotusvastainen instanssi, joten lienee ihan perusteltua olettaa että rokotteen haitat vs hyödyt on olleet ihan todellisia. "

Enhän minä tuota vaihtoehtovanhemmuutta KTL.n toimintaan verrannutkaan, kyllä heillä on varmasti hyvä syy poistaa tuo rokote=)

Aika suuri tuo 90-95% luku noista haittavaikutuksista, silloinhan lähes kaikkien tuttavapiiriin tulisi kuulua jonkun joka siitä oireita sai. Itse en tiedä ketään.
 
En tiedä auttaako tämä ketään/mitään, mut mä soittelin sairaalaan asiaa kysyäksine.. Jokainen äiti joka vauvalle rokotuksen haluaa saa sen vaati vuodeosastolla! Eli siis jos itse haluaa riskit ottaa haittavaikutuksista voi rokotuksen saada. Sitä ei kuulemma keneltäkään kielletä. Se lappu minkä neuvolassa laittavat on vain niiden usositus, mut äidillä on rokotus kuulemma oikeus pyytää.

Mä tunnen monta vauvaa jotka on uuden rokotteen saanut ja kenellekään ei ole oireita tullut, joten tuo oikeiden joukkomäärä kyllä kummastuttaa. Jos jo kymmenestä vauvasta kenelläkään ei ole mitään mun mielestä se kertoo paljon.
 
Meillä heti alkuvaiheessa neuvolakaynnillä laitettiin iso kirkkaan keltainen tarra jossa luki että suositellaan sitä rokotetta joka ennen annettiin jo laitoksella. Tämä luultavasti sen vuoksi että lapsen isä kotoisin Afrikasta. Eli meidän vauva sen saa laitoksella. Jos joku muu (jolla ei ns.edellytyksiä) rokotteen ottamiseen sen haluaa mielestäni saa MUTTA joutuu sen itse maksamaan... Eikä ollut mielestäni mikään halpa kun hinnankin kuulin. Muistaakseni jotain 80-200?...
 
Meillä esikoinen syntyi viime kesänä, kun tuo rokote oli poistumassa. Tuolloin laitoksella vielä kysyttiin, halutaanko tuo rokote ottaa. Meille päätös rokotteen puolesta oli itsestään selvyys, sillä mieheni (aivan paljasjalkainen suomalainen junttura) on tuberkuloosin sairastanut joskus 90-luvun puolivälissä. Ja ihan suomesta sen saanut, ilmeisesti työpaikaltaan. Jotenkin ollaan ihmetelty tuon rokotteen poistamista, mutta kaippa siihen tosiaan hyvät syyt löytyy.
Meille ei rokotteesta tullut minkäänlaisia oireita. Ja nyt talvella syntyvä kakkonen saa tietenkin myös tuon rokotteen riskiryhmään kuuluvana.
 

Yhteistyössä